sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Positiivinen käänne



Eihän sitä koskaan tiedä mitä elämä tosissaan tuo tullessaan. Jonain päivänä saatat istua kädessäsi paperi, jossa lukee ne ihmeelliset sanat. Tunnet samaan aikaan onnea, järkytystä, pelkoa ja suunnatonta rakkautta sisälläsi.

Ensin ajattelin,  että ei.. en varmana kerro asiaa täällä. Tämäkin onni voi kaatua huomenna, ensi viikolla tai vielä kuukaudenkin päästä. Miksi siis nostaa käsiä ilmaan ja tuulettaa, jos kaikki saattaakin huuhtoutua vielä viemäristä alas? No siksi, että tunnen tällä hetkellä mieletöntä järkytyksen sekaista iloa! Ja järkytyksen sävy on positiivinen.

Kirjaimellisesti positiivinen. Eilen 4.4.2015 sain kuulla tulokset; "Onneksi olkoon, raskaustesti on positiivinen." 

Tämä tarkoittaa sitä, että vuoden lopulla Topista tulee isoveli, minusta äiti kahdelle ja J saa ensimmäisen biologisen lapsensa, JOS kaikki menee hyvin. Jos kaikki ei mene hyvin, sitä katsotaan sitten. Ainakin olen asiasta täällä puhunut ja voin sitten purkaa ajatuksiani ääneen.

Mihinkään en kuitenkaan lähde asenteella, että metsään mennään. Aion ottaa ilon irti jokaisesta hetkestä. Tänään ollaan viikoilla 4+4 ja se on jo päivän enemmän kuin eilen. Voittajafiilis!





86 kommenttia:

  1. Oi ihanaa, onnea tuhannesti ja toivoaan että kaikki menee hyvin loppuun asti.♥

    VastaaPoista
  2. Paljon Onnea Teille!

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea vielä täälläkin :)

    VastaaPoista
  4. Tuhannesti onnea sinulle, j:lle sekä tulevalle isoveljelle!!:)

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea!!! Ihana uutinen :) meilläki monen vuoden,yrittämisen jälkeen lokakuussa näytti testi plussaa ja kesäkuussa meillä on,yksi pieni tyttö lisää täydentämässä meän perhettä <3

    VastaaPoista
  6. Olen lukenut tästä sinun lapsettomuuskuviosta ja oikeasti harmistunut tilanteesta. Onnea ja toivottavasti pieni pysyy matkassa, murehditaan sitten kun on tarve murehtia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että olet jaksanut olla matkassa mukana!

      Poista
  7. Suht nopeeta toimintaa mut onnea :)

    VastaaPoista
  8. Suuresti onnea! :) Ihana uutinen pääsiäisen iloksi! :)

    VastaaPoista
  9. Paljon paljon onnea! :)

    VastaaPoista
  10. Mä olen nyt kyllä niiiiiiiiiiiin ilonen sun ja teidän puolesta! ONNEA! <3

    VastaaPoista
  11. Oi vitsit, mahtavaaa! Paljon onnea plussauutisista! :)

    VastaaPoista
  12. Oi ihanaa, paljon onnea!! ❤

    VastaaPoista
  13. Ihania uutisia, paljon onnea teille kaikille :)

    VastaaPoista
  14. Niinhän se on, että vaihtamalla paranee! Oikein paljon onnea ♡

    VastaaPoista
  15. Voi ihanaa ja onnea tuhannesti ♡
    -m

    VastaaPoista
  16. Onneksi olkoon! :) <3 Meillä olisi lasketutajat sitten melko lähekkäin jos hyvin menee! :) Täälä rv 4+6 menossa ja vähän kieltämättä jännittää kun meni melkein kolme vuotta siihen positiiviseen raskaustestiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Meillä tosiaan on sitten aika lähellä laskettu aika! Vau. Onnea!!

      Poista
  17. onnea! :) milloin päätitte aloittaa yrittämisen?

    VastaaPoista
  18. Voi, hurjasti onnea <3 Toivottavasti kaikki sujuu ongelmitta!

    VastaaPoista
  19. Onnea, toivottavasti kaikki menee hyvin! :)

    VastaaPoista
  20. Eikä miten ihana uutinen! <3 Olipas päivän piristys. Onnee koko perheelle!
    Tiia

    VastaaPoista
  21. Onnea kovasti. Ihanaa, kun elämä antaa parastaan.

    VastaaPoista
  22. Onnea tsiljoonasti!! Jarrusukkia paljon matkaan!

    VastaaPoista
  23. Ihanaa! Paljon onnea koko perheelle <3

    VastaaPoista
  24. Ooooooi, valtavasti onnea! ♡

    VastaaPoista
  25. Aivan ihana uutinen!! ❤❤❤ oli niin raastavaa lukea niistä lapsettomuuskuvioista ja yrittää käsittää miten pahalta se tuntuu.. Mut nyt ❤ isosti tarrasukkia pienelle ja nauti!!!

    VastaaPoista
  26. Paljon onnea ja ihanaa masun kasvatusaikaa :)

    VastaaPoista
  27. Onnea! Toivottavasti kaikki menee hyvin. Lähipiirissä nyt niin surullisia juttuja, vaikka oli jo pitkästi yli "turvalliset" viikot. Eli koskaan ei voi tietää. Jos meille vielä kolmas tulis, kyllä jännittäis :) En siis halua pelotella..

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätät kommentin!