Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ale. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ale. Näytä kaikki tekstit

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Sohvaperunasta himoshoppaajaksi


Tiedättekö, kun on hoppu. Mukamas kovakin kiire. Tosiasia on, että ei ole mitään tekemistä, mutta kuitenkin on jotakin. Sekavaa?


Meillä on talviloma miehen kanssa. Ollaan vietetty aikaa tiiviimmin yhdessä ja tehty Topin kanssa juttuja. Tuntuu niiiiin väsyneeltä iltaisin, kun istahdan koneelle, että oksat pois... Ei meinaa järki leikata ja aivot ovat asettuneet lomamoodiin.


Tähän väliin paljastan pienen asian itsestäni. VIHAAN pakkokirjoittamista. Inhoan sitä, että annetaan aihe ja alan kirjoittamaan. Se on jotenkin... yyh. Kamalaa. Tuntuu teennäiseltä ja hankalalta. Sitä joutuu pysähtelemään, pohtimaan ja ajattelemaan liikaa.

Olen kirjoittajana oikeasti spontaani. En koskaan mieti etukäteen, että mitä seuraavaksi raapustaisin, vaan se hehkulamppu syttyy pääni päällä aina yllättäen. Siinä vaiheessa sanat vain tulvivat päähäni ja nappaan kännykän käteeni alustavaa tekstiä varten. Koneella korjaan lukuisat kirjoitusvirheet ja jäsentelen tekstin. Tällä tekniikalla edetessä tulee toki joskus pelättyä ideoiden loppumista, mutta kerta toisensa jälkeen ne ajatukset vain löytävät aivoni ja huutavat päästä julkisuuteen.



Olin teitä varten miettinyt, että kirjoittaisin Topista jotakin. Näinhän siinä kävi, että asian liika miettiminen pisti pään lukkoon ja tekstiä ei synny. Sori, odotan siis vielä inspistä ja vannon sen kyllä jossakin vaiheessa löytyvän.


Yleensä on tapana, että hyvät asiat tulevat tosiaankin spontaanisti. Tästä esimerkkinä voisi käyttää tätä päivää. Olimme nimittäin laiskalla päällä jo aamusta alkaen ja tarkoitus oli ainoastaan.. löhöillä. Toinen meistä sai iltapäivästä kuitenkin ahaa elämyksen, että sunnuntain ristiäisiin pitäisi ilmeisesti se lahjakin käydä hakemassa. Päätettiin pakata tavarat mukaan ja lähteä käymään pikaisesti ostoksilla.




Ihan niin pienestä reissusta ei ollutkaan lopulta kyse. Kyseisessä kauppakeskuksessa sattui olemaan "Sembalot" eli erittäin paljon alennuksia ja tarjouksia talo täynnä. Eihän sitä malttanut enää olla kiertelemättä kauppoja. Lupasin, että ollaan ostoslakossa kuun loppuun asti. Noh, ei vissiin sitten olla enää. Hups.


Topi oli koko reissun ihan elementissään. Puhui ihan uskomattoman paljon ja osasi toinen toistaan vaikeampia sanoja. Tuntui myös, että kaverilla alkaa olemaan jäätävän hyvä tilannetaju. Monessa kaupassa maksamisen jälkeen Topi huuteli "kiitti, kiitti" myyjille ja se oli heidän mielestään jokseenkin suloista. Tämän jälkeen sateli hymyjä ja lopuksi piti tottakai vilkuttaa sekä huudella "heido". Poju päätti siis oppia sanomaan "heido",  koska YKSI ihminen sattui niin hänelle sanomaan. Kaikkea nuo lapset poimivatkin!





Meillä tarttui pienoinen "muotimokakin" matkaan mukaan. Tiedän, että olen tosi pinnallinen varmasti jonkun mielestä tämän asian takia, mutta voivoi. Tuli laitettua Topille "vähän" hassut sukkahousut jalkaan, koska tarkoitus ei ollut jäädä kauppoihin tai riisua ulkovaatteita ollenkaan. Jopa miestä hävetti ne housut, joten käytiin Popilta hakemassa uudet jalkaan. Tarkoitus oli MUUTENKIN ostaa isompia sukkiksia, koska sain juuri myydyksi pois edellisen koon pieneksi jääneet. En aio laittaa tähän todistusaineistoa niistä housuista, otan vastaan haukut pinnallisuudesta, jos niitä satelee ja teen sen naureskelleen. Omat rahani, omat mieltymykseni. Ja hei... tiedän kyllä, että maailmassa on vakavampiakin asioita.


Huom. Haalari on siis oikeastikin shortsimallinen eikä vain lyhyt.

Huom. Bodyn hihat ovat liian lyhyet ja se jää kyllä pois käytöstä. 



Topi sai hetken leikkiä muiden lasten kanssa ja pisti menemään rohkeana. Ajateltiin, että on kiva samalla antaa toisen touhuta ikäistensä kanssa, kun kerran siihen on mahdollisuus. Kovin kauaksi aikaa ei viitsitty siihen jäädä, koska oltiin kuitenkin aika myöhään liikenteessä ja se lahja poltti mielessä ärsyttävästi. Hankala miettiä, että mitä sylikummina oikein haluaa hankkia. Tavallaan kummilusikka olisi jees, mutta sitten taas vähän laimea tässä tapauksessa. Lopulta ostin nipun vaatteita ja pienen paketin kultaliikkeestä. Lahja siis sisältää käytännöllistä sekä säilyvää. Tehtävä suoritettu.





Tiesin kuitenkin, että tehtävälistalta oli periaatteessa ruksittu vasta yksi kohta yli. Olen jo pitkään tuskaillut sen asian kanssa, etten ehkä haluakaan kuivina päivinä pitää Topilla ulkona kumisaappaita. Kevät saapuu pikkuhiljaa ja meidänkin on ne lenkkarit kuitenkin hankittava. Olisihan se typerää aurinkoisena päivänä lompsutella puistossa saappaat jalassa, eikö?


Tiesin tarkalleen, että en halua ostaa Topille mitään epäkäytännöllisiä kenkiä. Kyllähän sitä tulee kuolattua kaikenlaisia popoja, mutta nyt pidän kyllä järjen päässä. Tennarit olisivat esimerkiksi aivan ihanat, mutta mitäpä niistä turhaan maksamaan tavallaan ihan vain ulkonäön takia... Katsokaa, yritän oppia kovasti pois turhamaisuudesta! (Tämä siis henkilökohtainen mielipide omasta tilanteesta.)


Olin vakaasti päättänyt, että Topille tulee laatukengät tunnetulla merkillä. Huomioiden kuitenkin sen, että ne ovat oikeasti käytönnölliset ja hyvät jalkaan. (Mitäpä sitä merkilläkään tekee, jos laatu on paskaa?) En oikein ole tähän mennessä tykännyt Prismassa ja muissa marketeissa myydyistä kengistä, koska ne ovat kamalan jämäköitä ja raskaita. Kävelemään opettelevan on aika kurja kulkea sellaisissa.

Suunnattiin ensimmäisenä siis Stadiumiin ja ilmoitin mitä etsitään. Ei mennyt kauaa, kun käveltiin kaupasta ulos hymyillen. Luotan Adidakseen ja pidän kyseisen merkin tuotteista paljon. Kokemukseni juontavat juurensa siihen aikaan, kun itse vielä urheilin. Pidellessäni kenkiä kädessäni, tiesin heti löytäneeni ne oikeat. Jalkaa tukevat, tyylikkäät ja kevyet. Topi, joka on pitänyt kävelylakkoa viimeisen viikon verran, suostui jopa ottamaan askelia keskellä kauppaa nuo uudet popot jalassaan. Hintakin oli suhteellisen alhainen ja väri sopii hyvin pojan keväthaalariin. Tämäkin tehtävä siis suoritettu.





Stadiumissa oli PALJON kivoja alennuksia. Oli järkyttävän halpoja takkeja, naisille kenkiä ja sisävaatteita. Vähän kaihoisasti katselin rekkejä, mutta pysyin päätöksessä, etten haali mitään turhaa. Ostin ainoastaan pari paitaa itselleni, koska tässä laihduttamisessa on sellainen vika, että vaatteet jäävät isoiksi. Hintakin oli vain 5 euroa kappaleelta, joten ei tuntunut missään.



Ihania kesäpaitoja <3


Pari päivää sitten kaivoin kaapista omia kevätvarusteita ja totesin, ettei niitä ollut. Kengät lensivät roskikseen, koska olivat niin puhki, kaulaliinoja ei löytynyt, laukutkin kaikki olivat aika ränsistyneitä ja värimaailma niiden löytyneiden vaatteiden kanssa ei kohdannut sitten millään. Kukaan ei halua kulkea ulkona punaisessa takissa, liiloissa kengissä, pinkin kaulahuivin kanssa ja kädessään valkoinen laukku. Aika kamalan sekavaa.

Takinhan hankin vasta viime syksynä, joten uutta ei tarvitse metsästää. Yleensä pukeudun vain tummiin ja huomaamattomiin väreihin, koska en tykkää olla näkyvä. Nyt olen kuitenkin mennyt ostamaan PUNAISEN takin. Ahdistaa usein pistää se päälle, koska tiedän näkyväni joka paikkaan. Kuulostaako oudolta? Olen silti sinnikkäästi sitä nyt käyttänyt kirjavien asusteideni kanssa, koska muutakaan vaihtoehtoa ei oikein ole.


Olin saanut tänään niin paljon jo aikaiseksi, ettei ollut mitään ongelmaa lähteä etsimään uusia asusteitakin. Tarmokkaana aloin käymään kauppoja läpi ja aika nopeasti tuo into sitten hiipuikin. Marisin kännykällä ystävälleni, etten osaa ollenkaan ostaa vaatteita omaan käyttöön, koska Topille on sata kertaa kivempi etsiä kaikkea. Onneksi sain hyviä ehdotuksia ja mukana oli ripaus tuuria. Kaikki nimittäin löytyi, joita etsinkin.


Blingbling aurinkolasit ja kaulahuivi Lindexiltä. (Lasit tulivat OSTA 3 MAKSA 2 tarjouksessa ilmaiseksi)

Ihanan kompakti laukku myös Lindexiltä.

Dinskosta löysin sitten kengät halvalla... vain 8€ (OVH 40€)

Nämä myös samasta paikasta samaan hintaan ja samalla OVH:lla.

Lopuksi suuntasin Seppälään etsimään ristiäisiin mekkoa, jonka bongasin melkein heti. Seppälään voi luottaa mekkojen suhteen aina.


Homma hoidettu. Lista tyhjä. Kappas kummaa. Pitkään stressaanneet asiat selvisivät kerta heitolla. Kai sitä pitäisi vain luottaa eikä aina hermoilla turhasta. Lopulta voin myös sanoa, että oli pitkästä aikaa oikeasti aika hyvä päivä. Ei ollut aikaa ajatella mitään tai ahdistella. Sitä vaan meni ja keskittyi.


Tulipas tästä postauksesta pitkä. Anteeksi, en ollut ihan parhaimmillani ja ehkä olin vähän tylsäkin tänään. Lisäsin puhelinkuvia, selitin sekavia ja jaarittelin. Lohduttaudun sillä, että ainakin olin aito ja spontaani jälleen kerran. Ei sitä pidä aina kaunotekstiä suoltaa, eihän?








Käykö teillä muuten koskaan näin? Päivä muuttuu spontaanisti ja yllättäen? Löydättekö itseänne ikinä tilanteesta, jossa teidän ehkä vähiten piti olla? 

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Minimint.fi - Loppuunmyynti



Pienenä vinkkinä siis lukijoille, että kyseisellä sivustolla tosiaan myydään kaikki tuotteet edulliseen hintaan. Itsekin tuli tilattua onneksi hyvissä ajoin läjä uusia vaatteita Topille.

Monet tuolla sivulla ovat vähän arvokkaampia vaatteita, joita en ehkä uskaltaisi täyteen hintaan kokeilla. Nyt hyvän alen saattelemana päätin liikkua tutuista sekä turvallisista merkeistä muille maille tutkiskelemaan.

Tilasin lähinnä Paul Frankin sekä Nununun tuotteita.



Paul Frank <3 Koko 24KK

Nununu <3 Koko 2v

Body on vielä vähän liian iso..

... mutta housut juuri passelit.

Ilman tukea kyykkyyn!

Merkkiä en muista enää enkä löytänyt sivuiltakaan...  



Paul Frank

Nununu




Paul Frank <3  Koko 18/24kk

Järkyttävän suloinen haalari!





Snadisti lahkeet nousee nostettaessa.

Tästä kuvasta nousi haloo äityleissä, koska haalarihan on selkeästi pieni.


Paul Frank





Muutaman vaatteen palautin, en jaksanut kuvata. Toinen oli todella nafti ja toinen taas osoittautui tyttöjen vaatteeksi.



Näistä mitkä kotiin jäi, olen todella iloinen.

Tällaisia tuli hankittua.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Loppiainen kuvina


Tämä postaus on taas vaihteeksi perinteinen puhelinkuva -postaus. Eli tässä ei ole mitään hienoa sanomaa, upeita otoksia eikä mitään muutakaan erikoista.

Silti tykkään näitä tehdä. Välitän itse huolitelluista asioista ja rakastan maata järisyttäviä kuvia, joiden kauneudella ei ole mitään rajaa. Arvostan silti paljon aitoja juttuja ja kuvia oikeasta elämästä höystettynä tärähtämisellä ja huonoilla sävyillä.

En aio olla kiiltokuva -bloggaaja, joka näyttää maailmalle vaan parhaimmat puolet. Aion postata mistä postaan ja toivoa, että ihmiset silti jaksavat tavallisuuttani.

Tässä postauksessa nimittäin ainakin on todella tärähtäneitä kuvia, omituisia ilmeitä sekä todisteita lihoamisesta. Lopussa on suttuisia räpsyjä ostoksista.

Sillä me lähdimme perheen kesken tänään Jumboon viettämään shoppailu sekä touhuamispäivää!


Aamulla nukuin taas varmaan yhteen (vapaa päivä molemmilla..) ja Topi touhusi iskänsä kanssa kaikkea kivaa.

Sitten suunnattiin koko perhe kohti Kauppakeskus Jumboa.

Topi oli ainakin iloinen....

Bussimatkat Topi sai olla sylissä, koska Espoosta Vantaalle matkustaa toista tuntia.

Jouduttiin kyytiäkin vaihtamaan monessa paikassa ja bussia odotellessa Topi innostui karusellista.
Käytiin sitten sitä kokeilemassa, vaikkei päälle laitettukaan.

Perhepotretti. Ei ehkä niin edustava, mutta tämmöisiä me olemme! :D

Omaan ulkonäköön ei tullut panostettua tänään. Hiukset sojottivat ja vaikka mitä,
mutta ei sitä aina tarvitse laittautua.

Topi söi junassa lounaansa, koska tämä on uusi keino viihdyttää poikaa matkoilla.

Poika on taas innostunut Ella´sin smoothieista ja osaa imeä koko annoksen jo itse.

Asukuva. Muodikasta? Not!

Bussissa Topi halusi pusutella ja halitella iskää ihan urakalla. Ihana hetki seurata tuota rakkautta <3

Ensimmäisenä perillä suunnattiin Popille hakemaan meidän kevään windfleeceä.
Oranssi on 100% Topin väri! Järkyttävää, että jouduttiin ottamaan jo koko 98cm!

Topi sopi Popin kassalle hyvin, kun oli päästä varpaisiin kyseisen merkin vaatteissa!

Niin suloinen!

Mentiin sitten läskeilemään Raxiin. Topikin sai syödä tiettyjä ruokia.

Loppuun annettiin pojulle pala pizzaa, mutta ei uponnut ollenkaan! Aiheutti vain paljon puistatuksia.

Ruokailun jälkeen Topi pääsi Naurusaareen leikkimään. Paras juttu oli kiivetä portat ylös ja
laskea liukumäestä alas. Uudestaan ja uudestaan.

Löysi Topi pallonkin, josta ei päästänyt koko reissun aikana irti.

Yritettiin välillä tehdä muutakin, mutta mikään muu ei oikein jaksanut kiinnostaa.

Kiipeily on tosin nykyään niiiin IN! 

Löydettiin paikasta auto, jonka sai hurisemaan ja heilumaan. Topi näytti lievästi
järkyttyneeltä koko kyydin ajan, mutta istui silti urheasti loppuun asti!

Ja TAAS perhepotretti edustavilla ilmeillä. Tässä muuten kuva, josta huomaa, että
olen päässyt lihoamaan... :(  (Okei, peilin rajaus hämää vähän myös..)

The Päivän Asu!

Pakko vilauttaa lukijoille Jumbon ihanaa lastenhoitohuonetta!

Koko reissun Topi bongaili joulukuusia, jotka vielä tänään olivat Jumbossa.
"Wauuu" kaikui pitkin käytäviä.

Tuli ostettua tällä kertaa vaatteita lähinnä vain itselleni... harvinaista!

Topi on eläinfani, joten käytiin katsomassa pupuja eläinkaupassa. Poika osaa sanoa "pupu", mutta tällä kertaa kaikki
eläimet olivat jostain syystä "hauvoja".


Tämä kuva on isukin puhelimasta. Isät... ja niiden älynväläykset!


Shoppailujen jälkeen Topi sai vielä leikkiä pienemmällä leikkipaikalla. Jumbo on ihana,
koska se huomioi lapset niin hyvin!


Vielä päivän lopuksi illalla kello 21 Topia jaksoi naurattaa!


<3

Noin kymmenen minuuttia hymyilyn jälkeen tuli hiljaista ja poju löytyi rattaistaan täydessä unessa.


Oltiin kotona vasta kymmenen jälkeen eli PAAALJON myöhemmin mitä Topi yleensä menee nukkumaan. Poika nukkui melkein kotiin asti, mutta heräsi kovaan ääneen bussissa. Ihan hyvä sinänsä niin saatiin iltapala massuun ja iho pestyä kylvyssä. Ihan mukisematta pikkurakas nukahti sänkyynsä, kun vihdoin sinne asti päästiin.

Uskon, että päivä oli mukava kaikille. Näistä kuvista ei saa koko käsitystä, mutta pääasia, että tiedetään se itse!


Lopuksi siis vielä ostokset:   (Heh, laatu ... ;)




Topi sai valita kaksi autoa autorataansa ihan itse ja nämä poika nappasi hyllystä.

Popin 86cm paita kauluksella.

Pop 92cm, tätä olinkin etsinyt!

Windfleece 98cm <3

Tästä paidasta edustavampi kuva oli ylempänä.

Ihan törkeän huono kuva, mutta tosiaan tärkein varmaan näkyy? Eli siis mustat legginsit alle vitosella.

Muutama tavallinen paita H&M:stä...

.....

Alelöytö Lindexiltä. Näyttää paremmalta päällä kuin kuvassa!


Rahaa meni, tarpeellista tuli hankittua. Ei mitään ylimääräistä. Mieskin sai vaatteita, mutta niitä en taida esitellä. Loppukuu vieraillaan luultavasti vain kirppareilla!


Aika ei riittänyt ottamaan parempia kuvia tällä kertaa, mutta nyt menen nukkumaan tyytyväisenä, koska tiedän postauksen olevan valmis!