perjantai 28. helmikuuta 2014

Operaatio Kroppa



Niin... joskus aikaa sitten muistaakseni ehkä joulun tienoilla vannoin, että seuraavaksi putoilee läskit. Päätin aloittaa pikkuhiljaa varovaisesti ja sitten ihan tuntuman mukaan kiihdyttää.


Alkuun muutin sitä ruokavaliota. Jokapäiväiset karkit pois, limua vähensin ja vaihdoin leivän hedelmiin. Pikku juttuja, mutta vaikuttaa lopulta aika paljon. Lisäsin myös huimasti veden määrää, koska sitä tuli ennen juotua liian vähän.


Alkutilanne oli siis tämä:


165cm  ja  71kg


Jokainen voi varmasti nähdä, että pehmeää kudosta on havaittavissa ja PALJON. Maha lörpöttää, kyljissä on turvatyynyt ja peppukin on aikamoisen muhkea. Jopa tissit roikkuvat ällöttävästi. Noh... onhan tuossa 13kg enemmän kuin ennen raskautta.


Olin tosiaan ennen aika urheilullinen ja kroppani myös näytti siltä. Olin sopusuhtainen ja pidin peilikuvastani. Kaivelin tuossa aikani vanhoja kuvia ja löysin yhden otoksen bileistä. Siinä ehkä näkyy tilanne parhaiten.


165cm  ja  58kg



Syömällä tilanne parani kyllä huomattavasti. Ei sinänsä ollut enää niin löysä ja pullea olo koko ajan. Tosiasia on kuitenkin, että melkein aina laihduttaminen tarvitsee sen liikunnan osakseen. En jostakin syystä kuitenkaan saanut aikaiseksi lähteä mihinkään. Sohva houkutti enemmän ja inspiraatio laihtumiseen laski. Ruokavalion myötä olo oli hyvä, mutta paino pysyi itsepintaisesti korkealla.


Sitten tapahtui elämässä ikäviä asioita ja söin aika huonosti. Painoni putosi VIIKOSSA 5kg.


165cm  ja  66kg


Elämä oli pakko normalisoida ja ikävästä iskusta huolimatta syöminen piti aloittaa uudelleen. Paino nousi tämän myötä muutaman kilon, mutta luonnollistahan se on. Sain kuitenkin tuosta painon putoamisesta pienen kipinän ja päätin aloittaa vihdoin sen liikunnan. Latasin kauan laatikossa maanneen Ipodin akun täyteen ja lähdin lenkille.


Nyt olen juossut muutaman viikon (3krt/vko) ja tehnyt erästä vatsalihas haastetta. Olen jatkanut myös suhteellisen tervettä ruokavaliota. Muutoksia on mielestäni tullut todella paljon. Onhan tuossa lanteilla vielä pehmeyttä, mutta en taida edes tekemällä saada kunnon röllykkää aikaiseksi mahan kohdalle.



165cm  ja  69kg


165cm  ja  68kg




Oranssitoppiset kuvat ovat tänään otettuja. Toki kuvien asento voi hämätä, en tiedä... mutta mielestäni ero on ainakin HUIMA.






Itse olen ainakin jo vähän tyytyväinen. Tavoite on silti pudottaa vielä 10 kiloa lisää ja saada painoindeksi laskemaan. Tämän hetkinen on joku 25 ja se taitaa tarkoitaa lievää liikapainoa. Haluan kuitenkin samalla laihtuessani treenata lihaksia kuntoon, joten sinänsä painotavoite ei ole realistinen. Pääasia, että peilikuva miellyttää ja näytän hyvältä.


Onko joku teistä aloittanut laihduttamisen? Onko joku treenannut? Miten teillä sujuu?







Ps.  Kiinnostuneille vinkki niihin vatsalihaksiin  --->   KLIK

torstai 27. helmikuuta 2014

Asiaa Name It:stä



Kyseinen liike on aina kiinnostanut, mutta myös epäilyttänyt. Olen paikassa usein vieraillut, mutta lähtenyt tyhjin käsin pois. Miksi?


Vaatteet ovat oikein kivannäköisiä ja tyylikkäitäkin. Name It:stä löytää värejä ja erilaisia kuvioitakin, vaikka sitten taas joskus hyllyt saattavat olla täynnä sitä perus tylsää höttöäkin. Hinnat taas vaihtelevat  PALJON megakalliista ihan sinne halppiksiinkin.


Laadusta en oikein osaa sanoa mitään. Joskus kuulee sitä, että vaatteet muka nukkaantuisivat, venyisivät ja menisivät heti pilalle. En tiedä pitääkö tämä paikkaansa vai onko kyseessä ainoastaan  tuntemattomamman merkin kirous?


Olen Topin lyhyen taipaleen aikana ostanut tuosta liikkeestä pipoja, huiveja ja harsoja ainakin. On sitä muutama jumpsuit ja paitakin tullut hankittua. Yhteenkään en ole ollut muistaakseni pettynyt. Tällä hetkellä lipastossa on yöpaitoja, parit bodyt ja muutama hassu paitakin. Edelleen käyttökuntoisia, siistejä ja toimivia. Tällä pienellä kokemuksella siis sanoisin laadun olevan ihan yhtä hyvä kuin muillakin merkeillä.


Meidän viereiseen kauppakeskukseen avattiinkin juuri uusi liike ja olen ehkä vähän jopa innoissani. Käytiin tänään kurkkaamassa valikoima ja ihastuin totaalisesti yhtiin housuihin. Sääli vaan, että ne taitavat olla "tyttöjen" pöksyt... Malli ja harmaan sävy iski kuitenkin niin paljon, että poika sai nyt ensimmäisen pinkin säväyksen lipastoonsa.


"Äiti.. onks tässä pinkkiä?"

Paita on myös Name Itistä joskus aikanaan ostettu.




Yritin suostutella poikaa seisomaan tai kävelemään, että saisin vihdoin kuvia tänne blogin puolelle. Kaveri on kuitenkin tiukasti päättänyt, ettei kävele jos joku huomaa tai asiaan keskittyy liikaa. Ei siis toivoakaan!

Älkää muuten välittäkö tuosta sotkusta kuvissa. En jaksa esittää mitään täydellistä, jolla koti aina kiiltää. Otan vain kuvat, vaikka Topi olisikin juuri pistänyt hulinaksi.









Tämän enempää en esittele tuon merkin vaatteita, koska en pidä lastani mallinukkena ja pukemalla viitsi pukea toista. Suosittelen käymään rohkeasti ihmettelemässä tarjontaa, jos Name It jostakin läheltä löytyy!


Palatakseni sinne liikkeeseen.. nappasin housut siinä kamalassa tungoksessa käteeni ja olin marssimassa kassalle, kun yhtäkkiä näin sen. Ihana ihana ihana välikausihaalari!

Pakkohan sitä sitten oli sovittaa Topille päälle. Meillähän on tunnetusti sellainen ongelma, että pojalla on pitkät jalat. Melkein kaikista haalareista jää puntit liian lyhyeksi ja muuten haalari istuukin ihan hyvin. Seuraavassa koossa lahkeet riittävät, mutta itse haalari on jättimäinen pussi. On tullut kokeiltua kaikenlaisia merkkejä läpi ja melkein kaikissa sama ongelma. Etenkin Reima on ollut todella iso pettymys!


Sain tutulta Name It:n Softshell -haalarin koossa 92cm meille kevääksi, mutta siinä nuo hihat yms. tuppaavat olemaan vielä liian pitkät. Muuten vaikutti istuvuudeltaan ihan hyvältä. Aika vain väärä. Siitä se ajatus sitten tänään lähti, että jos sovittaisinkin kokoa pienempää pojalle päälle. Lyhyestä virsi kaunis; haalari sopi täydellisesti!


Olin toki vannonut, ettei Topille tule KOSKAAN sinistä haalaria, mutta mieli muuttuu. Tämä sininen on jotenkin kuitenkin mieleeni, kun on sellainen harmahtavaan taittava. Ja väri sopii täydellisesti etenkin silmien suhteen!


Ihan täydellinen väri Topille!



Haalarin ominaisuudet ovat mielestäni oikein hyvät:


Waterproof  8000

Breathable  3000

Windproof


Kyselin vähän tuolla äityleissä kokemuksia Name It:n haalareista ja ne saivat vain kehuja osakseen. Ihmiset ovat olleet tyytyväisiä, ei tullut yhtäkään negatiivistä kommenttia vielä! Lika on helppo pyyhkäistä pois, pitää vettä erittäin hyvin ja kestää loistavasti kulutusta. Monelle haalari on ollut istuva, jos muuten ollut hankaluuksia löytää sopivaa. Suosittelen siis itsekin, että kannattaa käydä haalaria edes kokeilemassa!


TARKOITUS oli tänään ostaa AINOASTAAN saappaat. Topi harjoittelee kävelemistä ja ulos tarvitaan kunnon kengät tottakai. Mietin pitkään valitsenko tavalliset välikausi lenkkarit, kumisaappaat vai jotakin muuta. Yleensähän kumisaappaat mielletään raskaiksi ja ikäviksi käyttää. Ne painavat jalkaa, niillä on hankala kävellä ja muutenkin vain ihan typerät ainakin Topin mielestä.


Lenkkarit olisivat periaatteessa siis olleet ratkaisu pulmaan. Ne ovat kevyet, mutta toimivat. Toisaaltaan eivät taas taida pitää sitä vettä juurikaan. Molemmat? Kamalaa rahanmenoa vain siksi, että ominaisuuksissa pitää olla vedenpitävyys ja keveys.


Sitten huomasin ne. Crocsin kumisaappaat! Kevyet. Vettäpitävät. Pienet ihanat unelmat! Vieläpä keltaisena <3


Näin keväällä tuskin tulee ihan heti niin kuivaa, joten ehkäpä meitä ei katsota kovin kieroon hiekkalaatikolla kumpparit jalassa. Kyseiset kumisaappaat ovat kuitenkin niin joustavat ja mukavatkin jalassa, että mielellään käytetään niitä siihen saakka, kunnes voi ostaa kesäkengät!






Hattu löytyikin jo valmiiksi hankittuna ja onneksi se sopii oikein hyvin kokonaisuuteen, kuten tähän postaukseenkin! Merkki on siis; NAME IT. Paksu, venyvä ja istuu hyvin. Loistava siis! Löytyi ainakin viime syksynä MONISSA eri väreissä. Meiltä löytyy hyllyltä vielä oranssinakin.






Sitten vielä suloisia sovituskuvia:













Tässä siis teille tällainen postaus tällä kertaa. Paljon puhetta, paljon kuvia.



Mitä te olette pitäneet Name It:n vaatteista? Oliko hyödyllinen postaus?




tiistai 25. helmikuuta 2014

Helppo lapsi, helppo elämä?



"Mitä valitat, lapsesi on unelma! En voi ymmärtää, miksi jotkut valittavat, vaikka muilla on paljon vaikeampaa. Turha valittaa noin pienestä. Ärsyttää ihmiset, jotka pääsevät helpolla eikä sekään kelpaa."


Niin. Helpon lapsen kirous. Mikä on helppo lapsi? Mitä helppous tarkoittaa?



Aika usein kuulee puhuttavan siitä, että ihmiset haluavat antaa väärän kuvan elämästään. Esitetään vahvempaa, näytellään viisasta ja pidetään oma julkisuuskuva puhtaana. Harvoin myönnetään virheitä tai sitä, että jokin asia ei vain toimi.





Olen aina vannonut tämän blogin kanssa, että en mene siihen naurettavaan totuuden muokkailuun mukaan. Olen aina halunnut kertoa rehellisesti sen, mitä tässä päässä käyn läpi ja mitä meidän seinien sisällä aidosti tapahtuu. On tietenkin tietyt rajat, PAKKO OLLA. En silti valehtelemaan lähde tai sitä totuutta muokkaamaan.


Kun sanon, että omistan helpon lapsen niin oikeastaan tarkoitan sitä. Tiedän, että meillä asiat sujuvat luvattoman kepeästi ja päivät ovat aika perus pullaa. Tiedän, että Topi on elämästään suurimman osan ollut rauhaisa ja hiljainen kaveri, johon on helppo ottaa kontaktia. Tämä ei ole oman elämäni tai egoni pönkitystä, jollaisena se herkästi otetaan. Se, että joku pääsee jossakin asiassa helpolla tarkoittaa usein automaattisesti sitä, että olet valehteleva raukka. Turhauttavaa.


Olihan meillä starttimme tähän maailmaan. Ei ollut helppoa ei. Ensimmäiset kolme kuukautta meni itkujen ja raivojen kanssa. Kukapa ei huutaisi, kun mahaan koskee 24/7? Muistan vain ne päivät ja yöt, jotka kirjaimellisesti kävelin ympyrää alakerrassa vauva sylissä. Vauva, joka kaikesta huolimatta huusi. Muistan kuinka en voinut minuuttia pidempään istua sohvalla, koska se sydäntä raastava huuto alkoi samantien. Muistan sen, kun piti valita kuunteleeko itkua vai kestääkö järkyttävää nälkää, kun kaikkeen ei vain pystynyt samaan aikaan.





Muistan myös sen aamun, kun heräsin useamman tunnin unien jälkeen siihen, että vieressä naureskeli iloinen vauva sen rääkyvän 'monsterin' sijasta. Onnellinen lapsi kirkkaiden silmien ja pienen hymyn kera. Siitä se "helppous" sitten taisi alkaa. Topi alkoi nukkumaan, Topi alkoi viihtymään. Pieniä mutkia on osunut matkan varrelle, mutta aika mukavaa on tuosta hetkestä lähtien ollut.






No, mitä tarkoitan helpolla? Miten sen määritän? 


Meillä mennään lähes 95% kerroista nukkumaan ongelmitta. Topi jää sänkyynsä illalla ja nukkuu pitkät hyvät yöunet. Ilta kahdeksasta aamu kymmeneen on sellainen perus määrä. Näiden päälle iltapäivällä 2-3 tunnin päikkärit. Välissä ruokailut, jotka sujuvat helposti myös. Harvemmin tulee sotkuja, melkein kaikki ruoka kelpaa ja pöydässä jaksetaan istua kivasti.





Luonteeltaan Topi on itsenäinen, rauhallinen ja oman tiensä kulkija. Päivisin voi olla, että en edes saa koko ajan leikkiä pojan kanssa, koska hän haluaa olla rauhassa. Tulee tehtyä paljon omiakin juttuja, koska Topi istuu lelufarminsa ääressä muutaman tunnin kepeästi. En oikeastaan edes tiedä miltä tuntuu, kun joku roikkuu lahkeessa tai tekee tuhojaan jatkuvalla mitalla. Tottakai lähestyvä uhma on vaikuttanut pojan tahtoon ja niitä raivareitakin tulee. Ne tosin kestävät oikeasti valehtelematta 15 sekuntia ja sitten jatkuu touhut. Kieltoja kuunnellaan, niistä opitaan ja sitten tehdään pahojen sijasta jotakin sallittua.





Vaatteiden vaihto on kivaa. On hauska auttaa äitiä etsimään oikeat paikat käsille ja jaloille. Hampaiden pesu on hupaisaa. On kivaa harjata ja päristellä harjan kanssa. Vaipan vaihto on hauskaa. On huvittavaa, kun äiti nyrpistelee nenäänsä. Ulkoilu on mahtavaa. On innostavaa rymytä menemään iskän kanssa.






Iloisuus, avoimuus ja sosiaalisuus. Hymyt, nauru ja höpinä. Innostuneisuus, uudet kivat asiat ja lapsen riemu. Ne ovat aika usein osana meidän päivää tai oikeastaan suurinosa päivistä koostuu näistä.







Kuulostaako helpolta? Sitä se on, myönnän...


Entä sitten, kun sattuu se päivä, ettei mikään suju? Entä sitten, kun sattuu se yö, että Topi vaan känisee? Se ilta, kun kaveri huutaa kaksi tuntia, kun ei suostu menemään nukkumaan? Entä se aamu, jolloin päätetäänkin tehdä pientä jäynää koko ajan? Eikö minulla olekaan oikeutta silloin valittaa turhautumistani, koska yleensä 'pääsen niin helpolla'? Enkö ole oikeutettu olemaan väsynyt, jos väliaikaisesti tökkii? Onko se minulle "ihan oikein", että meilläkin on joskus hankalaa?





Koska, näitäkin hetkiä sattuu kohdille. Ei tämä elämä mitään vaaleanpunaista hattaraakaan ole. Ei todellakaan! Topi osaa olla myös hankala, kun sille päälle sattuu. Ei ehkä niin isossa mittakaavassa, ei ehkä pahimmalla mahdollisella tavalla. Hankala kuitenkin.





Ja tiedättekö mitä! En todellakaan ala pyytelemään anteeksi sitä, että silloin valitan. Vaikka meillä kuinka helppoa olisikin normaalisti, on minulla silti oikeus väsyä näinä hetkinä. Minulla on oikeus olla turhautunut. Lopussa.





Olen aina sanonut, ettei toisten suruja ja murheita voi verrata toisiinsa. Ehkä näennäisesti asiat voivat painia eri mittakaavassa, mutta se tunne sisällä ei eroa mitenkään. Se jaksamattomuuden, voimattomuuden ja väsymyksen tunne. Se on aito fiilis, oli kyseessä kuinka iso asia tahansa.





Mielestäni jokainen on oikeutettu joskus valittamaan ja purkamaan sydäntään. Puhuminen auttaa ja se keventää taakkaa. Trust Me, puhun kokemuksesta.


Ja siksi valitan joskus, vaikka "omistankin helpon lapsen". En kettuillakseni, en loukatakseni toisia! Vaan, koska haluan jaksaa ne vaikeatkin hetket läpi täysijärkisenä.


Rakastan tuota lasta ikuisesti. Helppoudesta tai vaikeudesta huolimatta. Tulevaisuus saa kantaa meidän polulle mitä vaan ja aion sen kestää. Tosin... jaksaakseni aion siitä ääneen kyllä valittaa. Koska minulla on siihen yhtälainen oikeus.







Herättikö tämä teksti minkälaisia fiiliksiä?



perjantai 21. helmikuuta 2014

Ajatuksia ihmissuhteista



Ihmissuhteiden vaikeus, se on oikeasti käsin kosketeltavaa. Onko liikaa pyydetty, että edes joskus joku menisi helposti ja sujuvasti?


Ihmiset ovat yksilöitä, erilaisia itsenäisiä olentoja. Toinen nauraa kepeästi, toiselle maailma on vakavampi paikka. Yksi vetäisee herneitä helposti ja kolmas itkee herkkyyttään. Mielipiteistä puhumattakaan! En usko, että tässä maailmassa olisi YHTÄKÄÄN ihmistä, joka olisi kanssani samaa mieltä joka asiassa.


Noh, se perus klisee on, että erilaisuus on rikkaus. Ja se on. Rehellisesti tähän kirjoitan, että en kestäisi katsoa omaa naamaani kovin pitkään. En kestäisi lukea omia ajatuksiani päivästä toiseen. En kestäisi sitä vellovaa samanlaisuutta sekä tasaisuutta. Elämässä pitää olla se ripaus konfliktiä, mutta tietenkin hyvän maun rajoissa.


Olen aina sanonut, että Samun kanssa sovimme toisillemme. Olemme kuin yö ja päivä. Mielipiteemme poikkeavat, makumme on toisensa vastakohta ja jopa ajatuksemme menevät ristiin. Onhan se välillä turhauttavaa, mutta oikeastaan aika vapauttavaa. Kumpikaan ei yritä väkisin miellyttää toisiaan, koska tiedämme mitä olemme ja elämme sen säännön mukaan. Pääasia on kuitenkin se, että opettelee tekemään kompromisseja.


Luotan Samun läsnäoloon ja siihen, että tämä pysyy. Yleisesti olen vähän hukassa ja epävarma, pelkään jopa itse itseäni. Pelkään muita ihmisiä ja pelkään luottamista.




Yksinäisyys on todella syvä kolhu jokaiselle, joka sen joutuu kokemaan. Elämästä ei suoranaisesti selviä hengissä yksin. Jokainen tarvitsee sen ihmisen, jonka luokse pyöräillä vesisateella, koska haluaa vain hetken katsoa toista silmiin. Jokainen tarvitsee sen ihmisen, jonka kädestä pitää jännittävällä hetkellä kiinni. Jokainen tarvitsee sen ihmisen, jonka kanssi ei vaadita sanoja.


Olen väsynyt vihaan, katkeruuteen ja riitoihin. Harmittaa nähdä sitä joka päivä. Jos voisin, tarttuisin siitä rumuudesta kiinni ja saisin sen katoamaan. En ymmärrä sitä, että pienestä sanasta käännetään iso soppa. En ymmärrä, että keskustelusta tehdään suuremman luokan draama. En ymmärrä, että tahoja vedetään mukaan kuin sotajoukot konsanaan. En tosiaan ymmärrä ja kuten sanoin, haluaisin sen kaiken vain kadottaa.


Jokainen voi valita sen, että mille tielle astuu. Minä valitsen sen tien, jossa en halua satuttaa toisia ihmisiä. Olen mieluummin heikko ja yksinäinen, kun ruma sisältä ja suosittu. Kärsin sen, että heikkouttani käytetään itseäni vastaan ja tunnen sen tuskan sydämessäni. Vaikka se sattuu, tiedän kuitenkin tekeväni oikein.


Ei hyvää ilman huonoa. Aina olen ajatellut, että kurjia asioita seuraa hyvät asiat. Uskon tasapainoon. On pakko tapahtua molempia, jotta se säilyy. Ehkä sain tarkoituksella lähiaikoina ikäviä asioita niskaani, ehkä kärsin hyvästä syystä. Ehkä seuraavaksi on minun vuoroni loistaa ja hymyillä.





Sydämestä leviää lämmin hehku, kun edes vähän ajattelen asiaa. Pieni kujeileva hymy nousee huulilleni. Huokaisen helpotuksesta. Yksi ilta tässä vähän aikaa sitten Samu kysyi: "Mitä sä olet tehnyt kun sun silmäsi näyttävät noin kirkkailta. Sä olet todella kauniin näköinen juuri nyt." Kysymykseen oli helppo vastata; Olen saanut ystävän.



Feeling Good.

torstai 20. helmikuuta 2014

Ravintola Sipuli



Enpä ole koskaan tainnut käydä KUNNON ravintolassa. Siis tottakai niissä halvoissa, joihin "rahat riittää". Enkä puhu mäkistä, pizzerioista ja vastaavistakaan, vaan esimerkiksi Fonda Del Solin tapaisista paikoista.


Näissä annokset ovat suuria ja lautanen on hankala saada syötyä loppuun. Hinta jää muutamaan kymppiin ja kaikki on tuttua sekä turvallista.


Aina olen naureskellut telkkarissa upeiden ravintoloiden annoksille. Ne ovat ihmeellisiä, pieniä ja outojakin. Kuka tuollaisia syö? Eikö noiden jälkeen halua poiketa grillin kautta?



Tänään meillä oli työpaikan kanssa kokous Ravintola Sipulissa. Mietin jo valmiiksi vähän jännittyneenä, että mitenhän osaan etiketin ja tilata oikeat ruoat. Paikanpäällä se lasien ja aterimien määrä sai pääni pyörälle. Aikani sain kyllä niitä tuijotella ennen kuin ymmärsin mitä käytetään ja milloin.


Menu oli tehty jo valmiiksi, piti valita vain pääruoka. Kauaa en miettinyt, kun kilpailemassa oli joku elukan poski ja turska. Kalaa pöytään kiitos!







Aika nopeasti pöytään tuotiin ensimmäinen alkupala ja viini. Kieltäydyin kohteliaasti viinistä, haparoin käteeni oikeat aseet ja aloin maistelemaan tuota mielenkiintoisen näköistä asetelmaa.







En oikeasti ole koskaan kuullutkaan tai edes nähnyt puoliakaan noista, mitä tuossa lautasella oli. Vieläkin mietin kovasti, että mitähän kaikkea sitä tuli syötyä. Annoksen keksit maistuivat koiranluille, mutta muuten tykkäsin lihasta ja etenkin noista pienistä palleroista. Olin tosi yllättynyt, että miten makuhermoja kutkuttelikin niin paljon.


Alkupalan jälkeen tuotiin toinen alkupala uuden viinin kera. En ottanut vieläkään viiniä, mutta jäin innolla odottamaan soppaa. Ensin tuotiin lautanen, jossa oli muutama nyytti. Nyyttien päälle kaadettiin sitten lämmin ja samettisen pehmeä keitto. Eikun syömään!







Hyvää, hyvää, hyvää! NAM. Ihanan maukasta, ihanan pehmeää ja ihanan nautinnollista. En koskaan ole syönyt yhtä hyvää keittoa! Keiton kanssa tarjoiltiin leipää ja voita, jonka päälle oli ripoteltu ihanan rapeaa merisuolaa.


Vatsassa oli keiton jäljiltä kiva tunne, mutta ei ollenkaan täysi. Ideahan pienissä annoksissa on, että aterian jokainen osa kanssa mahtuu mahaan. Alkupalojen jälkeenhän tulee luonnollisesti pääruoka ja itse olin tilannut sitä turskaa.





Tämä annos ei ollut niin sensaatiomainen. Kaikki maut vivahtivat sitruunaan ja se alkoi mennä hieman yli hilseen. Kampasimpukka oli ihan loistava elämys, kala aika peruskamaa (tosin ihana rakenne!) ja kukkakaalit nyt maistuu aina! Sitruunan maku tosiaan haittasi kuitenkin aika paljon, koska tosiaan jokainen oli maustettu sillä. En silti sanoisi surkeaksi. Elämys se tämäkin oli. Söin pääruoan veden kanssa.


Loppu kruunataan aina jälkiruoalla ja makeasta pitävälle pöytään kannettu ilmestys oli unelma.






Jäätelö oli mahtavaa, tuli ihan mieleeni ne simpukka suklaat tuosta mausta. Brownie oli aika normaalin makuista, mutta kaikki muut korostivat annosta kivasti. Popcornit menivät ehkä vähän liian hifistelyksi omaan makuuni!




Selvisin reissusta kunnialla, ruoka oli hyvää ja uskokaa tai älkää.... SITÄ OLI RIITTÄVÄSTI!


Voisin siis mennä hienoon ravintolaan toistekin.



Mitä mieltä te olette ravintoloista? Oletteko käyneet?



Loppuun vielä ihana väripiristys, joka keräsi tykkäyksiä ainakin Facebookissa. Tänään oli nimittäin todella lämmintä pihalla ja Helsinkiin lähtiessä päätin pistää pojalle tuon Äityleissä aikanaan keskustelua herättäneen "järkyttävän ison" windfleecen päälle. Sopii mielestäni ihan hyvin, vaikka vähän onkin väljä. Ja miten se onkaan ihan Topin värinen! Ihana!