Haastan Sinut! #RiittävänHyvä

Viime viikolla kotiseudullani puhuttiin eräästä vakavasta aiheesta. Kuulin tarinan tytöstä, joka hyppäsi sillalta alas ja päätyi teholle. Syynä ikuisuuksiin jatkunut kiusaaminen. Ikävintä tässä on se, että tarina on totta ja tämä kaikki tapahtui alle kilometrin päässä omasta kodistani - turvapaikastani. Suru valtasi mielen aika vahvasti ja tuli vaivaantunut olo. Ensimmäisenä ajattelin (itsekkäästi), että se tyttö olisin voinut olla yhtä hyvin minä. Miksi ei? On sitä taustalla kuitenkin vähän kaikenlaista. Seuraava ajatus olikin voimattomuus. Mitä minä voisin tehdä? Se tarve saada toimia ja vähän ravistella ihmisiä.

En ehkä saa poistettua kiusaamista tästä maailmasta, mutta aina voin yrittää huutaa ääneen. Voin yrittää toimia ja sanoa sanottavani. Ehkä joku muu rohkaistuu sanoistani, ehkä joku toinen herää todellisuuteen. Ehkä. Heikko yksinäinen sana, mutta maustettu kuitenkin sillä toivonkipinällä. Ajattelin vähän avata omaa menneisyyttäni. En kerätäkseni sääliä, vaan sanoakseni sanottavani. Koskaan ei ole väärin puhua. Hiljaisuus ei auta ketään, koska miten sitä voi ymmärtää, jos kukaan ei puhu. Ei mitenkään. Joten avataanpas jälleen yksi vanha haava, joka ei koskaan tule täysin parantumaan.

-----------------------------------

Olin aikanaan niitä ekaluokkalaisia, jotka juoksivat kouluun onnesta soikeana. Olin se tyttö, joka itki ensimmäisenä koulupäivänä, koska ei tullut yhtäkään läksyä kotiinvietäväksi. Olin se tyyppi, joka aina halusi jutella kaikille ja olla jokaisen kaveri. Paino sanalla olin. Se iloinen koulua rakastava tyttö muuttui pian surulliseksi ja ahdistuneeksi. "Äiti, en halua mennä kouluun." Nykyaikana moni vanhempi ymmärtää yhdistää tuon lauseen yhteen asiaan; kiusaamiseen. On luonnollista, että lapsi ei halua mennä paikkaan, jonne ei koe olevansa tervetullut. Näin minä ainakin ajattelin. Kukapa haluaisi olla se, jonka kädestä ei suostuta pitää parijonossa? Kuka haluaisi olla se, jota hakataan kepeillä? Kuka haluaisi jännittää jokainen päivä, että hyppääkö joku nurkan takaa kiskaistaakseen housusi taas kinttuun? Kiusaamista seuraa yleensä tietyt tunteet; häpeä ja kieltäminen. Sitä ei halua ajatella, ei puhua eikä muistaa. Kannan kyllä mukanani ikävää mielikuvaa tapahtuneista, mutta osa siitä on jyrsitty pois. Ala-asteella psykologi diagnosoi ensimmäistä kertaa, että vaikutan masentuneelta ja kärsin muistinmenetyksestä. Tuntuu jotenkin pysäyttävältä näin 17 vuotta myöhemmin pitää kädessään paperia, jossa nuo sanat lukevat. Miten niin pieni lapsi voi olla masentunut? 

Olen aina tuntenut olevani jotenkin erilainen. Puhun nyt eräästä tunteesta, joka on itselleni liiankin tuttu. Siitä tilanteesta, kun kävelet täydessä huoneessa, mutta tunnet olevasi erilläsi muista. Kuulet itsesi puhuvan, huomaat itsesi liikkuvan. Silti tuntuu kuin jättimäinen kupla ympäröisi sinut erilleen muusta maailmasta. Tunnen oloni usein eristetyksi. Kiusatun olemus; varovaisuus, nöyryys ja anteeksipyytelevä asenne tekevät ihmisestä helpon maalitaulun. Tunsin itseni monesti magneetiksi, joka veti ilkeitä ihmisiä puoleensa. Yläasteella yritin selittää tätä asiaa päässäni jotenkin kierolla tavalla. "Joidenkin on tässä maailmassa otettava vastaan kaikki se paska, jotta toiset voivat olla onnellisia. Ehkä tämä on minun roolini."

Luovuttaminen. Taistelun lopettaminen. Periksiantaminen. Tämä minä olen enkä muuksi muutu. Tulkaa vaan, tehkää mitä teette. Ei haittaa. Tämä on minun tehtäväni. Olla se säkki niille, jotka sitä säkkiä sattuvat tarvitsemaan. 

Vuosia olen elänyt siinä pimeydessä. Kierinyt surussani. Pelännyt jopa omaa varjoani. Olen muuttunut ihmisenä sellaiseksi, josta en edes itse pidä. Miten sitä voi kuvitella, että joku toinen pitäisi sinusta, jos et itsekään pidä itsestäsi? Paljastan käyneeni pohjalla  - useasti. Kutsun niitä pudotuksiksi. Myönnän olleeni huomionhakuinen - ärsyttävä. Tiedän harkinneeni jotakin lopullista ja melkein toteuttaneen suunnitelmani. Olen ollut yksi iso luuseri - omassa päässäni. 

Tiedän myös päässeeni yli melkein kaikesta. Olen kirjoitellut paljon tänne blogiini tätä aihetta sivuten. Olen kirjoittanut kipupisteistä, pohjakosketuksesta ja nettikiusaamisesta. Paljon olen saavuttanut puhumisen ja asioiden purkamisen kautta. Olen löytänyt pikkuhiljaa oman arvoni, sisäisen kauneuteni ja halun näyttää maailmalle. Minusta on vielä johonkin. Tunnen kasvaneeni paljon viime keväästä. Osaan katsoa tätä maailmaa erilailla nyt. En pelkää rumaa sanaa, en koe tarvetta miellyttää ihmisiä ja on ihan ok olla minä. Olen #RiittävänHyvä tällaisena kuin olen.

Haastan. Teidät. Lukijat. Bloggaajat. SINUT. 

Haasteita tulee ja menee koko ajan. Tänä vuonna, viime syksynä, vuosi sitten. Nyt on kuitenkin aika yrittää pistää uusi haaste pystyyn! Haasteen nimi on #RiittävänHyvä. Siinä ideana on hyväksyä muut ja etenkin itsensä sellaisena kuin on. On ok olla minä. 

Ajatuksena on jälleen vähän herätellä ihmisiä kiusaamisen suhteen. Kirjoita postaus. Jaa tämä postaus. Kerro kaverille miltä kiusaaminen sinusta tuntuu. Toimi tavallasi, mutta älä hiljene. Puhu, puhu, puhu. 

Kirjoitin aikanaan vetoomuksen kiusaajalle ja kiusatulle. Aion laittaa sen postauksen loppuun ja siinä on esimerkiksi hyvä pätkä jaettavaksi eteenpäin. Tai sitten voit kirjoittaa oman vetoomuksesi. Aion yrittää tätä, vaikka ihmiset eivät lähtisi mukaan. Aion jakaa tämän asian Instassa, Facessa ja täällä blogimaailmassa. Voi olla, että #RiittävänHyvä tägeistä löytyy vain yksi tulos.. mutta ainakin tiedän yrittäneeni. 

Voit esimerkiksi ottaa itsestäsi vain kuvan paperin kanssa tai muokata omakuvaasi tekstin #RiittävänHyvä ja sen lisäksi jonkun sopivan lausahduksen kiusaamista vastaan! Sitten jaa kuvasi instassa, omalla seinälläsi tai jossakin! Mukaan vaan jokainen!

 Etsi Sinua kuvaava otsikko ja lukaise ihmeessä.

Kiusaajalle:

Ehkä tunnistat itsesi - ehkä et. Joskus huonojen piirteiden myöntäminen ja huomaaminen on meille vaikeaa. Sitä haluaa piilottaa pahat puolensa ja uskotella jopa itselleen, että en minä oikeasti ole tällainen. Sulkee silmänsä ja lakaisee maton alle. Jatkaen edelleen samaa.

Oikeastaan kukaan ei voi koskaan tietää miltä toisesta tuntuu. Ei ikinä kannata olettaa ja tehdä omia johtopäätöksiä. Harmiton vitsi voi aiheuttaa tosi paljon pahaa mieltä tai tarkoituksellinen pilkka satuttaa syvältä. 

Oletko koskaan itkenyt jonkun asian takia ja tuntenut maailman kaatuvan päällesi? Muistatko sen käsien tärinän, pahan olon sekä loputtomat kyyneleet? Toivoitko sillä hetkellä, että se loppuisi ja rukoilitko voivasi pyyhkiä kaiken sen pois? Jokaisella on jossakin vaiheessa elämää hetkiä, jolloin paha olo ottaa vallan. Tuska kumpuaa sisältä ja nakertaa itsetuntoa. Saa ajattelemaan hulluja ajatuksia.

Haluatko sinä oikeasti olla se, joka aiheuttaa kaiken tämän toiselle? 

Nyt pyydän. VETOAN. Olit kuinka ylpeä tahansa.. kävele silti peilin eteen ja katso peilistä kurkistavaa ihmistä. Minkälaisena haluat muiden näkevän itsesi ja etenkin minkälaisena haluat itse itsesi nähdä? Onko ok kulkea kiusaajan leima otsassa? Onko kiva, että juuri sinun sanasi saivat toisen henkisesti maahan?

Koskaan ei ole myöhäistä vetäytyä ja lopettaa. Sitä voi niellä sanansa ja pysyä hiljaa. Harkita suustaan lentäviä teräviä piikkejä. Onko se muka niin vaikea unohtaa ihmisten heikkoudet ja olla käyttämättä niitä toisiaan vastaan? Astu nyt hyvä ihminen jo taakse. Kosto ei ole suloinen, pilkka ei ole edes heikon puolustus. 

Jokainen tekee virheitä. Myös minä olen mennyt sanomaan väärin ja tekemään typeryyksiä. Minäkin olen ollut ruma sisältä. Ja tällöin katsoin peiliin oppien hieman enemmän. Haastan sinut samaan!

Kiusatulle:

Myös sinä voit kävellä peilin eteen, mene vaan! Ole rohkea. Kurkkaa kuinka ainutlaatuinen ihminen sieltä katsoo takaisin. Ehkä jotkut ovat erilaisia tässä maailmassa, mutta eikö ole olemassa sellainen klisee, jossa sanotaan erilaisuuden olevan rikkaus? Se on. 

Kiusatun tulee aina muistaa, että vahvuus ei tarkoita hiljentymistä ja kärsimistä. Vahvuus on sitä, että uskaltaa hyväksyä itsensä muiden sanoista huolimatta. Joskus ehkä tuntuu siltä, ettei pystyy pitämään itsetunnostaan kiinni. Tällöin pitää uskaltaa ottaa muutama askel ja pyytää apua.

Avunpyytäminen ei ole koskaan väärin. On voimakasta, kun ihminen on valmis taistelemaan sen puolesta mitä itse haluaa olla.

Minä haluan nähdä sinut sellaisena kuin olet, vahvana ja itsevarmana. Kauniina omana itsenäsi. En tahdo katsoa silmiin, joissa loistaa pelko ja epävarmuus. En tahdo nähdä yhdenkään ihmisen kärsivän.

Auta itseäsi ja auta muita. Älä sulje silmiäsi, kun näet kiusaamista. 

Puutu, pyydä apua ja älä kiusaa. Siinä kiteytettynä koko ajatus!

Minä olen riittävän hyvä. Niin olet sinäkin.