keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Tänään en ollut superäiti.



Olen usein jo miettinyt, että miten vanhemmat jaksavat hoitaa lapsiaan sairaina. Mitä, jos iskee voimat vievä oksennustauti? Tai joutuu sairaalaan yllättäen?

Tai entä, jos iskee migreenikohtaus?


Olen kärsinyt todella pahasta migreenistä jo nuoresta tytöstä lähtien. Olen saanut reseptin yhteen vahvimmista täsmälääkkeistä, koska aikanaan saatoin kärsiä kohtauksista montakin kertaa viikossa. Satoja lääkkeitä, kymmeniä sairaalareissuja ja monen viikon päänsärkyputkia. Pään magneettikuvausta aivokasvaimen varalta sekä kipua, tuskaa ja kyyneliä.


Jossain vaiheessa, kun aloitin ehkäisyn, migreenikin katosi. Se pysyi poissa monen monta vuotta. En tiedä tarkalleen mistä se johtui, mutta olin vain hiljaa tyytyväinen. Pieniä päänsärkyjä oli, mutta ne nyt sai ajettua pois särkylääkkeillä.

Raskaus toi migreenit taas kuvioihin ja ihan alkuraskaudessa kärsin pahoista kohtauksista. Koko naama saattoi puutua, näkö lähteä ja olin poissaoleva. Ainut lääkitys oli 1000mg panadolia. Olin varma, etten ikinä selviäisi noista tuskaisista säryistä. Aloin ottamaan särkylääkettä säännöllisesti aamuisin herätessäni ja sitä myöten pääsin kohtauksista eroon. Söin lääkkeitä parisen viikkoa, kunnes sain ne lopetettua. Loppuraskauden sitten tunnistin auraoireista HETI, kun kohtaus oli iskemässä ja ennakoimalla vältin pahimmat migreenit.


Migreeni on kamalin kipu maailmassa ja olen sentään ollut sektiossakin. Tämän voi varmasti allekirjoittaa vain sellainen joka oikeasti kärsii vaikeasta migreenistä. Itse yleensä näen auraoireita eli esimerkiksi pienen valopisteen, joka vilahtaa näkökentässä. Jos tämä jää huomaamatta, on helvetti irti. Särky halkoo päätä ihan hullunlailla ja jokainen ääni tuntuu porautuvan aivoihin. Valot sattuvat silmiin ja hajut tekevät heikottavan sekä äklöttävän olon. Säryn jatkuttua jonkun aikaa, mukaan tulee oksentaminen. Heikottava olo tuntuu samalta kuin mahataudin jäljiltä, mutta pahaolo ei helpotu millään. Jossakin vaiheessa tilanne vain laukeaa ja se kaikki kamala on poissa. Jäljelle jää pieni jyskyttävä jälkisärky, joka katoaa seuraavaan aamuun mennessä.


Juuri tuon kivun takia olen miettinyt pärjäämistäni Topin kanssa, jos kohtaus iskee. Hädintuskin edes itseni saan silloin hoidettua. Noh, tänään tuli sitten sekin koettua.


Herättiin Topin kanssa päiväunilta ja huomasin heti rassaavan pistävän kivun oikealla ohimolla. Kävelin hakemaan kaksi buranaa kaapista ja istahdin sohvalle odottamaan vaikutuksen alkamista. Kipu vain paheni entisestään ja kaivelin puhelimen esille. Sain ajan lekurille muutaman tunnin päähän. Muistan, että jo silloin kaikki tuntui utuiselta ja hämärältä. Aika pian halailin jo pönttöä.

En tiedä miten Topi on pärjännyt tunnin ilman äitiä. Muistan kaverin seisoskelleen pönttöä vasten jossakin välissä naureskelemassa ja syljeksimässä. Topille oksentaminen oli vain hauska leikki ja sitä oli niin kivaa matkia.

En muista söikö meistä kumpikaan ennen lähtöä, en muista miten ihmeessä olen saanut vaatteet pojan päälle, en muista mitään sen puhelun jälkeen. Seuraava muistikuva on bussista. Olen köyttänyt Topin valjailla rattaisiin ja raukka kiljuu kurkkusuorana syliin. Bussi on täynnä lapsia ja itse istun niillä välitilan rappusilla huojuen ja oksennusta pidätellen. Perille päästessä syöksytään Topin kanssa pusikkoon ja oksennan hyvän tovin. Topi on hiljentynyt rattaisiin ja ihmettelee putoavia lehtiä.

Päästään terveysasemalle, jossa lukee isolla, että vaunut pitää jättää tuulikaappiin. Hienoa. Roudaan kädet heikotuksesta täristen Topin odotusaulaan ja lasken lattialle. Siinä Topi konttailee, katselee ihmisiä ja harjoittelee seisomista. Itse yritän vain sinnitellä. Ajat ovat myöhässä pahasti ja joudun siirtymään vessaan oksentamaan. Otan Topin mukaan ja inhottaa laskea toinen vessan lattialle odottamaan, mutta mitä muutakaan vaihtoehtoa siinä tilanteessa on? Heitän pojalle kasan käsipapereita revittäväksi, jotta saan oksentaa rauhassa.

Aulaan palatessa en uskalla nostaa Topia syliin, vaan houkuttelen pojun seuraamaan takaisin tuoleille. Istun lattialle ja painan pääni penkkiin. Mietin, että en kestä enää pitkään. Miksi kukaan hoitaja ei tarjoa apuaan vaan kävelee ohi välittämättä?

Joku kumma vaisto lapsissa on, että ne pärjäävät, kun äitiltä loppuu oikeasti virta. Topikin viihtyi koko päivän omissa leikeissään eikä vaatinut syliin, nukutusta tai muutakaan hankalaa. Kun pojalle iski maidon tarve lekuria odotellessa, kävi Topi kaivamassa maitopullon laukusta ja toi sen syliini. Vähän myöhemmin tuo pieni reipas poika kantoi syliini lasisen sosepurkin ja lusikan. Näin jälkeenpäin ajattelen ylpeydellä sitä, kuinka fiksu ja ymmärtäväinen poika Topi jo on!

Lääkäri ei uskaltanut määrätä panadolia vahvempaa viime viikkoisen plussatestin takia. Sain lähetteen huomiselle labraan, jossa testataan raskaus todella tarkalla verikokeella. Samu ehti paikalle juuri, kun pääsin lääkärin huoneeseen ja huokaisin helpotuksesta. Panadolit pysyivät sisällä ja kipu lähti helpottamaan. Vihdoin.


Koen olleeni tänään surkea äiti. En voi sanoa, että olisin superäiti, joka pärjää lapsen kanssa kipeänäkin. Miten te pärjäätte, kun melkein tajuttomuustila iskee?

Mielestäni pitäisi olla joku tapa saada apua tällaisissa tilanteissa. Mielestäni terveysasemalla pitäisi olla joku ihminen, joka auttaisi edes vähän. Koska ihan oikeasti olin niin poissa tästä maailmasta, että tuntuu vieläkin kurjalta Topin puolesta.

Miksi? Loppujenlopuksi poika sai kuitenkin vaatteet päällensä, ruokaa mahaansa ja viihtyi omissa leikeissään. Ehkä sittenkin pärjäsin ihan hyvin?

Mutta pärjäänkö seuraavalla kerralla?

Pitkän päivän päätteeksi keksi palkinnoksi reippaalle pikkumiehelle. Namnam!

39 kommenttia:

  1. Huh kun kuullosti hurjalta :O Onneksi sait lääkkeet ja Topikin oli ihanan fiksu (niin ne lapset joskus vaan osaa) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne osaa :) Ja nyt ei onneks oo palannut toi särky.

      Poista
  2. ♥♥♥♥halaus molemmille, sulle ja Topille.
    ps. oot mun lempparibloggaaja! :)

    VastaaPoista
  3. En haluu ees kuvitella miten kauhee olo sulla on ollu! Hui, mut hädän tullen ne lapsetki jostain kummasta saa "ylimäärästä" älyä et pärjää ja selviytyy <3 Toivottavasti sun olo on nyt jo ihan hyvä, eikä kohtaus ihan heti uusi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kamala olo oli kyllä.. huh huh. Mutta nyt se on ohi onneks :D

      Poista
  4. Kuulostaa tutulle! Mulla on kans ollut migreeniä pieni ikäni ja raskauden jälkeen se paheni, mutta kohtauksia on tullut harvemmin. Pari kertaa nyt Tomaksen syntymän jälkeen olen ollut tosi huonona, mutta onneksi olen saanut hälyytettyä aina siskon tai miehekkeen avuksi silloin.
    Sä pärjäsit oikein hyvin tilanteeseen nähden, mä en usko että pääsisin omin avuin päivystykseen pojan kanssa tuollaisessa kunnossa.

    Halit sinne ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en kyllä tosiaankaan tiedä miten pääsin sinne terveysasemalle. Mutta ei mulla kyllä ollut muutakaan vaihtoehtoa... :/

      Poista
  5. Lapset tajuaa yllättävän paljon, ja näissä tilanteissa sen huomaa. Kyl ne hiffaa, kun äidillä on paha olo, ja niillä on myös hoivavietti, joka ulottuu myös omiin perheenjäseniin, ja ymmärtävät myös itse vaatia vähemmän jos äkkäävät toisen hädän. Topi selviytyi hienosti, ja superäitiä meistä ei kuulkaas kenestäkään saa, se on myytti ja sellasta ei oo olemassakaan, joten voidaanpa nyt kaikki sitten lakata pyrkimästä siihen. :)

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa hormonaaliselta tuo juttu. Siis itsellä iskee kuukautisten aikaan pääkipu, ilmeisesti jonkin sortin migreeni, kun ei särkylääkkeet auta. Ja tämä on aina kuukautisten aikaan. Viime raskaudessa en kärsinyt pääkivusta taas kertaakaan. Varmaan siinäkin oli osuutensa hormooneilla. Kannattaa seurailla vähän omaa kiertoa ja migreeni kohtauksia, jos löytää jonkun yhteyden niin saattaa sitten pystyä ehkä ennakoimaan ja ehkäisemään paremmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei kyllä ole hormonaalinen, kun asia on tutkittu ihan aikanaan ja muistaakseni lihasperänen migreeni todettu.

      Poista
  7. Huh huh! Se on pelottava tila, kun ei muista milloin on syöttänyt. Uskaltaako nostaa syliin? Entä jos jalat lähtee alta? Oltiin pojan kanssa flunssassa kesällä, ikää muksulla oli vaan 3kk. Onneksi pieni säästyi kuumeelta, minä en. Päivät meni ihan sumussa ja yöt meni räkiessä ja yskiessä. Tuota kesti viikon, lääkäriinhän en mennyt, enkä apua pyytänyt, koska olenhan jääräpää. Se oli helvettiä, mutta nyt tiedän että tulen selviämään yhdessä sairastelusta yksin lapsen kanssa. Oksennustautia tieten vähän peläten.

    Voimia migreeniä vastaan taistelussa!

    -Veera :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi kuulostaapa kamalalta sinnitellä viikko :S

      Poista
  8. Eikö sulla ole ketään tuttuja lähellä tai eikö miehesi irtoa töistä jos tämmöinen tapaus uusitutuu? Oma mieheni lähtee aina piipaa auton tapaan hätiin jos tarve vaatii.. Tsemppiä! Toivottavasti ei uusiudu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole piipa auton nopeudella kulkevaa autoa. Eikä itseasiassa koko autoakaan.

      Mies tuli niin nopeesti, kun pääsi. Sattu olemaan huono tuuri, kun muita ei saanut apuun tällä kertaa.

      Poista
    2. Mua ärsyttää ihan hirveesti kun sä Anette otat tosi usein kirjaimellisesti kaiken mitä sulle sanotaan. Ja tuntuu että oot tosi huono ottamaaan kritiikkiä vastaan.

      Poista
    3. Siis en mä ottanut tota millään pahalla. Ehkä ulkoasu anto ymmärtää väärin, kun jäi hymiöt pois.

      Mutta kyllä mä aika hyvin kritiikkiä jaksan ottaa vastaan, kunhan sillä ei pyritä loukkaamaan vaan annetaan se rakentavana :)

      Poista
  9. Aikamoinen sissi oot ollu, kun tuosta selvisit! Mulla migreeni helpotti raskauksien ja lasten myötä. Lapset elää onneks pari päivää vaikka herkuilla ja telkkaria katellen jos tarve vaatii ja joskus vaatii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä odotellessa, kun Topikin on vähän itsenäisempi ja pärjää herkuilla :D

      Poista
  10. Ainoo mitä pelkäsin tosi kovasti raskaaks tullessa oli justiinsa se et miten pärjään mun migreenin ja lapsen kanssa. Oon sairastanu tosi nuoresta asti ja kohtaukset vaan pahenee mitä enemmän ikää tulee. Nykyään oon about samassa kunnossa kun sä kohtauksien tullessa. Oksentamisesta ei tuu loppua.
    Lääkkeidenkin kanssa on vähän arpapeliä et auttaako vai ei.

    Mulla pysy thank god koko raskauden ja pari kk sen jälkeen migreenit kurissa, en tiiä mitä oisin tehny jos ois tullu sillon koska ainoot mahdolliset lääkkeet ois ollu panadolit(sama ku söis karkkia) :(( Elämäni parhaimmat ~11kk

    Mä oon aikasemmin saanu avun n. puoleks vuodeks(migreenit ja helvetilliset kuukautiskivut pois) kun kävin akupunktionsarjahoidon. Ei se mitään miellyttävää oo mut ihan kokeilun arvonen jos et oo sitä vielä testannu :) Sinne voi päästä halvemmalla/ilmaseks jos lääkäri kirjottaa lähetteen mutta mä en jaksanu odottaa ni googletin ite parhaimman kuulosen ja menin sinne! ( niin ja eiks akupunktiosta voi saada apua raskautumiseenkin :))

    Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akupunktio kuulostaa kyllä pelottavalta. Olishan kiva tommosia kokeilla mutta... :D


      Kiitos vinkistä! :)

      Poista
    2. Ajatus siitä on joo vähän pelottava mut ne on pieniä ja ohuita piikkejä eikä satu, tuntuu vaan erikoisilta ja niin niiden kuulemma pitääkin :)

      Pidä mielessä jos joskus tekee mieli kokeilla jotain muuta kun lääkkeitä :)

      Poista
  11. Kauhea päivä sulla ollut! :( mutta hyvinhän sinä siitä selvisit! Ei varmasti tarvitse pelätä jatkossa ettetkö selviytyis <3 itsehän sitä tuntee itsensä kaikkein parhaiten, että jos tuntuu ihan mahdottomalta niin sitten hälyttää apua :) mulla ollu joskus noita päänsärkykohtauksia (ei siis migreeni kuitenkaan). Ja sittenkö en haluais helposti ottaa mitään särkylääkettä, niin se menee siihen, että oksentelen sitten loppuillasta.. eihän siinä oikein muuta voi ku olla pöntön reunalla, vauva citteris vieressä ja poika katselee, että MITÄ ÄITI TEKEE. Tuleehan se paskafiilis, että kun toiset joutuu kattoon mua tässä tilassa. Vaikka selitän, että äitillä on vähän huono olla niin eihän se pieni siltikään välttämättä ymmärrä ja voi olla peloissaankin.. :( onneksi tätä sattuu niin harvoin. Mutta minkäs teet! Harvemmin siis itse sairastan, mutta monesti otan tosi raskaasti kun lapsi on sairaana. Kesällä meil oli pojalla viikon kestävä oksennus/mahatauti. Se oli jotain ihan järkyttävää!! Tilat vaihteli laidasta laitaan, välis tuntu että nyt jo helpottaa mut sitte jo alko ripuloimaan ja oksenteleen.... :/ / oma jaksaminenki oli niin hakusessa, ku raukka oli niin kipee ja pelkää oksentamista (kun ei oo ikinä tarvinnu ennen oksennella!) ja yritti epätoivoisesti, että ees jotain söis kun ei ois välillä halunnu ees syödä tai juoda... onneksi on muuten hyvä kuntonen poika. Täyty monesti rauhotella itteensä :D ettei vaan hermostuis. Pesin siin kaikenlisäks 3 mattooki ku toinen laattas ympäriinsä... jotain aika kauheeta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh huh kuulostaapa kamalalta :O

      Ei meille tommosia kiitos!

      Poista
  12. Ensin sanot että sulle tuli km ja nyt silti ootki ehkä raskaana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sanonut, että oon ehkä raskaana.

      Lekuri vaan ei suostunut määräämään vahvaa lääkettä, ennenkun on todistettu että en oo enää raskaana.

      Poista
  13. Minkälainen se verikoearvo tänään oli?

    VastaaPoista
  14. Onko miehellä mahdollista saada tollasessa tapauksessa lomaa jos äiti ei voi lasta hoitaa? Ite en näistä tiedä. Mutta kurjan kuuloinen migreenikohtaus :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se tuli niin pian kun mahdollista paikalle. Palkattomaks se jää sillon.

      Poista
  15. Mä olen joutunut hoitamaan lapseni kipeenäkin. Tytön kanssa oltiin vatsataudissa peräkkäisinä päivinä kun tyttö oli 11 kk. En muista miten sujui mutta hauskaa se ei ollut - varmaan kummallekaan. Myös A-virusta potiessani oli pakko hoitaa lapsikin,ei ollut päivähoidossa ja esim. isovanhemmat töissä.
    Nuorinta odottaessani vanhempi poika oli 2,5-v ja mä kärsin aivan järkyttävästä raskauspahoinvoinnista. 24/7. Edes vesi ei pysynyt sisällä. 5 kuukautta. Poikaa en saanut joka päivä vietyä edes päiväkotiin ja ex meni töihin jo ennen päiväkodin aukeamista. Kesälomat oli eri aikoihin exän kanssa,ja mä pojan kanssa kaksin vähintään 9 tuntia/vrk.Tosin,ei se exä poikaa hoitanut kotona ollessaankaan.
    Kyllä sitä vaan pärjää kun pakko on.Huono omatunto on varsinkin tosta raskauden ajasta kun poika katteli päivät telkkaria ja mä makasin sohvalla,ruokin toki (itse yökkäillen) ja vaihdoin vaipat yms. mutta viihdytys ei ollut huippuluokkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sitä pärjää, kun on pakko. Mutta ei noita tilanteita toivo ikinä kohdille :S

      Poista
  16. Voi ei miten kauheelta kuulostaa! :( Onneks poika pärjäs hyvin vaikka olitkin huonossa kunnossa. :/

    http://kasvarauhassapikkuinen.blogspot.fi/?m=0

    VastaaPoista
  17. Mua kiinnostaisi tietää se sun hCG-arvo. Sait sen varmaan viimeistään tänään?
    Yllättävän kauan menee siellä vastausten kanssa. Meillä saa saman päivän aikana labra-arvon.
    Laitoinkin sulle jo johonkin toiseen postaukseen siitä raskaustestistä. Kiinnostaisi tietää millä sen haamuplussan sait.
    Kuten myös kirjoitin, olen saanut muutamankin haamuplussan eri kierroissa Apteekin raskaustestillä, mutta kuukautiset on silti aina alkaneet. Apteekin omaa olen pitänyt lähes pomminvarmana, mutta nyt epäilen sen jotenkin muuttuneen ja näiden ihmeviivojen olevan vain viivanpaikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain tuloksen. Eli siis sain positiivisen tuloksen silloin jollain halvalla testillä, mutta en tosiaankaan mitään haamua vaan kunnon viivan. Ihan selkeät oireetkin oli, mutta sitten alkoi se vuoto.

      Ilmeisesti kaikki tuli pihalle, koska tulos oli jo negatiivinen. Sain tänään tulokset. Joskus pää tulee hitaasti ja oireet katoaa hitaammin.

      Mutta keskenmeno se oli :(

      Poista
    2. Tosi kurja juttu. :(
      No, toivotaan että tärppi on lähellä! Tsemppiä! :)

      Poista

Kiitos, kun jätät kommentin!