On aika kirjoittaa alepostaus, koska joulun jälkeiset alennusmyynnit ovat tosissaan rantautuneet ja parhaat vaatteet on jopa viety jo päältä!
Itse uskaltauduin lähtemään heti ensimmäisenä kauppojen aukiolopäivänä Helsinkiin ja sai kyllä huomata, että ihmisiä riitti. Aikaa oli vain rajatusti, koska itselläni oli työvuoro edessä illalla.
Vilkaisin siis ainoastaan tärkeimmät kaupat läpi nopeasti eli Lindex, H&M, KappAhl ja Polarn O. Pyret.
Olin hieman pettynyt alejen tarjontaan. Lindexillä mikään ei innostanut, KappAhlissa tarjottiin vain tyttöjen vaatteita ja H&M:n alerekki oli täynnä liian omituisia vaatteita omaan makuuni. Kelpuutin kassalle vain kolme paitaa, joista olenkin jo lisännyt kuvat
Topin lipastoon!
 |
KappAhl 86cm (Koska meiltä löytyy saman kuosin housut jo..) |
 |
KappAhl 92cm (Koska Newbie-mallisto♡) |
 |
H&M 86cm (Koska värikäs ja kivannäköinen; pakko saada!) |
Popilla taas oli enemmän vaatteita tarjolla ja olisin halunnut ostaa vaikka mitä! Budjetti oli kuitenkin rajallinen, kun Tammikuun rahat oli vielä tulematta. Kotiutin silti muutaman ihanuuden siitäkin liikkeestä ja köyhdyin noin 50 euroa.
 |
Poppia koossa 86-92cm! |
Käytiin koko perhe toisena päivänä uudestaan katselemassa alen tarjontaa Isossa Omenassa. Tuli muuten vierailtua liikkeissä, joissa en yleensä käy ollenkaan! Hemtex, VeroModa jne...
 |
Shopping Time! |
 |
Topi ja hirviöhattu. Poju on kyllä mukavaa shoppailu seuraa! |
 |
Vero Moda 10e/3kpl , ITSELLENI♡ |
 |
Tähtifarkut; Seppälä. Huppupyyhe, Saippuapullo ja aappalakanat; Hemtex. Hanskat; Vero Moda. |
 |
Uudet "farkut", rakastuin näihin! |
Ajattelin jo, että tämän enempää en jaksa eikä kiinnosta shoppailut. Päätin, että se oli sitten tässä. Piste.
Eipä mennyt kauaa, kun iski halu päästä vanhoille kulmille, jossa asuttiin yli vuosi. Uudenvuoden aattona hyppäsin siis pojun kanssa bussiin ja matkustettiin Vantaan Jumboon. Ehdottomasti paras pk-seudun kauppakeskuksista!
Jumbo ei pettänyt tälläkään kertaa ja esimerkiksi Lindexillä oli kaikkea kivaa, mitä muualla ei ole ollut. Harmi vain, että olin myöhässä ja koot alkoivat olla loppu. Ostin silti Topille yhden t-paidan, paitulin ja uuden takin. (Jos joku haluaa ostaa Kappahlin mustan toppiksen 80cm 20e spk, laittakaa viestiä!)
 |
Lindex 92cm ja 86cm |
 |
Lindex takki 86cm |
 |
Niin törkeän hyvännäköisiä! |
Näiden lisäksi ostin jotakin Name Itistä, H&Mstä, KappAhlista sekä Jesper&Juniorista.
 |
Housut; KappAhl. Sukkikset (2kpl); H&M. Kurahanskat; Jesper&Junior. |
 |
Name It 92cm |
 |
Name It 86-92cm |
Siinä ne nyt sitten oli. Aika hyvänmaun rajoissa olen pysynyt. Kyllä vähän houkuttelee käydä katsomassa löytyisikö vielä jotakin, mutta saa nähdä. Ollaan lähipäivät lähinnä "nyhjötetty" kotona leikkimässä uusilla leluilla ja oppimassa uusia asioita.
 |
Ollaan kiipeilty pöydillä... |
 |
... leikitty LIIKAA sohvaleikkejä... |
 |
... levitetty leluruoat 100000000000 kertaa pitkin yläketaa... |
 |
... seisottu ties missä; korkealla ja matalalla... |
 |
... ulkoiltu kurassa ja märässä... |
 |
... rakennettu junaratoja... |
 |
... pelleilty ja riehuttu... |
 |
... nukuttu yhteisiä päikkäreitä... |
 |
... nukuttu yhteisiä päikkäreitä eri huoneissa... |
 |
... keksitty luovia ratkaisuja, jotta äiti saa lököillä sängyssä pidempään (lelukori makkarissa)... |
 |
... katsottu antaumuksella autoja ikkunasta... |
 |
... laitettu kaikki mahdolliset tavarat laskemaan rataa pitkin... |
 |
... leikitty koiran vesikipolla ja jääty kiinni... |
 |
... uhmattu kieltoa ja leikitty vähän lisää vesikipolla... |
 |
... kiipeilty sängylle tai ainakin yritetty... |
 |
... leikitty dubloilla..
|
...
ELI. Loppujenlopuksi ei todellakaan olla nyhjötetty, vaan vietetty ihanaa ja parasta laatuaikaa yhdessä kotosalla!