Laahustimme eilen pitkin Ruoholahden Citymarketin käytäviä ja tutkiskelimme vähän kaikkea. Muutin joskus joulukuussa tähän uuteen asuntoon ja silloin meni kaikki tavarat jakoon. Kaapeissa on havaittavissa pientä tyhjyyttä, joten tämän takia joudun aina välillä tarkastelemaan kaupan tarjontaa. Olen varsinainen alehaukka, joten suuntasin innoissani erään pinon luokse, jossa lojui useampia laatikoita. Lootat sisälsivät ison kasan aletuotteita. Eräässä laatikossa näkyi hiustarvikkeita, mukeja ja muuta kivaa sälää. Lähdin kaivelemaan tuota kasaa ja ikäväksi yllätykseksi käteni osui johonkin terävään. Ei - en satuttanut itseäni, mutta eipä se kaukanakaan ollut. Sieltä tavaroiden alta paljastui useampi veitsi, joissa yhdessäkään ei ollut suojaa terän päällä.
Kuvitellaan tilanne, että olet lapsesi kanssa kaupassa. Hän huomaa alelaatikossa pinnejä ja sanot, että sieltä saa valita itselleen mieleisensä. Innokkaana tämä alkaa kaivelemaan tavaroita ja yhtäkkiä kiljaisee. Terävä veitsi törröttää ranteesta. Kenellä on vastuu?
Jaoin tämän kuvan eilen Facebookissa muutamassa paikassa ja kysyin saman kysymyksen. Aika moni heitti alkuun, että tottakai se on äitin vastuulla. Äiti punkee lapsen tähän maailmaan, joten äiti vastaa myös lapsestaan jokaisessa tilanteessa. Oli se sitten yllättävä veitsi kaupassa, mitäs antoi toisen kaivella laatikoita. Ihan samanlailla, jos leikkipuiston keinu on pultattu huonosti ja lapsi lentää turvalleen, se on tottakai äidin vika, koska päästi lapsen keinumaan. Vai onkohan kuitenkaan?
Itse ymmärrän ajatuksen aika todella hyvin. Tottakai äidin pitää katsoa lapsensa perään ja vahtia tätä yleisillä paikoilla. Vaaroja on ympärillä ja silmät pitää olla jatkuvasti valppaina pienten lasten kanssa. Ei sitä voi laskea katrastaan irti kauppaan ja sulkea silmiään koko reissuksi. Ei sitä kuulu näpytellä leikkipuistossa kännyykkänsä välittämättä mistään muusta, vaan vahtia siinä ohella. Lapsi on aina vanhemman vastuulla, mutta onko tilanteet vanhemman vastuulla?
Tätähän voidaan jossitella vielä pidemmälle. Entä, jos kuka tahansa menisi kaivelemaan tuota laatikkoa. Lapsi, minä tai vaikkapa sinä. Veitsi löytyisi ranteestasi ja aiheuttaisi vakavan haavan. Katsoisitko silloin peiliin ja sanoisit; "Tyhmä minä, mitäpäs kaivelin..". En jaksa uskoa, että monikaan ottaisi vastaavaa tilannetta kovin kevyesti. Luulen, että siinä oltaisiin aika nopeasti vaatimassa korvauksia, hyvityksiä tai jotakin selitystä tapahtuneelle. Ei kukaan pakkaa tavaroitaan ja lähde hymyillen pois kaupasta tuollaisen jälkeen, vai lähtisitkö sinä?
Jos sitä menee vartavasten räpeltämään veitsiä, voi mahdollisista haavereista syyttää vain itseään. Entä siinä tapauksessa, kun veitsien olemassaoloa ei voi millään ennakoida?
Kaikkia vaaroja ei voi välttää tässä maailmassa, mutta sitten taas osan voi. Turhien vaaratilanteiden välttäminen on mielestäni tärkeää ja etenkin julkisilla paikoilla, joissa asioita ei tosissaan voi ennakoida. Käyn kaupassa, en oleta iskeväni kättä veitseen. Käyn ravintolassa, oletan ruoan olevan myrkytöntä. En tietenkään voi koskaan vaatia, että joku kauppa ottaisi huomioon sen, että tietyistä ratkaisuista voi tulla vakavia seurauksia. Voin kuitenkin paheksua heidän valintaansa ja jatkossa olla käymättä kyseisessä kaupassa.
Olen myös itse myyjänä ruokakaupassa. Kyllä mielestäni työnkuvaani kuuluu hyllyttämisen ohella siisteys sekä turvallisuuden takaaminen asiakkaille. Tämä tarkoittaa, etten jätä liukkaita muoveja lattialle, tavaroita lojumaan kompastusuhan välttämiseksi ja pidän teräaseita aina taskussani enkä lojumassa hyllyillä. Olen kaupassa auttamassa asiakkaita, mutta kyllä se on osattava nähdä asiat kokonaisuutena. Äidit ovat vastuussa lapsistaan, mutta joskus kuitenkin tapahtuu vahinkoja ja villi taapero karkaa silmistä. On tekopyhää väittää, ettei niin muka ikinä kävisi. Äidit ovat ihmisiä ja heille sattuu vahinkoja, kuten kaikille meille muillekin. Siksi on tärkeää muistaa huomioida asioita kokonaisvaltaisesti.
Itse en jättäisi avonaisia veitsiä muun sälän joukkoon. En tiedä onko edes sallittua myydä veitsiä ilman suojaa.. En myöskään ole ihminen, joka kävelisi tuollaisen tilanteen ohi ihmetellen. Kävimme sanomassa asiasta myyjälle, joka järkyttyi ja nappasi veitset pois. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Nyt haluaisin kuulla TEIDÄN mielipiteenne aiheesta. Kenellä on vastuu?
Äitiä (tai isää) on niin helppo syyttää kaikesta. Itsepähän ovat kamalat kakarat tähän maailmaan saataneet joten pitäkööt kurissa ja nuhteessa ja eläköön silmät selässä 24/7.
VastaaPoistaNjoo.. Mut oikeesti todella urpoa jo siltä myyjältä kuka noi on tällee kipannu tonne. Ei oo paljon järki päätä pakottanut. Ei oo varmasti tajunnut edes ajatella asiaa. Äkkiä pois käsistä vaan. Laitappas tämä kuva ko. putiikin vastaavalle ;)
Turhan helppo on heiluttaa syyttävää sormea... vanhempia kohtaan.
PoistaMietin samaa tuosta myyjästä, onko ollut järkeä? Pitäski laittaa tää kuva sinne. Hyvä idis!
Tietenkin se on kaupan vastuu! Pistitkö asiasta eteenpäin palautetta?
VastaaPoistaKuten postauksessa lukee :)
PoistaMinun mielestäni veitset ei nyt muutenkaan kuulu laitettavaksi mihinkään laatikkoon sekaisin toisten veitsien tai muiden tavaroiden kanssa (johan veitset tylsyvätkin). Varsinainen aivopieru ollut jollakin tuonne ne laittaessaan. Joten ei minusta ole äidin tai asiakkaan vika, jos jotain sattuu. Kaupan vika se minusta on.
VastaaPoistaSamaa mieltä, ehdottomasti! :)
PoistaKaupalla on vastuu. Toihan on vaarallista touhua!!!
VastaaPoistaNiin mustaki!!!
PoistaIhan järkyttävän vastuutonta suorastaan :/ Onneksi kävit sanomassa asiasta ja korjasivat tilanteen ennen kuin ehti mitään sattumaan.
VastaaPoistaTotta.. tietenkin tollasesta pitää muutenkin sanoa :) Ainakin yks vaara vähemmän!
PoistaHyvää tekstiä! Kaupalla vastuu tietenkin tässä tilanteessa!
VastaaPoistaKiitos! :) Ja samaa mieltä!
PoistaIhan kauheaa! Älyttömiä kommentteja olit facessa saanut. Toivotaan, ettei ikinä satu niiden kyseisten kohdalle vastaavaa tapahtumaa, turha olisi tuollaisten kommenttien jälkeen valittaa! Olisi se kiva kun käsi voisi huonolla tuurilla vammautua pahastikin puhumattakaan elinikäisestä kosmeettisesta haitasta. Onneksi ilmoitit asiasta eteenpäin. Mielestäni sinua voisi moraalisesti syyttääkin jos et olisi asiaan puuttunut. Ei olisi kiva lukea iltalehdestä myöhemmin kuinka veitsi on ruhjonut pienen lapsen käden. Kiitos sinulle mahtavasta teosta, ehkäpä pelastit teollasi jonkun käden :)
VastaaPoistaEipä olis joo ollu kiva, että ohi kävelemällä ois saattanut joku sitten päätyä satuttaa itsensä :/
PoistaMun mielestä on älytöntä touhua ollut kaupalta toi ratkaisu.
Ai kamala! Kaupan vastuu mun mielestä. Ihme kämmi jollain käynyt, mutta hyvä kun kävitte sanomassa :) joku muu ois saattanut tai jopa saattoi kävellä ohi.
VastaaPoistaJoo tottakai pitää muistaa sanoa, pitää olla maalaisjärkeä edes itse pyrkiä poistamaan vaaralliset jutut :)
Poistahttp://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1424935256781.html
VastaaPoistaMites tulikin tämä juuri vastaan Facessa. =D
Sopivasti! :D
PoistaTottakai se vastuu on kaupalla!
VastaaPoistaAinakin jos mokan / virheen tekee :)
PoistaMä sanoisin että tuossa on ihan vain inhimillinen virhe sattunut, ei ole ajateltu ettei ihan kaikkea jämätavaraa voi sekaisin laittaa. Virheitä sattuu kaikille. :) Se mitä tulee vastuuseen niin tottakai jos joku tälläisen virheen takia itsensä satuttaa, niin vastuu on kaupan, mutta mun mielestä lapsesta vastuu on aina vanhemmalla. Eihän esimerkiksi just kaupoissakaan kaikkia mahdollisia astioita voida vetää katon rajaan vaan sen takia, että joku pieni niihin saattaa tarrata ja rikkoa/satuttaa itsensä, kyllä se on vanhemman tehtävä katsoa että pieni selviää ehjänä missä kulkeekin. :) Ja mitä tulee tuohon leikkipuisto esimerkkiin niin jos kyse on laitteen viasta, niin vastuu on "omistajan", mutta jos kyse on vanhemman huolimattomuudesta (lapsi esimerkiksi tippuu kiipeilyverkosta ja satuttaa itsensä) niin vastuu on vanhemman. :)
VastaaPoistaSiitähän mä en puhu, etteikö virheitä sais sattua tai väitä ettenkö niitä tekis. Toisaalta on taas niin yksinkertanen asia, että taas tuntuu hölmöltä edes mokata tollasessa asiassa.
PoistaOon samaa mieltä leikkipuiston suhteen. Jaan sen vastuun mielessäni juuri noin!