Haahuilua kamera kädessä

Olen luonnonlapsi. En tiedä, mitä tuo sana KIRJAIMELLISESTI tarkoittaa, mutta yritän tässä sanoa rakastavani luontoa sekä luonnollisuutta. Pidän metsäkävelyistä, olen hulluna eläimiin. Elän luonnon pienistä ihmeistä ja näännytän tuskaani katsomalla kaikkea kaunista. Olen tyttö, joka pyytää miestään jättämään kukkakimput kauppaan, koska ne kasvit kuuluvat yksinkertaisesti vain maahan eivätkä maljakkoon. Haluan suojella luontoa, haluan vähentää saastuttamista.



Tämän lisäksi arvostan ihmisissä aitoutta, luonnollisuutta ja sitä oikeeta minää. Ihmisten kuuluu kelvata sellaisena, kun he sisimmissään ovat.



Nuorena tuli vietettyä pitkiä aikoja metsässä. Leikin siellä, kirjoitin siellä.. kuuntelin musiikkia kivellä istuskellen. Haistelin metsän kutsuvaa tuoksua, seurasin lehtien kasvamista keväällä ja ihailin kukkien loistoa kesällä.


Olen ollut aika pitkään eksyksissä rumassa betonihelvetissä. Askeleeni ovat käyneet eteenpäin asfaltti allani ja ympäristö on rakentunut harmaista taloista. Katulamppujen keinotekoinen valo valaissut yöt ja bussien hurina kulkeutunut korviini.


Nyt olen kuitenkin löytänyt tuon salaperäisen maailman uudelleen. Laittanut napit korviini ja eksynyt muutamaksi tunniksi haahuilemaan metsään. Joskus juosten, joskus kävellen.


Olen rehellinen. Tänään heräsin vasta kolmelta iltapäivällä. En harjannut hiuksia, en pessyt naamaa enkä kaivanut meikkejä laukustani. Nappasin ainoastaan vähän aamupalaa ja painuin pihalle. Tarkoitus oli mennä juoksemaan, mutta päädyinkin kuljeksimaan pitkin metsiä kamera kädessä. Tuli kuvattua itseäni, maisemia ja mitä kummallisempia juttuja.


Olen kuvaajana vähän sellainen, että en edes tiedä miksi haluan ikuistaa jotakin. En mieti sitä, että mistä seuraavaksi nappaisin otoksen, vaan menen täysin fiiliksen mukaan. Moni ei näe kuvissani mitään hienoa, koska tiedättekö.. kukaan ei voi nähdä minun silmieni kautta. Vain sillä, mitä itse näkee on merkitystä. Mielestäni kuvat heijastavat sitä ihmisen omaa persoonaa.


Kuten tuossa ylempänä jo sivusin; tänään oli tällainen röllipeikko -päivä. Olin vain tämmöinen minä. _Tavallinen_  kai sopisi tähän.

Päätin nyt vähän avata tätä sisäistä silmääni teille. Muokkasin kaikki päivän kuvat valmiiksi ja täten tämä postaus muuttuu kuvapostaukseksi. En selittele pahemmin otoksiani. En yritäkään saada teitä ymmärtämään. Nämä minä tänään näin. Näistä halusin jättää ikuisen merkinnän mieleeni.

Tämä kuva on omistettu ystävälle. Anna valon paistaa sydämeesi myös synkkyyden keskellä.

No ehkä sanon sen verran, että huomasitte varmaan paljon pärstäkuvia seassa? Niin, tänään yritin rakastaa myös itseäni ja olla vain se oma "kaunis" minä. Melkein onnistuin.



Mitä mieltä olette kuvista? Herättivätkö ne ajatuksia? Miten teillä sujui Naisten päivä?



Ps. Törmäsimme ihka aitoon ja oikeaan kettuun metsässä. Säikähdin kuollakseni, mutta lopulta pakko todeta; IHAN MAHTAVAA!