Kuulinko oikein? Olet istumassa juuri koneen ääressä väsyneenä arkeen, sisälläsi kutkuttaa pieni kaipaava ajatus ja maiskutat tyhjää suutasi. Ajatuksesi huutaa jotakin hyvää niin lujaa, että jopa minä kuulen ne! Vitsivitsi! Piti kysyä; kuinka moni teistä rakastaa herkuttelua? Myönnän olleeni heti ensimmäisten joukossa nostamassa kättäni pystyyn!
Olin ennen mieletön jäätelöfriikki ja saatoin kiskaista litran putkeen ihan helposti. Raskausaika kuitenkin pilasi ihan kaiken, koska yksi pahimmista ällötyksistä oli alusta loppuun saakka jäätelö. Etenkin vanilja!! Topi syntyi ja jätski maistui vieläkin ihan puulta. Harmistelin usein tätä seikkaa, koska en olisi halunnut luopua tuosta makunautinnosta. Ei uponnut kesäjäätelöt, ei kuutiot ei edes amerikkalaiset erikoisherkut. Jossakin vaiheessa luovutin ja annoin olla.
Kuten joku ehkä tietääkin, olen töissä kaupassa. Yhtenä päivänä meillä oli maistatuksessa ihan uudenlainen jäätelö, josta en ollut ennen kuullut. Kyllähän sitä aina pitää edes maistaa, vaikka ei välttämättä tykkäisikään. Ja se kannatti! Meinasin siltä seisomalta kaapata purkin syliini ja piiloutua takavarastoon syömään loput. Jäätelö oli niin hyvää, että järkikään ei keksi sopivaa sanaa tähän.
Jotkut saattavat ajatella, että blogeissa yhteistöiden idea on kehua tuotetta palkkiota vastaan. Olen aina painottanut, että en tule myymään blogiani tai mielipiteitäni mistään summasta. Tämä yhteistyö on kaikenlisäksi lähtöisin täysin omasta ideastani! Topin synttärit tekivät tuloaan ja suunnittelin jo pitkään laittavani jäätelöbuffetin pystyyn. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, että minkähän merkin jäätelöitä sitä tarjolle tulisi. Halusin kirjoittaa näistä jätskeistä kerralla enemmän - ihan oman postauksensa verran, koska kaikki eivät ole merkistä vielä kuulleet. Mielestäni on menettänyt aika paljon, jos ei ole vielä kokeillut 3 Kaverin Jäätelöitä. Siitä sitten keksin yhteistyö-idean ja otin heihin yhteyttä. He lähtivät mielellään mukaan!
3 Kaverin Jäätelö on kotimainen tehdas, joka sijaitsee Helsingissä. Se nimensä mukaisesti on perustettu kolmen kaveruksen toimesta (Heikki, Ilkka ja Sauli) ja hauskinta tässä on, että he aloittivat toimintansa samana vuonna, kun Topikin syntyi; 2012!
Miksi sitten kannattaisi valita juuri tämä jäätelö eikä esimerkiksi monien suosioon noussut Ben & Jerry's ? Perustelen tähän asiat, jotka ovat vaikuttaneet omaan valintaani. Samat tiedot löydät myös yrityksen nettisivuilta. Jäätelö on kotimainen ja kotimaisuutta ei voi ikinä suosia liikaa. Itselleni on tärkeää tietää, ettei ruoka matkaa satoja kilometreja ja on jotenkin helpottavaa, että jäätelö on suhteellisen tuoretta. 3 Kaverin Jäätelö painottaa puhtaisiin ja raikkaisiin raaka-aineisiin, jotka ovat myös lähellä tuotettuja. En tiedä teistä, mutta onhan se kiva, että syömäni jäätelö on tehty kotimaisten tilojen maidosta/kermasta ja marjat on poimittu esimerkiksi oman kotisuomen metsistä.
Nykyaikana etenkin äidit kiinnittävät paljon huomiota keinotekoisiin aineisiin ruoissa. Kuluttajat taas ovat tarkkoja siitä, että se tavara on oikeasti kanssa täyttä tavaraa. Mielestäni on todella hienoa, että näissä jäätelöissä on tuo seikka otettu huomioon! Niissähän ei käytetä mitään keinotekoisia maku-, väri- tai aromiaineita eikä etenkään tungeta ilmaa sekaan täytteeksi. Maut syntyvät aitoudesta ja kotimaisuudesta.
Siinä oli se vähän virallisempi osio, jossa esittelin toimintaa. Nostan hattua yrityksen tärkeistä valinnoista tuotannon suhteen! Maku on kuitenkin lopulta se vaikuttavin tekijä. Sitä voi olla kuinka kotimainen tahansa, mutta jos jokin maistuu hevosen lannalta, niin eihän sitä tule ostettua. 3 Kaverin Jäätelöissä pisteenä i:n päälle on juuri se THE MAKU. Maistuva. Herkullinen. Hyvä. Täydellinen. Loistava.
Jäätelöitä on jo useammassa maussa. Löytyy suklaa, vanilja, Mustaherukka & Appelsiini, Vadelma & Valkosuklaa, Mustikka & Kardemumma, Mansikka & Vanilja, Vaalea & Tumma Kahvijäätelö sekä Punaherukka & Kermajäätelö - ripaus vaniljaa. Jouluksi on näiden lisäksi lupailtu todella täyteläistä lakritsijäätelöä!
Valitsin näistä mauista parhaat synttäreille. Yritin valita monipuolisia makuja, että jokaiselle olisi jotakin. Suklaa, Vadelma & Valkosuklaa, Mustikka & Kardemumma sekä Mansikka & Vanilja. Niitä tulee näkymään meidän buffetissa.
![]() |
"Kotimaiset mehevät vadelmat yhdessä valkosuklaan kanssa on vertaansa vailla oleva yhdistelmä. " |
![]() |
"Suomalaisista metsistä poimitut mehukkaat mustikat ja kardemummajäätelö luovat uudenlaisen makuelämyksen." |
![]() |
"Mehukkaat kotimaisilta tiloilta poimitut mansikat yhdessä aidon Madagaskarin vaniljan kanssa antavat jäätelöllemme kesäisen maun. " |
![]() |
"Suklaajäätelömme valmistetaan laadukkaasta belgialaisesta tummasta suklaasta ja maustetaan hippusella vaniljaa. " |
Makujen esittelyt on lainattu suoraan yrityksen kotisivuilta. Omin sanoin, jos kuvailisin niin Suklaa olisi aidosti suklaan makuista, Vadelma & Valkosuklaa kirpsakkaa sekä makeaa, Mustikka & Kardemumma mustikkajäätelöä, johon on löydetty vihdoinkin se puuttuva ainesosa ja Mansikka & Vanilja ihanan pehmeä kokemus, joka ei jätä pettymyksen tunnetta ikinä!
Olen iloinen, että meidän synttäreillä tarjotaan Suomen parasta jäätelöä! Takaan oman sanani kautta, että tämä jäätelö on kokeilemisen arvoista. Hintakaan ei ole mielestäni mahdoton, vaan laatuunsa nähden juuri sopiva. Näitä muuten myydään pienien purkkien lisäksi isoissa purkeissa. Toivon, että jokainen jäätelön ystävä edes kerran kokeilee jotakin näistä ja tulee kertomaan mitä tykkäsi!
Kotisivuilta löydät kaikki tärkeät tiedot. Siellä on lisää makujen kuvauksia sekä infoa. Jos et ole varma mistä ostaa näitä makuja, käy kurkkaamassa onko lähelläsi yksi 335 myyntipaikasta! Jos olet utelias, mutta haluat tutkia lisää; suosittelen vierailemaan Facebookissa heidän sivuillaan.
Ja melkein vaadin teitä lukijoita vielä loppuun kertomaan kokemuksianne tästä jäätelöstä! Oletteko maistaneet? Mitä piditte? Haluan kuulla uudet sekä vanhat kokemukset! Tekstin alle jätetyt kommentit auttavat kivasti muitakin ihmisiä, jotka päätyvät pähkäilemaan näiden jäätelöiden maistamista.
Oli kyllä todella ilo tehdä tämä yhteistyö ja etenkin oli hauskaa kuvailla noita jäätelöpurkkeja!! Lisää kuvia tulee sitten juhlien jälkeen koko jäätelöbuffetista! Eli huom! Joku kommenteissa toivoikin kuvia itse jäätelöstä. Niitä tulee tosiaan juhlien jälkeen, koska en voinut availla paketteja etukäteen. Olisi ollut hölmöä, kun jäätelö tulee tarjolle. Oli kuitenkin suunnitelmissa tehdä nämä postaukset ennen ja jälkeen, joten itse jäätelön kuvia on tulossa kyllä varmasti!! Kannattaa tulla kurkkimaan seuraava postaus, kun se tulee ulos, JOS uteliaisuutesi heräsi!