Pitkästä aikaa inspiroiduin vaatteista niin paljon, että nappasin kameran sekä pojan kainaloon ja suuntasin kuvauspaikalle. Tarkoitus oli herätellä jo nukahtaneita kuvaustaitoja sekä hakea uusia kivoja kuvauspaikkoja.
Meillä on yleensä aika hauskaa kuvatessa. Tehdään sitä suhteellisen harvoin, mutta siitä on muodostunut meille yhteinen kiva juttu. Topi tykkää olla mallina, koska saa olla oma itsensä. En koskaan käske mihinkään tai pakota asentoihin. Ehdotan aina välillä uusia kohtia ja poika kiljuu onnessaan "Okeii!". Kuvausreissut pidetään lyhyinä eli puhutaan minuuteista, koska tämän ikäisen mielestäni ei tarvitse asua kameran edessä, vaikka siitä pitäisikin. Näissä kuvissa näkyvät poseeraukset ovat ihan pojan omaa käsialaa.
Vaatteista jokainen on muuten hankittu Zarasta, joka on muodostunut suosikikseni. Käyn siellä aika usein ja nappaan vaatteita mukaani. Kyseisessä liikkeessä yhdistyvät edullisuus, laatu ja käyttömukavuus. Olen ollut mielettömän tyytyväinen jokaiseen sieltä ostettuun vaatteeseen!
Kenkien suhteen olen hakenut pojalle sopivia malleja ja nyt voin sanoa löytäneeni ne. Zara tekee suloisia ja tyylikkäitä kenkiä, jotka ovat hyviä jaloille. Meillä nämä ovat ehkä neljännet hankitut? ..Ja jatkossakin ostan. Topihan on varsinainen kenkäfriikki ja kulkisi popot jalassa koko ajan, jos saisi. Uusimpia kenkiä koristaa jäätelönkuvat ja olisittepa nähneet pojan ilmeen! "Äiti otti uuet kengät! Jäskin kuvia!"
Vähän harmittaa, ettei merkin vaatteita saa ostettua netistä eikä liikkeitäkään ole juuri missään. Tuotteita tulee muutama kappale per koko, joten takuu tietyn vaatteen saamiseen ei ole taattu. Olen ihan varma, että Zara myisi hyvin ympäri Suomea, vai mitä te sanotte? Ostaisitteko?
Suosittelen kuitenkin käymään tuossa liikkeessä, jos samalla suunnalla liikutte. Tyttöjen puoli on aavistuksen vielä kattavampi ja aika usein eksyn sinnekin shoppailemaan. Kuvien housut ovat mm. "tarkoitettu" tytöille. Itsehän en tuijota liikaa osaston päälle, vaan etsin sopivuutta ja oman silmäni mittapuulla tyylikkyyttä.
Tämä ei ollut yhteistyöpostaus, vaan halusin ihan omatoimisesti kehua kyseistä merkkiä. Jos lukijoita kiinnostaa, voisin esitellä enemmänkin Zaran kuteita. Niitähän lipastosta sattuu löytymään!