tiistai 9. syyskuuta 2014

We meet again Ikea.


Meillä oli tarkoitus ennen Topin synttäreitä sisustaa kämppää lisää. Suunnata siis ihanaan Ikeaan ostamaan hyllyjä, pikkujuttuja ja pojalle uusi sänky. Aikalailla oli jo valmiina mielessä koko ostoslista. Se sänky vain oli ainut, joka tuotti ylimääräistä pähkäilyä. Olin ajatellut vähän, että perinteinen puinen olisi se meidän juttu. Toisaalta taas puun maalipinta ottaa mielettömän helposti kolhuja sekä tahroja vastaan ja vaaleassa sängyssä ongelmaksi voisi koitua tummuminen. Ehkä?

Alunperin lähdin katsomaan erästä nättiä sänkyä, jossa on laidat. Mielestäni lastensänkyyn KUULUU laidat, koska ne tekevät siitä turvallisemman oloisen ja kodikkaan. Petiä ei löytynyt haluamassani värissä, joten olin vähän kysymysmerkkinä asian suhteen. Vahingossa huomasin kuitenkin ohimennen sen the sängyn, joka oli vieläpä edellistä halvempi ja mielettömän sievä. Sänky on jopa säädettävä eli kasvaa lapsen mukana!



Pojan huoneesta päätin heivata samalla kaikki kirkkaammat värit pois ja rauhoittaa koko tilan. Sisustuskuume iski sittenkin jo nyt, vaikka vastahan me muutettiin ja laitettiin. Huoneeseen tuli hankittua sängyn lisäksi avohylly, koska ne ovat ihan näppärän näköisiä. Muuta lastenhuoneeseen ei viitsinyt hankkia, kun sieltä ennestään löytyy kolme expeditiä. Niihin saa muuten todella kätevästi lelut piiloon ja yleisilmeestä tulee hyvä.




Ostettiin samalla reissulla muuallekin kämppään huonekaluja. Keittiöön lisättiin uusi taso eli Expediteistä päivitetympi versio. Ruokapöydän eteen taas pääsi nököttämään junnutuoli.




Perus mattojen ja lastenastioiden lisäksi hankittiin vielä pojalle olohuoneeseen oma nojatuoli. Aika kamala se on väritykseltään, mutta laitettiin vaalean pinnan päälle sohvan värinen viltti. Eteistä taas koristaa tv-taso. Kyllä.. luit oikein. Mielestäni tuo universuminen halvin taso kelpaa ihan hyvin myös tuomaan ilmettä. Koristeeksi se ainakin ostettiin!





Ikeassa on aina kiva asioida. Se kasaaminen on sitten asia erikseen.. puuh!

Vilahtiko kuvissa tuttuja huonekaluja?



12 kommenttia:

  1. Tuota rautasänkyä miekin oon vähän aatellut, mutta oliko se jotenkin eri levyinen kuin yleensä sängyt?

    VastaaPoista
  2. Saas nähdä mitä meillä tarttuu viikonloppuna ikeasta mukaan :D

    nyt tarkoitus olisi ostaa ihan vaan jotain pieniä koristeita, kynttilän tuikkukippoja, pojan sängyn alle vedettävä lelulaatikko ja pojan huoneeseen sellainen pöllönaulakko, mutta vähän pahoin pelkään, että sieltä tulee kahmittua paljon muutakin mukaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkee ylimäärästä? Me pärjättiin ilman ylimääräsiä tällä kertaa onneks :D

      Poista
  3. Meillä oli hetken aikaa tuo Minnen sänky mutta ei ollut meidän juttu =/ Oli vaikee saada päiväpeitto kivasti siihen ja ite välillä änkesin itteni sinne tytön viereen mutta pois yrittäessäni sitä ei ääneti onnistunut tekemään... sänky nitisi ja natisi ja vaati kiristelyjä kaiken aikaan. Toivottavasti teillä paremmin. Sänky on todella hyvännäköinen ja kaikesta huolimatta houkuttaa itteenikin edelleen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei nukuteta niin ei ainakaan oo tota ongelmaa, joka varmaan oli hermoja raastava :D

      Saa nähdä mitä tykkään metallisesta, kun ei oo ennen ollut. Mutta pitää kokeilla ja testata :)

      Poista
    2. Ei meilläkään nukutettu.... Parina yönä olin tytön vieressä ku oli kipeenä, niin siinä sitten silittelin ja tietty nukahdin =D

      Poista
    3. Aijaa hahha :D

      Topi ei kelpuuta ketään viereensä. Se on tarkka omasta tilastaan :D

      Poista
  4. Ajttelin myös metallista ensin ja nättihän se on. Sitten mietin onko se talvella kylmä kun siihen osuu iholla.. Ei varmaan ole edes, mutta päädyttiin toiseen silti. Hieno on tuo kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eii se ainakaan kylmältä oo tuntunut. On mukava maalipinta siinä :)

      Mutta kiva että löysitte sopivan!

      Poista

Kiitos, kun jätät kommentin!