maanantai 30. joulukuuta 2013

Bodyt vs. Paidat



Pienelle vauvalle bodyt ovat helppokäyttöisiä, käteviä ja mukavempia. Paita nousee jatkuvasti eikä suojaa selkää viileältä. Suosion huomaa esimerkiksi siinä, että usein on hankala saada myydyksi eteenpäin 68cm paitaa, kun taas body menee kaupaksi minuuteissa.


Meillä on käytetty bodyja koko vauvaikä miinus kesä. Kesällä oli niin hiostavaa, että ei haitannut, vaikka paita hieman nousikin. Myin koko body varaston pois, kun huomasin tämän asian ja kylmien ilmojen tullessa ostin laatikon täyteen uusia.


Mutta missä vaiheessa "täytyy" luopua bodyn käytöstä? Milloin lapsi on "liian iso" käyttääkseen vauvamaisia vaatteita?


Kokoja selatessa aika moni body loppuu 86-92cm. Lapsi käyttää kyseistä kokoa noin 1,5 vuotiaana, riippuen yksilöstä. Jotkut kasvavat paljon nopeammin ja osa taas pysyy mininä pitkään. Pähkäilin vielä hetki sitten, että en ostaisi enää 86cm koon aikaan yhtäkään bodya lipastoon. Näin se mieli kuitenkin muuttuu...


Ilmat ovat viileät, vaikka ei olekaan Suomen talven tuntien yhtään pakkasta. On silti mukavempaa, että rattaissa istuessaan pojan selkä ei edelleenkään vilku paljaana. Bodyt ovat käteviä ja auttavat esimerkiksi vaippaa pysymään paremmin paikallaan. Olen siis kotiuttanut meille vielä 86cm ja jopa 92cm kokoisia bodyja.


Lipastossa on lähinnä pitkähihaisia malleja, mutta myös muutama lyhythihainen. Käytän hihattomia yleensä jumpsuittien alla, koska ne eivät ole niin hiostavia. Itse jumppis kuitenkin lämmittää ihan tarpeeksi.

Tykkään Polarn O. Pyretin bodyista, koska ne ovat venyviä, laadukkaita ja vähän isompia kuin muiden merkkien. Topi on hieman pyöreä vielä, joten väljempi parempi. Rakastan myös Meandia ihan merkkinä kaikissa vaatteissa. Värikästä, lapsekasta sekä Topimaista. Näiden merkkien lisäksi olen vannoutunut Lindexin asiakas. Melkein aina mallistot kolahtavat ja haluan käydä haalimassa kaikki suloiset kettubodyt sekä tekstibodyt kotiin!

KappAhlista tulee ostettua harvemmin, koska siellä ei melkein ikinä ole sopivan kokoisia vaatteita. Kaikki loppuvat joko 74cm tai sitten, jos mallista on tehty isompia kokoja, ovat ne jo myyty loppuun. Turhauttavaa. H&M on mukavan halpa ja sieltä tulee bongailtua joskus kanssa ihan siistejä vaatteita. Joissain kuitenkin tuntuu laatu kärsivän pesussa, joten aika usein nykyään kävelen ulos tyhjin käsin.


Tässä teille lista meidän tämän hetkisistä bodyista:   (Voit kurkkia jatkossa Topin Lipastosta, jos olen ostanut uusia... koitan päivitellä sivua ahkerasti!)













































Ja.... yksi sovituskuva loppuun!


Bodyjen lisäksi löytyy tavallisia paitoja. Näitä tulee kuitenkin vielä käytettyä harvemmin. Onneksi paidat mahtuvat paljon pidempään päälle, koska eivät ole "umpinaisia" alhaalta. Uskon, että keväällä aletaan siirtyä paitoihin lopullisesti. Nyyh.. hyvästi vauvanvaatteet!

On tullut haalittua suurinosa paidoista kirppareilta ja tarjouksista. Niitä on oikeasti PALJON, mutta en voinut aikanaan tietää kuinka paljon meillä vielä sotketaan. Uskon, että kaikille tulee silti käyttöä.


Paidat ovat suloisia ja tekevät vauvoista niin ison näköisiä. Ehkä joskus jopa liian? Olen silti aina käyttänyt Topilla vauvasta asti myös paitoja, huppareita ja takkejakin. Ja aion jatkossakin käyttää.


Kurkistus tämän hetken paitatilanteeseen:   (Näitäkin pääsee ihailemaan Topin lipastosta..)





















































Paita päällä -sovituskuva.



Kuten sanoin, näitä on paljon. Periaatteessa. Suurinosa postauksessa nähdyistä vaatteista on kuitenkin vielä liian isoja. Tulee niitä silti käytettyä joskus myös. Sanoisin kuitenkin, että käyttöön sopivia juuri hyvin istuvia on reilusti alle puolet. Topilla on vaan niin iso lipasto, että olen sinne mieluummin laittanut vaatteita odottamaan käyttöä kuin jättänyt kaappiin viemään turhaa tilaa.


Siitäkin mainitsin, että moni on hankittu kirppareilta ja aleista. Joskus Lindexin vaatteet maksavat parhaimmillaan alessa noin 2-4€/kpl. Osa vaatteista on saatuja. Joitakin on tullut myös ostettua täyteen hintaan.

Ostelen mihin on varaa ja sen mukaan mitä tarvitsee.



Mistä vaatteista tykkäsit? Entä milloin teillä luovuttiin bodyista?

48 kommenttia:

  1. Ompas teillä paljon yläosia :) Mekin käytetään vielä bodyja (kuopus on Topia pari viikkoa nuorempi) ja ajattelin, että käytetään kesään saakka :) Kesälle en enää ota bodyja vaan jotain kivoja t-paitoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojooo mut alle puolet on sopivia :D Ja melkein koko ajan loppu ku pesen pyykkiä kerran viikossa.... :/

      Mä mietin kanssa, että JOS kesälle asti menee 92cm niin sit käytetään bodyja! :)

      Poista
  2. Meil ois varmaan 5 pyykkikoria täynnä pyykkiä jos kerran viikossa pesisin. Kone surraa melkeen jokapäivä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meil ei kerry niin paljoo :D Onneks. Vaikka siis Topilla menee monta vaatekertaa päivässä pesuun!

      Kestoi toki pesen useemmin muuten!

      Poista
  3. Meillä on kaikilla lapsilla käytetty bodyja n. 2-vuotiaaksi, just sen takia ettei jää paljasta ihoa näkyviin. Pottaharjoittelun aikana ne alkaa jo olla hiukan hankalia - mutta meillä on kaikki muksut olleet tosi nihkeityä potalle pienenä joten vasta tossa vaiheessa oppineet kuiviksi.
    Hihattomia bodyja meillä ei oo ollut,lyhythihaisia käytetty vaan kesällä. Pitkähihaiset on tosi käytännöllisiä, mun mielestä.
    Vaatteita meillä ei kellään oo ollut noin paljoa kuin teillä - sulla on ilmeisesti aika isot varastotilat kun voit pitää isoja valmiina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh.. nää on lipastossa valmiina, että ei siihen kovin isoja tiloja tarvii säilyttämiseen :) Osa ollut valmiina jo vuoden, kun ostan kyllä isoja kokoja, jos esim halvalla lähtee. Tuleehan niitä joskus käytettyä kuitenki!

      Kuten sanoin, alle puolet on nyt sopivia. Joskus tulee käytettyä ns liian isoja, koska sopivat loppuu kesken :/ En viitsi pestä pyykkiä, kun kerran viikossa, kun noi kestot on pestävä myös.

      Jokainen ostelee omalla tavallaan. Osa haalii etukäteen ja osa ostaa vasta kun sopii. Näyttäähän tää määrä toki isolta ja on siinä varmasti ns ylimääräsiäkin. Mutta ei se silti niin massiivinen ole, koska siinä on myös isoja (98cm) mukana, jotka menee... mitä? Vuoden päästä? :D

      Poista
  4. Meillä 2v tytöllö vielä muutamia bodeja käytössä. Tosiaan muutama, ne harvat 92cm jotka vielä mahtuvat. Lähinnä käytetään öisin yöpuvun alla, jotta vaippa pysyisi paremmin paikkaallaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei :) No ei meilläkään vielä kovin montaa 92cm tuossa ollut enkä tiedä tuleeko vaiko ei enempää! :)

      Poista
  5. Lindex mielyttää silmää eniten :) toki kaikki ovat niin nättejä, että omalle pojalle voisin nuo päälle pistää :) Poppia ja miikkareita en itse raaski ostaa, etenki kun meillä kasvetaan tällä hetkellä reippaasti (3viikossa yli 2cm ja puol kiloa, ikää reilu 1v, en tiedä missä vaiheessa kasvu alkaa hiipumaan? Pieni poikahan tuo vielä on; 10kg ja 73cm, lähtöpaino tosin oli reilun kilon. Meni vähä ohi aiheen xD) Itse ostin Lindexiltä kasan paitoja ensi kevääksi,kesäksi ja syksyksi ja kaikki oli -50% tai jopa -70%, vaatteita sai siis paljon muutamalla kympillä :) Ja bodeja käytetään kyllä mahd pitkään, paitojen alla lyhythihaisia :) -JenniElina, joka ei jaksanu kirjautua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lindex on kyllä huippu!

      Topikin on kasvanut tosi nopeesti... viime neukkujen välissä n. 2,5cm/kk. Silti vaikka toi popin 80cm body ollut käytössä jo 5kk varmaan :D Ne menee tosi pitkään!

      Lindexin alesta saa kyllä törkeen halvalla joskus vaatteita... sieltähän niitä sit haalii :)

      Poista
  6. Meillä Topia kuukauden nuorempi poika ja taidettiin keväällä luopua melkein kaikista pitkähihaisista bodeista. Saattaa tuolla kaapin perällä edelleen niitä olla, mutta en muista millon oltais käytetty viimeeks. :D Mä tykkään pitää niin että alla hihaton/lyhythihainen body ja päällä sitten pitkähihainen paita. :) Kesällä ei bodeja käytetty ollenkaan, nyt juurikin siksi että selkä pysyy suojattuna varmasti. :) Ja mitä tulee tuohon Kappahliin, oon aina ajatellut että se on vaan meidän lähinnä olevan ongelma että siellä ei oo koskaan kokoja mut ilmeisesti tätä on muuallakin, se on ihan super ärsyttävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä meinasin eka tehdä samoin, mutta sit innostuinki bodyista uudelleen! :D Miten niin vaikee päättää?

      Ja joo tuntuu olevan KAIKKIEN Kappahlien ongelma toi.. argh :/

      Poista
  7. Mä jätin bodyt aikalailla heti pois kun Viola alkoi kunnolla kävelemään. Kävelevälle taaperolle on niin hankala laittaa bodya päälle :D On tietty joitakin bodeja mitä pidän, mutta niitä on just yks tai kaks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en edes ajatellu tota kävelemistä. Katotaan miten mieli muuttuu sitten :D

      Poista
  8. Ihania bodyja ja paitoja! :) Meilläkin tykättiin pitää bodyja, ja paitoihin siirryttiin viime keväänä pojan ollessa vajaa 2-vuotias :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Bodyt siis ilmeisesti on mahdollisia käyttää noinki pitkään! Meillä tosin on niin että just ennen 2v ikää on kesä, jollon tosiaan tuskin taas käytetään bodyja :/

      Poista
  9. Me oltiin tossa jo kuukaus vai kaks käyttämättä bodeja, koska en vaan jaksanu sitä pukemista, ku ei siitä tullu mitään. Nyt me ollaan taas käytetty ja käytetään niin pitkään ku noi 92cm menee päälle :) eli jos toi jatkaa entiseen tapaan kasvamistaan, ni kesällä viimeistään ne on pieniä.. Bodyt on käteviä just siks et selkä ei vilku :) mä usein laitan lyhythihasenbodyn ja sit housut ja paidan siihen päälle :) Pitkähihasiabodeja meillä ei enää niin hirveesti ookkaa, ku en oo noita 92cm juurikaan ostanu ja jouduinki yhtäkkiä heittää kaikki 86cm yläosat pois, ku hihat oli lyhkäset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siellä onki niin villi tapaus, että pukeminen voi olla hankalaa joskus :D <3

      Mut toivottavasti ne 92cm menee kesään asti niin pääset ns helpolla. Ettei käy niin,että jää niistäki yhtäkkiiä hihat pieniks ;)

      Poista
  10. Mä oon tykästyny nyt paitoihin ja ostinkin alesta läjän niitä. Käytän hihattomia bodyja niiden alla jos lähetään johonkin, ettei selkä jää paljaaksi. Mä luulen et meil käytetään 80cm asti bodyja ja sit siirrytään paitoihin :)

    Noi Topin neuleet ja Lindexin tekstipaidat oli mun lempparit! <3 mä ostin just kans alesta ton Lindexin viiksi neuleen, ja Aden isimies löys jack&jonesista paidan mis on viikset ja lukee Daddy :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullaki tuli jossain vaiheessa paitarakkaus ja eikä meillä ollut kai yhtään bodyja kaapissa. Nyt mä en osaa päättää, molemmat on kivoja!!

      Mä ostin sillon ton viiksineuleen kans alesta Topin synttäreiden aikaan! :D Ja aika hauska toi miesten paita!! :D

      Poista
  11. Mä aattelin, että sitten kun aletaan käymään potalla kunnolla, taitaa paidat olla ehkä kätevämpiä. :) Nyt käytetään pääasiassa bodyja, paitoja taitaa ollakkin ihan vaan pari kolme ja bodyja noin miljoona :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no toi on hyvä pointti! En edes ajatellut asiaa..

      Tuskin teillä on enemmän bodyja ku Topilla? ;D

      Poista
  12. Tosi kivoja! Meillä pitkälti jo paidat käytössä, on sitte alusbody usein alla. Ja on meillä muutama bodikin vielä käytössä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua vaan harmittaa, että paitoja saa metsästää... mä oon silleen nirso, että ite ei tuu niitä ostettua, kun mkn ei muka oo semmonen että jaksaisin maksaa :D

      Surku iskee, ku bodeista luovutaan!

      Poista
  13. Meillä tais olla viimeiset bodyt koossa 86. 92-kokoisiakin oli pari mutta ne jäi jo käyttämättä. :) Siirryin paitoihin molempien tyttöjen kanssa n. 1,5-vuotiaana.

    VastaaPoista
  14. Minusta ei ole yhtään liikaa vaatteita! :) Meillä pojalla on vaatetta ihan hirveästi, mutta itse pesen pyykkiä myös kerran viikossa sunnuntaisin, koska meidän sähkösopimuksessa sunnuntaisin on halvempaa sähköä. Joten ei siis raaski pestä muina päivinä. Ja minusta sitä vaatetta täytyy olla sen verran, että jos jonain päivänä meneekin enemmän vaatetta, ei tule sitä hetkeä, että oho ei olekaan mitään enää puhtaana. Minua ainakin ärsyttää suuresti ihmiset, jotka ovat " ei lapsi tarvitse paljon vaatteita". Minun lapsella on ainakin vaatteita paljon, minusta on parempi se kuin liian vähän. Ja itse myös ostan paljon alennusmyynneistä ja kirppareilta, tosi harvoin täydellä hinnalla ostan edes.

    Ja tuo on ärsyttävää, että noita isompia kokoja bodeissa on vähän. Meidän herra kun oli 6kk ikäisenä 74,5 cm, joten tarvittaisiin isompina kokoina noita bodeja. Vielä ei oikein pelkät paidat pysy päällä niin, ettei selkää näkyisi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei sinänsä ookaan liikaa ja jokasen oma asiahan se on kuinka paljon hankkii. Tosiasia on se, että me tarvittais enemmänki näitä nyt, koska ei riitä sopivat koot koko viikon ajan :/ Topi on hikipossu ja sotkeekin välillä usein. Tulee vaihdettua vaatetta usein.

      Enkä mäkään viitsi pestä pyykkiä kun vkl. Riittää aikaa viikata rauhassa puhtaat ja saa pestyä yöllä, jollon halvempaa. Viikolla toki pesen kestoja....

      Mäkään en ymmärrä niitä, jotka uskottelee, ettei lapsi tarvi paljoa vaatteita. Jokaisella perheellä omat tapansa ja jos meillä halutaan, että aina on puhtaita tarjolla niin sitten se on niin. Piste :D

      Onpas ollut pitkä puolvuotias :O Mites bodyn jatkopalat?

      Poista
    2. Tosiaan, ei tullut nuo jatkopalat edes mieleen..! Mistähän niitä saa? Ei ole tullut törmättyä missään. Vaikkakin monissa bodeissa myös hihat jää nopeasti lyhyiksi, mutta saisi edes lyhythihaisille bodeille lisää käyttöikää, niin voisi käyttää paidan alla. Kiitos vinkistä! :) Juu, onhan tuo poika aika railakasta vauhtia kasvanut tuota pituutta. Ihan on äitiinsä tullut.. :)

      Poista
  15. Me käytetään enää harvoin bodeja, paidat on kätevämpiä pottailussa ja kävellessä. Tyttö siis 1v 1kk.
    Ulos mentäessä laitetaan paita housun sisään niin ei selkäkään vilku :)

    VastaaPoista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Meillä luovuttiin bodeista vasta kun oli pakko, eli kun vaan ei enää mahdu päälle. Itellä joku outo periaate että 92 kokosia bodeja en osta. :D poika tais olla 1,5v kun bodeista luovuttiin. Tyttö on nyt 2v8kk ja vielä muutama 86cm body on käytössä. :) ne on tosi käteviä, ja kesällä menee hyvin yökkäristä. Ja meillä ne ollu suurena apuna, kun viime kesänä tyttö harrasti vaipan irrottelua illalla sängyssä.

    Topilla on tosi ihania vaatteita aina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä varmaan lähinnä Poppia kelasin hankkia 92cm koossa :) Mutta muuten siirrytään muissa merkeissä paitoihin. Eiköhän tosiaan ennen ens kesää ole sitten lipastossa paitoja sekä tpaitoja!

      Ja kiitos, sulla on siis suht samanlainen maku?

      Poista
  18. Mä olen kaikilla käyttänyt bodeja paitojen ohella siihen asti, kun on vaipat (tai mahtuu) eli n. reilu 2-vuotiaaksi asti. Kesähelteillä hihaton/lyhythihainen body on hyvä yökkärikin, kun ei rullaudu kainaloon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että vaippojen kanssa bodyt on käteviä, mmuta pottaillessa hankalia..

      Meillä on käytetty viime kesänä shortsiasuja yökkäreinä :D En edes aatellu jostain syystä, että vois bodyjaki käyttää! :D

      Poista
    2. En mä ymmärrä, miksi pottaillessa bodyt hankalia. No, meneehän sen avaamisen pari sekuntia, mutta siis kun laittaa bodyn silleen toisen olkapään yli kiinni pottaistunnon ajaksi, niin ei se roiku sitten siellä potassa. :D

      Poista
  19. Meillä saman ikäinen poika kuin teidän topi. Ja kyllä käytän hänellä bodeja ja jemmassa on lisää. Ne ovat vaan talvelle käteviä pihalla, vaikka onkin haalari päällä. Eihän se ole kiva kun on paljas selkä.
    Ootkos huomannut, että meandi on parhaillaan nettikaupassa -50% alet? Sieltä saisi taas edukkaasti lisää bodeja :)
    Voisit muuten postata mitä teidän topin ihottumalle kuuluu.

    elli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bodyt on tosi käteviä! Siksi meillä ne vielä onkin käytössä :)

      Joo huomasin ne alet, mutta en taida tällä kertaa ostella niitä. Mulla on tossa jo aika monta! :) kiitti vinkistä.

      Ja joo, täytyy kirjotella enemmän siitä ihottumasta. Itseasiassa mun mielestä ehkä kirjotinki jo... täytyyki tarkistaa ;)

      Poista
  20. Tosi kivoja vaatteita teillä!:) meidän pojat (kohta 1v4kk) käyttää nyt kokoa 86 ja suurimmaksi osaksi juurikin paitoja, ihan pari bodya löytyy kaapista. Ne on vaan niin paljon helpompia tollasilla karkuunjuoksijoilla, jotka ei pysy kahta sekuntia pidempään paikoillaan :D Koska oot ostanu noita hiattomia bodeja? Oon koittanu syksystä lähtien metsästää nyt talvea vasten eikä mistään löydy, enkä tietenkään tajunnu kesällä niitä hamstrata..

    Ainiin, tämä blogikin on tosi kiva! Oon jo jonkin aikaa seuraillut mutta en muistaakseni ole vielä kommentoinut..?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. H&M:llä on niitä, siis nytkin, ei vaan kesällä. :)

      Poista
    2. Kiitos! Jos tykkäät, sulla on hyvä maku vaatteiden suhteen ;) Meillä Topi on suht rauhallinen, joten meillä voi vielä bodyja käyttää. Katsoo sitten, jos rupeaa hankalaksi!

      Ostin ne Lindexin syksyalesta.. en oo ihan varma onko siellä, mutta H&Mllä vissiin ainaki anonyymin mukaan on ;)

      Kiva kuulla, että tykkäät blogista. :) Ja ihanaa että kommentoit!

      Poista
  21. Mulla ollut jo esikoisen kanssa niin kuin nytkin tapana,että pidän paitojen alla lyhyt hiaisia bodeja. Näin ihan vauvalkekkin on ollut ihan kätevä pukea myös paitojakin. Näin ei selkä ole paljaana. Esikoisella pidin bodeja niin pitkään kuin kokoja löytyi ja juuri tarhassakin body oli ns.alupaitana ja sitten vielä paita päälle(toki ei kesällä:)) Oiskohan ollut jotain kaks vuotta,kun bodyt vaihtu t-paitoihin. Meillä käytetään edellenkin t-paitoja pitkähiaisten alla ns.alupaitoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tein itseasiassa ihan samaa :) Laitoin lyhythihasia bodyja paitojen alle ihan 50cm vaatteista alkaen.

      Mä ooon nyt ostanut kaappiin myös hihattomia aluspaitoja, koska en tykkää yhtään pitää pelkkää paitaa. Sittenku noi bodyt ei mahdu niin aletaan myös käyttää niitä paitojen alla :)

      Poista
  22. Moikka. Tosi hyvännäkösiä vaatteita, pidätkö joskus blogi kirppistä? T äiti Espoosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No moi :)

      Olen mä pitänytkin Facebookissa blogin sivulla. Ens kerralla varmaan kun 86cm jää pieneksi. Tosin ennen sitä lähtee Me&I 74/80 myyntiin!

      Poista
  23. Me ollaan nyt siirtymässä bodeista paitoihin tai lähinnä tunikoihin. Kivoja paitoja ja bodeja teillä. :)

    VastaaPoista
  24. Vähän ehkä ohi aiheen, mutta menköön :D mua itteeni harmittaa, kun noi bodyjen koot loppuu kesken.. vkl kävin mm. Name it:ssä ja huomasin että ne newborn-vaatteet (mitkä on ylisöpöjä ja ihanan vauvamaisia) loppuu kokoon 68 ja vauvaks luokitellaan 74 asti. 80 on jo mini. Meillä 3kk poika käyttää bodyissä ja paidoissa jo kokoo 68, jossain 74. Jotenkin tulee sellanen olo, ettei mulla ees oo mitään vauvaa enää , kun just aleista ostin valmiiks kokoo 74 ja 80. Vaikka onhan tommonen 3kuinen ihan vauva vielä , noi vaatekoot vaan sotkee pään..

    VastaaPoista
  25. H&M:n Snoopy-neule on ihana ja Popin kettubody :) kettuja löytyy meiltä kanssa. Lisää huolisin :D Bodyt on meillä jääny kaappiin jo pidemmän aikaa. En vaan ole myyny pois, kun satunnaisesti uloslähtiessä puen vielä ettei jää ihan käyttämättä. Muuten ei kyllä ole käytössä enää. Muutama t-paitabody oli kesällä ja syksyllä vielä oli paitojen alla selkäsuojana käytössä, nyt taitaa jo olla liian pieniä. Varmaankin n.10kk iässä alettiin suosimaan paitoja. Meni oikeastaan hermot vaipanvaihdossa, kun herra ei jaksa odotella mitään bodyn nepparien sulkemisia ja siks jäi bodyt :) Meillä on kyllä vielä isompia bodyja odottamassa. Myyn pois vasta jos ei tosiaankaan käytetä silloin niitä. Nyt on paha mennä 100% varmasti sanomaan kaivattaisiinko niitä jos nyt myisin pois kaikki.

    VastaaPoista
  26. Meillä käytetään myös sekä paitoja että bodyja. Kotona ollessa puen tottakai vain bodyn (ja tietty housut), mutta ulos lähtiessä tms. ei mielestäni toinen pitkähihainen ole liikaa pienelle. Joskus sitten mennään ihan T-paita-/hihaton body + pitkähihainen paita. Vaikka poika onkin 1v 3kk, olen jostain syystä ihan vasta tänä syksynä innostunut noista paidoista. Aiemmin meillä mentiin aina vain bodyilla. Siinä olet oikeassa, että kyllä ne paidat vaan tekee turhan "ison pojan" näköiseksi...meidän vauvat... :) Mutta aion kyllä bodyja käyttää niin pitkään kuin vain mahtuu, meilläkin niitä on kertynyt aika paljon, mutta mielestäni ovat tosi käteviä.

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätät kommentin!