Kävin tänään siistimässä vähän pöytääni kirpparilla ja samalla vein lisää myytävää. Siellä odotti iloinen yllätys ja vaatetta oli myyty kahdessa päivässä 180 euron edestä. Wuhuu! Kyllä tuo Nella ja Nuttu on nimensä veronen paikka ja tavara liikkuu niiiin hyvin!
Ikävämpi juttu oli tässä nyt se, että löysin sitten ihan kamalan ihania pöytiä myös. Poppia vaan silmänkantamattomiin.. Tarkoitus oli toki kerätä rahaa kevään vk-asuun myymällä vanhoja vaatteita pois ja samalla päästä eroon ylimääräisistä.
Alkuun hamstrasin ostoskärryt täyteen kivoja vaatteita ja sitten rankkasin kovalla kädellä osan pois. Loppusumma hipoi silti taivaita. Hmph. No uusia vaatteita tarvitaan, merkkivaatteet maksavat.. Niistä saa kyllä rahansa takaisin ja joskus, kun laittaa huutokauppaan niin jopa enemmän, mitä itse maksoi. Näitä ajatuksia pyörittelin päässäni ja ekaa kertaa tunsin jopa hieman huonoa omaatuntoa tulevasta. Vk-asun kuva poltti päässäni.
Topi apulainen työnsi kärryjä koko reissun ajan. |
Päätin pähkäilyn jäkeen, että harvoin löytää Poppia näin halvalla ja kuitenkin jäisin katumaan, jos en ottaisi. Olin päivällä myynyt pois meidän Ticketin lyhyen haalarinkin pois, joten annoin tyylikkäästi vain palaa.
Huomaa punteista ja hihoista, että on liian nafti haalari. |
Anyway.. Rahaa paloi ja kivoja juttuja tuli hankittua. Kasvatin myös meidän lelukokoelmaa. Kohta saa alkaa riittämään nämä romut, mutta kukapa voisi halpaa Brioa vastustaa!
Kuvia:
Brion hauva 5€ (Topi rakastaa renkaita ;) |
Tuo punainen rulla ehtikin sitten hävitä alle kymmenessä minuutissa. Hyvä Topi! |
Taitaa olla hiustenleikkuu edessä? |
Brion kiraffi 7€ (IHANA!) |
Brion hakka 9€ (Pitkään jo hankintalistalla..) |
Topi tykkää painella mielummin sormilla noita "pötköjä". |
Play 2 Learn ääntelevä traktori 4€ (Tämän oli tarkoitus mennä alakertaan leluksi, mutta typerä rakkine huutelee iltaisin, joten... jää sittenkin yös.) |
Innoissaan! (Ihana sekasotku taustalla!) |
Auto 0,50€ (Topi piti tätä kassalla kädessään ja myyjä kysyi, että oliko siinä kaikki... yhtäkkiä Topi ojensi auton myyjälle ja huusi "tää" :D) |
Kokkausastioita 4€ (Nämä siis ovat aikaisemmalta reissulta, mutta unohdin laittaa kuvat..) |
Leikkitietokone 2€ (Topi tykkää kaikesta ääntelevästä ja rämpyttelee tätä todella usein.. Tämäkin aikaisemmalta reissulta ostettu.) |
86cm 13€ |
80cm (Vastasi 86cm..) 4€ |
92cm 10€ |
92cm 10€ |
92cm 10€ |
98cm 8€ |
92cm 10€ |
48/50cm 6€ |
22/24 3€ |
Lopulta sitten kävi niin, että törmäsin kirpparilla Ticketin VK-settiin TODELLA halvalla... Sekin ongelma oli ratkaistu siinä. Olin varautunut maksamaan välikausi-vaatteista ainakin 50-80 euroa. Eipä tarvitse enään! Kirpparit kunniaan!
80cm 15€ housut + takki |
Ticket To Heaven <3 |
Topilla on siis myös tutulta saatu VK-haalari jo kaapissa odottamassa. Haalari on ihanaa softshell -materiaalia. Eiköhän nämä olleet siis tässä?
92cm 0€ |
Postilaatikkoon kolahti tänään myös kiva pieni yllätys sukulaisilta; magneettikirjaimia jääkaapin oveen. Eräs pieni mies oli ihan täpinöissään koko illan!
Eräs kiinnostui kamerasta ekaa kertaa... osoitteli valoja ja hoki "wauuuuu". |
Loppuun vielä pari hyvänmielen kuvaa... Topi leikkimässä uusilla lempparileluillaan. |
<3 |
Meilläkin tyttö tykkää jääkaapin magneeteista.. Synttäreillä kaikki toi kaikenmaailman leluja ja isäni toi sitten muutaman magneetin ja nehän olikin sitten se paras lelu :D.. Tyttö on siis vanhempieni luona aina leikkinyt jääkaappimagneeteilla ..
VastaaPoistaMeillä innostus taisi loppua lyhyeen :D No kyllä varmaan taas kohta kiinnostaa...
PoistaJännä miten lapset oikeesti tykästyy tiettyihin juttuihin kiin kamalasti :O
Nyt oon kyllä niin katkera tosta muumiläppäristä!:D Oon ettinyt sitä ihan jopapaikasta, uutenakin, mut en ole löytänyt ja sä löydät sen kirpparilta KAHELLA EUROLLA!:D Epistääää!
VastaaPoistaSä oot kunnon kirpparihirmu, aina niin mahtavia löytöjä!
Aika moni on ettinyt sitä... :O Ei ilmeisesti siis saa enää uutena?
PoistaJa joo... myönnän. Oon mä ainaki vähän kirpparihirmu! :D
Jos mä en olis noilla popituksen juhlaviikoilla tuhlannut jo OMAISUUTTA (kuten tiedät......) niin sanoisin, että oon sun löydöistä kateudesta vihreä. Onneksi pahasti punasella piippaava tili pistää vastaan tälle ajattelulle :DD Ehkä toi yks paita vähän kalvaa.... Se enismmäinen!
VastaaPoistaMä en edes tiedä onko toi Topimainen... noh täytyy testaa. Ja täytyy miettiä, että mikä sen kaa edes sopii :D
PoistaOon niin kade sun kirppislöydöistä! Kävin eilen tän kaupungin Lanttilassa ja puolet loosseista oli tyhjinä. Sai oikein etsimällä etsiä, eikä mukaan kyl tarttunutkaan kuin takki Repsulle. Tännekin tollanen kirppis! :D
VastaaPoistaTuntuu,että moni kirppa on vähän tyhjillään :/ Se on toi joululoma joka verotti...
PoistaMutta pkseudun kirpparit on kyllä ihan huippuja. Niiden ansiota että tulee tehtyä löytöjä :)
Harmi ettei muualla sitten oo :/
Kylläpä noihin popin vaatteisiin upposkin rahaa, mutta ompahan pojalla taas vaatetta mistä valita ;)
VastaaPoistaUppos toki, mutta olis uponnu helposti ainakin 30% enemmän, jos olisin ne nettikirpparilta tai uutena haalinut. Joten SINÄNSÄ toi oli pikkuraha :D
PoistaJa suurinosa oli 92cm, jota meillä oikeestaan on hyyyyvin vähän.
Tosi hyviä löytöjä oot tehnyt! :)
VastaaPoistaNiinpä :) jee!
PoistaMiks täällä ei oo tollasia lastenkirppareita :( Ihania löytöjä oot tehny! :)
VastaaPoistaTosi kurjaa ettei oo... tuu mun kaa joskus tänne kiertelee ;)
PoistaPitää tulla! :)
PoistaIhania löytöjä! :)
VastaaPoistaNiin on :) Oon niin tyytyväinen!
PoistaNo olet kyllä tehnyt todella hyviä kirpparilöytöjä! Itse näen PoP:ta todella harvoin kirpparilla edes myynnissä. Niin hienoja löytöjä! :)
VastaaPoistaJoo aika harvoin näkyy ja sittenku näkyy niin kamalaan kiskurihintaan tai sit jtn kivikautista poppia :D
PoistaJoten oon tosi tyytyväinen :)
Kirppiksillä käynti on kyllä ihanaa, tänään pääsen itsekii! :)
VastaaPoistaToivottavasti teit löytöjä!
PoistaKirpparit on rakkautta <3
Jaah, pitäisköhän sitä sitten lähteä ajelemaan kirpparille, kun tuo nuorimies herää päikkäreiltä :D
VastaaPoistaNo miten kävi? :D :D
PoistaNo käytiinhän me ihan vähän kirppistelemässä :D Piti mennä toiseenki, mut herra sammu autoon ja ajettiin vaan kotiin.
PoistaMissä kävitte? :) Teitkö löytöjä? :)
PoistaNellassa ja Nutussa käytiin, Akseliin piti mennä, mut jäi väliin. Ehkä illalla voisin käydä siellä :) Popin paita ja housut tarttu matkaan :) Toi paita tosin löytyki jo samassa koossa kaapista :D
PoistaTodella kivoja löytöjä!
VastaaPoistaIhan tyhmää että täällä korvessa on ihan shaibaa kaikki kirpparit :D
Sielllä on varmaan niin vähän ihmisiä, ettei oikeen keräänny mitään hyvää myytävää? :/
PoistaÄäk tänneki tollasia kirppareita! :) mahtavia löytöjä oot tehny
VastaaPoistaNiin oonki! Toivottavasti sinnekin saatais kunnon kirppari! :)
PoistaIhan huippu löytöjä! Saa muistaa mua kun käy pieneksi;)
VastaaPoistaVoihan sitä aina yrittää, mutta oon kyllä sen laatunen lahopää että :D :D
PoistaKivoja löytöjä! :) Vähän halvalla sait kyllä tuon välikausi-puvun. Kävi kyllä hyvä tuuri. Mua huvitti kyllä toi Topin auto-ostos. Ihana! <3 :D Onneks ei sentään ollu mikään 20€ auto vaan ihan 50senttiä. :)
VastaaPoistaToi oli kyl uskomaton löytö toi tiketti :O
PoistaJa joo naurattaa itteeki vielä Topin auto shoppailut. Fiksu pieni mies! :P
Upeita löytöjä, kateeksi käy ;) Täytyis itsekin taas ehtiä kirppareille pitkästä aikaa.
VastaaPoista-m
Kannattaa mennä,niistä oikeasti löytyy kaikkea kivaa, jos jaksaa käydä! :)
PoistaHienoja löytöjä olet tehnyt! Pitääpä itsekin suunnata pitkästä aikaa kirppikselle. :)
VastaaPoistaSinne vaan! Suosittelen :) Säästää ja tulee hyvä mieli!
PoistaMeijän kirppareilta ei ikinä vois varmaan tehä noin hyviä löytöjä :D yks kateellinen täällä. o/
VastaaPoistaNo höh.. taitaa olla siis joku tosi huono sijainti vai? :(
PoistaOlispa kiva jos joka paikassa olis hyviä kirppiksiä!
Noista magneettikirjaimista onkin sitten seuraavaksi 20 vuodeksi iloa... ;)
VastaaPoistaMä oon ehkä niin tyhmä etten tajunnu tätä kommenttia :D ?
PoistaEt selvästikään muista, miltä mun jääkaapin ovi näyttää... :D Tosin siihen on tullut vielä huimasti lisää kirjaimia elokuisen siivousoperaation jälkeen. Lähetän sulle myöhemmin kuvan muistutuksena! :)
PoistaTosi paljon olet löytänyt kaikkea hyvää :)
VastaaPoistaÄläpä!! :)
PoistaEi vitsi, kahdella eurolla muumi-tietokone, WAU! Meilläkin oli sellainen ja Sisu oppi lukemaan sen avulla, mutta sitten Voima heitti sitä niin usein pöydältä lattialle niin se meni rikki :/ ja Sisukin unohti lukemisen taidon :D
VastaaPoistaJa toi Ticketin vk-puku noin halvalla <3
Mä toivon kanssa että toi kone kehittäis Topin oppimista eikä hajoais heti... muutaman kerran jo lentänyt kaaressa lattialle :D
PoistaSääli ettei ollu kivempi kuosi toi Ticket,mutta kun oli noin halpa niin oon kyllä ilonen!
Mistä on tuo topin karvahattu? IHANA!! :)
VastaaPoistaHeh.. niinki hienosta liikkeestä kun Tarjoustalo :D
Poistaihania löytöjä TAAS kerran.. meiltäkin löytyy toi brion kirahvi..
VastaaPoistaTekis mieli lähtee katsastaa se sun pöytä, jos löytyis vaikka vaatetta vähän varastoon.. ei ois ku puolen tunnin matka:)..
Brion kilppari on Topin lemppari niin sen takia ajattelin tuonkin ostaa, mutta ei kyllä päihitä sitä kilpparii :D Hauska kuitenki!
PoistaMitä sulla on hakusessa? Siellä taitaa ainakin miikkaria olla vielä paljon...
jos ihan totta puhutaan, niin ei mitään :) mut ainahan se on kiva löytää kaikkia ihanuuksia ;)
PoistaBlogger ei anna vastata kommentteihin.... :) Saan jätettyä vain tähän alas kommentin, mutta "vastaa" painike ei toimi. Huomenna uusi yritys!
VastaaPoistaAika löytö tuo tietokone! Meillon sama, maksoi 10€ ko ostin fb-kirppikseltä täällä. Hyviä löytöjä muutenkin! Meillä Nelli edelleenki pistää suuhun nuo kirjaimet..
VastaaPoistaJoo oli kyl nappilöytö! Toivottavasti siitä on iloa pitkään...
PoistaOnneks Topi ei juuri syö mitään pientä :D
Ooooi mitä löytöjä, oon kade! Oot saanut kyllä huippuhalvalla Po.P:n helmiä, voi vitsi tota yhtä raitapaitaakin.. mitä lie multiraitaa, eihän sitä saa edes melkeen kolminkertasella hinnalla nettikirpparilta! :D
VastaaPoistaNella sai joululahjaks kans noita magneetteja, on ihan lempparit! Tykkää hurjasti laitella niitä ja siirrellä ja onhan tuolla pari omaa magnettitauluakin, mihin niitä laittelee. Mutta... meidän piti nyt ottaa ne pois hetkeksi käytöstä, kun neiti alkoi ihan tahalteen laittaa niitä suuhun kun tiesi sen olevan kiellettyä. -.- Huoh!
Niin oon :) Oon tosi ilonen niistä!! Multiraita on tosi kallista. Nyt vaan ärsyttää, ettei toi sovi Topille kamalan hyvin väreiltään :D HÖÖÖH.
PoistaJoo no Topiki alko nyt laittaa noita suuhun... pitää seurailla, että pitääki meidänki hetkeks laittaa piiloon :/ Lapset, huoh!
Mahtavia löytöjä! :) tekee mieli itsekin taas kirppistelemään...
VastaaPoistaSinne vaan ;) Ikinä ei tiedä mitä ihanaa löytää!
PoistaHei osaatko suositella Helsingistä hyvää lastentavara kirpparia? :)
VastaaPoistaTein just postauksen siitä :) Käy kattomassa!
PoistaOih mitä ihania kirpparilöytöjä! Mä en kyl ikinä löydä mitään, meil taitaa olla ihan onnettomat kirpparit täällä :(
VastaaPoistaVitsi ku meilläkin olis täällä kirppiksiä joista tekee noin hyviä löytöjä!
VastaaPoista