Ensimmäinen arkipäivitys

 Flunssa on vaan pahentunut, vaikka yleensä ei ole tapana sairastaa kamalasti.  Voimia vieläkin siis nolla. Haluan kuitenkin raapustaa tänne jotakin tästä päivästä ja teen sen jälleen kännykällä. Virheitä ei voi siis välttää. Kuvatkin joudun laittamaan tekstin loppuun rumasti pötköön.

--- ---- ----


Olemme olleet melkein koko päivän liikenteessä. Ensin matkustimme noin tunnin sairaalaan ihan perus käynnille ja "potilaan" roolissa toimin minä. Sain kuulla mukavia kuulumisia ja vietyä myös tiettyjä asioita askeleen eteenpäin. Paras uutinen oli, kun sain virallisen luvan raskautua uudelleen! Tässä tietenkin pitää huomioida se ongelma, että kiertoni on venynyt liikaa. Sain siis lähetteen verikokeisiin.

Ennen Topia kroppani toimi huonosti ja kuukautiseni olivat poissa noin vuoden verran. Vasta keltarauhas-hormoni hoidon jälkeen kuukautiseni palautuivat, mutta vain lyhyeksi aikaa; Topi sai alkunsa. Toivon tällä hetkellä todella paljon, ettei tarvitsisi jäädä odottelemaan kiertoni palautumista kauhean pitkäksi aikaa. Olisi hienoa, jos asialle heti kättelyssä tehtäisiin jotakin.

Topi oli koko lääkärireissun aivan unelma vauva. Sain paljon kehuja siitä kuinka kiltti lapseni on ja myös siitä, että olen pitänyt itseäni niin hyvässä kunnossa huolimatta pienestä vauvasta. Topi sai perus-kehut hiuksistaan. Monella ei olekaan noin paksua tukkaa näin pienenä!

Illalla meidän oli tarkoitus mennä tervehtimään mieheni mummoa, mutta tapaamiseen oli lääkärireissun jälkeen vielä useampi tunti. Kotiin en jaksanut lähteä,  joten hyppäsin bussiin ja lähdin mieheni työpaikalle.  Nostin Topin bussissa mukaani penkille, koska pojasta on tullut mahdoton maisemien ihailija. Kesken matkan pieni väsähti ja nukahti syliini. Omat silmäluomeni alkoivat myös putoilemaan ja näinpä siis nukahdin itsekin. Meni muuten tunnin matka ennätysvauhtia! Mietin kyllä jälkeenpäin mitä muut matkustajat ajattelivat, kun sekä äiti että poika olivat sammuneina penkillä...

Oli mukava nähdä työkavereita. Kaikki kehuivat sielläkin Topia ihanan kiltiksi ja sosiaaliseksi. Poika oli yhtä hymyä! Teimme ostokset miehen päästyä ja kiiruhdimme eteenpäin. Helsingistä lähti poikkeuksellisesti korkealattiallinen juna, joten rattaat piti nostaa kyytiin. Olen kuullut,  että nosto pitäisi aina tapahtua lapsen naama junaan päin ja näin teimme. Olisihan se ikävää, jos ote lipeäisi ja poika olisi turvallansa maassa. Nostamisessa kävi kuitenkin yksi pieni vahinko; pepsipullo luiskahti alakorista suoraan junan välistä raiteelle ja räjähti. Voin sanoa,  että otti päähän,  vaikka limuahan se vain on...

Olen aina ajatellut, että julkisilla liikkuvat ovat automaattisesti törppöjä eivätkä huomioi äitejä rattaiden kanssa. Olin väärässä. Itse olen saanut aina apua, kun olen pyytänyt ja minut on huomioitu väistämisen suhteen hyvin. Oma asenne ratkaisee paljon, eikä aina tarvitse olla se ylimielinen äiti, joka luulee olevansa etu-oikeutettu rattaidensa kanssa. Joillakin ei ole lapsia ja kaikki eivät välttämättä tajua kuinka hankala on liikkua vaunujen/rattaiden kanssa. Mutta se ei ole heidän vikansa ja mielestäni on väärin alkaa siitä julkisesti mollaamaan. Minä itse yritän aina tarjota apua muille äideille ja niin myös kultainen miehenikin!

Noh, julkisilla tuli matkustettua ees sun taas ja pakko hehkuttaa, että Topi ei kertaakaan menettänyt hermojaan! Tämä on tuulettamisen arvoinen asia, koska pitkään sain leikkiä bussissa sirkuspelleä, jotta kaveri viihtyisi. Tietenkin se on helpottanut, kun joskus matkustetaan siellä "aikuisten" paikalla.

Tänään oli tajuttoman kuuma päivä! Puin Topille päälle ohuen tuulitakin, tumput ja pipon. Jalassa oli puolipotkarit,  farkut ja tossut. Tämäkin oli liikaa. Ulkona pärjäsi kepeästi ilman hanskoja sekä takkia. Julkisissa otin jopa pipon pois, kun poika hikosi ja hikosi. On todella vaikeaa pukea pientä lasta ulos, vieläpä esikoista.  Ehkä tähän vielä oppii.. ja kohtahan poika osaa jo puhua ja kertoa onko hyvä olla vai ei.

Puhumisesta tulikin mieleeni, että pikkukaveri oppi tänään "puhumaan" pötköön.  Ääntely ei ole enää outoa mörinää, vaan poika liikuttelee suutaan ja huuliaan muodostaakseen erilaisia  äänteitä. Uusin villitys on sanoa (ei päristellä) "vruummmm vruuumm" aina liikkuvia autoja katsellessa. Meidän hauva on muuten "hhhrraaauuva". Tuo sana on ainut, jota ollaan opetettu ja  näköjään on oppi mennyt perille, vaikka sana ei tulekaan vielä täydellisenä ulos suusta. Sen lisäksi osataan sanoa vielä "eieieieiieiii", kun suuttuminen on lähellä.  Hurjasti on poika kehittynyt!

Tässä jutussa oli oikeasti punainen lanka,  mutta hukkasin sen jossakin vaiheessa.  Ei auta, huonompiakin tekstejä saa joskus kirjoittaa, eikö?

Kunhan tästä paranen; teen Topille oman välilehden,  josta voi seurata pojan mittoja ja kehittymistä kuukausittain.  Sen lisäksi teen oman välilehden Topin tyylille. Haluan muistuttaa kaikkia, että jokaisen muotimaku on erilainen eikä oma näkemykseni upeista vaatteista ehkä kohtaa kanssasi.  Joten ei kannata pettyä, jos näin käy..

Yritän syynätä virheet vielä pois. Voin kyllä sanoa, että todella rasittava tämä toimivuus kännykällä. Ei pelitä kirjoittaessa eikä lukiessa. Sivu pomppii miten sattuu eikä kyse ole kännykän laadusta. Blogger voisi tehdä asialle jotakin...

Loppuun kolme kuvaa kännykästäni. Ensimmäisessä tämän päivän vaatetus, toisessa bussimatkustaja hienon valo afronsa kanssa ja kolmannessa minä oudon näköisenä!

 

 

Ps. Luin tekstin läpi ja palkitsen itseni vuoden tökeröimmän tekstin kirjoittajana. Töks, töks, töks... Toivotaan, että tämä kamala aivojumi johtuu ärsyttävästä flunssasta sekä hankalasta kännykällä kirjoittamisesta. Pps. Hups! En ollut ladannut Bloggerin sovelluksen uusinta päivitystä. Kyllä nyt toimii!