tiistai 31. maaliskuuta 2015

Rakkaus ei löydy kiven alta, vaan se putoaa taivaalta suoraan päähäsi.




Nelisen kuukautta siitä on, kun kaikki kummasti muuttui. Elämä kääntyi päälaelleen ja keväästä jatkuneen eron tuoma järkytys, väsymys ja alakulo alkoi väistymään. En alkuun nähnyt sinua sumusta, kuten yleensäkään sumusta mitään erottaisi. Yhtäkkiä olitkin ihan lähelläni ja pidit kädestäni. Yhdellä kevyellä otteella kaadoit minut syliisi ja kannoit pitkän matkan sisälle lämpimään. Kantaessasi minua, tunsin oloni turvalliseksi. Lämmin kehosi painautui omaani vasten, ihosi tuoksui hyvältä ja silmissäsi tuikki päättäväisyys. Painoin pääni sinua vasten ja annoin elämän viedä.

Ihmiset puhuvat sielunkumppaneista, tosirakkaudesta ja rakkaudesta ensimmäisellä silmäyksellä. Jo pienestä iästä lähtien moni tyttö löytää itsensä haaveilemasta siitä elämänsä prinssistä. En tiedä uskonko tosirakkauteen, mutta tiedän ainakin unelmoivani siitä. Sielunkumppanuus taas on sitä, että elää toisen kanssa kymmeniä vuosia kyllästymättä.

Parisuhde, rakkaus ja sen tuomat koukerot ovat ihmeellisiä. Kenen treffikutsu pitäisi valita vai odottaisiko maltillisesti sitä maagista hetkeä kaupassa, kun kaksi tuntematonta rakastavaista kohtaavat? Kuuluuko prinssin olla varakas, maineikas ja ratsastaa maan hienoimmalla ratsulla pukeutuen arvokkaisiin kankaisiin? Entä, jos valitseekin väärin ja päätyy huonoon suhteeseen? Entä, jos valitsee oikein ja päätyy hyvään suhteeseen, mutta ihmiset eivät ole tarkoitettu toisilleen sen enempää kuin vain kavereina? Onko meillä tässä elämässä sitä kuuluisaa toista korttia, jonka iskeä pöytään? Saako sitä tehdä virheitä?

Itse olen aina uskonut sielunkumppanuuteen. Sitä on parisuhteissa, mutta myös ystävyyssuhteissa. Joskus vain kolahtaa ja lujaa eikä kaikki kolhut katoa koskaan. Cars 2.ssa Martti sai mahdollisuuden uuteen upeaan ulkonäköön, mutta halusi kuitenkin säilyttää kolhunsa, koska ne muistuttivat häntä parhaan ystävänsä Salaman kanssa koetuista hetkistä. Sielunkumppani on se henkilö, jota sinä ymmärrät parhaiten ja joka ymmärtää sinua parhaiten - etkä oikeastaan edes tiedä miksi. Hän on se henkilö, joka vielä kuolinvuoteellasikin naureskelee kanssasi yhteisille muistoille. 

Olen haaveiluun taipuvainen tyttö ja läpi elämäni kirjoitellut paljon näistä unelmista. On ollut päiväkirjaa, henkilökohtaista blogia ja miljoonia irtopapereita. Jo lapsuudesta viime vuoteen asti tekstien lomasta on hehkunut yhä uudelleen ja uudelleen tietyt sanat; "Missä sinä olet?". Olen ajasta ikuisuuteen hokenut sitä samaa, että täällä minä olen ja odotan sinua. Tule jo hakemaan! Vasta nyt olen tajunnut katsoa syvälle sisimpääni ja ymmärtänyt itsestäni enemmän. Tämä pieni tutkimusmatka olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten.


Olen elämääni juurtunut, arkeen tottunut ja kiellän kaiken uuden ihanuuden. En halua katsoa eteenpäin, junnaan paikallani ja tyydyn siihen elämään mitä tässä on. Unelmointi on jäänyt, haaveilu on katkennut. Kunhan istun suurimman osan illoista itsekseni ja itken. Kaikki se miksi minun piti tulla, on jäänyt. Miten tässä näin kävi? Painan kasvoni käsiä vasten ja pudistan päätäni. Mitä seuraavaksi? Uskaltaisinko vain hypätä tuntemattomaan? Annanko itselleni luvan luovuttaa ja aloittaa uusi elämä?


Kun edetään siihen pisteeseen, ettei koe seuraavankaan oven takana olevan enää yhtään mitään.. sitä on aika antaa periksi ja jatkaa matkaa uuteen suuntaan. Kun huomaat kiertäneesi samaa ympyrää jo vuodesta toiseen onnistuen vain lannistamaan itsesi, on syytä kokeilla sitä vaikeampaa reittiä. Jokainen labyrintti vie ulos, jos uskaltaa nostaa päänsä ja yrittää. 

Joskus joutuessani umpikujaan sekoan ja menetän kaiken hallinnan. Järjestelmällisestä ihmisestä tulee kävelevä kaaos. Näin tapahtui sen jälkeen, kun vihdoin päästin irti. Menetin elämänhallintani ja menetin järkeni kaikkeen. Seisoin kovassa tuulessa enkä kuullut edes omaa ääntäni. Päässäni sumeni ja mietin, että selviäisinkö siitä pimeydestä ikinä ulos. Tiesin, että tulisi viemään vuosia, että sitä saisi itsensä eheäksi ja ehkä mahdollisesti siihen pisteeseen, että joku toinen ihminen löytyisi vierelle jakamaan tätä matkaa. Onneksi ympärillä oli kuitenkin muutama aarre - ystävä, joiden avulla kokosin viimeisiä rippeitäni kasaan. 


Sitten sinä saavuit sieltä sumusta. Sinä olit se ihminen, jota koko elämäni olin paperilla lojuvilla sanoilla kutsunut luokseni. Sielunkumppani - uskallan väittää. Ymmärsit minua, tuit minua ja kannoit vaikeimman yli. Tunsin sisälläni jotakin kuplivaa ja lepattavaa. Säikähdin. Olinkohan vain liian haavoittuvainen ja takerruin sinuun syvästi sen vuoksi? 


Ei ollut helppoa ihastua niin pian. Sitä joutui painimaan oman päänsä, tunteidensa ja minuutensa kanssa kokonaisen armeijan voimin. Mikä minä olen? Mitä minä haluan? Mitä minä teen? Näitä kysymyksiä kuitenkin häiritsi se pieni hiipivä ajatus; Kuka sinä olet? Miksi saat sydämeni lepattamaan? Miksi tunnen näin sinua kohtaan? Miksi oloni on yhtäkkiä niin turvallinen ja hyvä? Lapsena opin, että ratkaisuja tulee harkita vakavasti eikä mitään saisi tehdä hetken mielijohteesta. Tämä ajatus on juurtunut päähäni lujaa ja pidän siitä aina kiinni, kun on aika tehdä isoja päätöksiä. Valvon öitä miettien, pohdin päivät läpi ja pyöritän ajatusmyllyä tuhannen voltin voimalla. Hassua todeta, että ensimmäistä kertaa elämässäni vaikean tästä miettimisestä teki se, etten tiennyt mitä pitäisi miettiä. Selittämätön itsevarmuus ja luotto pursusi sisältäni. Tiesin vahvasti mitä haluaisin. 


Laastarisuhteeksi kutsuvat, mutta ei se minua hetkauta. Tätä tunnetta ei voi kukaan läpäistä, se on vahvana siellä mihin kellään muulla ei ole pääsyä. Sydämessäni. Joskus tulee hetkiä, että elämä pelottaa, mutta silloin voin painautua sinua vasten ja katsoa silmiisi. Kun en luota itseeni, minä luotan sinuun. Sitä se tarkoittaa - yhdessä oleminen.


Helposti elämä rutinoituu. Ihmiset väsähtävät arkeensa ja alkavat toistaa tuttuja asioita. Mistään ei saa kiinni, koska kaikki on samaa. Ei se johdu oikeastaan koskaan siitä, etteikö olisi jotakin uutta löydettävää. Ihminen vain jostakin syystä lopettaa etsimisen ja tyytyy kohtaloonsa. Arki on vihollinen, vai onko? Ehkäpä on, jos siitä tekee vihollisen.


Oikeastaan en tarvinnut sekavaan päämäärättömään elämääni mitään muuta, kuin sinut. Sinä olet ihminen, joka tuli luokseni, istutti minut alas ja painoi sormensa huulilleni, kun yritin ensin vastustaa. Olen vastustaja kaikessa - se tylsä kalkkis, jolla on aina vastalause tai perustelu miksi joku asia ei sovi. Siinä tuolilla istuessani jo elämään kyllästyneenä avasit silmäni uudelleen. Kerroit tästä maailmasta ensin 10 asiaa, joista en ollut osannut edes haaveillakaan. Sen jälkeen kerroit 10 lisää. 


Muistan olleeni pitkään ahdistunut omasta puolestani, sen toisen puolesta ja poikani puolesta. Olin ahdistunut ystävien takia, läheisteni takia ja kaikkien takia. Kaikki ahdisti, itketti ja stressasi. Harvoin hymyilytti tai oli hauskaa. Sen aamuhymynkin takana mieli kävi raskaana ja elämä polki päähän. Kaikki tämä johtui siitä, että jäin roikkumaan johonkin. Roikkuminen vie voimat, väsyttää ja lopulta pudottaa lujaa. Pudotuksen jälkeen ei välttämättä sitten jaksakaan nousta ylös, koska kaikki powerit ovat kuluneet siihen roikkumiseen. Halusin olla kyllä lähellä, mutta en sillä tavalla, joka silloin olin. En siinä roolissa. Siksi lopulta päädyin ihan uudelle polulle, joka lopulta vastusti painovoimaa ja käänsi suupieleni ylöspäin.


Nauran tyhmälle vitsillesi, koska se oikeasti oli niin typerä, etten edes tajunnut sitä. Nauran sille, että kaadoit limutölkkisi varmaan jo sadannen kerran oppimatta mitään edellisistä kerroista. Nauran isolle röyhtäyksellesi tai sille, että kutitat mahaani varovaisesti. Nauran kanssasi katketakseni hassulle juopuneelle nuorelle Helsingin keskustassa. Heijastat oman hymysi minun kasvoilleni ja saat lämmön valtaamaan koko vartaloni. Hymyilen myös siksi, että näytät niin rakastuneelta.


Mielestäni rakkautta, sen ajankohtaa eikä kohdetta voi valita. Uskon siihen, että oikea kirjaimellisesti tai vähemmän kirjaimellisesti kävelee vastaan. Rakkaus ei löydy kiven alta, vaan se putoaa taivaalta suoraan päähäsi. Tunteet, ihastuminen ja kohtaamiset ovat vain asioita, jotka tapahtuvat. En usko siihen, että rakastumista pitäisi lykätä "koska se vain on soveliasta". Ei ketään tai mitään voi pitää hold:lla. Ehkä joskus ainoa oikea asia on unohtaa se järjestelmällisyys, näyttää normeille keskisormea ja hypätä pois omalta mukavuusalueeltaan. Silloin sitä voi huomata yhtäkkiä heräävänsä ihmisen viereltä, joka jaksaa pitää kiinni kädestäsi ajaessa, silittää poskeasi ohimennen, kehua kauneuttasi ja olla läsnä aina, kun tarvitset. 


Ehkä et ollut se stereotyyppinen prinssi valkoisen hevosen selässä, jonka joskus kuvittelin. Satut olemaan se tyyppi, joka hurautti paikalle mustalla Volvollaan, lenkkarit jalassa ja hiukset sojoittaen jokaiseen suuntaan. Ehkä et ollut se joka naisen unelma tiskirätti kädessä ja imuri toisessa. Satut olemaan se tyyppi, joka unohtaa joskus likaiset sukkansa lattialle tai pyyhkiä ruokatahran tasolta. Ehkä et ollut samanikäinen kanssani, vaan iällisesti vasta nuori aikuisuuden kynnyksellä tasapainotteleva pojankoltiainen. Satut kuitenkin olemaan se tyyppi, jonka pään sisältä löytyy kypsä ajattelutapa, hyvät elämänarvot ja samanhenkisyys ikäisteni kanssa. Ei rakkaus katso ikää, ulkonäköä eikä luonnetta. Se olet sinä, joka teit minuun vaikutuksen.


Elämä voi antaa jotakin suurta. Tartu siitä kiinni. Niin minäkin tein ja nämä kuukaudet ovat olleet mahtavia. Odotan tulevia palavalla innolla! Olen herännyt vihdoin henkiin.


Katselin ystävällisiä silmiäsi ja sinä katselit minua. Makasimme lähekkäin ja minä kysyin peloissani, että entä jos rakkaus jonain päivänä sammuisi meidänkin väliltämme. Entä, jos mekin vain etääntyisimme toisistamme ja päätyisimme lopulta erillemme niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sinä hymyilit hetken ja vastasit lempeällä äänelläsi:  "Jokaikinen ilta ennen nukahtamistasi ja jokaikinen aamu herätessäsi, haluan antaa sinulle uuden syyn rakastua minuun yhä uudestaan." Tämän jälkeen tiesin, että olin tehnyt oikean valinnan. Aion jatkossakin luottaa elämään.. kyllä se vie. 








perjantai 27. maaliskuuta 2015

Mini Rodini - Drop 3 on täällä!


Yhteistyössä: Punavuoren Peikko

Lastenvaatehullu, joka odottaa erilaisten merkkien uusia droppeja kuin kuuta nousevaa, innostuisi takuulla erilaisista vaatteisiin liittyvistä mahdollisuuksista. Täytyy myöntää, että tämä kevät on ensimmäinen, kun olen iskenyt itseni odottavien ihmisten sekaan intoilemaan saapuvista mallistoista. Meidän kevään suosikki on ollut sisävaatteiden suhteen ihana Mini Rodini. Merkki, joka jakaa ihmiset kahteen eri kastiin. Toiset nauravat mahat kippuralle, näyttävät oksennuseleitä vaatteen nähdessään ja toiset taas maksavat toista sataa käytetystä herkusta. Drop 1:sen kohdilla tilasin parit takit ja muutakin pientä - varovaisesti tunnustellen. Drop 2:sen kohdalla taas pääsin VIP-tilaisuuteen Punavuoren Peikkoon räpeltämään vaatteita ensimmäisten joukossa. MUTTA tänään.. juuri näillä minuuteilla, kun tämän postauksen julkaisen; alkaa verkkokaupat täyttyä innokkaista ostajista ja jälleenmyyjien ovien takana jonottaa useampikin äiti sormet jännityksestä kihelmöiden. Itse sain aivan loistavan mahtavan ihanan mahdollisuuden päästä valikoimaan haluamani Rodinit jo ennakkoon Punavuoren Peikosta torstai-iltapäivänä. Ideana oli postata uusista Drop 3:sen vaatteista täällä blogin puolella ja loppupäivä menikin pikkuhiljaa kuvaillessa.

Meillä ei aikaisemmin tosiaan ole paljoa Rodinia kaapista löytynyt - ainoastaan muutama hassu. Mopsilegginsit. Kirahvilegginsit. Papukaija-paita. Panda-jumpsuit. Seepra-setti. Ja niin edespäin... En pidä läheskään kaikista kuoseista, valikoin pojan vaatteet tarkasti ja suosin niissä myös sellaisia, joista poika itse tykkää. Topista onkin kuoriutunut pieni vaatefriikki, joka haluaa käydä itse ilmoittamassa äidille, kun kaupassa näkyy ostettavan arvoinen paita tai liian kivat pöksyt. Kenkäkauppaankin poju kinuaa harva se päivä. 

Pidän merkin vaatteissa siitä, että niissä on ajateltu paljolti ympäristöä. Reilu Kauppa -lappu löytyy mielestäni ainakin suurimmista osista - en ole ihan kaikkia syynännyt kuitenkaan läpi. Be kind on nature - wash moderately and help care for the environment. Materiaali on tähän mennessä ollut kestävää, hyväntuntuista ja laadukasta. (Enkä toki väitä, etteikö ketjuliikkeen vaatteet olisi!)

Tänään mallistoa hipelöidessä olisin halunnut valita melkein kaikki. Basic-sarjaa ei ole vielä osunut omalle kohdalleni ja nyt vihdoin pääsin todistamaan sen olemukseltaan hyväksi. Kangas on joustavaa, muotoilu kiva ja värit erittäin toimivat! Ennen ajattelin jotenkin kitsaasti, että tuntuisi hassulta maksaa paljon "tavallisen" näköisestä vaatteesta(mahdollisesti ilman erikoisominaisuuksia), joten tämän takia päätin jättää hankkimiset siihen, että pääsisin paikanpäälle niitä ihmettelemään. Pelikaani-kuosista on syntynyt paljon keskustelua, että onkohan se nyt niin kiva vai ei. OLI!! Meille lähti heti teeppari sekä legginsit! Näiden lisäksi nappasin kesähatun, jolle en kuvauksiin löytänyt oikein sopivia vaatteita oheen. Pyrin ottamaan kuvat pelkissä Rodineissa, mutta sen verran joustin, että osa oli vanhoista mallistoista. Kyllä tuo paperikassi sisälsi muutaman muunkin vaatteen, mutta enempiä höpisemättä siirrytään kuviin, joista ne kyllä erottuvat selkeästi.




Kesä tulee, joten olen alkanut hamsteroimaan hihattomia sekä teeppareita lipastoon. Oli hyvä "mahis" napata kevyitä kuteita tästä dropista, joten niitä myös sitten lähti mukaan. Esimerkiksi tämä "Gone Fishing" -toppi kuului MUST HAVE -listalle. Pidin tällä kertaa uuden malliston väreistä paljon! Tuollainen kevyt hiekkamainen sävy näyttää hyvältä vaaleatukkaisen pojan päällä auringonpaisteessa. Otin topin ja nuo housut koossa 92/98 ja uskon valinnan olleen aika nappi. Pelkään toki, että vaatteet kutistuvat kuivausrummussa hieman eivätkä mahdu kasvavan pojan päälle enää kesällä, mutta pidetään peukkuja kohti kattoa! 




Näissä kahdessa kuvassa näkyy vanhan malliston pöksyt ja ihana pelikaani-paita. Voin sanoa, että tuo sävy on omasta mielestäni ainakin kiva! Tykkään tästä ehkä enemmän kuin siitä ruskeasta, josta näin sneakpeak-kuvia. Valitsin kokeilun vuoksi t-paidasta koon 104/110 ja se on auttamatta liian iso ainakin nyt. Olen kääntänyt paitaa kuvissa housujen takaresorin alle, joten totuus on kuvaa karumpi. Katotaan miten paita sopii kesällä, koska toisaalta tykkään pitää pojalla t-paidat vähän löysempinä malleina. 




Tähän hattuun taisin ehkä vähän jopa rakastua. Tiedän, että rakkaus lastenvaatteeseen saattaa kuulostaa höynähtäneeltä, mutta onneksi lohduttaudun sillä, etten ole ainoa "pimeä" kaveri tämän maan kamaralla tämän asian suhteen. Hakisin hatun kanssa kuitenkin vähän erilaista sävyä vaatetukseen, mutta Rodineista sitä ei meiltä nyt löytynyt. Kesällä tällaiset hatut ovat rikkaus, koska ne peittävät naaman lisäksi niskaa näppärästi. En tiedä kuuluisiko nuo narut oikeasti iskeä rusetille kaulalle, mutta onhan se aika kiva noinkin. Otin lätsästä koon 52/54 ja se vastaa ihan hyvin kokoaan. Pojan pää oli muistaakseni juurikin sen 52cm.




Näissä kuvissa on vuorostaan pelikaani-housut ja sitten se kuuluisa Basic-paita. 104/110 on tässä mallistossa vähän liian iso tuolle meidän päälle 90cm ja 14kg pojalle. Edellisissä mallistoissa on mennyt satunnaisesti koot 92/98 ja 104/110. Täytyy muuten suositella hankkimaan tuo paita sekä housut, koska lintujen nokat ovat hyvin lähellä paidan sävyä. Paitakin on näppärästi unisex-värinen, joten nämähän sopivat tytölle tai pojalle.





Loppuun täytyy iskeä vielä sekametelisoppa. Mielessä se näytti kivemmalta, mutta toteutus oli vähän erilainen. Joskus on hauska leikitellä ja kokeilla villejä settejä pojan päällä, koska se kehittää omaa silmää stailaamisen suhteen hyvin. Idea tässä kokonaisuudessa oli rento kalastaja-lookki. On keltaista takkia, sinistä lakkia ja kaikkea kalaan liittyvää. Eikös ne pelikaanitkin jotain fisuja vetele napaansa? Syteen tai saveen - tulipahan tätäkin kokeiltua. Keltainen Pico on vanhaa mallistoa, sukat ostettu Polarn O. Pyretistä ja kengät napattu mukaan Zaran alemyynneistä.


Loppuun vielä haluan kertoa Punavuoren Peikon Facebook-sivuilta napatusta vinkistä.  "Loppuviikon ajan ilmaiset toimituskulut, kun syötät kassalla kampanjakoodin postarit  (ei koske kotiinkuljetusta)!"


Suosittelen käymään Punavuoren Peikon -nettisivuilla kurkkaamassa vaatteita tai vierailemaan suoraan liikkeessä, joka sijaitsee Helsingin keskustassa! Itse siellä pari kertaa käyneenä, voin suositella siistiä ja viihtyisää putiikkia! Kiva päästä livenä katselemaan vaatteita ennen ostamista.




Lopuksi voisin kuulla teiltä vähän kokemuksia Mini Rodinista! Kiinnostaako merkin vaatteet, löytyykö niitä lipastosta? Mitä mieltä olit Drop 3:sta ja hankitko mitään?

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Nouveau "Père" #1 Ensimmäinen postaus


Tuodakseni vähän vaihtelua tähän blogiin, erilaista luettavaa ihmisille ja monipuolisuutta; aloitan säännöllisen postaussarjan, jota ylläpitää vierailija. Tämä vieraileva tähti on "mysteerinen J", joka on samalla tapaa innokas kirjoittaja kuin minä, mutta ei ole vielä rohkaistunut aloittamaan omaa blogia. Postaukset käsittelevät nuoren aikuisen ajatuksia, pohdintoja ja fiiliksiä elämästä. Niissä käsitellään perhe-elämään loikkaamista, mietitään tulevaisuutta ja yritetään sopeutua uusperheeseen. Ja tämä kaikki miehen näkökulmasta.


-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --



Tässä mä istun, mustassa Volvossani. Kaverit siteerasivat sitä aiemmin kunnon poikamiehen kaaraksi. Nyt takakontissa lojuu vaippapaketti ja toinen takapenkki on varattu isolle turvaistuimelle. Mitenköhän tähän päädyttiin? Vielä hetki sitten laahustin koulun käytäviä, mietin mitä pitsaa söisin ja piirtelin tarkoituksettomia sydämiä PostIt-lapuille.

Olisikohan nyt esittelyn paikka? Olen lähes 19-vuotias poika/mies – vai miksihän sitä pitäisi itseään kutsua? Kannan seitsemänkirjaimista nimeä, mutta täällä blogissa esittäydyn pelkkänä ”J”:nä. Wannabe salamyhkäinen. Juuri parhaillaan viimeistelen lukiotani ja kevään lopussa koittaa yksi elämän suuria kohokohtia, lakkiaiset. Se ei ole kuitenkaan ainoa iso muutos elämässäni tällä hetkellä.

Täytyy kyllä myöntää, että olen ihminen, joka on aina ollut todella epävarma itsestään. Ihminen, jota on kiusattu läpi lapsuuden. Ja ennen kaikkea ihminen, joka kuvitteli kulkevansa tämän matkan yksin hautaan asti. En puhu sellaisesta epävarmuudesta, että kyhjöttäisin yksin nurkassa. Enkä puhu sellaisesta epävarmuudesta, että se lamauttaisi minut täysin. Puhun epävarmuudesta sen suhteen, että löytäisinkö muka ikinä sellaista ihmistä, joka hyväksyisi minut sellaisena kuin olen. Joka uskaltaisi olla yhtä outo ja erilainen kuten minä.

Nykyään tuntuu, kun katson omaa ikäluokkaani koulussa, että kuumimmat puheenaiheet poikien keskuudessa on, että kuka höyläsi ja ketä, kuka kesti viinaa parhaiten ja millä automerkillä saisi eniten ”naisia”. Tytöt taas pyörivät omissa pienissä porukoissaan kikatellen kilometrien pituisien ripsien kanssa ylilyhyillä hameilla ja päät täynnä tyhjiä tulevaisuuden suunnitelmia. Näenkö itseäni sulautumassa porukkaan? En. Minä olen se poika, joka nappaa aamulla ensimmäisen t-paidan hyllystä. Se, joka iskee lenkkarit jalkaan niiden mukavuuden takia. Se, joka keskittyy kartoittamaan rahaa turvallista perheautoa varten. Olen se tyyppi, joka jaksaa jutella ihmisille yhteisen sovun vuoksi, pidättäytyä baari-illoista varjellakseni omaa terveyttä ja minä olen se tyyppi, joka jaksaa odottaa sitä, että Se oikea kävelee vastaan.

Ei siinä mitään. Kyllä multa rohkeutta löytyy iskeä se puhelinnumero kassaneidin käteen, pyytää luokkatoveria treffeille tai tanssia baarissa jonkun tuntemattoman kanssa. Mutta en halua. En kaipaa elämääni muutaman kuukauden suhteita, yhden yön juttuja, enkä bilettävän opiskelijan elämää. Se mitä kaipaan, on pysyvyyttä, turvattua tulevaisuutta ja elokuvamaiseen tapaan aitoa rakkautta. En tiedä onko se mahdollista, mutta se tekeekin minusta erilaisen, että uskon siihen vahvasti.

Nelisen kuukautta sitten löysin tytön, joka on minua hieman vanhempi ja karusti sanottuna elämässä kokeneempi. Rakastuminen tapahtui pitkän ystävyyden päätteeksi spontaanisti, molemmat ymmärsimme toisiamme todella hyvin ja lopulta päädyimme yhteen. Suhteestamme erilaisen tekee se, ettei meitä olekaan kaksi vaan kolme. Tytöllä – tyttöystävälläni, on kaksivuotias pieni poika edellisestä suhteestaan, joten sehän tekee musta vähän kuten isäpuolen.

Olen luonteeltani kirjoittajatyyppiä, joten mahdollisuus päästä ilmaisemaan ajatuksiani täällä oli kuin juuri minua varten. Kirjoitamme Aneten kanssa käytännössä samasta perheestä, mutta kahdesta eri näkökulmasta. Omat postaukset pyörivät enemmän seuraavien kysymysten parissa; Miltä tuntuu ottaa vastuu lapsesta? Minkälaisia ajatuksia se herättää, ettei ole saanut käydä läpi vauva-arkea, vaan on siirtynyt suoraan taaperon hektiseen elämään? Onko minusta isäpuoleksi niin, että pystyn antamaan lapselle tarpeeksi? Miten minun pitäisi kasvaa ihmisenä, että kykenisin olemaan täysillä mukana kasvatuksessa? Missä teen virheitä ja missä taas olen vahvoilla? Haluanko minä omia lapsia? Miltä tulevaisuus näyttää? 


Tervetuloa mukaan seuraamaan höpinöitäni! Kysymyksiä saa esittää ja otan mielelläni vastaan postaustoiveita.



-- J --

torstai 19. maaliskuuta 2015

Yhteistyö: Lasten Taikamaa (Testissä välikausihaalari!)


Kirjoitin hetki sitten postauksen välikausivaatteista ja ehkä joku tarkkasilmäinen huomasi, että joukosta puuttui haalari. Voin ensinnäkin sanoa, että parivuotiaalle järkevin valinta todellakin on haalari. Sitä pystyy aurinkoisen sään lisäksi pitää kivasti sateella, tuulella ja kurjallakin ilmalla. Haalarin hyvä puoli on se, ettei sinne pääse keskivartalon kohdilta kylmää ilmaa eikä esimerkiksi märkää hiekkaa. Kokonaisuus on paljolti suojaavampi. Olen tänä vuonna tykästynyt kyllä takkiin/ulkohousuihin, mutta onhan niissä ärsyttäviäkin piirteitä. Mietipä nyt sitä tilannetta, jossa lapsi pyörii maassa ja saat olla koko ajan kiskomassa takinhelmaa alas kainaloista - argh. 

Meillä on kuitenkin ollut hankaluuksia löytää sopivaa haalaria ja olen siitä täällä aiemminkin marissut. Pojalla koko vartalon suhde jalkojen pituuteen on "outo", jos niin nyt saa edes sanoa. Haalarit monesti pussittavat liikaa, jäävät lahkeista lyhyeksi tai eivät istu muuten ollenkaan kropan malliin. Aikaisemmin pojalle sopi hyvin Mini Rodinin pico, mutta sekin jäi nyt sitten pieneksi. Toinen hyväksi havaittu haalari oli Name It:llä ja sitä valmistetaan edelleen aina eri kuoseissa. Miksi sitä vaihtaisi hyväksi todettua toiseen? Yksinkertaisesti siksi, että tavallaan sitä kaipaa vaihtelua ja ainahan jokaisessa haalarissa on jotakin parannettavaa. Etsivä löytää!



Lähdin täksi kevääksi hakemaan haalaria aiempien hyväksi todettujen ominaisuuksien kautta. Name It:n omassa ehdottomasti parasta oli Softshell-pinta. Se miellyttää pehmeydellään, suojaa kosteudelta toimivuudellaan ja hylkii likaa näppärästi. Olen aina myös pitänyt haalareista, joissa on kaksi vetoketjua, koska ne ovat käytännöllisiä puettavuuden suhteen. Lahkeissa kiinnitän huomiota siihen, että niiden tulisi olla  fitit  eikä sellaiset pussimaiset, kuten Reiman haalareissa. En myöskään pidä kirjavista väreistä, oudoista kuvioista enkä räiskyvästä ulkomuodosta. Simppeli on kaunista ja siihen on helppo yhdistää värejä asusteiden kautta.

Joskus otan oikein asiakseni selata netissä verkkokauppoja läpi ja tutkia tarjontaa. Se on osa tätä lastenvaateholistin mieltä. Pakko saada harrastaa "mindshoppingia"  ja rakentaa ajatuksia kaikista mahtavista asukokonaisuuksista. En myöskään ole niitä ihmisiä, jotka hankkivat asioita hetken mielijohteesta. Tykkään vertailla, pyöritellä ja ihmetellä tarjontaa rauhassa. Tällä kertaa silmiini sattui monen tylsän haalarin jälkeen osumaan yksivärinen sininen tapaus, joka herätti mielenkiintoni. Olen jostakin syystä tänä keväänä (vihdoin) mieltynyt siniseen, mutta sen täytyy kyllä olla juuri se tietty sävy, jotta kelpuutan. Nirsoko - voi kyllä!

Mitä enemmän haalaria ihailin, sitä enemmän se kiinnosti. Asusteiden ostamisen helppous, softshell, kaksi vetoketjua, sievä muotoilu ja ihan tunnettu merkkikin. Olen tosin aikaisemmin kiertänyt Ticketin haalarit kaukaa, koska ne ovat istuneet tuolle pojalle aina surkeasti. Nyt päätin, että voisin lähteä kokeilulinjalle ja laittaa kyselyä mitoista. Päädyttiin lopulta siihen tilanteeseen, että haalari lähti meille kokeilua vastaan ja lupasin samalla kirjoitella arvioni siitä tänne blogin puolelle. Jee, mielipuuhaa! Pääsee ihmettelemään, arvostelemaan ja etenkin kuvaamaan kivoihin maisemiin!


Meillä on kodin vieressä ihan lähellä uimaranta, jossa on mahdollisuudet päästä tekemään vaikka mitä. On leikkipaikka, sata kiloa hiekkaa ja merta silmänkantamattomiin. Tuntuu ihan erilaiselta olla pojan kanssa ulkosalla, kun maisemat ovat täyden kympin luokkaa. Rannalla leikkiminen tekee mielen raikkaaksi ja merituuli virkistää kummasti pitkän talven jäljiltä. Siihen lisättynä aurinko, muut ihmiset ja hyvä meininki; kyllä jaksaa puuhata pihalla!

Ranta on ehkä paras mahdollinen paikka päästää lapsi valloilleen kokeilemaan haalarin kestävyyttä. Hiekka saattaa kuluttaa polvia, kiipeilyteline naarmuttaa vaatteen pintaa, merivesi syöksyä kankaan läpi tai kura jämähtää kiinni. Tulee näppärästi testattua kaikki osa-alueet kerralla! Tietenkin parhaimman tuloksen saa vasta kauden jälkeen, kun haalari on joutunut koetukselle pidemmän aikaa. 


Arvio kääntyy plussan puolelle. Istuvuus on tosi hyvä! Ehkä vähän leveähkö keskivartalosta, mutta lahkeet ja hihat ovat mukavan kapeat. Ne ovat sopivan mittaiset eivätkä nouse liikkuessa ollenkaan! Kummassakaan ei ole varsinaisia resoreita, joka aiheuttaa ainoastaan hihoissa sitä, että poika vetää kädet piiloon haalarin sisälle. Vetoketjut ovat unelmat, koska niitä on kaksi ja se helpottaa pukemista mielettömästi. Yleensä "kaksivetskariset" haalarit mielletään baby-malleiksi, mutta tämä tapaus sopii kyllä loistavasti pienelle taaperolle! Vedenkestävyyteen olin myös tyytyväinen. Pistin pojan kirmaamaan meren matalassa mutavelli-osiossa ja haalari piti loistavasti kosteuden loitolla. Sen pinta hylki likaa, vuori lämmitti hyvin eikä kevyt tuulikaan napannut iholle. Haalarissa on muuten irroitettava huppu, jos ei liiemmin siitä pidä!


Suosittelen sovittamaan haalaria, pyytämään mittoja tai ihan vain tilaamaan suoraan, koska tämä tuntuu aika joustavalta mallilta. Uskoisin sen sopivan muillekin "hankala-mallisille" lapsille enkä sulkisi toki myöskään pois ihan niitä normaaleja vartalon malleja. Itse oli ainakin kiva huomata, että mitat olivat melkeinpä sentilleen sopivat tuolle pojalle. Osassa meni muutaman sentin yli, mutta se kertoo vain kasvunvarasta. Mahtuupa koko kevään! Ja vaikka esimerkiksi hihoissa on sitä varaa venyä muutama sentti tällä kaudella, ei ne jää typerän hankalasti tielle!


En osaa yhtään sanoa, että löytyykö haalaria livenä mistään, mutta itse hommasin sen netistä. Olen aika usein selailemassa erään tietyn verkkokaupan valikoimaa, koska se on laaja! Olen sieltä erinäisiä kertoja päätynyt tilailemaankin vaatteita. Postitus on aina ollut hyvä eikä paketteja joudu odottelemaan ikuisuuksia ja se on selkeästi plussaa. Verkkokauppojakin on yllättävän laajalti tarjolla, joten tällöin kannattaa vertailla pieniä eroja. Postitusnopeus, vaatteiden pakkaus, toimiva ulkoasu, tarjonta ja asiakaspalvelu. Olen tykästynyt itse Lasten Taikamaan palveluun ja siksi päätinkin toteuttaa tämän yhteistyön heidän kanssaan. 

Mikä on tärkeää netistä tilatessa? Se, että tilauksesta pidetään huolta. Se, että paketti saapuu malttamattoman lastenvaatehullun ovelle ripeästi maksun jälkeen. Hyvä asiakaspalvelu ja luotto siihen, että hommat toimivat, jos esimerkiksi posti sattuisi kadottamaan paketin tai tulisi jotakin reklamoitavaa. Tarjonta on myös erityisen merkittävä seikka, koska sitä saa samalla kertaa tilattua kaiken yhdestä paikasta ja yhdellä postimaksulla. Itse luotan tähän verkkokauppaan vahvasti ja siksi sinne päädynkin usein. Tilasin kerran housut, joista sitten sattuikin olemaan niin, ettei kokoa löytynytkään enää. Sain useamman yhteydenoton tähän liittyen ja jostain syystä kävi niin, etten tajunnut vastata puhelimeeni. Paketti kuitenkin lähetettiin ja sinne oli laitettu samat housut toisessa koossa palautusluvan kanssa. Olin äärettömän iloinen, koska todella halusin ne pöksyt pojalle. Jonkun toisen nettikaupan kanssa olisi käynyt niin, että paketissa olisi ilmoitettu "eioota" ja lopulta ne olisi myyty loppuun enkä olisi ehtinyt saada koskaan haluamaani edes toisessa koossa. Plussaa siis myös tilannetajusta!!


Jos joku päätyy googlettamalla tälle blogisivulle eikä jaksa lukea tätä tekstiä.. voin sanoa lyhyesti ja ytimekkäästi;

Lasten Taikamaa on mielestäni kehuttavan arvoinen verkkokauppa ja suosittelen sieltä tilaamista.

Haluan painottaa, että teen näitä postauksia, joissa kehun ja suosittelen jotakin asiaa vain sellaisten tahojen kanssa, joihin olen oikeasti tyytyväinen. Olen monesti saanut yhteydenottoja paikoista, joista en ehkä niinkään diggaa ja torjunut ne. Koen olevani tavallaan vastuussa siitä, jos jotakin suosittelen. Olisihan se aika ikävää ylistää jotakin juttua, moni innostuisi sen takia ostamaan ja sitten paljastuisikin, että suosittelemani olisikin ihan sekundaa. Verkkokaupat, joista pidän mahtuvat yhden käden sormiin ja tämä on niistä yksi!


Suosittelen muuten kurkkaamaan kanta-asiakas EDUT liittyen verkkokauppaan. Ensinnäkin kanta-asiakkaaksi pääsee helposti vain rekisteröitymällä! Tällöin saa monesta uutuudesta heti 10% alennusta ja erittäin hyviä tarjouksia suoraan sähköpostiin! Ostoskori laskee suoraan alennuksen puolestasi. Tietenkin on myös helpompaa tilata seuraavalla kerralla, kun tietoja ei tarvitse täytellä uudelleen. 


Verkkokauppa haluaa tämän postauksen myötä tarjota teille myös koodin, jolla saa normaalihintaisista Ticket Outdoorin, Reiman ja Mini A Turen ulkoiluvaatteista 20% alennusta! Tämä tarjous on voimassa viikon eli 19.3.-26.3. ja saat alennuksen käyttämällä koodia "KEVÄT".


Kannattaa vielä tämän lisäksi käydä tykkäämässä heidän Facebook -sivustaan, koska sinne tulee yleensä vinkkejä saapuvista mallistoista ja muuta mukavaa infoa! Itse olen klikkaillut monien kiinnostavien yritysten sivut näkymään suoraan syötteeseeni, joten infot putoilevat kätevästi suoraan nenäni eteen. 


Jos jäi jotakin kysyttävää haalarista, nettikaupasta tai kokemuksista yleensäkin; laittakaa ihmeessä kommenttikenttään kysymykset! Lupaan vastailla! Haluaisin myös kuulla, että onko jollakin toisella tämä haalari myös? Tai voisitko kuvitella hankkivasi sen? Mikä haalari teillä on ja oletko ollut siihen tyytyväinen? Ja jos vielä ne, jotka ovat joskus tilanneet jotakin Lasten Taikamaasta nostaisivat kätensä ylös ja kertoisivat kokemuksiansa!

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Haastan Sinut! #RiittävänHyvä


Viime viikolla kotiseudullani puhuttiin eräästä vakavasta aiheesta. Kuulin tarinan tytöstä, joka hyppäsi sillalta alas ja päätyi teholle. Syynä ikuisuuksiin jatkunut kiusaaminen. Ikävintä tässä on se, että tarina on totta ja tämä kaikki tapahtui alle kilometrin päässä omasta kodistani - turvapaikastani. Suru valtasi mielen aika vahvasti ja tuli vaivaantunut olo. Ensimmäisenä ajattelin (itsekkäästi), että se tyttö olisin voinut olla yhtä hyvin minä. Miksi ei? On sitä taustalla kuitenkin vähän kaikenlaista. Seuraava ajatus olikin voimattomuus. Mitä minä voisin tehdä? Se tarve saada toimia ja vähän ravistella ihmisiä.

En ehkä saa poistettua kiusaamista tästä maailmasta, mutta aina voin yrittää huutaa ääneen. Voin yrittää toimia ja sanoa sanottavani. Ehkä joku muu rohkaistuu sanoistani, ehkä joku toinen herää todellisuuteen. Ehkä. Heikko yksinäinen sana, mutta maustettu kuitenkin sillä toivonkipinällä. Ajattelin vähän avata omaa menneisyyttäni. En kerätäkseni sääliä, vaan sanoakseni sanottavani. Koskaan ei ole väärin puhua. Hiljaisuus ei auta ketään, koska miten sitä voi ymmärtää, jos kukaan ei puhu. Ei mitenkään. Joten avataanpas jälleen yksi vanha haava, joka ei koskaan tule täysin parantumaan.


-----------------------------------


Olin aikanaan niitä ekaluokkalaisia, jotka juoksivat kouluun onnesta soikeana. Olin se tyttö, joka itki ensimmäisenä koulupäivänä, koska ei tullut yhtäkään läksyä kotiinvietäväksi. Olin se tyyppi, joka aina halusi jutella kaikille ja olla jokaisen kaveri. Paino sanalla olin. Se iloinen koulua rakastava tyttö muuttui pian surulliseksi ja ahdistuneeksi. "Äiti, en halua mennä kouluun." Nykyaikana moni vanhempi ymmärtää yhdistää tuon lauseen yhteen asiaan; kiusaamiseen. On luonnollista, että lapsi ei halua mennä paikkaan, jonne ei koe olevansa tervetullut. Näin minä ainakin ajattelin. Kukapa haluaisi olla se, jonka kädestä ei suostuta pitää parijonossa? Kuka haluaisi olla se, jota hakataan kepeillä? Kuka haluaisi jännittää jokainen päivä, että hyppääkö joku nurkan takaa kiskaistaakseen housusi taas kinttuun? Kiusaamista seuraa yleensä tietyt tunteet; häpeä ja kieltäminen. Sitä ei halua ajatella, ei puhua eikä muistaa. Kannan kyllä mukanani ikävää mielikuvaa tapahtuneista, mutta osa siitä on jyrsitty pois. Ala-asteella psykologi diagnosoi ensimmäistä kertaa, että vaikutan masentuneelta ja kärsin muistinmenetyksestä. Tuntuu jotenkin pysäyttävältä näin 17 vuotta myöhemmin pitää kädessään paperia, jossa nuo sanat lukevat. Miten niin pieni lapsi voi olla masentunut? 

Olen aina tuntenut olevani jotenkin erilainen. Puhun nyt eräästä tunteesta, joka on itselleni liiankin tuttu. Siitä tilanteesta, kun kävelet täydessä huoneessa, mutta tunnet olevasi erilläsi muista. Kuulet itsesi puhuvan, huomaat itsesi liikkuvan. Silti tuntuu kuin jättimäinen kupla ympäröisi sinut erilleen muusta maailmasta. Tunnen oloni usein eristetyksi. Kiusatun olemus; varovaisuus, nöyryys ja anteeksipyytelevä asenne tekevät ihmisestä helpon maalitaulun. Tunsin itseni monesti magneetiksi, joka veti ilkeitä ihmisiä puoleensa. Yläasteella yritin selittää tätä asiaa päässäni jotenkin kierolla tavalla. "Joidenkin on tässä maailmassa otettava vastaan kaikki se paska, jotta toiset voivat olla onnellisia. Ehkä tämä on minun roolini."

Luovuttaminen. Taistelun lopettaminen. Periksiantaminen. Tämä minä olen enkä muuksi muutu. Tulkaa vaan, tehkää mitä teette. Ei haittaa. Tämä on minun tehtäväni. Olla se säkki niille, jotka sitä säkkiä sattuvat tarvitsemaan. 

Vuosia olen elänyt siinä pimeydessä. Kierinyt surussani. Pelännyt jopa omaa varjoani. Olen muuttunut ihmisenä sellaiseksi, josta en edes itse pidä. Miten sitä voi kuvitella, että joku toinen pitäisi sinusta, jos et itsekään pidä itsestäsi? Paljastan käyneeni pohjalla  - useasti. Kutsun niitä pudotuksiksi. Myönnän olleeni huomionhakuinen - ärsyttävä. Tiedän harkinneeni jotakin lopullista ja melkein toteuttaneen suunnitelmani. Olen ollut yksi iso luuseri - omassa päässäni. 


Tiedän myös päässeeni yli melkein kaikesta. Olen kirjoitellut paljon tänne blogiini tätä aihetta sivuten. Olen kirjoittanut kipupisteistä, pohjakosketuksesta ja nettikiusaamisesta. Paljon olen saavuttanut puhumisen ja asioiden purkamisen kautta. Olen löytänyt pikkuhiljaa oman arvoni, sisäisen kauneuteni ja halun näyttää maailmalle. Minusta on vielä johonkin. Tunnen kasvaneeni paljon viime keväästä. Osaan katsoa tätä maailmaa erilailla nyt. En pelkää rumaa sanaa, en koe tarvetta miellyttää ihmisiä ja on ihan ok olla minä. Olen #RiittävänHyvä tällaisena kuin olen.


Haastan. Teidät. Lukijat. Bloggaajat. SINUT. 


Haasteita tulee ja menee koko ajan. Tänä vuonna, viime syksynä, vuosi sitten. Nyt on kuitenkin aika yrittää pistää uusi haaste pystyyn! Haasteen nimi on #RiittävänHyvä. Siinä ideana on hyväksyä muut ja etenkin itsensä sellaisena kuin on. On ok olla minä. 

Ajatuksena on jälleen vähän herätellä ihmisiä kiusaamisen suhteen. Kirjoita postaus. Jaa tämä postaus. Kerro kaverille miltä kiusaaminen sinusta tuntuu. Toimi tavallasi, mutta älä hiljene. Puhu, puhu, puhu. 

Kirjoitin aikanaan vetoomuksen kiusaajalle ja kiusatulle. Aion laittaa sen postauksen loppuun ja siinä on esimerkiksi hyvä pätkä jaettavaksi eteenpäin. Tai sitten voit kirjoittaa oman vetoomuksesi. Aion yrittää tätä, vaikka ihmiset eivät lähtisi mukaan. Aion jakaa tämän asian Instassa, Facessa ja täällä blogimaailmassa. Voi olla, että #RiittävänHyvä tägeistä löytyy vain yksi tulos.. mutta ainakin tiedän yrittäneeni. 

Voit esimerkiksi ottaa itsestäsi vain kuvan paperin kanssa tai muokata omakuvaasi tekstin #RiittävänHyvä ja sen lisäksi jonkun sopivan lausahduksen kiusaamista vastaan! Sitten jaa kuvasi instassa, omalla seinälläsi tai jossakin! Mukaan vaan jokainen!



 Etsi Sinua kuvaava otsikko ja lukaise ihmeessä.


Kiusaajalle:


Ehkä tunnistat itsesi - ehkä et. Joskus huonojen piirteiden myöntäminen ja huomaaminen on meille vaikeaa. Sitä haluaa piilottaa pahat puolensa ja uskotella jopa itselleen, että en minä oikeasti ole tällainen. Sulkee silmänsä ja lakaisee maton alle. Jatkaen edelleen samaa.

Oikeastaan kukaan ei voi koskaan tietää miltä toisesta tuntuu. Ei ikinä kannata olettaa ja tehdä omia johtopäätöksiä. Harmiton vitsi voi aiheuttaa tosi paljon pahaa mieltä tai tarkoituksellinen pilkka satuttaa syvältä. 

Oletko koskaan itkenyt jonkun asian takia ja tuntenut maailman kaatuvan päällesi? Muistatko sen käsien tärinän, pahan olon sekä loputtomat kyyneleet? Toivoitko sillä hetkellä, että se loppuisi ja rukoilitko voivasi pyyhkiä kaiken sen pois? Jokaisella on jossakin vaiheessa elämää hetkiä, jolloin paha olo ottaa vallan. Tuska kumpuaa sisältä ja nakertaa itsetuntoa. Saa ajattelemaan hulluja ajatuksia.

Haluatko sinä oikeasti olla se, joka aiheuttaa kaiken tämän toiselle? 

Nyt pyydän. VETOAN. Olit kuinka ylpeä tahansa.. kävele silti peilin eteen ja katso peilistä kurkistavaa ihmistä. Minkälaisena haluat muiden näkevän itsesi ja etenkin minkälaisena haluat itse itsesi nähdä? Onko ok kulkea kiusaajan leima otsassa? Onko kiva, että juuri sinun sanasi saivat toisen henkisesti maahan?

Koskaan ei ole myöhäistä vetäytyä ja lopettaa. Sitä voi niellä sanansa ja pysyä hiljaa. Harkita suustaan lentäviä teräviä piikkejä. Onko se muka niin vaikea unohtaa ihmisten heikkoudet ja olla käyttämättä niitä toisiaan vastaan? Astu nyt hyvä ihminen jo taakse. Kosto ei ole suloinen, pilkka ei ole edes heikon puolustus. 

Jokainen tekee virheitä. Myös minä olen mennyt sanomaan väärin ja tekemään typeryyksiä. Minäkin olen ollut ruma sisältä. Ja tällöin katsoin peiliin oppien hieman enemmän. Haastan sinut samaan!



Kiusatulle:


Myös sinä voit kävellä peilin eteen, mene vaan! Ole rohkea. Kurkkaa kuinka ainutlaatuinen ihminen sieltä katsoo takaisin. Ehkä jotkut ovat erilaisia tässä maailmassa, mutta eikö ole olemassa sellainen klisee, jossa sanotaan erilaisuuden olevan rikkaus? Se on. 

Kiusatun tulee aina muistaa, että vahvuus ei tarkoita hiljentymistä ja kärsimistä. Vahvuus on sitä, että uskaltaa hyväksyä itsensä muiden sanoista huolimatta. Joskus ehkä tuntuu siltä, ettei pystyy pitämään itsetunnostaan kiinni. Tällöin pitää uskaltaa ottaa muutama askel ja pyytää apua.

Avunpyytäminen ei ole koskaan väärin. On voimakasta, kun ihminen on valmis taistelemaan sen puolesta mitä itse haluaa olla.

Minä haluan nähdä sinut sellaisena kuin olet, vahvana ja itsevarmana. Kauniina omana itsenäsi. En tahdo katsoa silmiin, joissa loistaa pelko ja epävarmuus. En tahdo nähdä yhdenkään ihmisen kärsivän.



Auta itseäsi ja auta muita. Älä sulje silmiäsi, kun näet kiusaamista. 

Puutu, pyydä apua ja älä kiusaa. Siinä kiteytettynä koko ajatus!


Minä olen riittävän hyvä. Niin olet sinäkin. 

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Ihan vain ihminen


Joskus pysähdyn miettimään äitiyttä ja omaa itseäni. Jämähdän oikein pohtimaan sitä minkälainen äiti olen. En ainakaan ehkä se paras mahdollinen - mitä parhaana olo sitten ikinä tarkoittaakaan. Varmaan sellaista utopistista kuvaa äidistä, joka pärjää kaikessa ja ylisuorittaa hymy kasvoillaan ilman ongelman häivääkään. Voin rehellisesti kyllä myöntää, että tässä äidissä on vikaa ja paljon. Jaksaminen on välillä nollassa, tehot hiipuneet olemattamiin ja zemppi piileksii jossakin nurkan takana. Aina ei vain jaksa. Enkä ala myöskään valehtelemaan, että jaksaisin. Tässä tulee rehellinen (kärjistetty) tilitys äitiydestä.
Aamu alkaa yleensä heräämisellä. Se ah, niin ihana kokemus, jota en haluaisi jättää mistään hinnasta väliin. Lapsi tökkimässä silmiä, huhuilemassa korvaan ja koira vinkumassa jalat ristissä. Nenään leijailee paskavaipan haju ja illalla pöydälle unohtuneen juuston kitkerä tuoksahdus. Sitä haluaisi vielä sulkea silmänsä, mutta joku kiskoo ihanan lämmintä peittoa päältä ja kiljahtelee riemuissaan liian kimeällä äänellään. Vääntäydyt pystyyn luultavasti niskat ihan jumissa, pää sekaisin liian lyhyistä unista tai ainakin vähintään vasen jalka krampaten viileän huoneilman takia. Silmät lupsahtelevat, astut matkalla miljoonan auton päälle ja rakko huutaa hallelujaa, mutta päässä kolkuttaa vain yksi asia; se joka-aamuinen paskavaippa.

Asia, jota en ylistä enkä ilosta hykerrellen suorita. Sitä sanotaan, että "oman lapsen kakki tuoksuu erilaiselta" ja "kyllä siihen tottuu". Olisi mahtavaa nähdä se lapsi, joka paskoo ruusuntuoksuisia papanoita. Vaippa täynnä sontaa tuskin on se ensimmäinen asia, jonka haluaa aamulla kohdata. "Huomenta kakka! Minkäslainen yllätys täällä tällä kertaa odottaa?". Sen lisäksi, että on aamukakka, on myös iltapäiväkakka ja iltakakka. Joskus ahkera vaihtaminen saatetaan palkita näiden lisäksi ylläribonuksella, joka vieläpä tursuaa sisälahkeistä yli. 

Tästä päästään yleisesti likaan, siivoamiseen sekä puunaamiseen. Aina saa olla paperi kädessä, märkärättejä laukussa tai juosta pää kolmantena jalkana pelastamaan sohvaa, joka sai juuri niskaansa purkillisen jogurttia. On se niin mukavaa, että saa olla kotiäiti ja jää aikaa kodin ylläpitämiseen. Mahtava loma, kun voi tiskata tiskejä, pestä pyykkiä, VIIKATA pyykkiä, imuroida ja kaivella puolikkaita leivänpalasia milloin mistäkin kolosta. Puhumattakaan jatkuvasta vaatteiden putsauksesta, matolle kaatuneista mehuista tai tahmaisista käsistä, jotka ylettyvät noin metrin korkeudelle lääppimään tavaroita. On se vaan niin rentoa hommaa tuo kotona oleskelu.

Siivoamisen ohella pitäisi vielä täydellisen äidin tavoin upottaa aikaa lapsen kanssa leikkimiseen. Paras äitihän on äiti, joka leikkii lapsensa kanssa jokaikinen hetki. Sitä on toisessa kädessä pölyhuiska, toisessa imuri ja varpailla yltää ihan hyvin heiluttamaan muutamaa autoa edestakaisin. Paitsi, että hyvän äidin määrite on siinä, että tarjoaa lapselleen mahdollisimman virikkeellistä toimintaa. Tyhmähän lapsesta kasvaa, jos se päätyy leikkimään "vain autoilla". Pitää vähintäänkin koota palapelejä, maalata värikylpy-maalauksia ja opetella lukemaan parivuotiaasta eteenpäin. Ulkoiluakin pitäisi sovittaa päivään sopiva määrä ja loistava äiti istuu ulkona lapsen kanssa säällä kuin säällä eikä varsinkaan katsele mitään piirrettyjä kotona. Piirretythän tuhoavat aivosolut ja syövyttävät viimeisimmätkin tajunnanrippeet pois lapsen päästä.

Näinhän se menee, joopajoo. Itse en ole se äiti, joka aina jaksaa välittää niistä tahroista. Niitä tulee ja menee, vahinkoja sattuu. Mummilla oli tapana aikanaan sanoa, että  pesukone pesee ja paperi pyyhkii. Vaatteetkin on tarkoitettu ihan siihen käyttöön, vaikka hintalapussa olisi millaisia lukemia tahansa. Haalarin kuuluu kulua ulkona, kenkien ottaa osumaa kärjistä ja hanskojen reikiintyä kovalla käytöllä. Sitä se elämä on. Olen aika laiska puunamaan tahroja vaatteista ja jätänkin sen homman huoletta pesukoneelle. En jaksa ripustaa pyykkejä kuivumaan, joten olen hankkinut meille kuivausrummun. Pyykitkään eivät kyllä mene itsestään kaappiin, mutta tuskinpa ketään haittaa, jos ne muutaman päivän lojuvat puhtaiden pyykkien korissa. Joskus saattaa tulla vastaan päivä, että lusikat loppuvat kesken ja on pakko pistää tiskikonetta pyörimään. Kukkakin kuoli viime kuussa, pitäisiköhän se viskata jo roskikseen?

Leikkimisessä olen ollut kyllä armottoman huono. Käytän joskus ovelasti hyväkseni pojan omatoimisuutta ja käsken tämän roudata yksitellen laatikon eläimet luokseni. Tähän menee ainakin vartti yhteistä puuhaa. En ole myöskään ihan kovinkaan innokas ulkoilija ja vissiin tämä tyttö on tehty sokerista. En koskaan ole ymmärtänyt niitä heittoja, että "meilläpä ulkoillaan, vaikka kissoja taivaalta sataisi." Meillä ei. Silloin napataan ohjain käteen ja laitetaan telkkarista pyörimään kiva leffa tai lähdetään vaikkapa uimahalliin.



Mitä tulee elämän pieniin perusasioihin? Hampaiden pesu? D-vitamiini? Luonnonmukainen, kaikinpuolin ravitseva ruokavalio ja sokeriton elämäntyyli? Zempattavaa löytyy jo hampaissa. Yritän muistaa ne jokainen aamu ja ilta, mutta joskus lipsuu valitettavasti. Tässä yritän ihan todella hampaiden takia petrata. D-vitamiiniä en tahdo muistaa koskaan. Silloin vauvana tuntui, että tämä asia määritti hyvän äidin ja keskustelupalstoilla puhuttiin sekä vatvottiin sitä, että kuka sitä muistaa antaa ja kuka paska äiti ei muista. Ruokavalio meillä ei ole pelkkää luomua, se sisältää säilöntäaineita ja poika saa herkutella. Teemme ruoan kyllä paljolti itse, mutta käydään joskus hesessä, ostetaan paistopisteeltä pullaa ja juodaan mehuja lounaan kanssa. En myöskään omaa sisäistä kelloa, joka huutaisi minuutilleen oikeeseen aikaan, että nyt kattila tulelle ja soppa valmistumaan, vaan edetään päivä kerrallaan perstuntuman mukaan.

Ja mitä tulee vielä siihen ensimmäiseen kohtaan... en kyllä jaksa kovin usein nousta sängystä ihan heti. Venytän peiton alla makoilua viimeiseen asti, nautin hellistä (tai vähemmän hellistä) herättelevistä pusuista ja olen opettanut pojan hakemaan itse aamupalaa jääkaapista. Kyllä sitä aina saa venytettyä unia ainakin pari minuuttia.



Ei - ei yksikään näistä, vaan ihminen.

Ihan vain tyyppi, joka ei jaksa ylisuorittaa jokainen päivä. Tyttö, joka arvostaa rauhallisia aamuja, ei ole tottunut paskan hajuun eikä tykkää kellotetusta arjesta. Äiti, joka siitä huolimatta rakastaa työtään ja haluaa herätä jokaiseen uuteen aamuun, vaikka se olisikin osittainen kopio edellisestä. 

Tulee päiviä, kun ei jaksa tehdä mitään. Tulee iltoja, kun innokas kiljuminen ottaa korviin. Tulee öitä, kun ei millään jaksaisi nousta paijaamaan itkevää lasta. Silti sitä tekee sen kaiken mielellään, koska se rakkaus omaa lastaan kohtaan on niin valtava. 

Myönnän, etten ole se utopistinen äiti kaikki hommat hanskassa, vaan se realistinen mutsi ne hanskat välillä hukassa. 

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Kevät 2015 - Välikausivaatteet


Kai se on aika kurkata kaappeihin ja katsastaa kevään vaatetukset. Tiedän, että olisi helppoa kävellä kauppaan, ostaa haalari ja vetää sillä suoraan kesään asti. Se ei kuitenkaan ole se mitä haluan. Miljoonannen kerran voin sanoa ja toistaa tämän lauseen; olen hulluna lastenvaatteisiin ja saan niistä piristettä arkeeni. On niin kutkuttavaa odotella uusia mallistoja, droppeja ja kuoseja, että hymy nousee väkisinkin naamalle. En halua tyytyä ulkovaatetuksessa yhteen asuun tai settiin, mutta en halua myöskään vetää ihan överiksi. Tavoitteeni on löytää toimivia kokonaisuuksia, jotka koostuvat erinäisistä osista. Näitä osia yhdistelemällä saa kivaa vaihtelua.

Tällä kertaa meinasin kasvattaa muutaman harmaan hiuksen näitä vaatteita miettiessäni. Halusin jotakin täydellistä, mutta vaatekaappi vaikutti sekavalta. Tähän vaivaan ei auttanut mikään muu, kun vaatteiden esiin kaivaminen ja ostoslistan väsääminen. Nyt ongelma näyttää aikalailla ratkaistulta ja päässä on selkeä kuva tulevan kevään tyylistä.

Takkeja meillä on ensinnäkin miljoonia. Syitä en edes yritä keksiä, koska niitä ei ole! I love jackets! 

Mini Rodini Wind Jacket 104/110cm

Mini Rodini Wind Jacket 104/110cm

Polarn O. Pyret 92cm

Mini Rodini Pico 92/98cm

Mini Rodini Pico 104/110cm

Mini Rodini 104/110cm



"Pieni" kokoelma. Krokotakki ja tuo beigen värinen tapaus ovat kylläkin isohkoja, joten saa nähdä pääsevätkö ne vielä käyttöön keväällä. Näiden lisäksi on tulossa yksi NavyBluen -värinen picotakki lisää! Hupsista? Takkien lisäksi löytyy paljon asusteita. On hanskaa, hattua, kenkiä ja huiveja. Oikeastaan... läpinät veks ja kuvia kehiin!

Zara "Jäski-kengät"

Zara

Zara

H&M

Zara


Mini Rodini

Polarn O. Pyret
Mini Rodini 92/98cm




En kirjottele tällä kertaa kuviin hintoja, mutta niitä voi ihan hyvin kysellä. Annan myös mielelläni vinkkejä koon ja ominaisuuksien suhteen. Rohkeasti vain kysymään!

Sen verran sanon, että aikanaan olin todella nihkeä Mini Rodinin suhteen. En meinannut innostua siitä ollenkaan, kunnes iski malleihin liittyvä ongelma muiden merkkisten haalareiden kanssa ja päätin luopua ennakkoluuloista kyseistä merkkiä kohtaan. Viime syksynä ostin ensimmäisen Rodinin ja sen jälkeen niitä onkin pursunnut kaapista etenkin ulkovaatteiden osalta. Ei se merkki, ei se hinta. Käyttömukavuus, ulkonäkö, ominaisuudet.

Ihan lopuksi haluan lätkäistä vielä jonkinlaisia yhdistelmiä, jotta kokonaiskuva hahmottuu. Olen ehkä vähän innoissani kevään vaatetuksen suhteen ja koen onnistuneeni hankinnoissa! Muutamat hanskat, valkoinen kaulahuivi, mustat ulkohousut ja ehkä yhdet kengät saavat vielä köyhdyttää pankkitiliämme, mutta muuten tämä olisi tässä.