Kaikki ei ole ruusuilla tanssimista..

Ensin ihmiset uskottelevat itselleen monta vuotta, että heistä ei välttämättä ole vanhemmiksi. Miten muka minä voisin kasvattaa lapsen? Jossakin vaiheessa (mahdollisesti monenkin vuoden päästä) pieni ihme ilmoittaa tulostaan ja alkaa meidän kasvaminen uudenlaiseen elämään.


Vauvahuuruissa sitä pelätään, mutta lähinnä hehkutetaan ja fiilistellään tulevaa. Epäilevät kaverit saavat mainospuheen vauva/lapsiarjen hienouksista.


Onhan tämä kyllä ihan törkeän upeeta ja hienoa, pakko myöntää. Maailmassa on ihminen, joka ehdoitta rakastaa sinua ja sinä häntä. On mahtavaa seurata kuinka tuosta pienestä taimenesta kasvaa kaunis kukka. Uusia asioita, ylpeyttä ja sanoinkuvaamatonta onnea. Tämä on kyllä elämää parhaimmillaan!


Tosi usein tulee kuitenkin hiljennyttyä niistä asioista, joita ei oikeasti odota lapsen astuessa taloon. Niitäkin nimittäin on, vaikka moni ne herkästi "unohtaa" mainita.

Päätinpä tehdä siis listan asioista, joita minä en odottanut innolla enkä edelleenkään kamalasti välitä tai yksinkertaisesti vain oletin muuta! (Tulee satunnaisessa järkässä..)


1. Kakkavaipat. Kukapa niitä haluaisi vaihtaa? Aika usein kuulee äitien sanovan, että ei se nyt niin kamalalta haise, kun on oma lapsi kyseesssä. Eh.. kyllä se vaan haisee. Samaa tavaraa se on, tulipa se kenen pyllystä tahansa.


2. Yövalvomiset. "Kyllä ne yöt helpottuvat sitten muutaman kuukauden päästä." Noooh.. tässähän sitä tulee edelleen pompittua ylös jopa muutaman kerran yössä joskus. Luulen, että nukun seuraavan kerran hyvin, kun Topi on muuttanut pois kotoa. Ensin itketään maidon perään, sitten heräillään vessaan, tulee sairastumisia, ei malteta nukkua jne..


3. Sotkuisuus. Tosi usein sanotaan, että kyllä sitä ymmärtää, jos lapsiperheessä on vähän kaaos talossa. Joo, kyllähän sen tajuaa ihan varmana, mutta entä jos itse ei viihdy sotkun keskellä?


4. Jatkuva melu. Tätäkin asiaa olen monesti miettinyt, mutta kuullut hienoja vakuutteluja siitä, kuinka siihen kovaan meteliin kyllä tottuu eikä sitä edes oikeastaan enää huomaa. Itse ainakin huomaan kyllä. Leluja paukutetaan lattiaan, kiljahduksia, kitinää, soivia härpäkkeitä... Miten ne voi olla huomaamatta? Ehkä enemmän voisi sanoa, että kohtaloonsa tyytyy eikä siitä siksi jaksa valittaa ääneen.


5. Liikkeelle lähteminen. Ehkä asia, jota oikeasti melkein voisin sanoa joskus jopa vihaavani. Hikikarpalot otsalta putoillen, lasta pukien ja kelloa vilkuillen tekee mieli luovuttaa sekä heittäytyä maahan kiukuttelemaan. Miksi lapsen pukeminen on niin kovan työn takana? Miksi aika juoksee niin nopeasti? Miksi puolet tavaroista unohtuu ja saa ravata monta kertaa sisällä? Miksi lapsi hermostuu rattaissa taas? Miksi jälleen kerran missaa bussin? Puuh!


6. Vuoden äiti -tittelin tavoitteleminen. Täydellisiä mutseja tuntuu olevan tämä planeetta täynnä. Jo nuorena huomasin ihmisten kommentit; "Meidän lapset..." , "Meillä tehdään...", "Sittenkun sinä saat lapsia..." Ajattelin sen johtuvan vain siitä, kun ei tosiaan ollut lapsia vielä. Hahaha! Pahentunut tämä vain on. Teet kaiken väärin, olet aina väärässä ja olet ihan vääränlainen äiti muutenkin. Kaikki pitäisi tehdä oppikirjojen mukaan tai muuten toimitaan väärin. VIHAAAAAAN tätä seikkaa äitiydessä. Eikö ihmiset voisi vain keskittyä omiin lapsiinsa?


7. Sairastelu. Moni aina väittää, että kyllä se sairastaminen koko perheen voimin menee kuin siivillä, koska äitiyden myötä kasvaa vahvaksi. Sitä jaksaa, vaikka mitä! Super äidit vauhdissa! Kyllä sitä tottakai jaksaa lapsen takia zempata, mutta kun purjo lentää niin siinä tilanteessa ei haluamiset auta. Ei kiva.


8. Kilpailu. Itselläni oli hassu vääristynyt mielikuva siitä, että muiden äitien kanssa elämä on harmonista ja sopuisaa. Kaikki voidaan jakaa hyvillä mielin ja heikompia tuetaan. On tainnut jäädä muutama fakta kuulematta... Ainakin itsestäni tuntuu tällä hetkellä, että kaikki on yhtä kilpailua. Kuka kääntyy ensimmäisenä, kuka kävelee ensimmäisenä, kenen lapsella on mageimmat vaatteet ja kenen lapsen blogi on suosituin. Voin ylpeänä sanoa, että otan viimeisen sijan vastaan jokaisessa kohdassa..


9.  Rahanmeno. "Ei meillä ainakaan mene rahaa meidän lapsiin juuri yhtään..."  Nauraen kirjoitin edellisen lauseen. Miten kukaan voi uskotella oikeasti noin? Tämä on tavallaan ristiriitainen kohta muutenkin. Koska ei tavallaan  _haittaa_  , että Topiin menee rahaa, vaikka toisaaltaan jollain tasolla taas harmittaa elää säästöliekillä. Korvike maksaa, vaipat maksavat, lasten ruoka maksaa... lelut maksavat, vaatteet maksavat, sairastelu maksaa.. kaikki maksaa. Valintoja, valintoja! Tottakai sitä saa itse vaikutettua ostoksiinsa, mutta aika moni valitettavasti jää esimerkiksi sellaiseen koukkuun, kun lastenvaatehulluus.


10. Huoli. Tämä on mielestäni ehkä tärkein kohta. En koskaan olisi toivonut tätä tunnetta tuntevani. En voi kuvailla miltä huoli tuntuu. Sen tietää vain olemalla itse äiti. Huoli on tärkeää, koska se kertoo rakkaudesta. Mutta se pelko ja kipu..



Siinä ne nyt sitten olivat. Kymmenen asiaa, joita kaunistellaan liikaa. Asioita, jotka itse näin ihan eritavalla. Osaa toki kammoksuin jo etukäteen, mutta suurimmassa osassa vain uskottelin, että pyh tämä ainakin on helppo juttu!


Äitiys on jännä juttu. Vaikka en noista asioista liiemmin pidäkään, ne eivät silti haittaa. Äitinä oleminen antaa niin paljon, että kyllä sitä jaksaa ne kakkavaipat kepeästi hoidella. Vanhemmuus on täynnä rakkautta, joten se huoli on vain hyväksyttävä. Lapsen saaminen tuo sinut mukaan uuteen yhteisöön, jossa on vain elettävä, vaikka se ei aina olisi niin hehkeää.


Mieluummin olen äiti ja otan mukana nuo tylsätkin jutut. Ne kuuluvat tähän hommaan.


En siis valita ollenkaan, vaan kirjoitan tämän postauksen isolla ripauksella huumoria!