Päätettiin tänä vuonna napata kesäloma heti kuin vain mahdollista. Oltiin molemmat kovasti loman tarpeessa ja jotenkin kiva aloittaa rennosti sitten uudessa kodissa.
Kesäkuun alku oli mukavan lämmintä ja ihan sopivaa säätä, kun taas tämä loppu on ollut melko sateista. Mietin monta kertaa, että harmittaako, mutta oikeastaan ei. Päästiin tekemään paljon ja myös ottamaan rennosti kotisohvalla.
Meinattiin tänä vuonna lähteä ulkomaille, risteilylle tai kylpyläreissulle, mutta sitten iski laiskuus eikä vaan jaksettu. Suomessakin on niin paljon tekemistä!
Ollaan käyty Lintsillä, rannoilla, Korkeasaaressa, Haminassa ja kävelty ihan mielettömän paljon. Lomalla on sattunut ihmeellisiä sattumuksiakin, joten se on ollut oikein ikimuistoinen. Pakko jakaa ne myös teille...
Ensimmäinen jännittävä tilanne oli, kun oltiin kävelemässä lähimetsän kautta kotiin ja vastaan tuli poliisi täysissä varusteissa liiveineen sekä aseineen. Hän käännytti meidät ympäri ja sanoi, että metsästä etsitään ampujaa. Kierrettiin kyllä ja kaukaa!
Toinen jännä tilanne sattui Flamingon uimareissulla. Oltiin suihkussa, kun palohälytys pärähti soimaan. Siinä sitten pyyhkeet ympärillä jouduttiin evakkoon pihalle! Joku savutuslaite oli päättänyt kärähtää yläkerrassa.
Tiedän, ettei höpinät aina kiinnosta ja tiedän sortuvani kovin usein huonolaatuisiin kuvapostauksiin. Mutta kuten sivupalkissa lukee; "maustettuna elämäntäyteisillä kuvilla", joten ei se laatu vaan se hetki!
Kuvaan joskus Canonin 550D:llä ja joskus Samsung Galaxy S4:lla. Mikä nyt sattuu olemaan mukana ja käden ulottuvilla. Joskus yritän keskittyä kuvakulmiinkin, mutta oikeasti aina ei vain jaksa eikä tarvitsekaan jaksaa! Nyt ollaan lomalla hei!
Ja sitten iso kasa kuvia:
 |
17.05.2014 Ensimmäinen rantareissu. |
|
 |
17.05.2014 Geggamojan ihana hattu päässä! |
 |
17.05.2014 |
 |
17.05.2014 |
 |
17.05.2014 Osittainen talviturkin poisheitto. |
 |
17.05.2014 |
 |
17.05.2014 |
 |
17.05.2014 |
 |
17.05.2014 |
 |
17.05.2014 |
 |
18.05.2014 Vähän (paljon) omaa aikaa itselle ja kaverille. |
 |
18.05.2014 Topista on tullut kova ulkoiluttamaan koiraa. |
 |
20.05.2014 Toinen rantareissu, ensimmäinen kunnon hellepäivä. |
 |
20.05.2014 |
 |
20.05.2014 Metsolan pallohaalari <3 |
 |
20.05.2014 |
 |
20.05.2014 |
 |
20.05.2014 Uima-asu Polarn O. Pyretiltä. |
 |
20.05.2014 |
 |
20.05.2014 Ja siinä meni sitten talviturkki lopullisesti. Hrrr.. |
 |
20.05.2014 Topi pääsi silittämään ekaa kertaa heppaa. |
 |
22.05.2014 Kesän Linnanmäki -reissu. |
 |
22.05.2014 |
 |
22.05.2014 |
 |
22.05.2014 |
 |
22.05.2014 |
 |
22.05.2014 |
 |
24.05.2014 Kesän Korkeasaari -reissu. |
 |
24.05.2014 |
 |
24.05.2014 |
 |
24.05.2014 Pieni eläinfani nautti ihan täysillä reissusta. |
 |
24.05.2014 |
 |
24.05.2014 |
 |
24.05.2014 |
 |
24.05.2014 |
 |
24.05.2014 |
 |
24.05.2014 |
 |
24.05.2014 |
 |
25.05.2014 Kesään mahtuu paljon värejä. |
 |
06.06.2014 Reissu Haminaan. |
 |
06.06.2014 |
 |
06.06.2014 Topi ja Pelle Miljoona. |
 |
06.06.2014 |
 |
07.06.2014 Käytiin monessa Helsingin pienessä tapahtumassa. |
 |
08.06.2014 Koirankin piti päästä maistamaan kesää.
|
 |
08.06.2014 |
 |
09.06.2014 Ja taaaas rannalle. |
 |
09.06.2014 |
 |
09.06.2014 Reima/Polarn O. Pyret uima-asu. |
 |
10.06.2014 Magnumin jäätelötempaus, ei varmaan tarvi sanoa miltä maistui? |
 |
12.06.2014 Pikkufani pääsi katsomaan Cheekin keikkaa. |
 |
21.06.2014 Sitten lähinnä vain satoi ja satoi... |
 |
23.06.2014 Kunnes aurinko palasi ja lähdettiin heti ulkoilemaan! |
 |
23.06.2014 |
 |
23.06.2014 |
Siihen päättyy tämä erä kuvia, jotka ei liity toisiinsa ollenkaan. Satunnaisia hetkiä alkukesältä.. ihania muistoja! Huomenna pakataan laukut autoon ja lähetään mökille. Loma vetelee viimeisiään ja arki jatkuu ainakin omalla kohdalla. Mies jää vielä hetkeksi sairaslomalle, joten lyödäänkö vetoa, että ne helteet iskevät juuri silloin? ;)
Ps. Keväällä kirjoittelin aktiivisesti laihdutuskuurista. Noh.. heh. Kävelyn lisäksi en ole tehnyt oikeastaan mitään muuta kuin levännyt ja syönyt. Tähän sopii hauska lause, jonka bongasin jostakin.
F*** the fitness feel the fatness!
Topi on niiiin söpö <3
VastaaPoistaIhanan näköinen ja kuuloinen kesäloma on teillä ollut! :) Hienosti Topi on kasvanut!
VastaaPoistaÄlä sorru taas puolustelemaan itseäsi, jätä tällaiset lauseet pois kirjoituksesta:
"Tiedän, ettei höpinät aina kiinnosta ja tiedän sortuvani kovin usein huonolaatuisiin kuvapostauksiin. Mutta kuten sivupalkissa lukee; "maustettuna elämäntäyteisillä kuvilla", joten ei se laatu vaan se hetki!"
Sinä höpiset mitä höpiset ja otat sellaisia kuvia kuin haluat - ole ylpeä niistä, älä pyytele anteeksi!
Mukavaa kesää! Ihana kun palasit! :)
T.Milla
Mulla tuli mieleen, että joku asiaa sattuis kommentoimaan :D
PoistaMutta enemmän toi oli tarkotettu esittelemään omaa tyyliä. En ole paras enkä yritäkään ja tällaista mun blogissa tulee jatkossakin näkymään jne :)
Mukavaa kesää sinnekin!
Ei sun tarttee esitellä omaa tyyliäsi, se oikein huokuu postauksistasi! Ja aivan ihania postauksesi oikein ovatkin, rakastan blogiasi :)
PoistaJoten pliiiiiiiiiiiiiiiiiiis älä heittele tollasia lauseita tekstin sekaan, älä selittele itseäsi. Sulla on ihan mahtava blogi :)
T.Milla
Kiitos ihanista sanoista! <3
Poistaihania kuvia. Oot tosi nätti! :)
VastaaPoistaNo kiitos :)
PoistaMukavalta kuulostaa, ja ihania kuvia!
VastaaPoistaSitä on ollut ! :) Kiitos!
PoistaEi tarvitse yhtään häpeillä postausta tai kuvia. Ihana loma ollut teillä ja ihana poitsu. Anne
VastaaPoistaEn häpeilekään, koska tämmöset postaukset on vähän niinku mun juttu :) Kiitos !
PoistaTosi kivoja kuvia ja ihanaa kun oot nyt jatkannu kirjottamista!! :)
VastaaPoista-Parempia yhdes -Petra
Kiitos ja kiva jatkaa! :)
PoistaIhanan kuuloinen loma ja ihania kuvia! Topi on tosi paljon sun näköinen monessa kuvassa :)
VastaaPoistaOnhan pojassa juu paljon mun näköä <3 :)
PoistaTeillähän on ollut todella ihana loma :) Ihania kuvia <3
VastaaPoistaNiin on ollut! Kiitos :)
PoistaApua miten ihania kuvia! <3 :-)
VastaaPoistaNiin on, kiitos <3
PoistaTopi on onnekas poika kun äiti on noin loistava kuvaaja. Aikanaan osaa varmasti arvostaa kun oot niin hienosti taltioinut pikkumiehen kasvua. Ihanaa kesää koko teidän perheelle <3 Mirka
VastaaPoistaTuli hyvä mieli tästä kommentista, kiitos! Itsellekin nuo kuvamuistot on sitten tärkeitä! :)
PoistaIhania kesäkuvia ♡ Meillä odotellaan jo kovasti talvea :D
VastaaPoista