Niin... joskus aikaa sitten muistaakseni ehkä joulun tienoilla vannoin, että seuraavaksi putoilee läskit. Päätin aloittaa pikkuhiljaa varovaisesti ja sitten ihan tuntuman mukaan kiihdyttää.
Alkuun muutin sitä ruokavaliota. Jokapäiväiset karkit pois, limua vähensin ja vaihdoin leivän hedelmiin. Pikku juttuja, mutta vaikuttaa lopulta aika paljon. Lisäsin myös huimasti veden määrää, koska sitä tuli ennen juotua liian vähän.
Alkutilanne oli siis tämä:
165cm ja 71kg |
Jokainen voi varmasti nähdä, että pehmeää kudosta on havaittavissa ja PALJON. Maha lörpöttää, kyljissä on turvatyynyt ja peppukin on aikamoisen muhkea. Jopa tissit roikkuvat ällöttävästi. Noh... onhan tuossa 13kg enemmän kuin ennen raskautta.
Olin tosiaan ennen aika urheilullinen ja kroppani myös näytti siltä. Olin sopusuhtainen ja pidin peilikuvastani. Kaivelin tuossa aikani vanhoja kuvia ja löysin yhden otoksen bileistä. Siinä ehkä näkyy tilanne parhaiten.
165cm ja 58kg |
Syömällä tilanne parani kyllä huomattavasti. Ei sinänsä ollut enää niin löysä ja pullea olo koko ajan. Tosiasia on kuitenkin, että melkein aina laihduttaminen tarvitsee sen liikunnan osakseen. En jostakin syystä kuitenkaan saanut aikaiseksi lähteä mihinkään. Sohva houkutti enemmän ja inspiraatio laihtumiseen laski. Ruokavalion myötä olo oli hyvä, mutta paino pysyi itsepintaisesti korkealla.
Sitten tapahtui elämässä ikäviä asioita ja söin aika huonosti. Painoni putosi VIIKOSSA 5kg.
165cm ja 66kg |
Elämä oli pakko normalisoida ja ikävästä iskusta huolimatta syöminen piti aloittaa uudelleen. Paino nousi tämän myötä muutaman kilon, mutta luonnollistahan se on. Sain kuitenkin tuosta painon putoamisesta pienen kipinän ja päätin aloittaa vihdoin sen liikunnan. Latasin kauan laatikossa maanneen Ipodin akun täyteen ja lähdin lenkille.
Nyt olen juossut muutaman viikon (3krt/vko) ja tehnyt erästä vatsalihas haastetta. Olen jatkanut myös suhteellisen tervettä ruokavaliota. Muutoksia on mielestäni tullut todella paljon. Onhan tuossa lanteilla vielä pehmeyttä, mutta en taida edes tekemällä saada kunnon röllykkää aikaiseksi mahan kohdalle.
165cm ja 69kg |
165cm ja 68kg |
Oranssitoppiset kuvat ovat tänään otettuja. Toki kuvien asento voi hämätä, en tiedä... mutta mielestäni ero on ainakin HUIMA.
Itse olen ainakin jo vähän tyytyväinen. Tavoite on silti pudottaa vielä 10 kiloa lisää ja saada painoindeksi laskemaan. Tämän hetkinen on joku 25 ja se taitaa tarkoitaa lievää liikapainoa. Haluan kuitenkin samalla laihtuessani treenata lihaksia kuntoon, joten sinänsä painotavoite ei ole realistinen. Pääasia, että peilikuva miellyttää ja näytän hyvältä.
Onko joku teistä aloittanut laihduttamisen? Onko joku treenannut? Miten teillä sujuu?
Ps. Kiinnostuneille vinkki niihin vatsalihaksiin ---> KLIK
Hienoa, vau mikä muutos :) Tuosta tulee itselle todella hyvä olo kun viihtyy paremmin kropassaan!
VastaaPoistaEn ole ikinä itse laihduttanut, mutta tämän "projektin" jälkeen varmaan sekin on edessä :)
Siitä tulee. Juoksemisesta myös! On ylpeä itsestään!
PoistaNiin, eiköhän se jokaisella ole ;)
Emmiko: Katoin sun blogista ekoja vatsakuvia. On treenattu massu. Minullakin on, mutta ei ehkä ihan yhtä lihaksikkaan näköinen ku sulla. Raskauskiloja tuli 7kg, lähtötilanne oli 169cm/65kg. 8kg jäi synnärille ja maha kutistui nopeasti. Ei raskausarpia, mutta linea negra jäi. Nyt 4kk synnytyksestä ja vatsa on muutoin entisellään. Painoa 62kg. Ja en todellakaan pitänyt kirjaa syömisistä raskausaikana, minulle ei vain kertynyt. rv30 mulle oli tullut 1,5kg. Viimisen 5 viikon aikana vasta paino nousi tuohon. Ehkä vähäiseen painon nousuun vaikutti myös pahoinvointi, jota oli viikot 11-21 ja sinä aikana paino laski pari kiloa. Ja mun äidillä on menny kaikki raskaudet ihan samalla tavalla kuin minulla.
PoistaEttä ei se aina mene sillä tavalla, että raskaus saa aikaan lisäkiloja vaan myös laihtuminen on mahdollista!
Miramei
Ennen synnytystä 174cm/69kg, edelleen normaalipainoinen ja suht hoikkakin. Raskausaikana keräsin yli 20kg ja synnäriltä lähdettäessä paino näytti 85kg ja siitä se ei sitten itsestään pudonnut yhtään. Reilussa puolessa vuodessa olin juoksemalla saanut painon takaisin tohon 70kg, mutta en halunnut tyytyä mihinkään lörö-kroppaan vaan jatkoin pelkkää juoksemista pari kuukautta lisää ja äkkiä paino olikin 65kg. Sitten pidin pari kuukautta taukoa koko urheilusta, kunnes lähdin salille ja sitä onkin nyt kohta 4kk takana. Paino on nykyisellään 61kg ja rasvaprosentti 19, lihas näkyy jo melko hyvin. :) Käyn salilla sen 4-5krt viikko ja juoksen 1-2krt viikossa, että kuntokin säilyy kohdallaan. :) Enää en kyllä edes puhu laihdutuksesta (eikä todellakaan tarvitse edes laihtua, lähinnä toivon sitä painonnousua lihaksen kasvun myötä) vaan kyllä tää on elämäntapa. :)
VastaaPoistaEipä se aina laihdutusta tarvikaan olla :) Vaan öö.. kropan muodostusta xD Onko hyvä sana?
PoistaEi mutta hyvää työtä oot tehnyt... ja nyt vaan niitä lihaksia peliin niin kaikki on just täydellistä! Zemiä! ;)
Vautsi! :) ompa muutos jo! Ite olin sillä Bodycampim Fitmom jaksolla joka kesti 15 viikkoa ja sain kans tosi hyvän muutoksen, ja varsinkin ruuan suhteen ajatusmaailma muuttui ihan täysin :)
VastaaPoistaJoo on tota muutosta vihdoin!
PoistaKiva että sait muutosta! Ole ylpeä itestäs :)
Tosi hienoja tuloksia!! Oon niiiiin kateellinen sun mahasta, minäkin haluan! :)
VastaaPoistaÄlä oo kateellinen! Lenkille vaan! :)
PoistaRuokavalio 80% ja liikunta 20% on se jakauma painontiputuksessa/kiinteytyksessä/what ever eli muista vaa jatkossaki panostaa ruokavalioon ja juoda paljon vettä :). Se pitää aineenvaihdunnan käynnissä.
VastaaPoistaKotonaki voi jumppailla ja jos haluut, nii käy kattoo miun blogista "kotijumppa" -tägin alta löytyy niitä muutamia.
Lukija jo ootkin, mut en tiiä ootko huomannu jumppailut.
Huikee ero siulla keskivartalossa :).
Linkitä Tiina sun blogi niin muutkin pääsee kattomaa! :)
Poistahttp://fitfatmamatiina.blogspot.fi/
PoistaTossa :).
Kiitos vinkeistä ;) Meen kurkkimaan sun blogia tarkemmin vielä.
PoistaVuoden alusta aloitin laihdutusoperaation. Tuloksia on tullut, mutta vielä tavoitteeseen on matkaa... Rauhassa ja sinnikkäästi kuitenkin mennään... :)
VastaaPoistaMutta tuon eron kyllä huomaa noista kuvista. :) Mahtavia tuloksia jo nyt!
Rauhassa hyvä tulee! Zemiä!
PoistaJa niinhän sen huomaa. Pieni ero mutta jeee! :D
Vau, upeelta näyttää! :)
VastaaPoistaKiitos .. :)
PoistaKyllä on muutosta tapahtunu!! Mä en millään meinaa saada ruokavaliota korjattua, keksin liiikaa "hyviä" tekosyitä herkutteluun. Kateeks käy kyllä että oot saanu tehtyä muutoksia!:) mikä siinä veden juonnin lisäämisessäkin on mulle niin vaikeeta :D
VastaaPoistaNiin... ne herkut kyllä houkuttaa AINA. Muakin tällä hetkellä iiiiihan liikaa. Pöh.
PoistaOlihan mullakin ongelmia lähteä tähän projektiin jo veden juonnista lähtien. Pakko se silti oli vaan jossain vaiheessa. Ei vaan.. omasta halusta se lähtee :)
Vau miten mieletön muutos! Ennen raskautta sitä pystyi syömään melkein mitä vaan kun kävin lenkeillä ja jumpissa viikoittain ahkerasti, mutta supistusten takia mitään ei ole raskauden aikana voinut jatkaa. Toivon etten syömisilläni turpoa raskausaikana ihan mahdottomaksi pullataikinaksi. Helpompaa olisi pudottaa 5 kiloa kuin 15. :)
VastaaPoistaOnhan se pienempi määrä helppo pudottaa. Itellä putos 4kk aikana 18kg.
PoistaMulla ongelma oli lähinnä raskauden JÄLKEISESSÄ syömisessä ja keräsin kiloja takasin :/
Älä ressaa liikaa. Muistat vaan katsoa mitä suuhus laitat sit jälkeenpäinkin! :)
Jeeeee hyvä sä!!! Voi kun mäkin saisin ittestäni noin paljon inspistä irti... Ole ylpee itestäs!! <3
VastaaPoistaJeee hyvä mä!!! Sulla on hyvä kroppa hei! :D
VastaaPoistaHei ihan toisesta asiasta, käytätkö vielä kestovaippoja? Kirjoittaisitko taas siitä?
VastaaPoistaJoo käytän Topilla kestoja. Mitä haluaisit kuulla siitä? :)
PoistaVautsi!! Onpa huomattava muutos! :) Muakin on lenkkeilykärpänen puraissu, varmaan tämä kevään tulokin vaikuttaa kun aurinko pilkottaa niin saa kummasti lisää energiaa lähteä lenkille.. :)
VastaaPoistaOnhan tuo :)
PoistaMä luulen kanssa, että keväällä saattaisi olla vaikutusta ;)
Tosi hienosti oot saanu kyllä tuloksia! :) Tsemppiä jatkoon!
VastaaPoistaHyvähyvä, tsemppiä!! :) Minulla kertyi lisää kiloja raskausaikana noin 18. Pituutta 169,5cm ja paino ennen raskautta n. 60 kg. Loppuraskaudessa vaaka näytti järkyttävää lukua 78kg! Olin jo enne sitä päättänyt, että mahdollisimman pian synnytyksen jälkeen aloitan liikunnan kunnolla ja enkä mitään "dieettiä", mikä loppuu silloin ja silloin, vaan mielessä kyti päätös pysyvästä elämäntapamuutoksesta. Nyt synnytyksestä 8 kuukautta ja vaaka näyttää lukua 57kg ja peilikuvakin on alkanut hymyilyttää pitkästä aikaa. :) Se että on tyytyväinen omaan vartaloonsa ja viihtyy siinä, on kaiken sen työn ja hikoilun arvoista! Oon siis käynyt säännöllisesti jumpissa/ salilla kolme kertaa viikossa plus ottanut kaiken hyödyn vaunulenkkeilystä ja hyötyliikunnasta, esim. kauppaan kävellen vaunujen kanssa, eikä auto pyllyn alla. Tällä hetkellä myös nautin liikunnasta, se ei ole enää mitään pakkopullaa. "Herkkuja" ostan kotiin ehkä kerran kuussa ja jännä ilmiö: Suklaa ja sipsit ei enää kiehdo mitenkään, eikä oikeastaan edes maistu mitenkään hyvältä. Minulla on herkkupäivä oikestaan joka päivä: Nautin hyvästä kotiruoasta ja nälissään ei ole tarvinnut olla missään vaiheessa. :)
VastaaPoistaOn huima ero! Tsemppiä. Täällä koitetaan treenata, parantaa kuntoa ja saada lihasta sekä herätellä ruokahalua. Itse pelkäsin hirveästi raskauskiloja, mutta viikko synnytyksestä vaaka näyttikin 53 kg... Sali ja vaunulenkit on kyllä todellinen voimanlähde arjen keskellä. :)
VastaaPoista