maanantai 19. elokuuta 2013

Pienen pojan lomakivaa


Pari kommenttia olen jo lukenut liittyen kamalan tylsiin vaatepostauksiin. Ymmärrän ihan oikeasti, että te kaipaatte jo muutakin juttua tänne. Siinä on vain sellainen asia, että meillä on kesäloma ja tulee tehtyä paljon ja vietettyä aikaa perheen kanssa. Vaatepostaukset on niin helppo ja nopea tehdä, että olen niitä siksi nyt päivittänyt enemmän. Kyllä sitä kunnon juttua alkaa taas tulemaan, kun arki koittaa. Siihen asti toivon hieman jaksamista ja malttamista. Sitäpaitsi.. tämä on minun blogini ja koen kirjoittajana etuoikeuden valita aiheet, joista postaan. Ymmärrän tietenkin, ettei kaikki tykkää niistä. Mutta aina saa antaa palautetta tai painaa ruksia, jos ei miellytä. Näin sadannen kerran sanottu nyt.

Anyway, tässä teille nyt sitten hieman erilainen postaus. Nimittäin kuvia meidän lomatouhuista. Meillä oli monta kivaa puuhaa vapaille, mutta vasta kaksi on toteutettu. Linnanmäki. Sealife, Seurasaari, Korkeasaari, Heureka ja Serena olisi vielä listalla. Kaikkia emme siis aio todellakaan tehdä, mutta osa noista olisi ihan jees! Tuntuu vaan, että kesä alkaa olemaan lopussa ja nuo sateet estävät suurimman osan tekemisistä.


Noin viikko sitten Topi sairasti vauvarokon. Ensin tuli muutaman päivän kestävä noin 38 asteen kuume ja limaisuus. Ajattelin siis, että kyseessä olisi tietenkin flunssa. Kuume laski ja parin päivän päästä melkein säikähdin, kun naamaan alkoi nousemaan punaista ihottuman näköistä näppylää. Se sitten levisikin joka paikkaan ja pysyi itsepintaisesti muutaman päivän. Noh, ainakin on yksi tauti vähemmän sairastettavana. Kipeänä olo verotti siis muutaman päivän lomatouhuista.

Alkuviikosta, kun Topi oli tervehtynyt kuumeesta (Tautihan tartuttaa vain kuumejakson aikana!) ja vaikutti hyvin voivalta näppylöitä lukuunottamatta, vierailimme leikkipaikassa. Helsingissä on HopLopin tapainen sisähuvipaikka lapsille ja sinne on ilmainen pääsy alle 1-vuotiailta sekä vanhemmilta. Paikassa on tarjolla myös ilmaisia Muksun näytteitä sekä Muumi-vaippoja.



Syksyisen sään takia laitoin ensimmäistä kertaa villapaidan päälle reissuun ja se tuntui suloisen ihanalle ihoa vasten. Hiuksia en laiskana jaksa oikeastaan IKINÄ laittaa kiinni, mutta meikkasin sen vastapainoksi kevyesti. Syksyllä voi käyttää hyvällä omalla tunnolla sipaisun meikkivoidetta ihoa tasoittamaan sekä ripsaria.

Topille laitoin pipon päähän, koska oli oikeasti aika viileää. Sisävaatteiden päälle oli pakko etsiä takki ja nappasin tuon ihanan kirpparilta löytämäni takin naulakosta. Asua koristamaan laitettiin Nalle Puh -kengät, jotka ovat kyllä hieman vielä isot, vaikka ovatkin kokoa 19. Sisävaatteeksi oli pakko valita jokin tumma asu, jonka kanssa olisi helppo peuhata ja möyriä eteenpäin. Valitsin jumpsuitin, koska nehän eivät tunnetusti nouse korviin tai putoa nilkkoihin. Newbien jumppis oli tarpeeksi tumma, ettei siinä näkyisi lattiapöly. 





Kun päästiin paikalle, oli pojan ilme näkemisen arvoinen! Hämmästynyt tuijotus silmät pyöreinä toi äidin ja iskän sisälle lämpimän hehkun. Vissiin tuo värikäs ja ihmeellinen maailma upposi suoraan pojan sydämeen. No kukapa lapsi ei tykkäisi? Oli pomppulinnoja, pallomeriä, kiipeilytelineitä, hiekkalaatikkoa ja ajorata..

Ihan ei pomppiminen vielä onnistu, mutta ainakin on mukava paikka ryömiä.



Kukkulan kunkku!

Näin mennään suojatietä pitkin tien yli  ;)

Topi kokeili laskea naama edellä vauvojen liukumäestä ja se sujui loistavasti.

Poika olisi kovasti halunnut ottaa tuon nuolen mukaansa, mutta hitsiläinen ei irronnut maasta.

Muut ihmiset kiinnostivat kovasti.

Tämä tunneli arvelutti pitkään.


Uskalsi!


Taisi olla vähän liian pieni poika vielä tähän pyörään..

Tämä olikin sitten tosi kiva juttu!

"Kattokaa kaikki, ku mä osaan!"



Ihaaana pallomeri.




Hullut laski tosta!

Topi tosin ei tajunnut yhtään mitään tapahtuneesta.


Tästä Topi kiipesi IHAN itse ylös ja alaskin vielä - ilman muksahduksia.



Käytiin me discohuoneessakin kurkkaamassa valopalloja.

Äiskä ja Iskä kulutti liikaa kaloreita, joten asia piti korjata tällaisilla herkuilla.

Illaksi päästiin kotiin rentoutumaan villapaidat päällä, ikkunan takana vallitessa syksyinen ilma!


Leikkipäivää seurasi sitten uintipäivä. Halusimme hieman erikoisemman uintireissun, joten suuntasimme Vantaalle Kauppakeskus Jumbon kupeessa sijaitsevaan kylpylään; Flamingo Spa. Hintaa reissulle tuli aika paljon, mutta meidän perheessä ei tulla kesäpuuhissa kitsastelemaan. Oli hauskaa itsekin päästä uimaan kunnolla altaissa, joissa kaikissa oli lämmintä vettä. Kylpylässä on myös erilaisia vesiliukumäkiä, joissa käytiin Samun kanssa vuorotelleen. Topi jaksoi uida kokonaiset kaksi tuntia!! 

Kuvaa koko kylpylästä.

Lasten-allas.

Tätä vesiliukumäkeä pääsi Topikin kokeilemaan.

Topi vilkuttelee rattaista äitille.

Poskissa näkyy vähän vielä vauvarokon jälkiä.

Voiko kellään olla noin kauniit silmät ja PITKÄT ripset?  <3


Olipa vaikea saada kuva, jossa näyttäisin järkevältä ja Topi olisi paikallaan.
Noh tämmönen saa kelvata.

Pieni rakas uimaripoika! 

Tyytyväinen vauva!

Loppuun vielä hieman leikkimistä. Poika tajus nyt ekaa kertaa siirrellä noita "helmiä".

Täytyy sanoa, että hyviä reissuja oli ja pienellä miehellä on ollut mukavaa!

Joku voisi sanoa, että ei tämän ikäisen kanssa kannata tehdä tällaisia asioita, koska se on liian pieni tajuamaan. Se joka näin sanoo, ei varmaan ole koskaan nähnyt onnesta soikean pienen lapsen ilmettä tällaisten touhujen lomassa.

Oletteko te puuhanneet samanlaisia asioita alle vuoden ikäisen kanssa?



Ps. Puolet on järkällä otettuja kuvia ja puolet kännykällä. Surkean valon takia; osa on heilahtaneita. 

8 kommenttia:

  1. Olen käyny Nellin kanssa keväällä jo hoplopin kaltaisessa paikassa (joskin paljon pienempi), lähinnä tosin isoveljen vuoksi, mutta kyllä neitiki viisi kuukautisena tykkäs mm pallomerestä. Nyt varmaan tykkäis vielä enempi kaikesta. Ja Onni tykkäsi jo pienenä "uimisesta". En tiä osaisko Nelli vielä arvostaa(ymmärtää) esim eläinpuistoa, mutta tuommoisia paikkoja joissa voi tehä kaikkea, niin ehottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmana kaikki lapset tykkää pallomeristä :) Teillä tosiaan tulee käytyä vanhemman lapsen kanssa jo!

      Poista
  2. Omien lasten kanssa ei olla, koska siihen aikaan kun he olivat pieniä, ei Hämeenlinnassa, jossa silloin asuttiin, ollut hoplopia tms, ja isompiin huvipuistoihin ja eläintarhoihin oli matkaa. Sophien kanssa aijon ehdottomasti käydä Snadistadissa, jota isommat rrrrakastaa, ja korkeasaaressa, ja ensi kesänä myös Linnanmäellä, ei sillä niin väliä että jääkö esimerkiksi muistoja käteen (tätähän tää tajuaminen, mitä ihmiset vaatii, varmasti tarkoittaa, koska kyllä pieni lapsikin tajuaa asioista ja eteenkin siitä, onko jokin hauskaa), kyllä minäkin otin parivuotiaan Emmin mukaan Tukholmaan, vaikka tiesinkin ettei tuu siitä muistamaan, kuvat jäi ja mun muistoihin lapsen riemu, joka oli rajatonta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Hyvin sanottu! Lapsi ei ehkä muista monen vuoden päästä, mutta siinä hetkessä kyllä!

      Poista
  3. Me ollaan tänä kesänä käyty Sylvesterin kanssa snadistadissa, hoplopissa, korkeasaaressa ja linnanmäellä :)Ja on ollu ihanaa huomata miten innoissaan Sylvester on ollut <3 Eihän se niitä joo muista isompana, mut mitä sitte, onhan meillä kuvia joita VARMASTI tykkää katella isompana :) Musta ois jotenkin epäreilua, jos sit mentäiski ku on toinen lapsi ni johonki isomman lapsen kanssa, ja sit siinä samalla pienempiki pääsis mukaan, ja siitä ois sit kauheesti kuvia joka paikassa, mut isoveljestä ei ois vauva aikana mitään kuvia mistään kivoista paikoista sen takia, että ei muista mitää ;)) Ja sitä paitsi, eipä noista alle vuoden ikäsistä mee maksua yleensä missään! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meekään tota maksua :) Ja kiva, että Sylvester on päässyt touhuamaan kaikkea mukavaa! :)

      Poista
  4. Ihania kuvia ja tosi kivat päivät ollu teillä! :) Itseassa meidänkin neitillä on yhtä pitkät ripset. ;) Kaikki aina ihmettelee miten pitkät ripset hällä onkaan. Mulla on itellä kanssa pitkät ripset niin siitä ehkä tullu neitille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Räpsyripset on suloisia vauvoilla :)

      Meilläkin peritty äidiltä ;)

      Poista

Kiitos, kun jätät kommentin!