Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhlapäivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juhlapäivä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

The bileet



Itse juhlista ei ole kovin paljoa sanallista kerrottavaa. Pöytä oli upea, ruot maistuivat ja vieraita kävi. Topi sai hienoja lahjoja ja viihtyi hyvin. Ei yhtäkään itkua eikä pienintäkään kitinää juhlissa, vaikka minimaalinen räkis painaakin päälle.

Osa vieraista ei päässyt alunperinkään paikalle, osa joutui perumaan viime tinkaan ja mahtui mukaan niitäkin, jotka vain jättivät tulematta, vaikka olivat ilmoittaneet tulevansa. Juhlat silti onnistuivat yli odotusten ja olen helpottunut! Täytyy vielä kiittää facebookin äitylit ryhmää, josta sain paljon hyviä vinkkejä tarjoiluun ja järkkäämiseen. Ja kiitos, että yli 300 äityliä jaksoi klikata tykkää nappia, kun latasin valmiin pöytäkuvan sinne! Se, jos joku lämmitti mieltä!

Kiitos!


Loput jutut esittelen kuvien avulla. Ensin tulee tilannekuvia, sitten tarjoilua ja lopuksi kaikki hienot lahjat! Saa kysyä, jos jokin jää mietityttämään. Keskiviikkona postaan sitten virallisen 1v kuvan!

Muutama asukuva.




Laitanpa nyt yhden yhteiskuvankin.

Paketit oli kivoja!

Topi oli ihan ihmeissään, kun tuli kamalasti lahjoja.



Puhaltaminen ei ihan onnistunut vielä.

Kakku oli Topin mielestä tosi pahaa. Sen sijaan sipsit ja marenki maistuivat.

Topi leikki koko päivän lasten kanssa ja oli ihanan sosiaalinen. Yhtäkään vierasta ei tarvinnut pelätä
ja jokaiselle hymyiltiin ovella samantien.


Topi sai taaperokärryn ja oppi HETI kävelemään sen kanssa. ISO POIKA <3



Sunnuntaina juhlittiin uudestaan loppujen vieraiden kanssa. 




Tarjoilu:


Tarjoiluista kuvaa.

Ruokapöytä, kummitusteema.


Kakku luiskahti vähän paikaltaan, mutta ei haittaa. Sen tarkoitus oli olla multainen kumpu ja
käy se näinkin. Haamut ja hämppikset väsättiin itse.

Näitä pitää aina olla!

Myös vauvoille oli omia herkkuja. 

Söpöt astiat?

Tässä on juomapuoli ja sipsit.

Tehtiin pizzaa piirakkatyyppisellä pohjalla; järkyttävän hyvää!

Ehkä maailman paras täyte ruisnappien päällä.




Lahjat:


Brion koiralelu saatiin täti-puolilta.

Brion taaperokärryn osti mummi ja ukki.

Iskän puolen tutuilta tuli puisia palikoita ja vedettävä kärry.

Mummilta aterimet ja ankka on iskän siskopuolelta.

Tädiltä ja isomummilta kirjoja luettavaksi.

Äidin bestikseltä ihana herkkukori!

Kori pääsi puhtaiden vaippojen säilytykseen.

Iso-ukilta tuli tyyny, jota Topi jaksoi ihailla pitkän tovin.

Isomummilta taaperolle sopiva pyyhe.

Toiselta isomummilta ensimmäinen oma tyyny ja isompi peitto. (Nämä olikin hankintalistalla..)

Iskän isäpuolen vanhemmilta.

Äidin ihanalta ystävältä tuli postissa nämä.

Mummolta.

Mummolta.

Mummolta.

Tädiltä.

Eri paketeista asusteita.

Tutulta.

Mummolta.

Tädiltä.

Kummisedältä Brion lentsikka; osuva lahja!

Kummitädiltä ja kummisedältä työkalupakki. (Toivottu lahja!)

Vaarilta nappia painamalla liikkuva sekä soiva kilppari.

Vaarin vanhemmilta ääntä pitävä mönkijä.

Sedältä (6v) pehmolelu.

Vaarilta turvalliset kuutiot.

Tutulta palikoita "kakkaava" ja soiva kilppari.

Anteeksi kuvien laatu. En jaksa muokkailla sävyjä noista lahjakuvista, kun niissä on vain tarkoitus esitellä mitä saatiin. En myöskään kuvannut rahoja tai lahjakortteja, mutta niitäkin tuli.

Meidän lahjan Topi saa vasta virallisena päivänä ja muutaman muun vielä ensi viikolla. Esittelin tosiaan yksi päivä meidän uudet rattaat täällä blogissa ja tässä vaiheessa voin sanoa, että ne olivat myös Topin synttärilahja eräältä sukulaiselta.



Mitä mieltä Topi oli tästä kaikesta? Noh, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa!