tiistai 21. tammikuuta 2014

Äänestä uusi banneri!



Kuten tuolla Facebookissa jo vähän lupailin, niin nyt on aika vaihtaa kansikuva. Eiköhän nuo "raketit" ole jo nähty.

Toiveissa oli jotakin värikästä, mutta silti tyylilleni uskollista. Halun pitää ulkoasun edelleen siistinä, yksinkertaisena ja siltikin tyylikkäänä.

Noh tyylikäs on ehkä vähän väärä sana, mutta tajuatte varmaan?


Kävelin siis tänään viimein Topin lipastolle ja valikoin pojalle kivat vaatteet kansikuvaa varten. Kuvaaminen oli aika työlästä, koska Topi tykkää nykyään liikkua aika paljon. Hauskoja otoksia mahtui sekaan ja tosi moni kertoo siitä elämänilosta, mikä Topilta löytyy.


Muokkasin kuvat sitten myöhemmin ja aloin väsäämään erilaisia versioita kansikuvista. Yritin keksiä, vaikka mitä hauskaa, mutta lopputuloksessa näkyy lähinnä se sama tyyli. Laitankin tähän 10 eri kansikuvaa, joissa joko teksti tai kuva eroaa toisistaan.

Haluaisin, että äänestäisitte blogille uuden bannerin!! Äänestäneiden kesken arvotaan Fazerin sininen suklaalevy, jonka postitan heti arvonnan päätyttyä. Aikaa osallistua on 23.01.2014 asti!

Jätä kommenttikenttään parhaan kansikuvan numero ja sähköposti -osoitteesi. Myös anonyymit voivat osallistua.

Tässä välissä moni varmaan kyselee Skip Hop -arvonnan perään ja aion sen myös suorittaa tämän kuun lopulla. En häpeä myöntää, että raha on ollut tiukassa KELAN sähläyksen takia. Saan tämän kuun tuet vasta ensi kuun tuen ohella. En ole yhtäkään arvontaa jättänyt suorittamatta enkä jätä tätäkään. Pysykää siihen osallistuneet siis kuulolla!

Suklaalevy onneksi on sen verran halpa juttu, että sen pystyn lähettämään heti! :D


Vaihtoehdot:


1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.





Vetoan teihin lukijat! Äänestäkää ja helpottakaa ihmistä, joka ei osaa päättää!!

91 kommenttia:

  1. kutonen on <3 Topi on niin ittensä näkönen :)
    ja sähköposti osote on vauva2014@gmail.com

    VastaaPoista
  2. 4 :) anne.kokkinen3(@)gmail.com . ps , ei hassumpia muutkaan, ihana lapsi <3

    VastaaPoista
  3. 8! :)
    meidanmaailmassa@gmail.com

    VastaaPoista
  4. 9:n ja 7:n välillä puntaroin, mutta kyllä se on tuo 7! :)

    VastaaPoista
  5. Kaikkihan nuo on tosi ihania, mutta nro 4 ehkä kaikkein kivoin :)

    VastaaPoista
  6. 4 on paras :) ! jen_ni91@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Nelonen :)
    vilma93@windowslive.com

    VastaaPoista
  8. Mun suosikkeja ovat 3, 4 ja 6 :) Ja jos saa äänestää vain yhtä, niin sitten 6. :)
    ei.ihan.viela@gmail.com

    VastaaPoista
  9. 6.
    emska86@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. nro 7! tiina1989@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. nro7! tiina1989@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. 3 :)
    jennaheikkinen92@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Muhunkin iski toi nro 4. Tai sitten 9 - se sopis vuodenaikaan. :)

    VastaaPoista
  14. Voi ei, unohdin osoitteen. s.a.l.l.i(at)suomi24.fi
    Eli siis äänestän nro 4 ja 9. :)

    VastaaPoista
  15. Kaikki on ihania, mutta sanonpa 4. :-)
    - m saarnio.mirka@gmail.com

    VastaaPoista
  16. 7. :) henna.naukkarinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  17. Ehdottomasti tuo 4! Ihanat värit ja jotenkin vain kiva tunnelma!
    admin at meriannen.com

    VastaaPoista
  18. 6 !! Ehdottomasti. johanna.ahola2@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Mun mielestä oli niiiin mahtavia kaikki mutta silti valitsin noista 4 missä oli sitä mun pyytämää värikkyyttä... tiiajantti1988@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Vaikea oli valinta mielestäni kaikki oli hyviä mutta silti päädyin numeroon 4 missä oli pyytämääni värikkkyyttä... tiiajantti1988@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Nelonen on myös mun suosikki :)
    blogdreamincolor@gmail.com

    VastaaPoista
  22. nro 7 :)
    spp.oksanen@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Vaikea valinta, kaikki ihania! Mutta ehkä 1 iskee eniten. :)

    miratsi@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Kun selasin banneriehdokkaat, joukosta erottui heti numero neljä. Joten se, tosi ihana!

    suusilo@gmail.com

    VastaaPoista
  25. 4
    maison@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Ehdottomasti 7!

    VastaaPoista
  27. 4! Kaikki oli tosi ihania, varsinkin värilliset. Ihania kuvia, ihana Topi <3 toivoniemihanna @gmail.com (tossa väli.)

    VastaaPoista
  28. Kaikki ihania, mutta paras on 4 :)
    katiautio@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. 1 :) Ei ainakaan noita tylsiä mustavalkosia, kyllä väriä pitää olla ;)

    VastaaPoista
  30. 8!
    www.lifeinpictureallukaro.blogspot.com
    karkk-i@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Kyllä se on toi ykkönen mun mielestä! :)
    heisimato@gmail.com

    VastaaPoista
  32. 7 ja 9 on mun suosikkeja :)

    VastaaPoista
  33. ehdottomasti 8! Tämäkin on vain makuasia, koska itse en pidä liian värikkäistä vaatteista/monen värin yhdistämisestä vaatetuksessa, niin siksi mustavalkoinen banneri iski itseeni eniten! :)

    -plv75@luukku.com

    VastaaPoista
  34. 6 tai 7 <3 ovaat aivan ihania <3

    pieniajalanjalkia@gmail.com

    VastaaPoista
  35. 4! :) lapsekas mutta tyylikäs. Minua ei tarvitse arvontaan ottaa mukaan, kun en suklaatia voi syödä, menköön sellaiselle, joka voi! :)

    VastaaPoista
  36. 1tai10..:)
    sallanissila@gmail.com

    VastaaPoista
  37. ehdottamasti 8 :)
    andsomethingdaily@gmail.com

    VastaaPoista
  38. 4! silvennoinen_jen@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. 5. on ihana! niin söpö ja ihanan värikäs<3

    VastaaPoista
  40. 4 :)
    elina_myllykoski@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. 7 on mun suosikki.

    elinan09(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  42. 4. mutta yrittäisin ehkä vielä valkaista nuo rinkuloiden väliset aukot :)

    VastaaPoista
  43. 7 kannatan! :)

    iina.jaaskelainen@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Kotiäitikoulu äänestää nelosta ;)

    VastaaPoista
  45. 4. Ihanan pirteä! :) suloistasotkua@gmail.com

    VastaaPoista
  46. EHDOTTOMASTI 4 !!
    Ihania kuvia kyllä kaikki, suloinen Topi. :)
    hennalappi@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Mietin pitkään kolmosen ja nelosen välillä, mutta sitten huomasin kuutosen! Siis 6!
    jookos@luukku.com

    VastaaPoista
  48. 3 tai 4 hmmm, nyt on paha! Taidan kuitenkin päätyä kolmosen kannalle!! :)

    VastaaPoista
  49. nro 4
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  50. 4! Tosi vaikee valinta että 3 vai 4 mutta olkoon nyt toi 4 ;)
    abatsuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  51. Seiska! :) suloinen.

    VastaaPoista
  52. Kaikki on ihania. Tykkään itse eniten nro 8.

    Kati S

    VastaaPoista
  53. 8 kiinnitti mun huomion erityisesti, joten se :) Aika samantyylisiä nää olivat tosiaan kaikki, et ihan helppoa ei vertailu ollut. :)

    VastaaPoista
  54. Äänestän numeroa 7.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  55. mä tykkään ykkösestä :)

    VastaaPoista
  56. 4 ja tai 6 :) millä teet bannerit? :)

    VastaaPoista
  57. eli siis 4 tai 6 ja ella.hannus@hotmail.com

    VastaaPoista
  58. 10!
    itse en pidä Fazerin sinisestä,joten jos voitan, valitsen itse,kenelle lähetät sen minun sijaani :)

    VastaaPoista
  59. Ääni menee 4. ! :) laura.takku@hotmail.com

    VastaaPoista
  60. 6 ehdottomasti!=)

    VastaaPoista
  61. Kaikki on ihania mutta multa äänet 3,6 ja 9 <3

    VastaaPoista
  62. 4! ihanat värit. viivi.rikkola@gmail.com

    VastaaPoista
  63. 9 miellyttää mun silmää eniten, vaikka kaikki hyviä kylläkin ^_^ kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  64. 4 :) petra_vanhala@hotmail.com

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätät kommentin!