Onko äidillä omaa aikaa tai oikeutta siihen? Saako joskus lähteä ulos yksin, kun mies hoitaa lasta? Saako joskus hypätä viihteelle ja viedä lapsi mummilaan?
Mikä on oma mielipiteeni asiaan?
Äitiys on hieno asia ja siihen on sitouduttava, jos lapsia hankkii. Äitiys ei mielestäni kuitenkaan määrity siitä kuinka paljon olet lapsesi kanssa. Pitää löytää kultainen keskitie. Ei tietenkään ole hyvä, jos äiti juoksee joka paikassa koko ajan ja on oikeasti harvoin kotona. Mielestäni ei myöskään ole kovin tervettä viettää lapsen kanssa joka hetki, joka päivä ja joka viikko kaksin.
Mutta mikä minä olen arvostelemaan? Ihmiset ovat erilaisia ja toiset kaipaavat sitä omaa aikaa enemmän kuin toiset. Ei ole oikeastaan yhtä oikeaa vastausta tähän asiaan. Toinen haluaa olla lapsensa kanssa koko ajan, koska se on paras tapa viettää aikaa. Toinen taas haluaa käydä ystävillään ilman, että lapsi roikkuu helmassa. Kumpi näistä äidestä on parempi? Ei kumpikaan.
On typerää, että äidit kisailevat tällaisella asialla. Mitä se kenellekään kuuluu, miten kukakin viettää aikansa, jos lapsi voi hyvin?
Sain idean tähän postaukseen muutamasta kommentista, jotka tulivat edelliseen tekstiin.
"Äideille ei kuulu omaa aikaa, on vain lasten aikaa"
"Mutta miksi sä haluat toisen lapsen jos (vaadit ja) tarvitset noin paljon omaa aikaa?"
Olen aina miettinyt, että miksi ihmiset jaksavat puuttua toisten tekemisiin? Miksi se suu on ihan pakko avata? Johtuuko se siitä, että toiset kuvittelevat itse olevansa jotenkin erinomaisia ja täydellisiä, koska toimivat erilailla?
Olen huomannut, että joillakin äideillä on tapana omia lapsiaan hyvin vahvasti. Se on varmaan se suojeluvaisto ja äidinrakkaus. Olen itse hieman kyllästynyt katselemaan tuota toimintaa ja yrittänyt olla avoimempi. Lapsen isäkin haluaa varmasti olla läsnä poikansa/tyttönsä elämässä, mutta ei välttämättä uskalla ohittaa karhu-emoa. Olen usein poistunut ovesta ulos ja jättänyt pojat oman onnensa nojaan. Ainakaan meillä ei tarvitse miettiä pärjääkö isä vai ei, koska hän osaa käyttää omia aivojaan.
Monet äidit ovat herkästi neuvomassa ja höösäämässä, kun isän olisi tarkoitus jäädä hoitamaan lasta. Vouhkaaminen ei ainakaan nosta itseluottamusta. "Taas sinä laitoit väärät vaatteet päälle!" "Voi ei, tämä täytyi tehdä näin eikä noin!" Lapsi on kuitenkin kahden ihmisen yhteinen, joten mietin usein miksi äiti on se joka päättää kaikesta. Eikö miehellä saa olla mielipidettä? On surullista, että jotkut eivät anna isän edes tavata lapsiaan, vaikka mies olisikin kunnollinen heppu. Tehdään asioista ja tapaamisajoista niin mahdottomia, että mies päättää perääntyä. "En ole selkeästi tervetullut heidän elämäänsä."
Isän lisäksi on anoppia, mummia ja ukkia. Kaikki haluavat sylitellä ja hoivata sitä pientä ihmettä. Miksi moni tällaisessa tilanteessa valittaa, että heidän lapsensa omitaan? Äiti saa usein kuitenkin olla lapsen kanssa todella paljon, joten tuskin se tunnin sylittely on keltään pois. Itse annan kaikkien halukkaiden pidellä, hoivata ja tutustua. Ehkä (?) se näkyykin Topin luonteessa, koska poika ei vierasta ja on sellainen sosiaalinen hymypoika!
Sama koskee sitten hoitoon antamista. Miksi se on niin vaikea luottaa lapsi oman äitisi tai anopin hoitoon? Ovathan he jo kasvattaneet mahdollisesti useammankin lapsen. Olen pohtinut, johtuuko monen äidin "en tarvitse omaa aikaa" siitä, että he eivät halua antaa pientä aarrettaan hoitoon? Onko tuo lause vain tekosyy?
Tämä on mielipiteeni, enkä tuomitse ketään. Mietin vain asioita ja tapoja toimia. Jokaisella on varmana omat syynsä miksi toimii juuri sillä tavalla, en siis arvostele. Ajattelen vain yleisellä tasolla ääneen. Miten teillä toimitaan, onko se hyvä ratkaisu vai pitäisikö jonkun olla toisin?
Itse olen ollut lapsessani aika tiiviisti kiinni. Topi on ollut muutaman kerran hoidossa, ensimmäisen kerran jo 2kk ikäisenä muutaman tunnin. Meillä on kuitenkin käynyt varasylejä ja auttavia käsiä. Iskä on hoitanut poikaansa viikonloppuisin ja iltaisin. Nyt 7kk jälkeen sain vihdoin kuukauden "lomaa" enkä pode siitä huonoa omaatuntoa.
Ehkä joku kukkahattutäti kauhistelee tätä asiaa, mutta tämä oli se mitä minä tarvitsin. Halusin hengähtää hetken ja antaa isälle mahdollisuus päästä sisään pojan arkielämään. Olin kuitenkin koko lomani ajan kotona ja läsnä, vaikka se oli isä, joka vaihtoi vaipat, syötti tai kylvetti. En siis ollut koko kuukautta täysin irti pojastani, vaan melkein aina paikalla, jos äitiä tarvittiin.
Eräs kommentoija näki asiakseen arvostella toisen lapsen hankkimista, "kun vaadin omaa aikaa näin paljon" ja "joku muu ei voi kahta lasta koko ajan hoitaa". Vastataanpa nyt sitten tähänkin asiaan. Haluan ensin kysyä sinulta kysymyksen.. miksi näet oman aikani nauttimisen vaatimisena? En ole vaatinut ketään hoitamaan poikaani vaan jokainen on tehnyt sen vapaaehtoisesti. En koskaan vaadi, että joku muu joutuu tekemään minun hommani. Osaan vain ottaa vastaan avun, kun sitä tarjotaan. Tottakai tiedän, että kaksi lasta vaatii hyvin paljon enemmän. Miksi en tietäisi, koska olen hommaan ryhtymässä? Ihmettelen myös, että miksi joku muu ei voisi hoitaa kahta lasta samaan aikaan. Tulenhan minäkin pärjäämään kahden kanssa päivisin.
Täytyy vielä loppuun tarkentaa erästä asiaa, että se ei tuota lisää väärinkäsityksiä. Kirjoitin viime tekstissä, että kotona olo ahdistaa helposti ja lähden usein liikenteeseen sen takia. Missään en sanonut, että ahdistus johtuisi pojastani. Sillä ei ole mitään tekemistä Topin kanssa! Uskon, että moni äiti tai ei-äiti voi allekirjoittaa sen asian, että neljän seinän sisällä oleminen ei ole aina niin kivaa. Meidän kämppä on kesällä todella kuuma ja ei todellakaan huvita tuijottaa samoja maisemia 24/7. Siispä lähden jonnekin. Ehkä Topi on hitaammin kehittynyt ryömimisessä yms, koska ollaan usein kylässä/kaupoilla/ulkoilemassa. (Ollaan me kotonakin, mutta poika nukkuu melkein 18 tuntia vuorokaudessa, joten lattialla olemiselle ei kamalasti jää aikaa.)
En tiedä teistä, mutta jos se joidenkin mielestä tekee minusta huonon äidin, että tahdon olla joskus yksin enkä aina halua istua sisällä, niin olkoon! Minähän en muiden mielipiteistä välitä.
"Minä ainakin oon äiti, vaimo, tytär, sisko, ystävä, työkaveri...mulla on monta eri minää, eri tilanteissa. Toki
äitiminä on aina taustalla, mutta ei se sitä tarkoita että olisin vain äiti - olen paljon muutakin.
