sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Taukoa pukkaa..



...mutta ei suinkaan blogista! Joskus tuntuu, että ei meinaa ehtiä revetä joka suuntaan ja bloggaamiselle on vaikea löytää aikaa. Tämä on kuitenkin niin tärkeä ja merkittävä harrastus itselleni, että blogista en taukoile. Olkoon sata tuhatta asiaa tehtävänä, olkoon maailma täynnä urpoja tai mitä tahansa, niin minähän kirjoitan! Tämä on tapa selvitä arjen väsyttävistä hetkistä, purkaa stressiä ja ajatuksia.





Tauko koskee tällä kertaa tätä meidän vauvahaavetta. Päätän olla villi ja jättää tämän kierron lääkkeet syömättä. En tiedä kaivanko tällä teolla itselleni vain kuoppaa ja pilaanko kaiken, mutta en jaksa. Ei huvita olla väsynyt ja ärtynyt  Jouluna.

Tänään olisi aika aloittaa Primolut kuuri nro 3, mutta kuten sanoin, näin ei tule käymään. Lääke väsyttää ihan mielettömän paljon --> väsymyksestä seuraa ärtymys. En pysty keskittymään mihinkään, paino nousee ja ahdistaa se tunne, että olisin huono äiti.


Nukun yöllä noin 7-8 tuntia, mutta en meinaa silti päästä aamulla ylös. En jaksaisi keittää puuroa, en jaksaisi leikkiä Topin kanssa. LUVATTOMAN paljon poika on touhunnut yksin lelujensa kanssa. Ei näin. Asiat eivät voi jatkua tällä tapaa.


Ainahan on se mahdollisuus, että menkat eivät sitten tule ajallaan ja kierto turhaan venyy. Jos näin tulee käymään, niin kaivan pillerit kaapista ja alan niitä syömään. Tarjoan tavallaan kropalleni mahdollisuutta toimia itse säännöllisesti niinkuin pitäisikin. Jos kierto ei toimi, on se vaan myönnettävä, etten pärjää ilman lääkettä. En usko, että vahinkoa syntyisi siis kovinkaan paljoa? Primolut ei kuitenkaan tuo ovulaatioita tai muutakaan, se ainoastaan pitää kierron tasaisena.


Luulen, että oikeastaan bongasin tässä kierrossa ovulaation. On ollut niin selkeät oireet ja tämä pistää miettimään, että en varmaan ovuloinutkaan viime kierrossa ollenkaan. No yritystä ei varsinaisesti nyt ole, koska haluan kaiken stressin pois hetkeksi enkä halua miettiä uudenvuoden aikaan negatestejä.


Tämän kuukauden pyhitän perheelleni. Vietän aikaa Topin kanssa, koska tunnen "laiminlyöneeni" pojan olemalla niin jaksamaton sekä väsynyt. Rakastan lujasti ja unohdan kaiken hetkeksi.


Tammikuussa haen sen lähetteen lapsettomuushoitoihin ja siellä jatketaan tätä juttua. Ainakin vihdoin selviää, että mikä kropassa on vikana. Sitten ei enää tarvi miettiä, että onko lapsen saaminen mahdollista vai ei.


                  

     Toivo elää taas....


                                                                                ...viimeistään Tammikuussa!










30 kommenttia:

  1. Hyvä päätös jos se susta tuntuu nyt parhaalta! :)<3 tsemppiä ja halirutistus <3

    VastaaPoista
  2. Hieno päätös ja toivonmukaan syy selviää, että mikä mättää! Onhan se parempi jos susta itsestä siltä tuntuu ja ei tarvitsisi turhaan stressata :) Jaksamisia sinne!

    VastaaPoista
  3. Nyt voit hetken rentoilla ja nauttia joulusta! Tammikuussa sitten taas! Oot hurjan rohkea, tsempit täältäkin! ♡

    VastaaPoista
  4. tsemppiä.<3
    Jos teillä vaan rahat antaa myöden, niin suosittelen käyntiä yksityisellä. edes siinä ensi käynnissä.. julkisella puolella me ainaki oltais saatu odottaa kauan. Siitä ku lääkäri teki julkisella lähetteen, niin aika ensikäynnille missä ei muutaku oltais juteltu saatiin 3kk päähän. Mentiin yksityiselle munajohdinten aukiolotutkimukseen ja sain clomireseptin niin olin jo raskaana ennen ku julkisen puolen aika olis ollu.

    VastaaPoista
  5. Kiitos♡

    Ollaan joo harkittu yksityistä kyllä.. pitäs vaan säästää. Haluun antaa kunnalliselle eka mahdollisuuden! :)

    VastaaPoista
  6. Tauko voi tehdä hyvää! Uusin mielin toivoa ja energiaa täynnä tammikuussa! Kyllä teillä vielä onni potkaisee, olette sen ansainneet. Muista kuitenkin, että liika stressaaminen tuskin edesauttaa. Kun mikä kiire kuitenkaan? Vaikka hetki menisi vielä niin ei kakkosella ja Topilla isoa ikäeroa olisi. Ja vaikka olisi niin varmasti saavat seuraa toisistaan! Ja sitten on Topikin saanut jakamattoman huomion ensimmäisinä vuosinaan ja olisi apua sulla kakkosenkanssa. Tämä siis vaan sanottu sillä, että jos koittaa ajatella siitäkin hyvää. Mutta toivotaan että pian tärppäisi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti tauko tekeekin TOSI hyvää!

      Ja ei tässä kiire oikeasti ole. Kunhan olisi varmaa, että joskus vielä raskaaksi tulee! :)

      Kiitos sulle ihanasta ja fiksusta kommentista ♡

      Poista
  7. Painoin vahingossa poista.... joten kopsasin sen kommentin:

    Pörrösukka on lisännyt kommentin tekstiisi "Taukoa pukkaa..":

    Hui, kylläpä säikähdin otsikkoa!! Onneksi tauko ei liity blogiin ;)

    Mutta hei, kovasti tsemppiä tulevaan ja toivottavasti asiat järjestyy. Senverran olen tippunut kärryiltä, että miten raskauduit silloin kun aloit odottamaan Topia? Ja oletko mitäkautta saanut nyt noita pillereitä mitä syöt? Meilläkään ei se raskautuminen ihan "sormia naksauttamalla" tullut, ja olenkin tehnyt postausta asiasta blogini alkumetreillä.. Käy kurkkaamassa ja jos haluat jotain tukea tai neuvoja, niin heitä vaikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos zempeistä!

      Se Topin homma oli monimutkasempi. 1.5v oli pillerit poissa ja yritettiin. Menkatkin katosivat kokonaan. Sitten sain kuurin ja sain pillerit... ja olinki raskaana.

      Mä käyn kurkkaamassa :)

      Poista
  8. Olisit nyt tyytyväinen, että sulla edes on lapsi! Toisilla ei ole sitäkään ja painii päivittäin asian kanssa. Teet negatiivisia testejä toisen perään ja rupeaa jo luopumaan toivosta. Hedelmöityshoidotkin todella kalliita...Macajauhe tilattu, toivoen, että se auttaisi meidänkin kohdalla niin kuin tuttavapiirissäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko se muilta pois, jos suren omaa suruani?

      Enkö ole tyytyväinen Topista?

      Tyhmää tyhmää roskaa tällaiset kommentit.

      Mutta zemiä, toivottavasti teillä tärppää.

      Poista
    2. Minusta on lähinnä naurettavaa miten jaksat valittaa, että kun ei tärppää.. Luuletko, että tuolla stressamisella tärppää? Ei. Monen monet kerrat olen kuullut miten lapsi ei ole meinannut saada alkua, ei sitten millään ja kun yrittäminen lopetettiin, kappas, heti näytti plussaa. Mitäpä jos kokeilisit lopettaa tuon stressaamisen ja antaisit mennä ihan omalla painollaan. Mikä ihmeen kiire sinulla on? Keskity nyt esikoiseesi. Oliko Topi pilleri lapsi? Et taatusti ole lapseton jos ensimäinenkin on saanut alkunsa huolimatta siitä, että olet syönyt pillereitä!

      Toisilla menee vuosia, ihan oikeasti vuosia ennenkuin se ensimmäinenkään saa alkunsa! Vaikka et saisi toista lasta just nyt heti, siitä on myöhemminkin Topille seuraa ja Topi voi auttaa sinua pienesti. Tunnut vain stressaavan niin paljon ettei ole ihmekkään jos ei tärppää ja kierrot on sekaisin. En ymmärrä miten voit edes epäillä olevasi lapseton, sinullahan ON jo LAPSI! Enkä todellakaan sano tätä pahalla ja saat surra, tiedän itsekin miten harmittavaa ja turhauttavaa on tehdä negatestejä testeistä toiseen ja miten edes pieni toivonkipinä iskee heti, kun kuukautiset on edes päivän myöhässä. Testiä ostaessa tietää, että tulee näyttämään negatiivista, mutta haluaa silti tehdä ja uskoa, pettyy kuitenkin niin, että tekisi mieli itkeä.

      Olen pahoillani ettei ole toinen vielä saanut alkua ja lähetän tsemppiä teille. Äläkä ota tätä komenttia itseesi, en tarkoita pahalla. Jaksuja.

      T. Eri ano.

      Poista
    3. Seuraava kysymys on sulle. Miten sä voit tietää asioiden tason sieltä ruudun takaa?

      Mistä sä tiedät kuinka paljon mä stressaan?

      Suomessa tuntuu olevan väärin avoimuus ja asioista puhuminen. Heti tuomitaan, että sä stressaisit.

      Mun mielestä mulla on aika rento olo tän asian suhteen. Testipäivän lähestyessä toki homma räjähtää käsiin ja stressi nousee potenssiin sata. Muuna aikana ei mitään ongelmaa.

      Tiesitkö että vuoden yrittänyt on lapseton? Oletko kuullut sekundäärisestä lapsettomuudesta?

      Miten voit väittää etten keskity Topiin? Ettei Topi riittäisi??

      Enkä loukkaantunut. Pyydän vain miettimään näitä kysymyksiä :)

      Poista
    4. Siis vuoden yrittäny on lapseton papereissa,jos ekaa yrittää. Tokaa yrittäessä ei tietenkään ole "lapseton" ,mutta kärsii lapsettomuudesta. Tajusitko?

      Poista
    5. Hym.. ärsyttää tällänen, ettei saisi haluta toista lasta jos on jo yhden saanut. Tottakai saa. Eikä se vähennä rakkautta siihen esikoiseen.

      Ja ihan varmasti stressaamattomuudesta on apua. Helpommin vaan sanottu kuin tehty, ei sitä vaan voi päättää että lopetampa nyt stressaamisen.

      Poista
    6. Sanoinko, että et keskity Topiin tai Topi ei riitä? En. Sanoinko ettei saa haluta toista? En.

      Oletko joka kierrossa käyttänyt ovutestiä? Mikä lasketaan yrittämiseksi?

      Poista
    7. Niin mikä lasketaan yrittämiseksi?

      Olen viimeksi tikuttanut ovista kesällä. Sen jälkeen antanut olla omalla painollaan. Toki ollaan aktiivisesti vierailtu makuuhuoneessa. Ei kuitenkaan pakkopullaa.

      Joten en koe stressaavani. Paitsi kun testipäivä lähestyy. Silloin ahdistaa. Muuten kuukaudet tuntuu nykyään sujahtavan hetkessä ohi.

      Poista
  9. Ihanaa kun ajattelet jaksamistasi topin kanssa ja sen vuoksi laitat lääkkeet tauolle. Toivotaan ettei väsymys jatku jouluun asti ja saat nauttia joulusta perheen kanssa :) Tsemppiä kauheesti<3 ja ehkä uusi vuosi tuo uudet kujeet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai ajattelen Topia ♡ :)

      Kiitos zempeistä ja hyvää Joulua!

      Poista
  10. Tsemppiä Anette hirmuisesti! :) Tässä ittekkin ruvennut jo miettimään pitäiskö lääkärille mennä, ei vain uskalla. Jos vaikka ens syksyyn odottelis ja sit. Mullahan oli yhessä vaihees niin että menkat tuli n.puol vuotta jos ihan sitäkään ja oli toiset puol vuotta "hukassa", nyt onneks normalisoitunut. :) Tuossa joku puhu tost macajauheesta, ootko kokeillut? Auttaako se oikeesti samaan kierroista "tasaisemmat?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auttaa :) Ainakin mulla auttoi!! Suosittelen :)

      Onko teillä vauva haaveissa?

      Poista
    2. No joo, ei mitään ressiä oteta asiasta, mutta olisi se hienoa. Mulla on kierrot nyt ollut sellaisia etten joka kierrolla varmaan edes ovuloi. Ajattelin kokeilla tuota macajauhetta jos toimis mullakin ja sais kierroista tasaisemmat. :)

      Poista
  11. Harmi kun mitään stressiä ei saa sormia napsauttamalla pois, vaikka kuinka haluaisi ja vaikka kuinka olisi ylipäätään hyvä ettei ole pahaa stressiä mistään. Toivottavasti teille toinen pieni vielä tulee, kun selvästi sitä niin kovin toivotte! :) Ja ihan hirveästi voimia ja tsemppiä jos/kun tutkimuksiin hoitoihin menette!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä oikeasti harmi. Olisi paljon helpompaa... :/

      Eiköhän se toinen JOSKUS tule... kiitos zempeistä :) ♡

      Poista
    2. Ole hyvä :) <3

      Poista

Kiitos, kun jätät kommentin!