perjantai 13. joulukuuta 2013

Haaste; Kauppakassi.



Alkuun pieni tilannekatsaus!

Jokainen voi varmana allekirjoittaa, että joulukuu on todella kiireistä aikaa. On sitä ja tätä ja tota tekemistä mukamas koko ajan. Itsellä on viikossa kuitenkin muutama työpäivä kaiken muun puuhan lisäksi. Pelottavaa ajatella, että miten aika sitten riittää, kun palaan kokonaan töihin.

En siis pysty MITENKÄÄN postaamaan jokaista luukkua valitettavasti. Ehkä, jos tämä väsymys poistettaisiin, olisi edes jotakin toivoa. Keltarauhashormoni tekee jaksamattoman, unisen ja voimattoman olon. Väsy on todella musertava.

Kiitos ihanat kommenteista! Harmittaa, että pystyn vastaamaan kaikkiin vasta pitkällä viiveellä. Kurjaa myös, että aikaa ei riitä lukemaan muita blogeja aktiivisesti. Luen kuitenkin kaikki postaukset jälkikäteen ja koitan kommentoida teille kyllä!

Tähän väliin kysymys, onko kommentoimisessa ollut ongelmia? Koska tosi moni laittaa kommentit tuplina vähän eri sanoin? Onko kommenttisi "jäänyt julkaisematta"? Mietin lähinnä, että tuleeko kaikki perille asti, kun moni tosiaan kirjoittaa ne kommentit kahdesti.

Ja sitten aiheeseen   ---->


--- --- --- --- --- --- --- --- --- --- ---



Oli aika vihdoin vastata yhteen haasteista, jonka Mia jätti ( *KLIK* ).


Meidän perhe asioi vaihtelevasti eri kaupoissa. Joskus on kausia, kun käytetään pelkästään Prismaa sekä S-markettia ja joskus taas Cittaria sekä Supermarkettia. Meillä on kahden minuutin matka Ässään ja Suppariin, joten sinänsä on valinnan varaa. Bussilla taas pääsee kymmenessä minuutissa Cittariin sekä Prismaan. TÄLLÄ hetkellä ostetaan ruoat työpaikalta suoraan kaupan tilille, jolle saadaan myös henkilökunta alet eli 10%. Tili on aika kätevä, koska ostokset miinustetaan suoraan palkasta. Ainiin ja joo, ollaan tosiaan siellä Supermarketissa töissä!


Yleensä ostetaan muutaman kerran kuussa isot ostokset eli noin 60 eurolla lihaa, riisiä, pakasteita yms. tarvikkeita. Lihat lykätään pakkaseen ja sieltä sitten valmistetaan pitkin kuukautta. Päivittäin tehdään 5-15 euron ostoksia eli maitoa, leipää, limua, mehua, jogurttia jne....


Seuraavaan isoon ostoskertaan oli liian kauan aikaa, joten teenkin nyt tämän postauksen vähän erilaisesta ruoka "kasasta". Tällä kertaa kotiin tuli kannettua lähinnä kaikkea epäterveellistä ja herkuteltavaa. Hups!



Nami nam! :D





Suurinosa "ostoksista" oli siis kaupasta saatuja sekä tapahtumasta kerättyjä näytteitä. Loppusumma jäi siis aika pieneksi eli noin 30 euroon.





Käytiin Kampin edessä pienessä jouluriehassa, jossa Topi pääsi karuselliin ja katsomaan Hifkin pelaajiakin ihan läheltä. Tapahtumassa jaettiin vanukasta, pirtelön tapaisia juomia sekä rusinoita. Haalittiin niitä muutama kotiin. ("muutama")






Tänä vuonna meillä on ISO takapiha, jossa on pieniä puitakin. Olen huomannut, että pihalla vierailee lintuja sekä oravia tasaisesti ja rupesin pohtimaan, että onkohan edelliset asukkaat kenties ruokkineet näitä metsän eläimiä. Topi on ihan onnessaan bongaillut oravia ("kokaku") ja lintuja pihalta, joten päätin kutsua ne pysyvästi meidän pihalle. Ostettiin siis pieni pussi pähkinöitä sekä niille teline.






Saatiin työpaikalta pari jouluista leipää kotiin mukaan, koska kauppoihin yleensä tuodaan näytteitä. Kun mentiin ostoksille, oli siellä paljon hyviä leipiä maistatuksessa ja rakastuin tuohon ruisleipään, joten ostin myös sen. Kyllähän sitä leipää aina menee.






Pitko, pullat ja patukat ovat myös näytteitä. Pipareita halusin ostaa pitkästä aikaa, koska valmispipareiden kuorrutus on liian hyvää... Noita pullia on tullut muuten ennenkin maistettua ja ne ovat yllättävän maukkaita!






Tänään oli myös karkkipäivä. Olen nykyään vähentänyt tuplasti herkkujen syömistä, koska tuo keltarauhashormoni turvottaa niin paljon. Pussi on miehelle ja nuo patukat itselleni. Parempaa toffeeta ei ole!






Lopuksi vielä muutama tarpeellinen juttu liittyen päivän ruokaan. Kotona oli spaghetin ainekset, mutta ketsuppi puuttui. Topi oli myös rohmunnut kaikki hedelmät, joten piti ostaa illaksi muutama bansku. Pepsi on tämän tytön suuri rakkaus ja ilman sitä en kyllä varmaan voisi elää. (huumoria...) Olen kyllä vähentänyt limun juontia varmaan pullollisesta 1-2 lasilliseen päivässä. Samu taas sai kahvia kotiin paketillisen, koska pakkaus sattui olemaan viallinen. Ostettiin myös Topille hampaita hellimään Dents pastilleja.. jos itse tulee syötyä karkkia, tuo on huomattavasti parempi herkku pojan suuhun!


Meillä menee kuussa ruokaan noin 600 euroa. Summa sisältää pesuaineet, hammastahnat, paperit, eläinten ruoat, vaipat ja kaikki kaupasta saatavat jutut. Vähemmälläkin pärjättäisiin ja rahaa tuskin menisi näin paljoa, jos katsottaisiin enemmän mitä ostetaan. Mutta itse haluan mielummin satsata luomuun ja makuun. Meillä syödään sitä mikä maistuu, koska rahaa kuitenkin on ihan riittävästi. Jos on tiukkaa, silloin tottakai säästetään ruoassa.


1. Mitä teillä todennäköisesti syödään seuraavan viikon aikana?

Varmaan jouluruokaa, spaghettia, salaattia jne... Ei mitään erikoisia suunnitelmia vielä.


2. Mitä ruokaa valmistatte tällä hetkellä useimmiten?

Olisikohan juurikin se spaghetti.. helppoa, nopeeta ja Topille maistuu!


3.Suunnitteletko etukäteen mitä kaupasta ostetaan, vai meneekö fiilispohjalla? 

Harvemmin suunnitellaan.. isot ostoskerratkin menee aika fiilispohjalta. On kivaa olla luova eikä elää liian paperilappujen varassa.


4. Takuuvarma ruoka lapsille? 

Spaghetti, perunamuussi lihapullien kanssa, tonnikalapasteijat, broilerin koivet... ainakin nämä uppoaa Topille aina.


5. Hyvä ruokavinkki arkeen?

Paha antaa vinkkejä, jokaisessa perheessä on omat tapansa ja makunsa. Mielestäni on tärkeää, ettei ruoasta stressaa liikaa. Lapsi oppii kyllä syömään minkälaista ruokaa vain, jos opettaa. Oli se sitten mausteista, rasvaista tai mautonta. Tärkeintä on ruokaa laittaessa olla oma itsensä ja tehdä siitä rento juttu päivään. Kun ei oikeasti jaksa ja väsyttää, älä tee väkisin. On oikeasti ookoo, että joskus vierailee siellä kaupan tiskillä hakemassa valmista lasagnea!




En todellakaan tiedä, ketkä tämän haasteen ovat saaneet... JOTEN heitän hatusta nämä blogit:




Pörrösukan Elämää

Elämääni

Hannashin pulinaa

Lindajessica

Meidän mukana






21 kommenttia:

  1. Miä oon tehny tän jo, mut voisinha mä tietty noi kysymykset tehä vielä :)

    VastaaPoista
  2. Hui! Teillä menee kyllä mun silmään suuri summa ruokaa, ollaan samankokoinen perhe ja meillä menee noin ~300 pesuaineineen ja vaippoineen. Koiran ruoka tosin meillä maksaa 70e kuukaus kun pitää ostaa allergiaruokaa eläinlääkäristä. :) Mä tykkään suosia lähiruokaa ja se onkin täällä maalla onneksi helppoa! Meidän ruokalaskua saattaa tosin pienentää sekin et me ei käytetä limsoja (eikä mehuja) ja ostetaan harvoin muitakaan herkkuja. Yleensä herkuksi leivon jotain mustikkapiirakkaa, juustosarvia, yms helppoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin paljon mahdollista, että vaikuttaa! :)

      Ja Topikin syö/juo kaura sekä soijatuotteita eikä ne ole halpoja. Topi juo vielä korviketta eikä se ole kovin halpaa. Sen lisäks me syödään ravintolassa välillä ja joskus toki roskaruokaakin. Mä ainakin oon valmis laittaa rahaa siihen mitä syön, koska ttykkään hyvästä ruoasta!

      Ja jos päivässä menee noin 20e ruokaan tekee se 600e kuussa ;)

      Meillä on kaikenlisäks niin nirso koira, että se syö ihan typeriä ruokia, jotka.maksaa :D

      Poista
    2. Ainiin kun teillä on noi topin allergiat :( Mä oon hyvin kiitollinen siitä että meidän pojan masu kestää normaalia maitoa, joskus huvikseni laskin paljon meni rahaa korvikkeisiin kun poika joi niitä 2kk iästä 11,5kk ikään, eikä se summa ollut pieni! :D meillä meni korviketta silloin joku 0,5-1L päivässä, joten siitä paljon korvikkeisiin mennyt rahaa tulee noin +-700 euroa. Se on mun mielestä TOSI paljon ottaen huomioon että se on "vaan" maitoa. :D Meidän poika ei hirveästi nirsoile ja syö ihan mielellään meidän kanssa samaa ruokaa, mutta kala hänelle ei jostain syystä kelpaa. Mikä on mun mielestä outoa koska ihan pikkuisena kala-soseet oli lempparia. :D Oon koittanu lohta, seitiä, tonnikalaa, muikkua, jopa kalapuikkoja jotka ei edes maistu kalalle niin ei kelpaa! :D

      Poista
    3. Joo ei Topikaan oo nirso.. ainoastaan toi koira :D

      Topi juo päivässä yöi 500ml korviketta ja vielä kauramaidot päälle, joten rahaa niihin menee kiitettävästi :/

      Poista
    4. Oho, mitähä mä luin.. :D Meillä koira syö KAIKEN ruoan minkä eteensä saa, mikä on hankalaa kun pitää tosi tarkkaan olla vahtimassa ettei se saa mitään viljatuotteita kun samantien tulee tulehduksia ja sen silmät menee ihan kirkkaan punaisiksi. Tuo meidän taapero tuppaa usein sille aina omia ruokiaan tarjoamaan, jos ne on yhtäaikaa keittiössä. Ollaankin nyt opetettu koira siihen että se saa käydä keittiössä ainoastaan oman ruokansa syömässä kun lupa annetaan, mutta voit kuvitella että koira on hieman sekaisin käskyistä kun poika osaa sanoa sen nimen ja aina kutsuu sitä. :D

      Onko noita Topin allergioita tutkittu lääkärissä? :) Vai onko vaan niin että masu on mahdollisesti vielä herkkä normaalille maidolle ja se saattaa ajan kanssa mennä ohi? :)

      ..ja toivottavasti et ottanut pahalla kun sanoin että kuulostaa mun korvaan suurelle summalle, silleen en sitä tarkottanut. Kunhan vertailin! :D

      Poista
    5. En todellakaan ottanut pahalla.. palaan kohta asiaan.. ;)

      Poista
  3. Meillä ei ole eläimiä, ei juoda mehuja/limsoja/alkoholia, herkutellaan aika usein ja se 600€ menee kyllä helposti ruokakauppaan. Tosin vauva juo sen litran korviketta päivässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eri perheissä on eri tavat :) Eikä mun mielestä 600e oo kuussa paljoa! :)

      Poista
  4. Meillä menee rahaa pikku neidin korvikkeisiin 57€/kk. Mikä on must iha järkyttävän iso summa. Kyllä sitä osataan pyytää isot hinnat sellaisista mitä ihmiset varmasti käyttävät/ostavat. :)

    VastaaPoista
  5. Haha, meinasin tänää kuvaa meijän kauppakassin ;) PELKKIÄ herkkuja :D joku 8levyy suklaata, sipsipussi, karkkipussi, Sypelle naksupussi :D

    VastaaPoista
  6. 600 EUR kuussa on ihan jumalaton summa ruokaan käytettäväksi! Me pyritään n. 50 EUR/vko pärjäämään, siihen ei kyllä lisätä koirien ruokia, eikä vauvan korvikkeita, vellejä ja soseita. Koirien raakaruoat maksaa n. 50 eur kuukaudessa, vauvan kuluja en ole edes uskaltanut mennä laskemaan. Käytetään pääosin Lidliä ruokakauppana.

    Jos laitatte 20 eur ruokaan päivittäin, niin mitä oikein syötte? me syödää ihan tavallista kotiruokaa, meillä annos maksaa 1-2 eur.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten sanoin.. päiväostokset on periaatteessa 5-15e luokkaa ja sitten siihenku lisää ne isot ostoskerrat niin yhteissumma on kuussa 600e.

      Tähän lasketaan EDELLEEN mukaan kaikki maidot mitä Topi juo (PALJON) ja kaikki koiransapuskat, koiranherkut, eläinten purut, kanin ruoat ja heinät, pesuaineet ja kaikki. Myös ravintolakäynnit.

      Me asioidaan suprmarketissa, jossa hintataso on aavistuksen korkeampi. Itse tulee syötyä paljon kalliita juttuja kuten avocadoja, cocovin patukoita (1.80e/kpl) jne.

      Jos rahaa on pistää ruokaan niin laitan mielellään sitä siihen. Sitä rahaa kun on hyvin paljon kaikkeen muuhunkin :)

      Voitaishan me asioida Lidlissä.ja ostaa halppismerkkejä, mutta mielummin ostan välillä kallista herkkulihaa ja luomutuotteita.

      Jokainen päättää, että vetääkö ostokset pienen kaavan kautta vai ison, eikä se keneltäkään ole pois! :)

      Poista
    2. En halua puuttua, olen nyt siis tuo allergia-ano (pitäisköhän tehdä tunnukset, olis helpompaa :D), en "jumalaton summa". Mutta siis, me käytetään kanssa s- ja K-ryhmän kauppoja (täällä ei edes ole lidliä :D) syödään tavallista kotiruokaa, tuoreita kasviksia, lähiruokaa yms, MUTTA. Mulla tuli mieleen voisko hinta-taso olla niin erilainen? Meidän S-markettiin esimerkiksi tulee tavalliset kasvikset ja lihat 30km päästä parilta eri tilalta eli se tosiaan on lähiruokaa joten olisko lyhyellä toimitusmatkalla jonkinlainen vaikutus hintaan esimerkiks tässä tapauksessa? En oo koskaan tullu ajatelleeks edes :) Meilläkin meni ennen paljon enemmän ruokaan rahaa, mutta opeteltiin kikkailemaan sillä niin että summaa saatiin PALJON pienemmäksi kuitenkaan tinkimättä laadusta. Oon tästä saavutuksesta ihan hirmu ylpeä, kun oon aina ollut ruokatuhlari :D Teillä toi summa alkaa kyllä kuulostaa pienelle kun teillä on kuitenkin puput ja kaikki, en edes muistanut :D

      Poista
    3. Mulla jäi kiinnostamaan että mitä teillä Sofiia syödään, jos annos hinta on 1€? Hmm... En keksi muuta kuin hernekeiton ja sikanauta(yökyökyök)jauhelihan makaroonilla jotka maksaa per annos ton euron.

      Ei toi 600€ ole minusta paljon. Meillä on 2aikuista ja 3lasta ja ruokaan menee viikossa n.800€. Siihen sitte kahen auton bensat (meiltä ei autotta pääse minnekään) ja lääkkeet (vanhimmalla astma, miehellä comitis ulcerosa). Sanotaanko niin, ettäkolmivuorotyön lisiä on näin äitiyslomalla ikävä...

      Poista
    4. Viikossa vai kuukaudessa... Ehkä kuukaudessa kuitenki toi 800€. Se olis jo PALJON jos viikossa menisi ;€

      Poista
  7. Ei 600 euroa kuussa ole mikään ihmeen suuri summa! Meillä menee "säästölinjalla" sellainen 400e kuussa ruokakauppaan (2 aikuista, taapero ja vauva), normaalisti varmaan se 500-600e ja jos on jotain erityistä (tai juuri tulleet kesätyöpalkat :--D) niin menee varmaan enemmänkin. Me tosiaan ostetaan paljonkin luomua (mutta lihaa syö vain mies) ja muutenkin laadukasta ruokaa. Muhun ei vaan uppoa ne halvimmat mahdolliset ruoat, sillä huomaan niiden laadussa tosi paljon heikkouksia :/ Esim Pirkan tonnikalan seassa on usein suomuja tai jotain mustaa töhnää. Namnam vaan :D Ja kaupan halvimat kalapuikot ovat 60% korppujauhoja ja sisällä oleva "kalamömmö" maistuu pahville. Mun mielestä ei myöskään ole tervettä elää tosi tiukasti jatkuvasti, sillä pieni herkuttelu silloin tällöin tekee hyvää mielelle :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos haasteesta, tartun siihen heti seuraavan kauppareissun yhteydessä :)

    VastaaPoista
  9. Leea: Ihan normaalia kotiruokaa, jota tehdään iso satsi, ja sitä syödään sitten 2-3 päivää. Esimerkkinä erilaiset keitot (kyllä, myös hernekeittoa ja sitä yökyöksikanautaa, sattuu olemaan meidän molempien herkkua), laatikot, padat, pastat, sekä paljon perunaa ja siihen joku kastike. Joka päivä syömme myös salaattia tai jotain muuta lisuketta (etikkasäilykkeet, raejuusto jne). Leipää syömme myös, ja sitä teen paljon itse.
    Siis aina ei toki päästä tuohon alle 2 euron annoshintaan, esim. kalaa saa harvemmin niin halvalla mistään, että siihen pystyisi.

    Ja Anette, tarkoitukseni ei ollut arvostella teidän rahankäyttöä. :)

    VastaaPoista
  10. Tää on kiva! Kiitos haasteesta :) Teen heti seuraavan kauppareissun jälkeen :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätät kommentin!