sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kurkkaus 2ween lipastoon


Olen aina kirjoitellut paljon lastenvaatteista. Hulluna niihin nyt ja luultavasti tulevaisuudessakin. Pitkään aikaan en kuitenkaan ole muistanut kirjoitella meidän lipaston sisällöstä. En ole koskaan merkkiriippuvainen, vaan ostan lähinnä löytöjen ja ulkonäön perusteella. Pidän Mini Rodinista, Gugguusta, Lindexistä, KappAhlista ja monista "oudoista" merkeistä. En viitsi jatkaa tätä listaa loppuun asti, koska siitä tulisi liian pitkä.

Kuvasin tänään paljon erilaisia yhdistelmiä perinteisesti seinälle ripustettuna. Tykkään postata vaatteista pojan päällä, mutta myös joskus ihan näin ilman mallia. Voin sanoa, että tässä tulee vilahtamaan aika jänniäkin yhdistelmiä, mutta niistähän minut taidetaan jo tuntea. Jos tulee jotakin kysyttävää, saa laittaa kysymyksiä kommenttikenttään!


Ensimmäisessä kuvassa on ihan perus H&M:stä ostettu paita. Pohjavärinä on tummanharmaa sävy ja teksti on sellainen metallinhohtoinen. Paita on yhdistetty erittäin värikkäisiin housuihin, jotka sain valita ilmaiseksi erään tilauksen yhteyteen. Olin aavistuksen epäileväinen niiden suhteen, mutta ne ovat kyllä päällä aivan ihanat! Poikakin tykkää hienosta avaruusteemasta!


Tässä kuvassa on paita, joka on yksi suosikeistani. Yhdistän sitä monien housujen kanssa, mutta parhaiten se sopii ehkäpä AarreKidin housuihin, jotka bongasin kerran kirpputorilta halvalla. Paita on ostettu uutena Zarasta, jossa asioidaan nykyään todella usein. 


Vähän erilaisempi setti tällä kertaa. Yleensä puen poikaa aika yksinkertaisiin vaatteisiin enkä kamalasti tykkää paidoissa "printeistä". Hahmo on kuitenkin aika suloinen tässä vaatekappaleessa ja se sopi hauskasti housuihin. Paidassa on kivasti vielä samaa sävyä otuksen kaulaliinassa kuin housuissakin.


Kivat housut, mutta erittäin hankala yhdistää mihinkään. Poika tykkää hahmoista, jotka ovat kuulemma "kissoja ja pupuja", joten nämä ovat käytössä todella usein paidasta riippumatta. Kuvaa varten valitsin yhden Zaran paidoista, vaikka se ei ehkä olekaan kokonaisuuteen se 100% täydellinen.


Jokainen varmaan arvaa jo, että paita on Zarasta. Ihanan sininen sävy on aika nappi valinta Mini Rodinin uuden malliston housujen kanssa. Tykkään!!


Mainion yksi hienoimmista paidoista. Mustavalkoinen sekä raita ovat aina muodissa mielestäni. Kokonaisuus on aika veikeä, kun housuistakin löytyy hieman tuota samantapaista raitaa. 


Zaraa, Zaraa... Aina vain Zaraa. Farkkumaiset ja pehmeät housut ovat meidän suosiossa tällä hetkellä. En tosin tykkää farkuissa "perusväristä" ja olen hulluna juuri tähän sinisen sävyyn. Paidassa on aivan ihania kiraffeja ja tuntuu, että eläinkuosit iskevät nyt ihan täysillä.


Tässä on yhdistettynä halpaa ja kallista. Voin sanoa, että noista housuista sai maksaa käytettynä päälle parikymppiä ja paita taas on muutaman euron alelöytö Lindexistä. Pidän edelleen kirkkaista sekä raikkaista väreistä.


Blaa! tekee paljon vaatteita hauskoilla kuoseilla. Meillä on ollut kokeilussa vasta tämä yksi paita ja olen siitä tykännyt kamalasti. Ehkäpä kohta voisi kotiuttaa vielä lisää kyseistä merkkiä lipastoon. Housut ovat Lindexistä.


Jälleen kerran Lindexiä, mutta aivan hellyyttävää sellaista. Joku voisi sanoa tätä settiä tyttömäiseksi, mutta kyllä Topi edelleen näyttää pojalta näistä vaatteista huolimatta.


Lipastosta löytyy myös muutamat Gugguun legginsit, koska kaksivärisyys kiehtoo niissä. Housuja on kiva yhdistellä monien erilaisten paitojen kanssa. Tällä kertaa valitsin niiden kanssa (lempi)sinisen pandapaidan.


Vikassa kuvassa yhdistellään vähän Mini Rodinia (legginsit) ja Blingoa (paita). Sävyt eivät ole ihan täydelliset yhdessä, mutta kokonaisuus on kuitenkin kiva touhuavan pojan päällä.


Lopuksi haluan sanoa sen, että en osaa käyttää pojalla perusvaatteita. En pidä oikein collareista, farkuista enkä sinisestä. Rakastan legginsejä, eläinkuoseja ja joskus shoppailen EDELLEEN tyttöjen osastolla. Makuni muuttuu jatkuvasti, kuten varmaan jokaisen muunkin. Vaatteita on myös aika vaikea nykyään löytää, kun ollaan siirrytty pois vauvakoosta. Tällaista tällä kertaa. Mitäs pidit näistä kokonaisuuksista? Kelpuuttaisitko omalle lapsellesi?

51 kommenttia:

  1. Ei ei ei, ennen tykkäsin kovasti Topin vaatteista, mutta nyt nuo yhdistelmät ei toimineet ollenkaan. Kahta täysin eri kuosia yhdistetty keskenään.. Ehkä taas seuraavalla kerralla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä löytyy kauheen moni, joka on tätä mieltä mun yhdistelmistä :D Ku käytän niin hirveen outoja yhdistelmiä. Ja nää todella oli oudoimmista päistä, kuten sanoin alussa..

      On niin kamalan vaikes löytää mistään vaatetta. Just collarit ei kiinnosta, eikä kiraffien kaa kiraffipaita vaikkapa. Mulla on niin ikävä alle 86cm vaatteita!!! Niistä sai niitä täydellisiä tapauksia. Esim jumpsuitit on historiaa... ei saa oikein mistään enää. Nyyh..

      Anteeks kauhee avautuminen. Salaa toivon löytäväni vielä sen kaupan mistä saa sitten kunnon vaatteita eikä aina pelkästään salamapaitoja ja lentsikkahousuja.

      Niin ja en puolustele mun valintoja. Koska tykkään silti iiiihan sikana näistä vaatteista! Ja yhdistelmistä. Ne näyttää ton pojan päällä täydelliseltä mun silmään. Tässä postauksessa oli ehkä noin 10% lipastosta - ne erikoisimmat ;)

      ps. Arvostan sikana et joku uskaltaa olla eri mieltä ja osaa todella sanoa sen fiksusti!

      Poista
  2. Kivoja kokonaisuuksia ja mukava nähdä pojalla jotain muutakin kun sinistä ja harmaata traktori paitaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuit naulan kantaan. Oon ite aina samaa miettiny, että miks pelkkää sinistä... ja miks pelkkää vaikkapa traktoria, autoa ja muuta tarjotaan kaupoissa.

      Mahdoton enää löytää miellyttäviä vaatteita :/ Paitsi jos koklaa näitä spessuja ;)

      Poista
  3. Ihania kuoseja noissa kaikissa ! Muutenkin söpöjä vaatteita ja voisin minäkin pojalle nuo kaikki pukea ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Samantapaista makua siis löytyy sieltä!

      Joskus on niin pirun outoja yhdistelmiä mulla... en vaan juuri koskaan esittele niitä blogissa. Tällä kertaa kelasin, että hitsi! Repästään kunnolla ja näytetään ne oudoimmat. Tämmösiä meillä on aina Ollut.. en vaan ole esitellyt niitä :D

      Poista
  4. Ihania kokonaisuuksia! Tykästyin moniin :)

    VastaaPoista
  5. Liian erikoisia mun makuun.
    Kyllä meillä on pojilla esim keltaisia punaisia ja oransseja vaatteita että en ole mikään perus "poikavärien" käyttäjä. Lisäksi minusta nuo vaatteet näyttävät jotenkin "vauvanvaateilta", itse tykkäsin jo tuon ikäistä pukea isojen poikien vaatteisiin. Tämähän on nyt vaan minun mielipide :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllähän vaikka leggarit mielletään vauvanvaatteiks, mutta vielä ei mun mielestä oo aika luopua niistä! Tykkään ihan sikana nimittäin! Ja sit printit on tosi vauvamaisia.. siks niitä vähemmälle oonki jättäny. Ennen oli ties mitä..

      Muistan aikanaan ku luovuin suurimmasta osasta Me&I, ku ne olinmusta vauvamaisia ja mut lähes kivitettiin :D Joskus joku sanokin, että puen liian aikuismaisesti ja joskus taas että liian lapsekkaasti.

      Silläpä mielipitees on hyvä! Perustat sen juuri OMAAN makuun. Peukku!

      Poista
  6. Oijvitsit! Kivoja vaatteita :) Tän sun blogin myötä oon alkan tykkää pukee meinki poitsulle muitakin värejä kuin sitä sinistä :D Ja tainnu tulla muutama uuus vaate tuttavuus merkkiki. :P Mutta Joo, vähän tuollain samanlail meilläki pukeudutaan useammin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että blogista on ollut hyötyä! Siitä Tulee aina hyvä mieli :)

      Ja hauskaa, että oon inspannu sua :D

      Poista
  7. Mä oon kanssa vähän sitä mieltä että on ehkä aavistuksen "vauvamaista" mun makuun, yksi vuotiaalla mäkin käytin vielä kaikkia kivoja leggareita mitä yhdistelin sitte simppelimpiin yläosiin tai toisinpäin, mutta nyt kaksi vuotiaana tulee puettua jo isompien lasten tyyliin. Printeistä en oo ikinä tykännyt, mutta jos vaate on täynnä jotain tiettyä erikoista kuosia niin ne menee. :) Nuo MR:n ja Lindexin housut iskee mullekin ja Zaran yksiväriset yläosat. Mainion ja Blingonkin paidoista tykkään, itse vaan yhdistelisin kaikki "levollisemmin". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toki just leggarit on vähän siinä ja siinä :D Mut vielä en oo valmis luopuU. Kyl se sit iskee joskus, ku huomaa ettei enää sovikaa noi. Sama oli bodyjen kaa.

      Me mun siskon kaa aina sanottiin collareita pieruhousuiks, joten mul on jääny vähän kammo omasta lapsuudesta niihin :D Siks korvaan paljon leggareil :)

      Mä kans yhistän joskus levollisemmin, mutta joskus tällein sika villisti kans :D

      Poista
    2. Mä oon taas aivan eri linjoilla tuon vauvamaisuuden kanssa. Mun mielestä nuo vaatteet on lapsekkaita mikä on hyvä koska tuon ikäinen on, noh, lapsi. Ja leggarit on paljon touhuavan lapsen päällä varmasti tosi mukavat :)

      Poista
    3. Nimenomaan!!

      Ja tytötki käyttää leggareita ties mihin ikään asti vaan, miksi pojat ei vois? :P

      Poista
    4. Oon toi ano 10.47, minä en ainakaan tarkoittanut ettei poika voisi käyttää leggareita, meilläkin on poika ja leggareissa kulki pitkään juuri sen takia että pysyi hyvin päällä ja oli lapselle mukavat. Mä vaan miellän ne vauvamaisiks, vähän kuin bodyt. :)

      Poista
    5. Joo! No hätä :D Tai siis olettanukaan. Luulen, että käsitin oikein. Ilmasin ehkä itteeni sit vaan huonosti? :)

      Ei toi mun vika kommentti ollukaa sulle vaan semmone yleispätevä!

      Poista
  8. Minä tykkäsin kaikista yhdistelmistä! :) Minusta on mukava löytää vähän erilaisia vaatteita, ja erilaisia yhdistelmiä ettei ole samannäköinen kun kaikki muut.. Minullahan nuorin lapsi on tyttö, ja joskus eksyn poikien osastolle kun ostan hänelle vaatteita :D Hyvää sunnuntaita sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Ja juuri mun ajatusmaailmalta! Kun ei tarvi kaikkia valaa samaan muottiin ja pitää kii omista kiinnostuksen kohteista.

      Mukavaa sunnuntaita!! Täällä se kuluu duunissa.

      Poista
  9. Ihania! minä tykkään! kiitos ideoista tästä löytyy paljon juuri sellaisia vaatteita mitä voisin pukea omalle pojalleni 3v :)

    VastaaPoista
  10. Vähän turhan erikoisia munkin makuun! Mutta se täytyy sanoa, että alan ymmärtää sua ton vaatehulluuden suhteen! Musta on tullut kans kauhee vaateholisti ja tekis mieli koko ajan ostella vauvan vaatteita. Kohta käy varmaan niin, että niitä on ihan liikaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! Kyllä se hulluus sieltä vielä iskee pahemman kerran.. oota vaan :D :D

      Poista
  11. Vähän kuin olisi jotain vaan kaapista räiskitty sekaisin, levotonta ja täydellisen mätsäämätöntä keskenään, samoin jokseenkin vauvamaista.

    Kiinnitin huomiota siihen että paidat kaikki näyttää kovasti virttyneiltä, kaula-aukot venyneiltä ja jotenkin vanuttuneen oloisia. Nuhjuisuus pilaa kivankin vaatteen, ja sellainen nuhjuinen vaikutelma noista tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiii kuule... sitäkin tulee Tehtyä nykyään "luvattoman" paljon :D Jokseenki ei aina jaksakaan samalla tapaa miettiä mätsääkö housut paitaan jne.

      On ollut ongelmaa muutenkin, kun siirtynyt koosta kokoon eikä tahdo oikeen aika riittää shoppailuun. Joskus ostan vaatteet vaatepareina, mutta nyt en oikeastaan ole ehtinyt. Tarkoitushan postauksessa OLI ESITELLÄ MEIDÄN LIPASTO. Ja tältä se tällä hetkellä näyttää. Ei ollut tarkoitus postata esim lempivaatteista tai vastaavaa.

      Ja mielipide tämäkin, koska oikeastaan ite oon ihan innoissani näistäkin jo. Päällä ne on niin bueno ja ainakin poika näyttää kivalta. Ehkä ei miltään suoraan lehden kannesta olevalta, mutta näyttää lapselta, jolla on mietitty vaatetusta :)

      Mua rupes ihan sikana naurattaa ku luin sun loppukommentin. Tiedätkö, kun joskus joku lukija kommentoi esim "lapsi näyttää surulliselta" ja tätä sanotaan keittiöpsykologiaks tai mikähän se sana olikaan.. Meinaten sitä, että ruudun takaa on piikkasen paha huudella. Mikähän tähän sopis sitten Sanana? No ymmärtänet pointin? :D

      YHDESSÄKÄÄN ei muuten ole "virttynyt" kaula-aukko. Ä-ää. Siitä voin pistää pääni ja etuvarpaani pantiksi ;D Koska semmoset lähtee niskaperse otteella aina roskikseen. Tie sit mistä sait sen vaikutelman, mutta korjasinpa senkin oikeaksi.

      Eikai mulla muuta?

      Poista
    2. Aa. Eiku et puhunu pelkästää kaula-aukoista. Mun moka!

      En silti ymmärrä mistä puhut. Kärpäsestä härkänen. Siellä on pupupögät vähän kehnommassa kunnossa, kun ostin ne kirpalta halvalla pojan käyttöön (oli innoissaan), mutta muuten on kyllä aika priimaa.

      Pakko yks asia myöntyä.. ne on ihan saakelin ryppysiä. Koska oon rummuttanu ja jättäny ne vaan kasaan lojumaan. Krhm. Työtä puurtaessa jää joskus kotihommat vähemmälle. Silitysraudan päähän mua ei saa koskaan! :'D

      Poista
  12. Edelliseltä anolta asiallinen kommentti perusteluineen, sinä naureskelet ja jopa ivaat, yök.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvällä hengellä anolta kommentti ja hyvällä hengellä vastasin! :)

      Ihan kannattaa kattoa hymiöiden käyttöä, huumoria ja muuta. Ei kannata mielensäpahottajaks alkaa ja tulkita omalla tavallaan. <-- Tämäkään ei ole ilkeilyä vaan ihan asiallinen vinkki. Eli peace vaan :) Kannattaa lukea uudemman kerran!

      Vähän outo kommentti sulta kyllä :D ?

      Poista
  13. Mä tykkäsin erityisesti tuosta Blaan ja Lindexin yhdistelmästä. Jotenkin.

    VastaaPoista
  14. Miusta noi on tosi hauskoja,kivoja ja kivasti erilaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestä, kuulostaa hyvältä :D :D Koska se on sama ku mulla!

      Poista
  15. Ite tykkään yhdistelmistäsi. Tosi kivannäköisiä. Voisin hyvinkin käyttää Juusolla tuommosia, jos housut ois vaikka ohutta collegea ;) Eli täällä on sitten tämmönen lapselle-collegehousuja -äiti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Collegeissa ei oo mtn vikaa! Kaikki ei vaan aina tykkää ja toiset taas tykkää! Loogista? ;D

      Poista
  16. Kaikki sopii mun mielestä oikein hyvin pojalle!

    VastaaPoista
  17. Heipsun!
    Oon hiljattain alkanut lukea blogiasi, ja rehellisesti sanottuna pointsit sulle! :) On uskomattoman hienoa lukea tekstiä, joka tulee vahvalta ja omaperäiseltä kirjoittajalta! Jatkathan kirjoittelua juuri tällä omalla tyylilläsi, sekä juuri niistä asioista mitkä sua kiinnostaa tai ovat sulle tärkeitä, koska juuri ne asiat kertovat susta ja pistävät silmään sillä tavalla, etteihän sun tekstejä voi olla lukematta! En sano että olisin aina samaa mieltä kanssasi, tai ymmärtäisi täysin tunteitasi tms, mutta oli reaktioni sitten mikä hyvänsä, saat ajattelemaan asioita.

    Tästä postauksesta pidin esimerkiksi juuri sen takia, kun se on niin omaperäinen. Musta kokonaisuudet ovat hauskoja, suloisia ja toimivia, joissakin valitsisin ehkä itse toisin, mutta oli mukavaa lukea teidän tyyliä. Ja mikäs sen parempaa, jos poitsukin nauttii vaatteistaan! :)

    Just keep going, olette huippuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella paljon tästä kommentista. Nää on niitä miks jaksan aina kirjottaa esimerkiks :) Mä oon ilonen, että jaksoit hetken nähdä vaivaa ja haluit kertoa tän kaiken mulle. Kiitos!

      Lupaan yrittää pitää olan tyylini!

      Poista
  18. Ihania, tykkään! :) Mun mielestä lapsi saakin käyttää "lapsellisia" vaatteita. Topihan on vielä pieni! Ja en nyt meinaa että nää teidän vaatteet olis vauvamaisia, mut sanoin siks kun sait noita kommentteja että 2-vuotias puetaan isojen lasten vaatteisiin.. No jokaisella on oma tyyli ja hyvä niin :) Olishan se aika tylsää kun jokainen kulkis samanlaisissa vaatteissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä lapsi voi lapsellisia käyttää :) samaa mieltä!!

      Topille nää sopii mun mielestä tosi kivasti.

      Poista
  19. Pari vaatekertaa voisin kuvitella pojan kaappiin, muut on hieman liian erikoisia makuuni. Blaan lintupaita jopa löytyy meiltä kotoa. Pesukarhusetti oli ehkä suosikkini, mistä nuo ihanat housut voisi saada käsiinsä? :)

    Tykkään asupostauksista. Näiden myötä olen löytänyt Zaran lastenvaatteet ja viikonloppuna kotiutinkin sieltä ensimmäiset vaatteet ja yksi t-paita pitää vielä saada sieltä käsiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että ihmiset hyötyy näistä postauksista :) Mäki luen muilta aina. Zara muuten on <3

      Poista
  20. Tosi kivoja! Hei, mistä nuo housut on jotka on Mainion paidan kanssa? Tykkään! Ostin Murulle myös tuollaiset housut mitkä on Blaan paidan kanssa vaan äidin harmiksi kolmevuotias ei niistä tykännytkään. Palautukseen siis meni, harmi kun olivat minusta niin kivat :D

    Lastenhuoneenkapina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on Lasten Taikamaasta :)

      Ja teillä on jo lapsella oma maku? :D Sitä odotellessa!

      Poista
  21. Musta oli oikein kivoja :)
    Ja leggarit ei kyllä minusta ole mikään vauvojen juttu, ei todellakaan!! Ja toiseksi mikä tarve on lapsesta tehdä vaatteillaan aikuinen jo 2 vuotiaana :o musta se on ainakin super tylsän näköistä ja mielikuvituksetonta!!
    Muistan ajan kun itse vielä ala-asteella 6luokalla menin kouluun hevosreppu selässä ja heppa paita päällä. Nykyään se ei tulisi kuuloonkaan siinä iässä, liian lapsellista :(
    Tää ei ollut Anette sulle vaan noille anoille jotka kannattaa aikuismaista pukeutumista ;)

    VastaaPoista
  22. Kivoja yhdistelmiä! Mistä nuo avaruuslegginsit on? Tykkään niin tälläisista postauksista, menee kyllä mun lukulistalle :)

    Haluaisin vielä pukea 4v pojan legginseihin, mutta hän ei suostu pukemaan kuin collegehousuja. Leggareissa on paljon enemmän kivoja kuoseja ja värejä. Onneksi pienempää vielä voi pukea niihin :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätät kommentin!