Ihan vain ihminen

Joskus pysähdyn miettimään äitiyttä ja omaa itseäni. Jämähdän oikein pohtimaan sitä minkälainen äiti olen. En ainakaan ehkä se paras mahdollinen - mitä parhaana olo sitten ikinä tarkoittaakaan. Varmaan sellaista utopistista kuvaa äidistä, joka pärjää kaikessa ja ylisuorittaa hymy kasvoillaan ilman ongelman häivääkään. Voin rehellisesti kyllä myöntää, että tässä äidissä on vikaa ja paljon. Jaksaminen on välillä nollassa, tehot hiipuneet olemattamiin ja zemppi piileksii jossakin nurkan takana. Aina ei vain jaksa. Enkä ala myöskään valehtelemaan, että jaksaisin. Tässä tulee rehellinen (kärjistetty) tilitys äitiydestä.

Aamu alkaa yleensä heräämisellä. Se ah, niin ihana kokemus, jota en haluaisi jättää mistään hinnasta väliin. Lapsi tökkimässä silmiä, huhuilemassa korvaan ja koira vinkumassa jalat ristissä. Nenään leijailee paskavaipan haju ja illalla pöydälle unohtuneen juuston kitkerä tuoksahdus. Sitä haluaisi vielä sulkea silmänsä, mutta joku kiskoo ihanan lämmintä peittoa päältä ja kiljahtelee riemuissaan liian kimeällä äänellään. Vääntäydyt pystyyn luultavasti niskat ihan jumissa, pää sekaisin liian lyhyistä unista tai ainakin vähintään vasen jalka krampaten viileän huoneilman takia. Silmät lupsahtelevat, astut matkalla miljoonan auton päälle ja rakko huutaa hallelujaa, mutta päässä kolkuttaa vain yksi asia; se joka-aamuinen paskavaippa.

Asia, jota en ylistä enkä ilosta hykerrellen suorita. Sitä sanotaan, että "oman lapsen kakki tuoksuu erilaiselta" ja "kyllä siihen tottuu". Olisi mahtavaa nähdä se lapsi, joka paskoo ruusuntuoksuisia papanoita. Vaippa täynnä sontaa tuskin on se ensimmäinen asia, jonka haluaa aamulla kohdata. "Huomenta kakka! Minkäslainen yllätys täällä tällä kertaa odottaa?". Sen lisäksi, että on aamukakka, on myös iltapäiväkakka ja iltakakka. Joskus ahkera vaihtaminen saatetaan palkita näiden lisäksi ylläribonuksella, joka vieläpä tursuaa sisälahkeistä yli. 

Tästä päästään yleisesti likaan, siivoamiseen sekä puunaamiseen. Aina saa olla paperi kädessä, märkärättejä laukussa tai juosta pää kolmantena jalkana pelastamaan sohvaa, joka sai juuri niskaansa purkillisen jogurttia. On se niin mukavaa, että saa olla kotiäiti ja jää aikaa kodin ylläpitämiseen. Mahtava loma, kun voi tiskata tiskejä, pestä pyykkiä, VIIKATA pyykkiä, imuroida ja kaivella puolikkaita leivänpalasia milloin mistäkin kolosta. Puhumattakaan jatkuvasta vaatteiden putsauksesta, matolle kaatuneista mehuista tai tahmaisista käsistä, jotka ylettyvät noin metrin korkeudelle lääppimään tavaroita. On se vaan niin rentoa hommaa tuo kotona oleskelu.

Siivoamisen ohella pitäisi vielä täydellisen äidin tavoin upottaa aikaa lapsen kanssa leikkimiseen. Paras äitihän on äiti, joka leikkii lapsensa kanssa jokaikinen hetki. Sitä on toisessa kädessä pölyhuiska, toisessa imuri ja varpailla yltää ihan hyvin heiluttamaan muutamaa autoa edestakaisin. Paitsi, että hyvän äidin määrite on siinä, että tarjoaa lapselleen mahdollisimman virikkeellistä toimintaa. Tyhmähän lapsesta kasvaa, jos se päätyy leikkimään "vain autoilla". Pitää vähintäänkin koota palapelejä, maalata värikylpy-maalauksia ja opetella lukemaan parivuotiaasta eteenpäin. Ulkoiluakin pitäisi sovittaa päivään sopiva määrä ja loistava äiti istuu ulkona lapsen kanssa säällä kuin säällä eikä varsinkaan katsele mitään piirrettyjä kotona. Piirretythän tuhoavat aivosolut ja syövyttävät viimeisimmätkin tajunnanrippeet pois lapsen päästä.

Näinhän se menee, joopajoo. Itse en ole se äiti, joka aina jaksaa välittää niistä tahroista. Niitä tulee ja menee, vahinkoja sattuu. Mummilla oli tapana aikanaan sanoa, että  pesukone pesee ja paperi pyyhkii. Vaatteetkin on tarkoitettu ihan siihen käyttöön, vaikka hintalapussa olisi millaisia lukemia tahansa. Haalarin kuuluu kulua ulkona, kenkien ottaa osumaa kärjistä ja hanskojen reikiintyä kovalla käytöllä. Sitä se elämä on. Olen aika laiska puunamaan tahroja vaatteista ja jätänkin sen homman huoletta pesukoneelle. En jaksa ripustaa pyykkejä kuivumaan, joten olen hankkinut meille kuivausrummun. Pyykitkään eivät kyllä mene itsestään kaappiin, mutta tuskinpa ketään haittaa, jos ne muutaman päivän lojuvat puhtaiden pyykkien korissa. Joskus saattaa tulla vastaan päivä, että lusikat loppuvat kesken ja on pakko pistää tiskikonetta pyörimään. Kukkakin kuoli viime kuussa, pitäisiköhän se viskata jo roskikseen?

Leikkimisessä olen ollut kyllä armottoman huono. Käytän joskus ovelasti hyväkseni pojan omatoimisuutta ja käsken tämän roudata yksitellen laatikon eläimet luokseni. Tähän menee ainakin vartti yhteistä puuhaa. En ole myöskään ihan kovinkaan innokas ulkoilija ja vissiin tämä tyttö on tehty sokerista. En koskaan ole ymmärtänyt niitä heittoja, että "meilläpä ulkoillaan, vaikka kissoja taivaalta sataisi." Meillä ei. Silloin napataan ohjain käteen ja laitetaan telkkarista pyörimään kiva leffa tai lähdetään vaikkapa uimahalliin.

Mitä tulee elämän pieniin perusasioihin? Hampaiden pesu? D-vitamiini? Luonnonmukainen, kaikinpuolin ravitseva ruokavalio ja sokeriton elämäntyyli? Zempattavaa löytyy jo hampaissa. Yritän muistaa ne jokainen aamu ja ilta, mutta joskus lipsuu valitettavasti. Tässä yritän ihan todella hampaiden takia petrata. D-vitamiiniä en tahdo muistaa koskaan. Silloin vauvana tuntui, että tämä asia määritti hyvän äidin ja keskustelupalstoilla puhuttiin sekä vatvottiin sitä, että kuka sitä muistaa antaa ja kuka paska äiti ei muista. Ruokavalio meillä ei ole pelkkää luomua, se sisältää säilöntäaineita ja poika saa herkutella. Teemme ruoan kyllä paljolti itse, mutta käydään joskus hesessä, ostetaan paistopisteeltä pullaa ja juodaan mehuja lounaan kanssa. En myöskään omaa sisäistä kelloa, joka huutaisi minuutilleen oikeeseen aikaan, että nyt kattila tulelle ja soppa valmistumaan, vaan edetään päivä kerrallaan perstuntuman mukaan.

Ja mitä tulee vielä siihen ensimmäiseen kohtaan... en kyllä jaksa kovin usein nousta sängystä ihan heti. Venytän peiton alla makoilua viimeiseen asti, nautin hellistä (tai vähemmän hellistä) herättelevistä pusuista ja olen opettanut pojan hakemaan itse aamupalaa jääkaapista. Kyllä sitä aina saa venytettyä unia ainakin pari minuuttia.

Ei - ei yksikään näistä, vaan ihminen.

Ihan vain tyyppi, joka ei jaksa ylisuorittaa jokainen päivä. Tyttö, joka arvostaa rauhallisia aamuja, ei ole tottunut paskan hajuun eikä tykkää kellotetusta arjesta. Äiti, joka siitä huolimatta rakastaa työtään ja haluaa herätä jokaiseen uuteen aamuun, vaikka se olisikin osittainen kopio edellisestä. 

Tulee päiviä, kun ei jaksa tehdä mitään. Tulee iltoja, kun innokas kiljuminen ottaa korviin. Tulee öitä, kun ei millään jaksaisi nousta paijaamaan itkevää lasta. Silti sitä tekee sen kaiken mielellään, koska se rakkaus omaa lastaan kohtaan on niin valtava. 

Myönnän, etten ole se utopistinen äiti kaikki hommat hanskassa, vaan se realistinen mutsi ne hanskat välillä hukassa. 

Astetta realistisempi kotipostaus

Syksy on ihana vuodenaika, kuten eräässä postauksessa asiaa jo hehkutin. On värejä, tuoksuja ja synkkiä iltoja. Valitettavasti tulee herkästi unohdettua se päivien synkkyys, joka väsyttää sekä lamauttaa koko kropan. Alkuun aurinko paistoi melkein jatkuvalla syötöllä, mutta nyt on pukannut harmaata tihkua useampi päivä putkeen. PLÄÄH! Saako kaivautua viltin alle hytisemään?

Väsymys aiheuttaa itselleni laiskuutta, saamattomuutta ja mikään normaali homma ei innosta. Siivoaminen, siistiminen ja järjestely kotona ovat niitä asioita, jotka saattavat jäädä väsymyksen jalkoihin. Voimattomuutta voi tulla säästä, pienen lapsen valvomisesta tai kiireisestä arjesta. En usko, että olen ainoa ihminen maan päällä, jolla siivoaminen menee joskus yli hilseen. 

Päätin väsätä postauksen meidän kodista, mutta tehdään se hauskan realistisella tavalla. Miltä kämppä näyttää laiskan aamupäivän jälkeen, kun taapero on elänyt ihan omaa elämäänsä pienessä kerrostalo-kolmiossa? Mitä kaikkea sitä lojuukaan "TO DO" -listalla ja miltä kaikki sitten lopulta näyttää raivauksen jälkeen?

Aloitetaan esittely luonnollisesti eteisestä. Tuo pitkä ja mukavan leveä tila on ollut mieleeni alusta asti. Ulos lähtiessä tilaa riittää, vaikka jaloissa pyörii lapsen lisäksi koira. Eteinen ei vie myöskään liikaa tilaa asunnosta ja jää kivasti erilleen piiloon. Näyttävä, mutta huomaamaton! Ehdottomasti parasta tuossa osiossa on lattiasta kattoon yltävät lasikaapit!

Leluja lattioilla, jakkarat lojuvat sivussa ilman tarkoitusta, unohdettu taulu, paperiroskaa ja rattaat väärällä paikalla. Siitä on meidän eteinen usein tehty. On helppo hakea kaapista jotakin ja unohtaa ovet auki tai on yksinkertaista iskeä villapaita kuivumaan lähimpään kahvaan. Lehtien vieminen on yliarvostettua puuhaa ja koirankin kamojen paikalleen asettelun korvaa pikainen tunkeminen. Huonekalut, joita ei enää tarvita saattavat lojua viikkokausia jossakin nurkassa "poissa jaloista". Entäpä sitten rattaat? Kukapa niitä jaksaa viedä takaisin alas rankan kotiutumisen jälkeen. Meillähän siis on rakennuksen sisätiloissa rattaille tarkoitettu kätevä huone kerrosta alempana... ei tarvitsisi kotona säilyttää. 

Pienen urakoinnin ja siivoamisen jälkeen näyttää paremmalta. Ei se kovin kauaa koskaan pysy täydellisenä tuokaan huone, mutta tänään iski puhti järkkäilyyn. Ilman tavaroita eteinen on yllättävän tyhjä ja kolkko, koska matto on EDELLEEN hankkimatta. "Vaikeita" päätöksiä, joita siirtää koko ajan eteenpäin tehtävälistalla.

Seuraavaksi siirrytään kylppäriin, joka onkin eteisen ohessa. Pidän tätä asunnon parhaimpana huoneena! Rakastan värisävyjä, joita siellä on käytetty, laatoitusta muovimaton sijasta ja etenkin tilavaa saunaa. Kylppärissä on muuten lattialämmitys, johon olen vakavasti kiintynyt! Tästä kämpästä en helpolla lähde.

Joskus tuntuu, että tämä on ainoa huone, joka pysyy suhteellisen järjestyksessä. Toki sitä tulee välillä kerättyä likapyykkiä hetkellisesti lattialle, jätettyä pojan kylpylelut siivoomatta tai ehdoton arkkivihollinen on vessapaperi-hylsyt, jotka eivät koskaan päädy roskikseen asti! Kylppärissä on myös luonnollista kuivattaa vaatteita, joten niitä tulee näkymään hamaan loppuun asti roikkumassa eri paikoissa.

Tälläkään kertaa ei tarvinnut tehdä paljoa huoneen siistimiseen. Topi oli muutamat lelut jättänyt lattialle ja ne keräsin talteen, vein yhden hylsyn hamsterille tuhottavaksi sekä viikkasin kuivat vaatteet kaappiin. Pieniä muutoksia, mutta kokonaiskuvaan iso ero.

Järjestyksessähän tässä edetään, joten seuraavaksi voidaan astua itse tornadon alkulähteille. Pojan valtakunta eli oma huone on se, mistä kaikki lelut lähtevät vaeltamaan ympäri asuntoa. Sisustuksen kannalta huone on hankala, koska se on pitkähkö. Ikkunakin on vähän hölmösti keskellä, joten huoneen suunnittelu on aika työlästä.

Harvemmin Topi levittämällä levittää tavaroitaan. Sotku tuppaa syntymään leikin lomassa ja se olkoon sallittua. Meillä on tapana siivota edelliset lelut pois, jos vaihdetaan leikkiä. Aina näin ei kuitenkaan tapahdu, koska en itse jaksa ja siivoan kaikki vasta lopuksi. Tavaroita, leluja ja pehmoja lojuu lastenhuoneen lattialla ihan varmasti. Joskus verhot ovat jääneet avaamatta ja sänkykin petaamatta, mutta siitä voi syyttää vain laiskaa äitiä.

Huoneen sisustaminen on ollut tosiaan hankalaa ja se on edelleen keskeneräinen. Leluille kuitenkin on jokaiselle vihdoin oma paikkansa, joten ne keräämällä saa paljon aikaan. Yleisilmeeltään havittelin alkuun jotakin tyylikästä sekä yksinkertaista, mutta lopulta en vain osaa luopua pienistä lapsekkaista jutuista, joita huone edelleen pitää sisällään. Ehkä se ei ole valmis ja ihan täysin yhteneväinen, mutta pidämme kaikki kolme tämän hetkisestä ratkaisusta paljon! Pikkuhiljaa se varmana muokkautuu erilaiseksi ja kohti sitä ihailtavaa yksinkertaisuutta, mutta kivahan tämä tosiaan on ollut näinkin.

Pojan huoneen vieressä on meidän makuuhuone. Se on malliltaan samanlainen, mutta aavistuksen pienempi. Sisustamista ei kamalasti tarvitse miettiä, koska huoneeseen ei juuri mitään mahdu. Olisihan se kiva laittaa sinne kaikkea ihanaa, mutta en ole tässä asiassa erityisen taitava.

Huoneen teema on synkkä varasto. Tavarat, jotka odottavat purkamista, varastoon viemistä tai myymistä, lojuvat usein meidän huoneessamme. Siellä nukutaan, joten poissa silmistä on sama kuin poissa mielestä. Pinnasänkykin on nyt kerännyt pölyä huoneen seinustalla useamman viikon. Entäpä sitten tuo sängyn petaaminen heräämisen jälkeen? Ei ole väsyneen aamuihmisen heiniä ollenkaan!

Päätin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kerätä lojuvat tavarat pois. Edellisessä asunnossa tätä ongelmaa ei ollut, mutta tähän muutettua kaikki on ollut koko ajan niin kesken, että sitä ei ole välittänyt. Jatkossa makuuhuone saa olla siistinä kamoista ja lupaan pedata sängyn ainakin viimeistään päivällä!

Ehkä kaikista sotkuisin huone on kuitenkin lopulta olohuone, koska se elää päivän aikana paljon. Yleensä lelut haetaan sinne, siellä katsotaan televisiota, kirjoitetaan blogia ja joskus jopa syödään. Huoneena se on miellyttävän avoin ja tilava, joten siksi me kai siellä oleskellaan eniten. Olkkarissa on muuten ovi lasitetulle parvekkeelle, jota en esittele erikseen. Se on tällä hetkellä täynnä pahveja, koska taloyhtiön pahvinkeräys on aina liian täynnä ja viedään noita sinne vähän kerrallaan.

Sohva on ehkä kämpän pirullisin huonekalu, koska jopa Topi on ymmärtänyt sen helppouden tavaroiden säilytyksessä. Sinne tulee laskettua posti, heitettyä pyykit kuivausrummusta ja roudattua sängystä petivaatteet aamulla. Olohuoneessa on aina leluja, koska siellä me tosiaan oleskellaan. DVD:t ovat pojan salainen mielenkiinnon kohde ja aina se niitä kuskailee pinoihin tai yksittäin ympäri olkkaria. 

Lelut siivotaan pois kuitenkin joko monta kertaa päivässä tai sitten lopuksi illalla. Haluan viettää sitä omaa aikaa ilman kaikkia värikkäitä otuksia ja mielelläni kävelen astumatta pikku-autojen päälle. Myös astiat ovat sellainen juttu, että likaisia en koskaan jätä lojumaan, vaan noustessani vien ne HETI keittiöön. Puhtaita Topi joskus kantaa sohvalle ja ne lähtevät siitä sitten siivouksen yhteydessä paikalleen. Pyykit ovat iso riesa, koska aina ei löydy jaksamista niiden viikkaamiseen ja saatan pestä monta koneellista kerralla. Siinä ne sitten sohvalla lojuu pari päivää, kunnes ärsyynnyn ja viikkailen pois. Ennen olin tässäkin tarkempi ja kaikki meni heti kaappiin. Sisustukseltaan olkkari on aika yksinkertainen ja se vaatisi jotakin muuta piristämään ilmettä, mutta rehellisesti sanottuna ei hajuakaan MITÄ!!

Viimeisenä, muttei vähäisempänä tulee keittiö! Kaunis, erilainen ja avoin pieni keittiökäytävä. Komeroksi sitä ei todellakaan voi sanoa tilavuuden puolesta. Rakastan kaikkia yksityiskohtia tuossa tilassa! Laatikoissa on kivat pohjat, tiskikone kuuluu asuntoon ja väritys poikkeaa tavallisesta. 

Keittiö kuuluu kuitenkin niihin huoneisiin, jotka nopeasti sotkeentuvat aamupäivän aikana. Kauppakassien purkaminen jää puolitiehen, ruokatahrat odottavat pyyhkijäänsä ja maksettavat laskut makaavat pöydällä. Leluja, kyniä ja tavaroita löytyy luonnollisesti tasoilta, koska on muka niin helppo laskea ne käsistään lähimmälle pöydälle.

Huonekalujen puolesta keittiö miellyttää silmääni ja olen onnellinen tuosta ruokapöydästä! Saatiin se ilmaiseksi enkä vaihtaisi sitä mistään hinnasta! Väritys huoneessa on valkoinen, koska toinen osa kaapeista on sitä sävyä myös. Puunsävy kiehtoo paljon, joten siksi sitä on esillä edes yhdessä talon huoneista. Keittiö on helppo saada siistin näköiseksi, koska yleensä siellä olevat tavarat ovat vain eksyneet paikaltaan tai jokin asia on kesken, kuten ruoanlaitto. Ei mene montaa minuuttia siivota ruokailun jäljet ja se tuleekin tehtyä yleensä  heti. 

Tällainen on meidän koti sotkuisena sekä siistinä. En edelleenkään omista lahjaa sisustamisen suhteen, mutta pikkuhiljaa kokeilemalla se oma juttu löytyy. Asunnosta puuttuu lamppuja, mattoja ja sellaisia pieniä asioita, jotka tekevät kodista kodin. Pitäisi hankkia jotakin seinille, hyllyille ja tasoille, jotta koko kämppä ei olisi niin paljas. Kaikki ajallaan.

Tein tämän postauksen, jotta voisin näyttää myös sen toisen ilmeen kodista. Koti voi kiiltää puhtaana tavaroiden ollessa sentilleen omalla paikallaan, mutta se voi myös olla joskus kaaoksen vallassa. Haluan painottaa, että annoin tiettyjen juttujen jäädä tätä postausta varten sotkuisasti, jotta en joutuisi useampana päivänä erikseen kuvailemaan. Tavallaan siis osa kokonaisuutta on "lavastettua", vaikka en mitään sotkuja tehnyt tahallani. Jätin enemmän ehkä siivoamatta asioita, joita olisin ihan hyvin voinut putsata. Tämä on tärkeä sanoa ääneen, koska ihmiset eivät aina tajua keskittyä lukemaansa. Meillä ei ole suurimmaksi osaksi ajasta nämä kaikki sotkut valloillaan kodissa eli täälläkin on ihan puhdasta ja hyvä elää! Yritin postauksessa tuoda esille sitä vastakkainasettelua ja niitä stereotyyppisiä sotkun aiheita. En myöskään väitä, että meillä koti kiiltäisi puhtaana jatkuvasti! Sanotaanko, että tämä kämppä kulkee kultaista keskitietä. Joskus on puhdasta ja joskus kaaosta, toisena päivänä ehkä vähän molempiakin.

Elämän ei mielestäni pidä olla rehkimistä ja täydellisyyden tavoittelua. Siinä väsyy ja puhti loppuu kokonaan. Itse pyrin käyttämään yhteistä aikaa pojan kanssa olemiseen ETENKIN, kun meillä ei sitä sisarusta pojalle ole. Siivoskelen, putsaan ruoanlaiton jäljet ja viikkaan pyykkiä omalla ajallani. Tämä järjestely on sopivampi kaikille, vaikka joskus jotakin tekemistä sitten kertyisikin rästilistalle.

Miltä teidän kodissanne näyttää?