Niin siinä sitten kävi. Rakas vaimoni "suostutteli" minut (Topin iskän) kuvaamaan Topin seikkailuja yhden päivän ajan, ikään kuin saadakseen tällaisen isä ja poika päivä postin.
No, hyvänä aviomiehenä lupauduin lopulta suorittamaan tämän vaativan tehtävän, ja hajamielisenä ihmisenä en muistanut kaivaa kameraa heti aamusta esiin. Kaikkihan se tiedetään, ettei päivä lähde käyntiin ilman ensimmäistä kahvikupillista.
Parin tunnin aikana ei tapahtunut oikeastaan mitään tavallisesta sunnuntai aamusta poikkeavaa. Noustiin sängystä, vaihdettiin vaippa, leikittiin, siiryttiin valmistamaan aamupalaa, heitettiin aamupala lattialle ja tuolille pöytäliinasta puhumattakaan. Ja niinpä siis, toisen puurokulhollisen jälkeen päivämme alkoi.
 |
Huristeltiin lentokoneella ympäri yläkertaa poika edellä minä vanavedessä. |
 |
Hippa leikki alkamassa. |
 |
Little Peoplet on ihan parhaita leluja. |
 |
Puput on todella kummallisia häkin ulkopuolella. |
 |
Pupujen lisäksi myös kaikki uusi on nykyään "pupuja". |
 |
Aina kun äitillä on jotain syötävää, niin sitä on aivan pakko saada itsellekin (#PuppyEyes). |
 |
Hymyssä suin jätettiin äitille hyvästit. |
 |
Leikkialue ennen tornado Topia... |
 |
... ja leikkialue tornado Topin jälkeen. |
 |
Sitten karjuttiin, vaikka syy jäikin tälle iskälle täysin epäselväksi. |
 |
Siis kaikkihan tietää, että joka ikinen palikka ja eläin sanoo "brum brum". |
 |
Jotain se tuolta sohvan raosta taas löysi. |
 |
"Yksi kana penne pastalla, kiitos!" |
 |
Taisi maistua. |
 |
On hauska muuttaa pesukoneen säätöjä juuri ennen kuin iskä saa koneen päälle. |
 |
Vaipan vaihtoa (tätä tapahtui useamminkin, mutta ei sitä yksi mies kaikkeen pysty). |
 |
Vanha pois ja uusi tilalle. |
 |
Kyllä uni maistuu ruoan jälkeen. |
 |
Meidän hymypoika aina herätessään. |
 |
Mikään ei voita karvakuonoa kunnon unien jälkeen. |
 |
Yksi hymykuva vielä. |
 |
Poitsu katsellut Putousta: Nyt se on auki... |
 |
... ja nyt se on kii. |
 |
Meinasi itku tulla, kun ovi menikin lukkoon, mutta onneksi se saatiin yhteisvoimin auki. |
 |
Tässä on sitä legendaarista oman poitsun vaatteiden valitsemista ja pukemista. |
 |
Innolla odotettiin kummille pääsemistä. |
 |
"Milloin se tulee?" |
 |
Ei tiennyt Topi joutuvansa kahlituksi turvaistuimeen. |
 |
Pelaaja jo pienestä pitäen. |
 |
Topi katkaisi virrat kummin pelikoneesta. Ups. |
 |
Topi + tyhjät pullot = paljon melua pienestä |
 |
Ihmeellinen akvaario ja sen ihmeelliset asukkaat. |
 |
Kotiinlähdön paikka. |
 |
Ja lopulta sänkyyn nukkumaan uudessa pyjamassa. Ehti äitikin toivottamaan hyvät yöt. |
Siinä oli meidän päivä vähän eri ihmisen silmin. Kuvien laatu ei ole erityisen hyvä, mutta se ei onneksi haittaa.