torstai 27. marraskuuta 2014

Eron jälkeen


Elämä antaa ja elämä ottaa. Se asia, jota luulit vakioksi. Se tulevaisuus, joka oli käsissäsi. Se kaikki makaa palasina maassa tällä hetkellä. Tuijotan noita unelman ihmeellisiä sirpaleita enkä saa edes kyyneleitä silmistäni. En osaa itkeä, en hymyillä enkä edes miettiä. Olen todella jumissa tällä hetkellä ja yritän vain saada tolkkua tähän kaikkeen.

Vaikka meidän ero oli selvä molemmille jo pitkään, ei sitä kumpikaan uskaltanut myöntää koskaan ääneen. Asiaa kierreltiin, kaarreltiin ja työnnettiin ohimennen maton alle. Kiusaantuneet katseet, kylmät kosketukset sekä yhteinen jähmeä olemus. Tuntuu, että viimeinen puolisen vuotta olisi ollut lopun alkua. Kesä oli yksi elämäni parhaimmista, mutta silti tultiin väistämättä tähän pisteeseen.

Viime sunnuntaina lähdettiin kävelylle. Juteltiin menneisyydestä ja siellä tehdyistä virheistä. Puhuttiin meistä kahtena ihmisenä, jotka on syöneet toisiaan vuosien aikana. Sitä sanotaan, että toisen takia tulee uhrautua. BULLSHIT. Kummallakin meistä oli unelmia, mutta niistä on luovuttu yhteisen elämän takia. Ikuinen kaipuu joihinkin asioihin on jäytänyt kummankin sisällä jo pitkään. 

Joitakin virheitä ei voi koskaan korjata. Sitä pitäisi jaksaa malttaa mielensä ja tavallaan hypätä vasta, kun on selvää mitä tuntee syvällä sisimmässään. Sanotaan, että tämä kuusi vuotta on ollut kummallekin meistä seikkailu, joka ollaan saatu kokea kumppaneina. Kokeilu elämästä, joka olisi voinut olla täydellistä. Ja se olikin. En koskaan luopuisi näistä vuosista. 

Meidän perhe oli eräänlainen kiiltokuva. Tällä hetkellä saan järkyttyneitä katseita ja ihmetyksiä osakseni, kun kerron tapahtuneesta. "Mutta tehän olette unelmapari."  Tuntuu, että kiiltokuva oli liiankin kiiltävä ja se aiheutti ahdistusta kummallekin. Ei se aina mene niin, että kaikki on täydellistä, vaikka se tuntuu täydelliseltä.

Ei meillä ollut riitoja, harvoin juuri väiteltiin mistään ja viihdyttiin toistemme seurassa. Oikeastaan voin sanoa, että vierelläni oli paras ystäväni. Ja se onkin yksi syy meidän eroon. Kumpikin rakastaa toistaan ihan älyttömästi, mutta kuitenkin se tietty kipinä on aina puuttunut ja puuttuu edelleen. Halu on jatkaa elämää yhdessä, mutta se tehdään ystävinä ja etenkin Topin vanhempina. 

Palattiin tuolta kävelyltä eronneina, hymyillen ja muistoissa lämmin käden puristus, joka halusi kiittää näistä vuosista. Saatoin ehkä menettää miehen, mutta en ystävää.

Luin juuri eräästä blogista kannustavan kirjoituksen aiheesta. Se auttoi ihan älyttömästi. Tekstissä sanottiin kauniisti eräs asia, jota haluan nyt siteerata. Tästä alkoi loppuelämäni ensimmäinen päivä. 

Tulevaisuus on vielä avoin ja se pelottaa. Miten pärjään pojan kanssa kotona? Miten saadaan jaettua molempien huomio tasapuolisesti? Entä, jos en saa asuntoa tarpeeksi nopeasti? Mitä nyt teen? Mitä seuraavaksi?

Ainoa asia, jonka tiedän varmasti on se, etten halua menettää itselleni tärkeää ihmistä enkä rikkoa meidän perhettä. Asumme eri osotteissa ja ei voi puhua enää vaimosta sekä miehestä, mutta me olemme alusta loppuun asti perhe. Exmieheni (auts..) tulee ikuisesti olemaan tervetullut kotiini, pojan elämään ja yhteisiin tapahtumiin. Haluan pystyä viettämään aikaa yhdessä ja etenkin säilyttämään itselleni tärkeän ystävän. 

Mietin usein, että olisiko tämä voinut mennä jotenkin muuten. Ei, ei olisi. Nyt molemmilla on mahdollisuus päästä toteuttamaan omia unelmiaan ja rakentamaan haluamaansa elämää. Aina on mahdollisuus, että törmätään uudelleen. Se jää vain nähtäväksi.


Päivä kerrallaan.


64 kommenttia:

  1. Kiiltokuvatekstiä loppuun asti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. That's me ja miten mä kirjotan :) Ehkä ulkomuodolta kiiltokuva tekstiä, mutta jokaiselta sanalta täyttä totta ja tunnetta. :)

      Poista
  2. Voimia anette <3

    VastaaPoista
  3. Aika ajoin on kipinä kadoksissa minullakin. En vaan kuitenkaan voisi ajatella eroavani lapseni isästä ja näin jakaa lastani ja saada elää ja kokea hänen kanssaan vain puolet hänen elämästään. Isoja päätöksiä. Voimia sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhutaan enemmänkin kuin kipinän katoamisesta. Vaikea selittää asioita netissä. Tosiasia on, että tiedän jo nyt tehneeni oikean ratkaisun. Isoja päätöksiä, mutta sellaisia pitää uskaltaa tehdä!

      Poista
  4. Voimia! Hurjan kauniisti kirjoitat kipeistä asioista! <3

    VastaaPoista
  5. Oon kateellinen näille eroille, mitkä tapahtuu sovussa, koska oma oli yhtä helvetti ja kärsin niin kauan kun toinen osapuoli lakkaa olemasta täys kusipää ja luovuttaa. Elikkä saan oman rakkaan poikani kotia asumaan <3
    Voimia sinne!<3 Uskon ja tiedän, että selviät hienosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon, että tää pysyy tällaisena! Kiitos <3

      Poista
  6. Kaunis teksti ♥ rohkea päätös! Paljon tsemppiä anette!! ♥♥

    VastaaPoista
  7. Vaikeita juttuja, muttu vaikuttaa siltä että sulla on asenn kohdallaan. Eteenpäin ja unelmia kohti, tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. On asenne kohdallaan. Tiedän mitä teen vaikka ei oo helppoa :)

      Poista
  8. Voimia!♥ Vaikka se sattuu, niin ero on kuitenkin aina parempi ratkaisu kuin olla yhdessä esim. ainoastaan lapsen takia. Pienikin lapsi vaistoaa, jos vanhemmilla ei ole kaikki hyvin ja se vaikuttaa myös lapsen tuleviin parisuhteisiin, jos mallina on ollut onneton ja kireä ilmapiiri (puhun yleisellä tasolla, en siis teistä). Sellaisista pariskunnista puhumattakaan, jotka tappelevat ja huutavat. Hienoa, että pystytte jatkamaan elämäänne sovussa erosta huolimatta. Se helpottaa paljon käytännön asioita. Onnellinen äiti = onnellinen lapsi ja varmasti tulet pärjäämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järkevä kommentti. Järkeviä sanoja!! Kiitos!

      Poista
  9. Kiiltokuva suhteen, kiiltokuva ero. Ja en epäile, ettei kaikki menisikin noin hienosti. Siihen saakka, kunnes jompikumpi teistä löytää, uuden kumppanin. Voimia kuitenkin, uuden elämän aloitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä. Kokemuksella voin sanoa, että vaikka ero tapahtuisi sopuisasti, niin jatko ei ole välttämättä sopuisaa. Etenkin kun kuvioihin tulee uusi kumppani. Jaksamista kuitenkin.

      Poista
    2. Sain tämän kommentin kirjoitusvirheistä syövän...

      Poista
    3. Olin juuri tulossa kirjoittamaan että hirmuisen kauniisti sä kirjoitat tulevasta elämästä.
      Mitä sitten jos/kun toiselle tulee uus puoliso, oletteko edelleen silti vaan perhe?
      Tää on hirmusen kaunista, tosi kaunista, mut realismi voi iskeä sit kovaa. :(

      Poista
    4. Kyllä asiat voi muuttua toisen perheen myötä. Tai olla muuttumatta.

      Mikä siihen vaikuttaa? Me. Siinäpä se.

      Poista
  10. Todella fiksu ja hyvä teksti !! :)

    VastaaPoista
  11. Oho, en ole hetkeen blogissasi käynyt ja mitäs uutisia täällä olikaan.. Toivon sydämestäni että päätös on oikea ja että asiat menevät kaikille parhain päin. JaXuhaleja en olisi toivottanut muutenkaan, vaan otan kiinni olkapäästäsi ja sanon: "tiedän, että pärjäät".

    VastaaPoista
  12. Raskas päätös totisesti,voimia kovasti sulle. Kyllä sää pärjäät yhden poijaan kanssa:)...meiltäkin on kipinä kadonnut aikapäiviä sitten mutta yhteinen iltatähtemme on sekä minun että isän prioriteeteissä ykkönen. Teemme mitä vain hänen vuokseen vaikka seisomme päällämme;)...tämä lapsi syntyi ainokaisena vähän iäkkäämmälle isälle ja sen kyllä huomaa...tyttö on kuningatar isälleen:)...sitä sidetta en minäkään erota...en edes halua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen tekee omat päätökset ja elää niiden mukaan. Teillä tuo varmana toimii <3

      Poista
  13. Voi että miten kypsästi asiasta kirjoitat <3 Voisit olla katkera, mutta kirjoitat kauniista vaikeasta asiasta. Virtuaalihali täältä!

    VastaaPoista
  14. Me ollaan oltu yhdessä 19 vuotta. Siihen on mahtunut monta ylä- ja alamäkeä. Kipinä on välillä sammunut, syttynyt uudestaan, kytenyt, leimahtanut. Molemmat olemme luopuneet osasta unelmiamme perheen vuoksi. Osaa unelmista on lykätty odottamaan sitä aikaa, kun lapset ovat lentäneet pesästä. Osa on korvautunut uusilla unelmilla. Olemme myös harkinneet eroa pari kertaa mutta päättäneet lasten takia työstää ongelmia ja pysyä yhdessä. Tulimme nimittäin päinvastaiseen johtopäätökseen kuin te: romanttisia kumppaneita voi tulla ja mennä mutta tällainen ystävyys on ainutlaatuista. Itse ajattelin, ettei maailman parhaasta ystävästä voi eikä kannata erota. Meille on ollut paljon apua mm. parisuhdekursseista ja terapiasta. Oletteko te harkinneet niitä? Lapsellanne on yksi ainoa perhe, sitä ei mielestäni kannattaisi rikkoa ennen kuin kaikki mahdolliset keinot suhteen korjaamiseksi on kokeiltu. Voimia ja kaikkea hyvää valitsemallasi tiellä, mihin ratkaisuun sitten päädyttekään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tästä ihan samaa mieltä. Kyllä mä koen että en ole saanut vain puolisoa, hän on samalla myös mun paras ystävä. :)

      Poista
    2. Ei terapioita. Mä uskon, että jos asioita ei voi korjat itse. Ne ei ole korjattavissa.

      Tää oli meidän päätös. Ja se tulee pysymään. Ja uskon tehneeni ekaa kertaa elämässä oikean hyvän valinnan!

      Poista
  15. Todella kaunis kirjoitus! Tsemppiä sinulle.

    VastaaPoista
  16. Miksi yrititte kuumeisesti lasta jos suhteenne ei ole ollut hyvällä mallilla pitkään aikaan??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei tiedostanut. Tai sitä oli niin eksynyt ja hukassa. Sitä pyrki tavotteisiinsa umpimähkäisesti eikä ajatellut sen enempää. Tosiasia on, että pitäisi osata pysähtyä hetkeksi ja miettiä asioita. Eikä vain yrittää tarpoa suossa. Kai kumpikaan ei halunnut myöntää sitä, että suhde oli lopussa. Kumpikin halusi lasta toisensa kanssa, kun alettiin yrittää. Se oli yhteinen tavote, joka sitten ei onnistunut. Ja hyvä niin :)

      Poista
  17. Riipaisee. Ottaa sydämestä.

    VastaaPoista
  18. Erittäin naiivia tekstiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vaan erittäin tärkeetä tekstiä, joka tulee suoraan sydämestä. Tai siis oonhan mä monella tapaa naiivi, haluan uskoa asioihin, jotka tuntuu utopistisilta :D Mutta semmonen oon enkä muuksi muutu. En edes halua muuttua.

      Poista
  19. Tuntuu niiin niiin pahalta Topin puolesta ;( Kun katsonkin hänen kuviaan niin sattuu niin että hän joutuu luopumaan perheestään, yhdessä, ympärillä. Voi kunpa voisitte tarjota hänelle sen... :( T. itse eroperheessä kasvanut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannata antaa sääliä, jos ihminen ei tarttee sitä :) Ei kannata tuntea kipua, jos toinen ei tunne kipua. Ei kannata surra turhaan, jos ei ole miksi surra. Tiedätkö? Kaikkien taakkoja ei tarvi sivullisen kantaa.

      Topilla on elämässään vahva tukiverkosto, kaksi vanhempaa. Topilla ei ole hätää :) Me tarjotaan tuolle pienelle pojalle sen, mitä poika tarvitsee.

      Rakkautta, lämpimiä haleja ja vahvat kädet. Isän, joka peittelee jokainen ilta pojan sänkyynsä. Äidin, joka EDELLEEN herää aamuisin samasta huoneesta. Isän ja äidin, jotka saattelee kouluun ensimmäisenä päivänä ja etenkin kaksi vanhempaa, jotka eivät pilaa elämäänsä tappelemalla keskenänsä.

      Eroperhe ei ole kliseinen juttu. Sen voi saada toimimaan, jos todella niin haluaa. Ihan oikeasti voi. Ja siihen pyritään. Pistetään itestä 101% likoon.

      Poista
    2. Omat vanhempani erosivat kun olin 25v. Olisin voinut sanoa että he tulevat eroamaan kun olin 5v. Kokemuksesta voin sanoa ettei ole yhtään helpompaa selvitellä eroa aikuisena lapsena kun on elämänkokemusta omista parisuhteista. Nyt olen useamman vuoden seurannut sivusta eroa, jossa ei ole ajateltu lapsia lainkaan - heistä on tullut omien tavoitteiden saavuttamista edistäviä välikappaleita. Kuulostat ihmiseltä joka ottaa vastuun omasta elämästään, tekemisistään ja päätöksistään. Omat vanhempani laittoivat päätöksen aikuisten välisestä suhteesta lasten piikkiin - en toivo sitä kohtaloa kellekään. Tsemppiä ja jaksamista! Vaikeita asioita tapahtuu myös hyville tyypeille - ja siksi heistä kasvaa entistä parempia ❤

      Poista
    3. Kiitos mielettömästi kommentista! Kiitos oman tilanteen jakamisesta ja hirmusesti zemppiä! :)

      Poista

Kiitos, kun jätät kommentin!