keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Topi syö



Näin pienen rauhoittumisen jälkeen jatkan kirjoittamista ja ohitan nuo anonyymien kommentit kokonaan. En ennenkään niistä ole välittänyt niin miksi välittäisin nyt? Oli muutenkin eilen hieman herkkä olo kaiken suhteen, mutta alkaakin taas olla se aika kuukaudesta ja näin synnytyksen jälkeen hormonitasot on heitelleet todella rajusti.


Teen nyt kuitenkin vähän vastalauseena kuvattoman tekstin. Kamera saa nukkua tänä iltana.

-- -- --

En tiedä, kiinnostaako ketään Topin syöminen. Kirjoittavathan aikuisetkin aamupaloistaan ja kuvaavat kahvihetkiään, joten ehkä tähän maailmaan mahtuu yksi vauvanruoka-postauskin.

Topi aloitti soseet ensimmäisen kerran 3kk aikoihin, koska pienellä todettu refluksi paheni jatkuvasti. Lääkärin mielestä kiinteään ruokaan totuttaminen oli syytä aloittaa heti. Paksu ruoka nousee epätodennäköisemmin ylös nimittäin, jos joku ihmettelee mitä hyötyä siitä muka on.

Alkuun maisteltiin muutama lusikallinen päivässä ja vastoin kaikkia suosituksia aloitin makeilla soseilla. Mustikka oli virallisesti ensimmäinen ja sen jälkeen tulivat muut marjat sekä erilaiset hedelmät. Aprikoosi ja persikka aiheuttivat ihottumaa, joten ne jätettiin pois ruokavaliosta. Näiden jälkeen siirryttiin tujumpaan sapuskaan eli ihan ruokasoseisiin. Ongelmia ei tullut ja refluksi rauhottui hieman. Ainoastaan parsakaali aiheutti kovaa mahakipua. Vasta kuuden kuukauden ikäisenä uskalsin kokeilla epäsopivia ruokia uudelleen, mutta reaktioita ei enää tullut.

Välillä tein soseet itse ja välillä ostin kaupasta. Olen aina ollut sitä mieltä, että tuskinpa ne kovin pahasta ovat ne valmiit soseet, kun niiden myynti on sallittua. Suurimmassa osassa ei ole lisättyä sokeria eikä ainakaan suolaa. Vettä toki löytyy enemmän, mutta on sekin tasan sama annanko desin kaupan laimennettua hedelmää vai muutaman lusikallisen sitä itsetehtyä täyttä hedelmää. En siis koe olevani mitenkään erityisen laiska ja huono äiti, vaikka joskus menenkin kassalle vauvanruokapurkit korissa kilisten.

Lihoihin siirtymistä yritimme 5 kuukauden iässä ja se tuotti pahasti ongelmia. Topilla meni maha kovaksi kaikista niistä ja päätin siirtyä takaisin kasvisruokaan. Piti vain huolehtia riittävästä maidon saannista, kerran liha-annos jäi pois lautaselta. Vasta joskus 10kk iän jälkeen onnistuimme lisäämään kalan ruokavalioon ja sitä Topi sitten popsi melkein joka päivä. Kuukauden aikana kokeilimme pikkuhiljaa muitakin ruokia ja vihdoin maha oli valmis vastaanottamaan kaiken.

Maitotuotteet aloittelimme pikkuhiljaa samoihin aikoihin kuin lihat uudelleen. Turkkilainen jogurtti vaikutti parhaimmalta vaihtoehdolta, koska sitähän annetaan Tukissakin jo puolivuotiaille. Topille ei tullut reaktioita, joten aloimme lisäämään myös oikeaa maitoa ruoan tai korvikkeen sekaan. Meillä juodaan luomu maitoa, koska mahdollisimman puhdas on helpointa kestää masun puolesta. Neuvolassa suositeltiin rasvatonta maitoa, mutta siihen leikkiin en kyllä lähde mukaan. Mielestäni rasvaton maito on käsiteltyä kuraa, jota en lapselleni anna. Piste. Meillä juodaan Valion kevyt luomua. Topi on syönyt aamuisin ja iltaisin myös maustettuja lasten rahkoja. Tällä hetkellä maito tosin on ollut pienellä tauolla testin vuoksi, mutta tarkoitus on ottaa se takaisin käyttöön.



Kauhean pitkä litanja siitä mitä on syöty milloinkin, mutta mitenkäs meillä sitten syödään? 

Topi on istumisluvasta asti sormiruokaillut syömisen ohella. Syy tähän on se, että se kehittää lapsen taitoja ja esimerkiksi pinsettiote tulee nopeammin. Topi ainakin oppi TODELLA nopeasti. Useimmiten laitan tarjottimelle jotakin pientä purtavaa paloissa ja väleissä syötän lusikalla ruoan. Liikenteessä, jos en kehtaa alkaa sotkemaan annan tyhjän lusikan pojan käteen.

Näistä toiminnoista on ollut hyötyä ja uskon, että tämä poika syö kohta jo itse. Tiedän, että sormiruokailu sotkee järkyttävästi, mutta toisaalta en voi viedä pienen lapsen luontaista halua oppia itse. Enkä halua olla kahden vuoden päästä vielä syöttiksen toisessa päässä tyrkkimässä ruokaa lusikalla suuhun. 

Sormiruokaillaanko teillä?


Loppuun laitan vielä esimerkin siitä mitä päivän aikana syödään. Jos unohdin jonkin oikeasti oleellisen asian tästä tekstistä, niin please kommentoi ja kysy!


Aamupala klo 09-10


Puuro = Muksun valmisjauhepuuro, ihan ehdoton suosikki on mannapuuro. Silmät sirrissä on niin helppoa lämmittää korviketta mikrossa ja heittää jauhe sekaan. VALMIS. Ja ihan aitoa puuroa sekin on, vaikka onkin jauheen muodossa.

Sose/Kiisseli = Yleensä ihan Piltin/Muksun valmiita ruokia suoraan kaupanhyllyltä sekoitettuna puuron sekaan.

Talkmurut/Leipä = Puuron valmistamisen ajan tekemistä pojulle.

Vitamiinitippa = Yksi tippa D-vitamiinia joka aamu puuron sekaan.

Maitohappobakteeri-kapseli = Kapselin sisältä jauheet puuron sekaan. Tutkitusti maitohappobakteerin syöminen vaikuttaa lapsen terveyteen positiivisesti, kun sitä käyttää säännöllisesti vauvasta asti.

Makurahka = Pieni danoninon mansikka/banaani/omena rahka, JOS jää vielä nälkä.

Hakkarainen-pastilli = Xylitol pastilli imeskeltäväksi katkaisemaan happohyökkäys.


Lounas klo 12-13

Kasvis-sose = Yleensä kaupan valmis kasvis-sosepurkki, erityisesti bataatti-kesäkurpitsa on suurta herkkua.

Hedelmä/Marjasose = Tämäkin aika usein kaupasta ostettu, mutta joskus myös suoraan pakkasesta otettu äidin pikku kätösin tekemä smoothie. 

Leipä = Sormiruokailu täytyy muistaa joka ruoalla.

Hakkarainen = Happohyökkäys katki.


Välipala klo 14-16

Hedelmä = Useimmiten banaani.

tai

Hedelmäsose = Yleensä ollaan liikenteessä, joten valmispurkki tai sitten Ella's Kitchenin riisi/jogurtti/hedelmä "brekkie".

tai

Leipä/Riisipiirakka = Jotakin mitä kaupasta tulee haettua.

Hakkarainen = Hampaita suojellaan edelleen.


Päivällinen klo 17-18

Liha/Kala/Kasvis = Yleensä joko pakkaseen tehty ruoka, meidän ruoasta sivuun otettu osa, kaupasta ruokatiskiltä haettu annos tai ravintolasta/kahvilasta tilattu ruoka.

Jälkkäri = Hedelmäsose, hedelmä, smoothie tai vastaava.

Raejuusto = JOS ollaan kotona, niin lisään ruokaan.

Riisikakku/Maissinaksu = Turvallinen ja siisti sormiruokailtava liikenteessä.

Hakkarainen = Vieläkin jaksetaan huolehtia hampaista.


Iltapala klo 19-19.30

Puuro = Samaa mitä aamullakin syöty eli mitä kaapista löytyy.

Sose/Kiisseli = JA taas samaa mitä aamulla puuron sekaan.

Makurahka = Danoninon pieni rahka.

Iltapalalla ei sormiruokailla, kun yleensä väsypeikko on jo kylässä. Myöskään Hakkaraista ei oteta, koska kylvyssä pestään hampaat.



Nämä olivat suuntaa antavia ja jotakin saattoi jäädä välistä, mutta näin Topi about syö päivän aikana. Määriä en jaksanut kirjoitella, mutta aika pieniä annoksia. Puuroa lautasen pohjallinen ja ruokaa pieni purkki. Leipääkin vain 1/4 kokoinen palanen, josta osa päätyy koiralle. Mutta hyvin tuo kasvaa, että ihan kaverin omaa tahtia mennään.

Maitoa Topi juo aamupalan jälkeen mennessään päikkäreille 100ml. Seuraavan kerran iltapäivällä 200ml, kun TAAS mennään nukkumaan. Illalla menee myös noin 200ml ja yöunille mennessä 100ml. Yöllä heräillään noin klo 24-02 ottamaan 100ml ja aamuyöstä klo 05-06 noin 100ml. Joskus yö menee ainoastaan ekalla syötöllä. Eli maitoa uppoaa 600-700ml noin karkeasti vuorokaudessa.

Olen ehkä vähän vastarannan kiiski joissakin asioissa, mutta en suostu pakottamaan poikaa vähentämään maidon juomista tai en suostu väkisin katkaisemaan yösyöttöjä. Eiköhän ne lopu, kun Topi on siihen itse valmis.


Nyt.. on aika kaatua sänkyyn. En kestä tätä väsymystä, joka nykyään piinaa....

27 kommenttia:

  1. meijän esikoinen ei lukuisista harjotuksista huolimatta oppinut pinsettiotetta ihan pienenä (no tietenkin nyt osaa, ku 2v) ja sormiruokailussa pojulla meni hermot, tai tunki koko ruokailtavan palan kokonaisena suuhun ja oli tukehtua, tai hajotti sen. Joten ei onnistunut sormiruokailu hänen kohdallaan. Nyt vasta osaa sen :D
    Pienempi poika, nyt kohta vuoden, on meillä taas osannut jo kauan pinsettiotteen ja sormiruokailun! :D

    VastaaPoista
  2. Kommentoin vielä tuohon edelliseen aiheeseen. Se, että joku alkaa haukkua lapsesi ulkonäköä kommenteissa tms. osoittaa vaan ja ainoastaan yhden asian: sinulla menee hyvin! Sinulla on mukavan oloinen elämä, aivan ihana poika jne, Tämä nettimaailma on aina pyörinyt niin, että kun jollakulla menee hyvin tai jonkun blogi on suosittu, nostaa se pieni kateuden poikanen päätään jonkun kateellisen mielessä. Tekee mieli vähän kuitata jotakin inhottavaa, kun toisella tuntuu olevan kaikkea. Eihän suomalainen kateus nyt sitä kestä! Tyhmempikin näkee, että teillä on aivan harvinaisen suloinen poika....sen tähden tuollaiset kommentaattorit osoittavat vain ja ainoastaan oman tyhmyytensä. Arvostelisivat edes jotain, jossa oikeesti olisi jotain arvosteltavaa. Joten muista, ensikerralla, kun joku kirjoittelee tuollaisia asiattomia kommentteja, onnittele itseäsi: Sinulla on taas jotain, joka kovasti kadehdituttaa jotakin perähikiän mammaa. Jatkahan blogia entiseen, hyvään malliin=)

    VastaaPoista
  3. hei minkä ikäsenä oot alkanu antaa noita hakkaraisia? :) en muista yhtään mitä hammaslääkärissä meille sanottiin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti kun hanpaat tulee. Ne voi murskata jauheeks ja antaa lusikalla. Ja hetikun osaa imeskellä itse niin sitten kokonaisena. Meillä Topi osas suoraan itse syödä, kun hampaat tuli vasta.

      Poista
    2. Täh? Ksylitolipastillithan pitää imeskellä tarpeeksi pitkän aikaa, että niistä jotain hyötyä saa. Turhaa siis antaa ainakaan ennen 2v.

      Poista
    3. No täh täh :D Kyllä Topi ne ainakin imeskelee..

      Koska oot käyny viimeks h lääkärillä? Nykyään ohjeistetaan näin :)

      Poista
  4. Meidän pieni herra on niin hienohelma, että ei voi sormiruokailla, kädethän siinä sotkeentuu ;) Mut meillä osataan käyttää hienosti lusikkaa :)
    Meeilläki toi lapsi juo tosi paljon maitoa, vähintään1,5dl per ruokailu :) Mut enpä mä itekkään syö ilman juotavaa, miks lapsen tarttis sitä tehdä :) Ja maito on vaan hyväks :) Tiesithän sä muuten että Luomumaidossa ei oo yhtää d-vitamiinia, ni on tosi tärkeetä muistaa antaa oikee määrä purkista? :) Meijän neukkutäti huomautti mulle siitä ku sanoin että Sylvester juo mun kanssa samaa maitoa, eli luomua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta toi lusikan käyttö on hyvä taito myös ;)

      Joo me annetaan d-vitskua oikee määrä, mutta kiitos tiedosta!!

      Poista
  5. Meillä syödään kaupan soseita kans :) Meillä myös sormiruokaillaan leipää, porkkanaa, talk-muruja, banaania, riisikakkua, porkkanaa ja kurkkua ainakin, voi olla et joku unohtu :) Alon myös antaa noit hakkaraisia, Veeti tykkää :P

    VastaaPoista
  6. meijän tyttö kohta 10kk syö kaikki ruuat itse omin sormin. soseet alko tökkimään niin helpommalla pääsen ku annan syödä ite mitä haluu. hyvin uppoaa kaikki ruoka mitä vanhemmillekkin vaikka hampaita ei olekkaan :)

    VastaaPoista
  7. Mikä d-vitsku merkki ku noin pieni annostus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt ulkoa muista, mutta oikea annostus tuo on.

      Poista
    2. Niin ja eikös korvikkeessakin ole lisättyä D-vitamiinia, niin ei välttämättä korviketta juovalle tarvii sitä 5 tippaa antaa! :)

      Poista
    3. No vinkkaa sit ku muistat.. tosin varmaa apteekistaki selviäis, mut kun tuore pullo ni ei oo het asiaa sinne sen tiimoilta.

      Poista
  8. Tosi monipuolisesti Topi syö, ainakin mun mielestä :) Meidän poika syö aika huononlaisesti, 2xpuuroa ja marjoja, 2xliha/kala/kana/kasvissosetta tai kotiruokaa ja yksi välipala, jota poika ei melkein ikinä tahtoisi syödä. Sormiruoista lemppareita on kurkun- ja tomaatinpalat, leipä+voi, luumut ja banaani :) Mutta hyvin pieniä määriä syö varsinkin soseita ja on laiha poika. :P mutta saa kuitenkin tarvitsemansa ilmeisesti, kun ei neuvolassakaan olla kommentoitu.

    En tiennytkään, että tommosia xylitol-pastilleja voi jo antaa, nehän on tosi hyviä, ettei tuu reikiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syöhän se :)

      Kaikki ei syö aina hyvin, mutta yleensä se muuttuu sitten ajan kanssa. Lapsilla tulee vaiheita ettei ruoka vaan maistu.


      Joo me saatiin vinkki neuvolasta noihin pastilleihin :)

      Poista
  9. Ninna inhoo noita jauhepuuroja :D ja ne on muuten yllättävän kalliitakin, verrattuna tavalliseen puurohiutaleeseen (meillä on paketillinen kaapissa kun reissussa oli kätevämpi ja nopeempi tehä huoltoasemalla)..
    meillä sormiruokaillaan leipää ja viinirypäleitä ja muitten hedelmien paloja. saako noita pastilleja muuten ihan tavallisista kaupoista? pitää itekki ostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla kalliita, mutta on myös helppoja :D Ja Topi vihaa normipuuroja.

      Ja saa pastilleja normikaupoista!

      Poista
  10. Meillä sormiruokaillaan myös paljon ja Miio tykkää ihan hirveästi :) Noita hakkaraisia pitäis itsekin ostaa mut en koskaan muista sillon kun teen kauppalistaa tai oon kaupassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistin ostaa koska niitä oli siinä kassalla tyrkyllä :D

      Poista
  11. Täällä myös sormiruokaillaan, sehän se vasta mukavaa puuhaa on :D Ihanaa sotkua... Nea taitaa pinsettiotteen, joten sormiruokailu on toooosi kivaa! Nepu maisteleekin aina milloin mitäkin, mitä nyt sattuu olemaan :D Mä oon myöskin tehny nyt kaikki kasvissoseet itse, joskus teen päivittäin aina uuden annoksen jos en jaksa tehdä kerralla pakkaseen paljon xD mua rupes itteeni ällöttää kaikki kaupansössöt että oli pakko alkaa tehä ite , toki jos ollaan kylässä tai reissussa niin on mukana kaupan soseet. Nea syö myös päivälliseksi samaa ruokaa kuin me. :) Puurona meillä syödään välillä ihan perus kaurapuuroa mitä mäkin syön tai sitten noita muksu-puuroja! Mä sain mun äidiltä ihan kauheen paapatuksen siitä, kun en tehnyt Nealle ruokia ite :D Se ei kertakaikkiaan voinut ymmärtää miksi syötettiin toiselle kaupan soseita :D Syö se niitä edelleenkin, mutta pyrin pääosin tekemään kaikki itse :D Voi äiti sentään.

    Meille neuvottiin kans hammashoitajalla et sit ko hampaita tulee ni voi ruveta antaan hakkaraispastilleja, ne on hyviä!:D

    VastaaPoista
  12. Meillä sormiruokaillaan myös. Ei tosin ihan täyspainosesti, mutta melkein kuitenkin. Puurot, jukurtit/viilit/rahkat, hedelmä soseet purkista menee syöttämällä, mutta muuten aina teen sellasta ruokaa mitä neiti sitten syö ite. Pyrin tekemään kaikki ruuat itse. Neiti on saanut muutamia kertoja vaan kaupan valmis purkkiruokia (mutta makeita soseita on kyllä syönyt aina) ja ei niiden mausta juuri välitä. Jää yleensä sitten syömättä. Monesti menee jo hermot siihen, että ei saa ite syyä mitään. Pitäs aina olla just jotain mitä ite saa syyä. :)

    VastaaPoista
  13. Teillä on mun mielestä hirveän järkevä tuo syömisjuttu, siis kaikenkaikkiaankin. :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätät kommentin!