Juhannus on ohi ja aika palata arkeen. Ihan oikeasti todelliseen aitoon arkeen, koska mies menee taas töihin keskiviikkona. On kyllä ihan mukavaa päästä viettämään Topin kanssa kaksinkeskistä aikaa. Olen varmaan ihan kamala jonkun mielestä, mutta viimeisen kuukauden meidän hoitojako pojan suhteen on ollut 80%-20% ja se en muuten ole ollut minä, joka on ahkeroinut. Mutta tämä tyttö ei muiden mielipiteistä välitä. Pusuja, haleja ja rakkautta olen antanut, kuten aina. Iskä vaan on noussut ylös, vaihtanut vaippaa ja syöttänyt. Voin sanoa, että tekipäs hyvää tämä loma! Ja sitten elokuussa mies palaa taas kotiin 1,5 kuukaudeksi isäkuukautta viettämään.
Loman kohokohta oli kyllä juhannus. Meille tuli vieraita eli sukulaisia ja ystäviä grillaamaan, nauttimaan kesästä ja pelaamaan ulkopelejä. Topilla oli seuraa ja kaikki olivat tyytyväisiä! Kertaakaan ei poika juhannuksena kitissyt, raivonnut tai kiukunnut ja nukkui yönsä hyvin.
Vieläkin todella hyvä fiilis.
Lauantaina pikkuherra lähti mummilaan yökylään ja vanhemmat pääsivät tuulettumaan. Tuli juotua kunnolla sitten 1,5 vuoteen! Ilta sujui hienosti meidän päässä ja myös Topin päässä. Vähän poika oli mutristellut suuta, kun äiti ei enää istunutkaan siinä tietyllä tuolilla, mutta sitten zempannut hyvin ja viihtynyt mummin sekä ukin kanssa. Itse join kyllä aika paljon ja otin ilon irti elämästä. Sen saattoi huomata jälkeenpäin facebook päivityksistä! (:D)
Öh... |
Lähdössä Mummilaan. |
<3 |
Postasin eilen tänne virallisen 8kk-kuvan. Otoksien joukossa oli muutama muukin suloinen ja onnistunut kuva, joten laitan ne tähän ihailtavaksi. Lupasinhan kuitenkin, että tässä tekstissä olisi paljon kuvia!
8kk kunniaksi Topi kävi oikein kunnolla uimassa ja vieläpä meressä. Ei kiljunut, vaikka oli hyytävää vettä! |
Tänään maanantaina oli sitten 8-kuukautis neuvola. Vähän jännitti, koska neuvola vaihtui muuton takia ja emme yhtään tienneet mitä odottaa. Kaikki olivat kuitenkin ystävällisiä ja lääkäri vaikutti tosi pätevältä. Mittoja: (Edelliset mitat ovat 6kk neuvolasta.)
8610g --> 9120g, 69,2cm --> 71,5cm, 46cm --> 46,5cm
Topi kuulemma käyttää jo tosi vahvasti jalkojaan ja hallitsee hienosti pinsetti-otteen. Sanojakin tulee. Iho on kaunis ja poika iloisen ja kiltin oloinen. Painoltaan sopusuhtainen.
Pientä huolen aihetta aiheuttaa se, että pojan maha reagoi lihaan ummetuksella. Lihaa koitetaan pikkusen tauottaa ja antaa sitten tilalla ainakin 600ml maitoa. Ummetuksen ja suuren unimäärän (18h/vrk) takia Topi sai lähetteen verikokeisiin, jossa tarkistetaan kilpirauhasarvot.
Sen lisäksi Topilla on esiintynyt oikean käden outoa nykimistä tarttumistilanteessa. Tätä seurataan nyt tarkkaan, mutta liittyy ilmeisesti keskosuuteen.
Keskosuus tuli esille myös toisessa asiassa. Topin kehitys on hieman tyssännyt ja liikkuminen on ikäisekseen liian vähäistä. Joudumme menemään 10kk neuvolaan kontrollikäynnille ja mahdollisesti Topi saa lähetteen fyssarille.
Lääkäri huomasi myös kivoja asioita; Topi on kuulemma matkija-luonne. Ihmiset oppivat eri tavoin asioita ja Topi selkeästi oppii apinoimalla muita. Topi muunmuassa matkii yksittäisiä sanoja ("hei", "Nelli", "Elmo") ja äitin yskiessä poikakin yskii. Myös taputtaminen on opittu matkimalla äitiä. Tänään opittiinkin sitten taputtamaan kahdella kädellä, kun tarpeeksi kauan oli tarkasteltu ja ihmeteltu miten se tehdään.
Kotiin päästessä ajattelimme, että ehkä Topi vain tarvitsee esimerkin ja mallia ryömimiseen sekä konttaamiseen. Siinä me sitten koko perhe maattiin lattialla ja ryömittiin, kontattiin sekä harjoteltiin. Topilla oli aika hauskaa. Loppujenlopuksi työ kannatti, koska Topi nousi IHAN ITSE konttausasentoon. Mun poika <3
Topi touhukas! |
Reeniä, reeniä! |
Kova on yritys! Koittaa kuvassa nousta itse polvilleen. |
ONNISTUI!! <3 |
SAIN SEN! |
Topi sai sitten mutustella palkinnoksi vauvojen keksejä. Ne on merkattu 7kk eteenpäin ja oli kyllä niin onnellinen pieni mies ruokapöydässä! Sen lisäksi ostin ensimmäistä kertaa Talk-muruja sormiruokailua varten.
Nyt on käyty läpi neuvola-kuulumiset ja kuviakin on aika paljon. Tekstistä puuttuu enää ne isot hankinnat.
ENSIMMÄINEN OSTOS: Myin meidän yhdistelmät pois. Teutonia Prestige vm 2009 220€. Ne tullaan noutamaan huomenna. En vaan tykännyt siitä ratasosasta eikä muuten Topikaan!
Tilalle tulee Emmaljunga Scooter 2.0 rattaat. Valinta oli vaikea, mutta onhan ne aika päheet! Menee lumessa ja on kevyet sekä helpot käyttää. Väriksi valitsimme ruskean.
Kaunokaiset saapuvat loppuviikolla! |
Harkinnassa oli Baby Joggerit, mutta ne ovat oikeasti todella kalliit ja aika epäkäytännölliset bussissa kolmen renkaan takia. Toinen vaihtoehto oli Brio Race, mutta kuten mies sanoi niin Briot näyttävät lelurattailta ja eivät mielestäni ole mitenkään erinomaiset. Emmaljunga on tehty Ruotsissa ja siellä tiedetään oikeat olosuhteet. En malta odottaa!
TOINEN OSTOS: Samsung Galaxy s4 !! Kävin noukkimassa uuden puhelin ja tuossa se vieressä odottaa, että pääsen laittamaan sitä kuntoon.
Omistaako kukaan? Kokemuksia? |
Jotta en jaarittele enempää, lopetetaan vaatteisiin mitä hain aleista tänään. Tuli taas aika pitkä teksti. Palaan puhelimeen ja rattaisiin, kun olen hieman enemmän päässyt tutustumaan niihin!
Lindex 86cm 3xYökkärit ~11€ |
KappAhl 74cm Jumpsuit 15€ ja 17/18 Kengät 7,95€ |
Sitten haluaisin kuulla; miten meni teidän "jussi"? :)
Ostettiin nuo Scooterit pari kuukautta sitten ja pakko sanoa että ne on täydelliset! :) Valitsitte hyvin ;)
VastaaPoistaKiva kuulla! :)
PoistaHih teillä on ollut vauhdikasta :) Topi on niin suloinen etten ehkä kestä... ♥ Dani myös on kova poika matkimaan kaikki tekemiset :D
VastaaPoistaMiehellä on tuo samsung galaxy s4 ja on tykännyt hirveesti :) Ite en osaa ollenkaan käyttää kun oon niin tottunut iPhoneen, mutta hyviä kuvia sillä ainakin saa kun sen verran oon sitä kokeillut! :D
Joo on ollut vauhdikasta! :D
PoistaKiitos, Topi nyt on tommonen höpönässu.
Otinkin ton puhelin vähän siinä toivossa, että kamera oikeesti olis hyvä ;)
Meillä on ja meille tulee nuo ''leikkirattaat'' emmaljunga on niin massatuote että mua oikeen oksettaa kun JOKAISELLA on sellaiset ja ne on niin PARHAAT koska kaikilta ne löytyy ja ne on kalliit jnejnejne.. Eikä ne edes kestä, runko on aika hepposta ja vääntyy helposti ;) Mä olen tyytyväinen meidän brioihin ja tosiaan alkukeväästä myyn yhdistelmät pois ja ostan racet tilalle. Kokeilin niitä tossa juhannuksena ja ne on Niilolle just passelit, kun ovat kaposet, niinkuin käyttäjäkin. Melkein tekisi mieli ostaa ne jo nyt, mutta naama menosuuntaan moodi ei vielä ole ok, niin saa jäädä keväälle se osto.
VastaaPoistaJokainen tyylillään :) Mä en tykkää Race:ien ulkonäöstä. Ei oo mun juttuni. JA tuskin kukaan Emmaljungia kalliuden takia hankkii vaan laadun, koska ne on hyvät! Ja mä haluan ostaa laatua ja toimivaa. Uskon tehneeni parhaan valinnan :) Ja tota mallia on arvosteltu parhaimmaks muutenki. Ootan kyl innolla!! :)
PoistaMeillä vääntyi emmaljungista runko alle puolen vuoden käytön :/ nyt huollossa ja kattoo jos menis takuuseen. Mut silti oon ihan emmaljungan kannalla, ainoot ehkä ulkonäöllisesti jotka mua miellyttää ja ne on helppo käyttöiset :) meille vaan tais sattua joku maanantaiyksilö kohdalle et hajos niin äkkiä :D
PoistaJos vääntyy nii kyl ne vakuutuksesta tai jostain uutena saa. Muuten on kyllä ihan parhaat! :)
Poistaihana topi!! Reipas poika :-) mulla ois haaveissa kevyemmät istumarattaat kans mut aikoinaan kun vaunut tilattiin istumarattaat kuulu pakettiin. Oli hyvä diili :-) tappelen itteni kans joka toinen päivä ettei uusia tarvita koska vanhoissa ei oke mtn vikaa :-D miten nii hankalaa " no ku mä halun" - vaihe!!!!!
VastaaPoistajuhannus meni syöden :-D ja rauhallisesti.
MÄ vihasin niit yhdistelmiä mitkä meil oli(ratasosana) :/ Nii oli pakko ostaa! :D Ps. SYÖMINEN kuulostaa hyvältä tekemiseltä juhannuksena ;)
PoistaHienoa Topi, pian yllätä kaikki ja konttaat karkuteille:) Onko T nukkunut aina yhtä paljon vai onko uneliaisuus lisääntynyt viime aikoina? Onko siis hereillä vain 6h päivässä vai usein enemmän? Hyvä että tutkitaan varmuuden vuoksi:)
VastaaPoistaNo on aina nukkunut tosi paljon... Ja valvoo just about 6h/vrk.. Eli vähän outoa :/
PoistaOn kyllä ihana poika ja musta on tosi mahtavaa, kun isukki on kotona niin ottaa enemmän vastuuta lapsenhoidosta. Koska kuitenkin se äiti monesti on enemmän muksun kanssa kotona miehen ollessa töissä.. :D Vaikkei sitä "vapaata" kaipaakaan välttämättä niin antaa se silti voimia..
VastaaPoistaJa ihanat mielikuvat tuli tosta koko perheen konttaussessiosta, hymy nousi korviin.. :D
Onneks ei ollu kukaan näkemässä meidän konttauksia :D
PoistaJa oon kyllä kiitollinen mun miehestä!
Meillä on brion yhdistelmät ja ainakin mä tykkään kyseisestä merkistä:) mut se mikä sopii yhdelle niin ei sovi toiselle:) meijän yhdistelmistä tykkään kun turvakaukalon saa kiinni ja rakastan niitä kääntyvä etupyöriä, pääsee niin näppärästi liikkumaan ja hyvin menee eteenpäin myös lumessa ja loskassa. Ja ne mahtuu täydellisesti meijän autoon. Välillä tekisi kyllä mieli ostaa ihan rattaat mutta ehkä mä maltan vielä :D ihan tuo Kappahlin jumppari! Pakko saada!
VastaaPoistaJoo ei Briossa varmaan vikaa ole, mutta ei ollut meidän juttu :) En tiiä onko noita jumppereita enää :/
Poistaoon kade tosta puhelimesta! mäki haluun uuden, juurikin sen takia et saisin paremman kameran, ku otan kumminki joka päivä kymmeniä kuvia kännykällä, ku se on aina käden ulottuvilla ku sattuu ja tapahtuu :)
VastaaPoistamua alko hymyilyttää, ku mietin et ootte koko perhe harjotellu konttausta ! :) ja musta on ihanaa et sulla on tollanen mies, joka ottaa noin paljon vastuuta Topista! :) Toivottavasti saatte selville et onko jossain jotain häikkää, et poika on niin vähän hereillä, vai tarviiko hän vaan enemmän unta :)
Joo.. onneks ei ollu kukaa näkemässä meidän konttaamista xD
PoistaVerikokeissa käyty ja tulokset tulossa varmaan parin päivän sisällä. Mä kyl uskon, että pojalla on äitinsä unenlahjat ;)
Suloisia kuvia <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaPitäkäähän takuukuitit tallessa noista scoottereista, niissä tuppaa menee runko kieroon .. Sen takia meillä on ollut jo melkein 4 vuotta brion racet ja muuten on ku uudet mut ratasosan tekstiili (musta) on auringossa ja aiemmin ulkosäilytyksessä haalistunut hieman (nyt metsästänkin pojalle uusia tekstiilejä siihen). Mullois kans puhelin kuume, mut pakko olis vielä puolisen vuotta tuolla iPhonella mennä (taidan kyl pysyä merkille uskollisena ;) )
VastaaPoistaHauskaa Kesää :)
Menee jos menee :) Ainakin saa sitten uudet tilalle. On muuten loistavat!
PoistaSääli ettei Briot oo nätimmät :/
kauneus on katsojan silmässä :) toki meillä on vm 2010(?) että uudemmissa on muutoksia verrattuna noihin meidän :)
PoistaJoo en ala kiistelee mielipide asioissa :) Mutta kivan oloset Briot oli. Halusin vaan näyttävämmät myös jotka miellyttää silmää.
PoistaHei, tosi kivan tuntuinen blogi sulla, ja suloinen pikkumies :) Meillä on puolivuotias poika ja oon myös huhtikuussa aloittanut bloggaamisen. On mukavaa lukea muittenkin vauva-arjesta. Täytyykin joku päivä ottaa aikaa ja lukea kaikki jutut alusta asti.
VastaaPoistaTervetuloa seuraamaan :)
PoistaVieläkö sulla on tuo jumpuit? Mä niin tarvisin tommosen...
VastaaPoista