Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valas. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Yhteistyö: Lamaze Ryhävalas Rysky



Sain jokin aika sitten viestiä blogini sähköpostiin koskien Lamazen leluja. Sain kivalta kuulostavan ehdotuksen, johon tartuin heti mielelläni!

Onko Lamaze sinulle tuttu? Mitä olet tykännyt kyseisen merkin tuotteista?



Itse olen kierrellyt tutkimassa paljon leluhyllyjä, mutta harvoin ostanut mitään ja lähtenyt ylipäänsäkin koko kaupasta kädet tyhjinä. On jotenkin tosi hankala miettiä, että mistä esimerkiksi alle vuoden ikäinen lapsi voisi tykätä. Entäs jos ostaakin jotakin, joka onkin sitten ihan "tyhmä" ja jää lojumaan nurkkaan "sinne meni taas rahat" -meiningillä? Kukaan tuskin haluaa heittää rahaa hukkaan.

Onneksi nykyaikana on mahdollisuus tutustua erilaisiin testauksiin ja kokemuksiin tuotteista. Onneksi joillekin tarjotaan mahdollisuus testata jotakin tavaraa. Itse ainakin pohjaan PALJON ostopäätöksiä muiden kokemuksiin.

Nyt sitten sain itse tällaisen mahdollisuuden.. tai siis Topi sai. Topista tuli pieni "koekaniini" ja näinpä postissa eräänä päivänä odotti paketti Lamazelta. Valittiin listalta Rysky-valas. Lelu vaikutti kivalta, värikkäältä ja monella tapaa kiinnostavalta. Ainakin ensi kohtaamisella Topi oli onnesta soikeana.







Pieni epäilys silti oli mielessä, että mitenhän tässä tulee käymään. Tuo poju nimittäin ei ole koskaan kiinnostunut mistään pehmeistä leluista. Ne eivät vaan jostain syystä uppoa, vaikka niissä olisi mitä. Topilla on yksi ainut pupu, johon poika on rakastunut alusta asti. Muille ei ilmeisesti ole tilaa Topin sydämessä :D



Topin lempipupu.

No niinhän siinä sitten kävi, että Rysky jäi koriin lojumaan. Topi ei jaksanut kiinnostua siitä ollenkaan, vaikka yritettiin miehen kanssa mitä. Muutaman kerran kävi rapistelemassa noita eviä, joista kuuluu pientä ääntä, mutta ei muuta. Laitoin valaan jopa pojan sänkyyn, että aamulla sitten sillä leikkisi, mutta ei mitään vaikutusta. Ajattelin, että joudun kirjoittelemaan huonon arvostelun lelusta, vaikka oikeastaanhan se ei ikinä ole lelun hyvyydestä vaan enemmän ihmisen persoonallisuudesta kiinni.

Rysky-valas on värikäs ja se silti vähän innostaa sekä hymyilyttää Topia. Rapisevat evät ovat mielenkiintoiset. Valaassa on myös liinoja, joita voi työntää pään kautta suuhun ja päinvastoin. Hauska idea ja varmasti toimii lapsien kohdalla, jotka jutun hiffaavat! Mutta muutaman viikon tuo pehmo on nyt lojunut huoneen korissa.



Topi on kasvanut ihan hurjasti näiden muutaman viikon aikana henkisesti ja muuttunut jotenkin paljon fiksummaksi. On oppinut etsimään ruumiinosia, kertomaan mitä eläimet sanovat, "laulamaan" pyynnöstä tiettyä rallatusta, etsimään puita ulkona ja muutenkin uusia sanoja on putoillut hurjasti. (Vaippa, Napa, Anna, Tänne, Etana, Äiti jne jne...) Viimeksi tänään illalla isukki meinasi saada slaagin, kun Topi oppi pelästyttämään. Samu oli omissa maailmoissaan ja Topi hiipi hiljaa selän taakse, syöksyi kimppuun ja huusi "tääääää". Olisitte nähneet siitä seuranneen ilmeen! Taisi iskä "pikkasen" säikähtää. Tätä leikkiä jatkui koko illan.

Päätettiin tänään ottaa Rysky korista ja kokeilla sitä uudelleen. Yhtäkkiä Topi olikin todella kiinnostunut lelusta. Huivit saivat vähän kiukkuisia älähdyksiä, kun eivät irronneetkaan käteen asti. Päätettiin leikata ne irti, vaikka ei oltu varmoja kuuluuko niin tehdä? Ohjeissa ei ainakaan sanottu mitään! Siitäkös se riemu alkoikin. Ensin iskä tunkee huivit päästä sisään ja Topi onnesta kiljuen repii ne suusta pihalle. Sinisestä huivista tuli ihan lemppari ja siitä poika ei luopunut koko iltana. (Johtuisikohan siitä, että muistuttaa sinistä pupua?)

Kuvat kertovat  -->


Alkuraivot, kun liinat ei irronneetkaan.

Nyt sujuu jo PALJON paremmin.

Tämähän voisi olla jopa hauskaa..



Hymyjä uudelle kaverille...

... ja pusuja uudelle rakkaalle lempparilelulle.






Pointsit Ryskylle. Harva lelu pääsee Topin pusutettavaksi. Pusu on kunniamerkki ja silloin voin jo sanoa; "tämä lelu on loistava, suosittelen sitä teillekin oman kokemuksen perusteella!"



Nyt yhdellä lukijalla on mahdollisuus saada kyseinen lelu itselleen. Jätä alle kommentti, jossa perustelet MIKSI juuri sinun täytyisi lelu saada! Paras perustelu voittakoon :)
Aikaa sunnuntaille!