Haastan Sinut! #RiittävänHyvä

Viime viikolla kotiseudullani puhuttiin eräästä vakavasta aiheesta. Kuulin tarinan tytöstä, joka hyppäsi sillalta alas ja päätyi teholle. Syynä ikuisuuksiin jatkunut kiusaaminen. Ikävintä tässä on se, että tarina on totta ja tämä kaikki tapahtui alle kilometrin päässä omasta kodistani - turvapaikastani. Suru valtasi mielen aika vahvasti ja tuli vaivaantunut olo. Ensimmäisenä ajattelin (itsekkäästi), että se tyttö olisin voinut olla yhtä hyvin minä. Miksi ei? On sitä taustalla kuitenkin vähän kaikenlaista. Seuraava ajatus olikin voimattomuus. Mitä minä voisin tehdä? Se tarve saada toimia ja vähän ravistella ihmisiä.

En ehkä saa poistettua kiusaamista tästä maailmasta, mutta aina voin yrittää huutaa ääneen. Voin yrittää toimia ja sanoa sanottavani. Ehkä joku muu rohkaistuu sanoistani, ehkä joku toinen herää todellisuuteen. Ehkä. Heikko yksinäinen sana, mutta maustettu kuitenkin sillä toivonkipinällä. Ajattelin vähän avata omaa menneisyyttäni. En kerätäkseni sääliä, vaan sanoakseni sanottavani. Koskaan ei ole väärin puhua. Hiljaisuus ei auta ketään, koska miten sitä voi ymmärtää, jos kukaan ei puhu. Ei mitenkään. Joten avataanpas jälleen yksi vanha haava, joka ei koskaan tule täysin parantumaan.

-----------------------------------

Olin aikanaan niitä ekaluokkalaisia, jotka juoksivat kouluun onnesta soikeana. Olin se tyttö, joka itki ensimmäisenä koulupäivänä, koska ei tullut yhtäkään läksyä kotiinvietäväksi. Olin se tyyppi, joka aina halusi jutella kaikille ja olla jokaisen kaveri. Paino sanalla olin. Se iloinen koulua rakastava tyttö muuttui pian surulliseksi ja ahdistuneeksi. "Äiti, en halua mennä kouluun." Nykyaikana moni vanhempi ymmärtää yhdistää tuon lauseen yhteen asiaan; kiusaamiseen. On luonnollista, että lapsi ei halua mennä paikkaan, jonne ei koe olevansa tervetullut. Näin minä ainakin ajattelin. Kukapa haluaisi olla se, jonka kädestä ei suostuta pitää parijonossa? Kuka haluaisi olla se, jota hakataan kepeillä? Kuka haluaisi jännittää jokainen päivä, että hyppääkö joku nurkan takaa kiskaistaakseen housusi taas kinttuun? Kiusaamista seuraa yleensä tietyt tunteet; häpeä ja kieltäminen. Sitä ei halua ajatella, ei puhua eikä muistaa. Kannan kyllä mukanani ikävää mielikuvaa tapahtuneista, mutta osa siitä on jyrsitty pois. Ala-asteella psykologi diagnosoi ensimmäistä kertaa, että vaikutan masentuneelta ja kärsin muistinmenetyksestä. Tuntuu jotenkin pysäyttävältä näin 17 vuotta myöhemmin pitää kädessään paperia, jossa nuo sanat lukevat. Miten niin pieni lapsi voi olla masentunut? 

Olen aina tuntenut olevani jotenkin erilainen. Puhun nyt eräästä tunteesta, joka on itselleni liiankin tuttu. Siitä tilanteesta, kun kävelet täydessä huoneessa, mutta tunnet olevasi erilläsi muista. Kuulet itsesi puhuvan, huomaat itsesi liikkuvan. Silti tuntuu kuin jättimäinen kupla ympäröisi sinut erilleen muusta maailmasta. Tunnen oloni usein eristetyksi. Kiusatun olemus; varovaisuus, nöyryys ja anteeksipyytelevä asenne tekevät ihmisestä helpon maalitaulun. Tunsin itseni monesti magneetiksi, joka veti ilkeitä ihmisiä puoleensa. Yläasteella yritin selittää tätä asiaa päässäni jotenkin kierolla tavalla. "Joidenkin on tässä maailmassa otettava vastaan kaikki se paska, jotta toiset voivat olla onnellisia. Ehkä tämä on minun roolini."

Luovuttaminen. Taistelun lopettaminen. Periksiantaminen. Tämä minä olen enkä muuksi muutu. Tulkaa vaan, tehkää mitä teette. Ei haittaa. Tämä on minun tehtäväni. Olla se säkki niille, jotka sitä säkkiä sattuvat tarvitsemaan. 

Vuosia olen elänyt siinä pimeydessä. Kierinyt surussani. Pelännyt jopa omaa varjoani. Olen muuttunut ihmisenä sellaiseksi, josta en edes itse pidä. Miten sitä voi kuvitella, että joku toinen pitäisi sinusta, jos et itsekään pidä itsestäsi? Paljastan käyneeni pohjalla  - useasti. Kutsun niitä pudotuksiksi. Myönnän olleeni huomionhakuinen - ärsyttävä. Tiedän harkinneeni jotakin lopullista ja melkein toteuttaneen suunnitelmani. Olen ollut yksi iso luuseri - omassa päässäni. 

Tiedän myös päässeeni yli melkein kaikesta. Olen kirjoitellut paljon tänne blogiini tätä aihetta sivuten. Olen kirjoittanut kipupisteistä, pohjakosketuksesta ja nettikiusaamisesta. Paljon olen saavuttanut puhumisen ja asioiden purkamisen kautta. Olen löytänyt pikkuhiljaa oman arvoni, sisäisen kauneuteni ja halun näyttää maailmalle. Minusta on vielä johonkin. Tunnen kasvaneeni paljon viime keväästä. Osaan katsoa tätä maailmaa erilailla nyt. En pelkää rumaa sanaa, en koe tarvetta miellyttää ihmisiä ja on ihan ok olla minä. Olen #RiittävänHyvä tällaisena kuin olen.

Haastan. Teidät. Lukijat. Bloggaajat. SINUT. 

Haasteita tulee ja menee koko ajan. Tänä vuonna, viime syksynä, vuosi sitten. Nyt on kuitenkin aika yrittää pistää uusi haaste pystyyn! Haasteen nimi on #RiittävänHyvä. Siinä ideana on hyväksyä muut ja etenkin itsensä sellaisena kuin on. On ok olla minä. 

Ajatuksena on jälleen vähän herätellä ihmisiä kiusaamisen suhteen. Kirjoita postaus. Jaa tämä postaus. Kerro kaverille miltä kiusaaminen sinusta tuntuu. Toimi tavallasi, mutta älä hiljene. Puhu, puhu, puhu. 

Kirjoitin aikanaan vetoomuksen kiusaajalle ja kiusatulle. Aion laittaa sen postauksen loppuun ja siinä on esimerkiksi hyvä pätkä jaettavaksi eteenpäin. Tai sitten voit kirjoittaa oman vetoomuksesi. Aion yrittää tätä, vaikka ihmiset eivät lähtisi mukaan. Aion jakaa tämän asian Instassa, Facessa ja täällä blogimaailmassa. Voi olla, että #RiittävänHyvä tägeistä löytyy vain yksi tulos.. mutta ainakin tiedän yrittäneeni. 

Voit esimerkiksi ottaa itsestäsi vain kuvan paperin kanssa tai muokata omakuvaasi tekstin #RiittävänHyvä ja sen lisäksi jonkun sopivan lausahduksen kiusaamista vastaan! Sitten jaa kuvasi instassa, omalla seinälläsi tai jossakin! Mukaan vaan jokainen!

 Etsi Sinua kuvaava otsikko ja lukaise ihmeessä.

Kiusaajalle:

Ehkä tunnistat itsesi - ehkä et. Joskus huonojen piirteiden myöntäminen ja huomaaminen on meille vaikeaa. Sitä haluaa piilottaa pahat puolensa ja uskotella jopa itselleen, että en minä oikeasti ole tällainen. Sulkee silmänsä ja lakaisee maton alle. Jatkaen edelleen samaa.

Oikeastaan kukaan ei voi koskaan tietää miltä toisesta tuntuu. Ei ikinä kannata olettaa ja tehdä omia johtopäätöksiä. Harmiton vitsi voi aiheuttaa tosi paljon pahaa mieltä tai tarkoituksellinen pilkka satuttaa syvältä. 

Oletko koskaan itkenyt jonkun asian takia ja tuntenut maailman kaatuvan päällesi? Muistatko sen käsien tärinän, pahan olon sekä loputtomat kyyneleet? Toivoitko sillä hetkellä, että se loppuisi ja rukoilitko voivasi pyyhkiä kaiken sen pois? Jokaisella on jossakin vaiheessa elämää hetkiä, jolloin paha olo ottaa vallan. Tuska kumpuaa sisältä ja nakertaa itsetuntoa. Saa ajattelemaan hulluja ajatuksia.

Haluatko sinä oikeasti olla se, joka aiheuttaa kaiken tämän toiselle? 

Nyt pyydän. VETOAN. Olit kuinka ylpeä tahansa.. kävele silti peilin eteen ja katso peilistä kurkistavaa ihmistä. Minkälaisena haluat muiden näkevän itsesi ja etenkin minkälaisena haluat itse itsesi nähdä? Onko ok kulkea kiusaajan leima otsassa? Onko kiva, että juuri sinun sanasi saivat toisen henkisesti maahan?

Koskaan ei ole myöhäistä vetäytyä ja lopettaa. Sitä voi niellä sanansa ja pysyä hiljaa. Harkita suustaan lentäviä teräviä piikkejä. Onko se muka niin vaikea unohtaa ihmisten heikkoudet ja olla käyttämättä niitä toisiaan vastaan? Astu nyt hyvä ihminen jo taakse. Kosto ei ole suloinen, pilkka ei ole edes heikon puolustus. 

Jokainen tekee virheitä. Myös minä olen mennyt sanomaan väärin ja tekemään typeryyksiä. Minäkin olen ollut ruma sisältä. Ja tällöin katsoin peiliin oppien hieman enemmän. Haastan sinut samaan!

Kiusatulle:

Myös sinä voit kävellä peilin eteen, mene vaan! Ole rohkea. Kurkkaa kuinka ainutlaatuinen ihminen sieltä katsoo takaisin. Ehkä jotkut ovat erilaisia tässä maailmassa, mutta eikö ole olemassa sellainen klisee, jossa sanotaan erilaisuuden olevan rikkaus? Se on. 

Kiusatun tulee aina muistaa, että vahvuus ei tarkoita hiljentymistä ja kärsimistä. Vahvuus on sitä, että uskaltaa hyväksyä itsensä muiden sanoista huolimatta. Joskus ehkä tuntuu siltä, ettei pystyy pitämään itsetunnostaan kiinni. Tällöin pitää uskaltaa ottaa muutama askel ja pyytää apua.

Avunpyytäminen ei ole koskaan väärin. On voimakasta, kun ihminen on valmis taistelemaan sen puolesta mitä itse haluaa olla.

Minä haluan nähdä sinut sellaisena kuin olet, vahvana ja itsevarmana. Kauniina omana itsenäsi. En tahdo katsoa silmiin, joissa loistaa pelko ja epävarmuus. En tahdo nähdä yhdenkään ihmisen kärsivän.

Auta itseäsi ja auta muita. Älä sulje silmiäsi, kun näet kiusaamista. 

Puutu, pyydä apua ja älä kiusaa. Siinä kiteytettynä koko ajatus!

Minä olen riittävän hyvä. Niin olet sinäkin. 

Haaste; Kauppakassi.

Alkuun pieni tilannekatsaus!

Jokainen voi varmana allekirjoittaa, että joulukuu on todella kiireistä aikaa. On sitä ja tätä ja tota tekemistä mukamas koko ajan. Itsellä on viikossa kuitenkin muutama työpäivä kaiken muun puuhan lisäksi. Pelottavaa ajatella, että miten aika sitten riittää, kun palaan kokonaan töihin.

En siis pysty MITENKÄÄN postaamaan jokaista luukkua valitettavasti. Ehkä, jos tämä väsymys poistettaisiin, olisi edes jotakin toivoa. Keltarauhashormoni tekee jaksamattoman, unisen ja voimattoman olon. Väsy on todella musertava.

Kiitos ihanat kommenteista! Harmittaa, että pystyn vastaamaan kaikkiin vasta pitkällä viiveellä. Kurjaa myös, että aikaa ei riitä lukemaan muita blogeja aktiivisesti. Luen kuitenkin kaikki postaukset jälkikäteen ja koitan kommentoida teille kyllä!

Tähän väliin kysymys, onko kommentoimisessa ollut ongelmia? Koska tosi moni laittaa kommentit tuplina vähän eri sanoin? Onko kommenttisi "jäänyt julkaisematta"? Mietin lähinnä, että tuleeko kaikki perille asti, kun moni tosiaan kirjoittaa ne kommentit kahdesti.

Ja sitten aiheeseen   ---->


--- --- --- --- --- --- --- --- --- --- ---



Oli aika vihdoin vastata yhteen haasteista, jonka Mia jätti ( *KLIK* ).


Meidän perhe asioi vaihtelevasti eri kaupoissa. Joskus on kausia, kun käytetään pelkästään Prismaa sekä S-markettia ja joskus taas Cittaria sekä Supermarkettia. Meillä on kahden minuutin matka Ässään ja Suppariin, joten sinänsä on valinnan varaa. Bussilla taas pääsee kymmenessä minuutissa Cittariin sekä Prismaan. TÄLLÄ hetkellä ostetaan ruoat työpaikalta suoraan kaupan tilille, jolle saadaan myös henkilökunta alet eli 10%. Tili on aika kätevä, koska ostokset miinustetaan suoraan palkasta. Ainiin ja joo, ollaan tosiaan siellä Supermarketissa töissä!


Yleensä ostetaan muutaman kerran kuussa isot ostokset eli noin 60 eurolla lihaa, riisiä, pakasteita yms. tarvikkeita. Lihat lykätään pakkaseen ja sieltä sitten valmistetaan pitkin kuukautta. Päivittäin tehdään 5-15 euron ostoksia eli maitoa, leipää, limua, mehua, jogurttia jne....


Seuraavaan isoon ostoskertaan oli liian kauan aikaa, joten teenkin nyt tämän postauksen vähän erilaisesta ruoka "kasasta". Tällä kertaa kotiin tuli kannettua lähinnä kaikkea epäterveellistä ja herkuteltavaa. Hups!

Nami nam! :D

Suurinosa "ostoksista" oli siis kaupasta saatuja sekä tapahtumasta kerättyjä näytteitä. Loppusumma jäi siis aika pieneksi eli noin 30 euroon.

Käytiin Kampin edessä pienessä jouluriehassa, jossa Topi pääsi karuselliin ja katsomaan Hifkin pelaajiakin ihan läheltä. Tapahtumassa jaettiin vanukasta, pirtelön tapaisia juomia sekä rusinoita. Haalittiin niitä muutama kotiin. ("muutama")

Tänä vuonna meillä on ISO takapiha, jossa on pieniä puitakin. Olen huomannut, että pihalla vierailee lintuja sekä oravia tasaisesti ja rupesin pohtimaan, että onkohan edelliset asukkaat kenties ruokkineet näitä metsän eläimiä. Topi on ihan onnessaan bongaillut oravia ("kokaku") ja lintuja pihalta, joten päätin kutsua ne pysyvästi meidän pihalle. Ostettiin siis pieni pussi pähkinöitä sekä niille teline.

Saatiin työpaikalta pari jouluista leipää kotiin mukaan, koska kauppoihin yleensä tuodaan näytteitä. Kun mentiin ostoksille, oli siellä paljon hyviä leipiä maistatuksessa ja rakastuin tuohon ruisleipään, joten ostin myös sen. Kyllähän sitä leipää aina menee.

Pitko, pullat ja patukat ovat myös näytteitä. Pipareita halusin ostaa pitkästä aikaa, koska valmispipareiden kuorrutus on liian hyvää... Noita pullia on tullut muuten ennenkin maistettua ja ne ovat yllättävän maukkaita!

Tänään oli myös karkkipäivä. Olen nykyään vähentänyt tuplasti herkkujen syömistä, koska tuo keltarauhashormoni turvottaa niin paljon. Pussi on miehelle ja nuo patukat itselleni. Parempaa toffeeta ei ole!

Lopuksi vielä muutama tarpeellinen juttu liittyen päivän ruokaan. Kotona oli spaghetin ainekset, mutta ketsuppi puuttui. Topi oli myös rohmunnut kaikki hedelmät, joten piti ostaa illaksi muutama bansku. Pepsi on tämän tytön suuri rakkaus ja ilman sitä en kyllä varmaan voisi elää. (huumoria...) Olen kyllä vähentänyt limun juontia varmaan pullollisesta 1-2 lasilliseen päivässä. Samu taas sai kahvia kotiin paketillisen, koska pakkaus sattui olemaan viallinen. Ostettiin myös Topille hampaita hellimään Dents pastilleja.. jos itse tulee syötyä karkkia, tuo on huomattavasti parempi herkku pojan suuhun!


Meillä menee kuussa ruokaan noin 600 euroa. Summa sisältää pesuaineet, hammastahnat, paperit, eläinten ruoat, vaipat ja kaikki kaupasta saatavat jutut. Vähemmälläkin pärjättäisiin ja rahaa tuskin menisi näin paljoa, jos katsottaisiin enemmän mitä ostetaan. Mutta itse haluan mielummin satsata luomuun ja makuun. Meillä syödään sitä mikä maistuu, koska rahaa kuitenkin on ihan riittävästi. Jos on tiukkaa, silloin tottakai säästetään ruoassa.


1. Mitä teillä todennäköisesti syödään seuraavan viikon aikana?

Varmaan jouluruokaa, spaghettia, salaattia jne... Ei mitään erikoisia suunnitelmia vielä.


2. Mitä ruokaa valmistatte tällä hetkellä useimmiten?

Olisikohan juurikin se spaghetti.. helppoa, nopeeta ja Topille maistuu!


3.Suunnitteletko etukäteen mitä kaupasta ostetaan, vai meneekö fiilispohjalla? 

Harvemmin suunnitellaan.. isot ostoskerratkin menee aika fiilispohjalta. On kivaa olla luova eikä elää liian paperilappujen varassa.


4. Takuuvarma ruoka lapsille? 

Spaghetti, perunamuussi lihapullien kanssa, tonnikalapasteijat, broilerin koivet... ainakin nämä uppoaa Topille aina.


5. Hyvä ruokavinkki arkeen?

Paha antaa vinkkejä, jokaisessa perheessä on omat tapansa ja makunsa. Mielestäni on tärkeää, ettei ruoasta stressaa liikaa. Lapsi oppii kyllä syömään minkälaista ruokaa vain, jos opettaa. Oli se sitten mausteista, rasvaista tai mautonta. Tärkeintä on ruokaa laittaessa olla oma itsensä ja tehdä siitä rento juttu päivään. Kun ei oikeasti jaksa ja väsyttää, älä tee väkisin. On oikeasti ookoo, että joskus vierailee siellä kaupan tiskillä hakemassa valmista lasagnea!




En todellakaan tiedä, ketkä tämän haasteen ovat saaneet... JOTEN heitän hatusta nämä blogit:




Pörrösukan Elämää

Elämääni

Hannashin pulinaa

Lindajessica

Meidän mukana

A Beautiful Body

MAMI GO GO:sta räjähdysmäisesti levinnyt ilmiö on saavuttanut myös tämän blogin. Kyseisen blogin kirjoittaja on haastanut ihmiset laittamaan itsestään kuvan ja pienen tarinan. Kuvan tulee olla aito ja rehellinen, tästä hetkestä otettu vartalokuva raskauden ja synnytyksen jäljiltä. Haaste on heitetty - ja otan sen vastaan.


A Beautiful Body


En tykkää kropastani. En tykkää löllyvästä kengurunnahkapussista mahan tilalla. En tykkää suuresta takapuolestani. En tykkää roikkuvista käsistäni. En tykkää numeroista vaa'an näytöllä. En tykkää pyöreistä kasvoistani. En tykkää pulleasta löllyvästä olemuksestani.

Mutta hyväksyn näistä jokaisen, koska ne ovat jälkiä upeasta matkasta, jonka olen kokenut tullakseni pienen ihmeellisen pojan äidiksi.

Olen aina ollut kapea ja urheilullinen. Nyt lihaksien tilalla on pehmeää kudosta, jota moni tässä maailmassa kammoaa ja välttelee.

En silti vihaa itseäni. Tiedän, että raskaus muuttaa kroppaa ja olin siihen valmis. Tiedän, että synnytyksestä on vasta yhdeksän kuukautta ja pienellä työllä saan varmasti tämänkin ruhon kapeammaksi. Ymmärrän myös, että joitakin asioita tulen kantamaan mukanani loppuelämän, mutta hyväksyn sen.

Minä olen äiti. Tämänhetkinen elämäni on kliseisesti sanottuna niin kaunista, että kyllä sinne yksi virtahepo mukaan mahtuu.

Sen pidemmittä löpinöittä, tässä tulee kuvat. Teki mieli muokata, vetää mahaa sisään ja vaikka mitä. Haasteeseen kuuluu kuitenkin laittaa rehelliset kuvat, joten näin teen. Ei vaatteita hämäämässä, ei meikkiä kaunistamassa. Tässä olen aito minä:

Tervetuloa syksy - ja talvi!

Noh ei ehkä ihan vielä, mutta vaatteiden hankinnan suhteen aihe on ajankohtainen!

Olen jo aikaisemmin kirjoitellut siitä minkälaisia asuja meillä on hankittuna ulkoiluun syksylle sekä talveksi. Hankin vaatteita varmuuden vuoksi eri kokoisina, koska en voinut tietää Topin mittoja kovin paljoa aikaisemmin ja halusin säästää rahaa ostamalla vaatteet aleista. Nyt on kokeiltu mitkä on sopivia ja mitkä joutaa myyntiin. Saanko esitellä meidän kokoonpanon!

Kurahaalarin löysin tuurilla viime talven aleista kympillä ja tykästyin kuosiin. Sadehaalarin ja hatun lisäksi löytyy samaa teemaa olevat sadehanskat ja kumisaappaat.

80cm Kurahaalari sisäfleecellä Jonathan ja kurahattu Reima

Vk-puku oli hankalampi löytää ja tuntui, ettei mikään kaupassa innosta. (Tästä kirjoitin postauksenkin: Ostoksia, hiustenleikkuuta ja videoita.) Kun bongasin kyseisen haalarin eräältä rekiltä, tiesin sen olevan juuri oikea meille. En halua pukea Topia perus poikaväreihin, kirkkaisiin tai vauvakuviollisiin pukuihin tänä syksynä. Nyt silmää miellytti yksinkertainen, tyylikäs ja neutraali haalari. Kokoa oli hankala valita, koska Reiman haalareissa on aika lyhyet jalat ja TOSI pitkät hihat. 74cm oli jaloista liian pieni ja 80cm hihat roikkuvat pitkällä. Toivottavasti ne saa käärittyä jotenkin..

 Reiman VK-haalari 80cm

En ajatellut aluksi ollenkaan, että syksyllä vietämme varmaan jo paljon aikaa hiekkalaatikolla. Haalari sotkeentuu ja sitä joutuu ehkä kuivattamaan. Haluanko laittaa hiekkaista haalaria päälle, kun mennään kylään tai poika istuu rattaissa? En. Shoppailemassakin voi olla hankala riisua haalaria, jos tulee yhtäkkiä kuuma. Päätin, että kyllä se takkikin on hankittava. Miksei sitten pelkkä takki? Itse en tykkää hiekkalaatikko leikeistä takilla ja housuilla, koska sitten sitä hiekkaa on JOKA paikka täynnä. Takin valinta itsessään oli helppo, päätimme ottaa samaa kuosisen kuin haalari, kokokin oli tiedossa jo valmiiksi. Tämän tyylisen asun kanssa on helppo yhdistää erilaisia asusteita eikä tarvitse miettiä pahemmin pipojen sävyjä!

Reima VK-takki 80cm

Reima pitää vettä, joten sillä voi istua märälläkin kelillä maassa, jos kurahaalari on pesussa. Reima pitää myös tuulta, jos viima on kova. Itse en missään nimessä ikinä hankkisi kurahousuja, koska mielestäni ne ovat kamalat, hankalat ja epäkäytännölliset. Meidän juttu on kura- tai vedenkestävä haalari. Reima on luokiteltu yhdeksi parhaimmista merkeistä tällä hetkellä - se jää nähtäväksi syksyllä.

Halusin ostaa myös toppahaalarit etukäteen, koska alessa ne tekevät niin paljon pienemmän loven lompakkoon! Pohdin pitkään monen vaihtoehdon välillä. KappAhl KAX-sarjan haalari houkutteli kaupan rekillä, mutta en tiennyt onko tuntemattomampi merkki niin laadukas. Sain kuitenkin paljon hyvää palautetta kyseisestä haalarista; vedenpitävä, mukava, lämmin ja kestävä. Ulkonäöllisesti aivan supersuloinen malli! Monet haalarit ovat päällä epämääräisiä pussukoita, mutta KAX-haalari on kivasti muotoiltu ja täynnä yksityiskohtia. Materiaali tuntuu hyvältä ja puku vaikuttaa laadukkaammalta kuin jopa Reima. Puvussa ei ole kuvioita ja se on yksivärinen. Mälsää? Ei oikeastaan, koska tykkään todella paljon haalarin sinisen sävystä, joka tulee näyttämään hangen keskellä niiiin kivalta! Tähänkin pukuun on helppo yhdistellä asusteita.

KappAhl  Toppahaalari 86cm

Toinenkin haalari täytyi hankkia, koska alkutalvella Topi tarvitsee ehdottomasti pienemmän koon haalarin. Katselin kivoja kuoseja ja harmitti, että suurinosa haalareista oli joko perus sinisiä tai sitten tummia värejä. Kaipasin jotakin tyylikästä ja mukavan värikästä hangen keskelle. En kuitenkaan edelleenkään voi sietää selkeitä vauvavärejä, lapsekkaita teemoja ja väreissäkin menee kirkkausrajansa. Alkutalven haalari saisi olla 80cm, joka olisi vielä reilua kokoa. Reima tekee isohkoja vaatteita, joten selasin kyseisen merkin kuoseja läpi. Molempia talvihaalareita en ajatellut ostaa uutena, joten lisävaatimuksena oli käytetty ja alhainen hinta. Eräs haalari oli sitten mieleen; hieman väriä, ei liian outoja kuvioita ja samalla kuitenkin tumman tyylikäs. PAKKO SAADA! Facebookin ryhmien kautta bongasin sitten uudenveroisen Reiman haalarin koossa 80cm hienolla kuosilla!

Reiman Toppahaalari 80cm 

Tykkään näistä jokaisesta todella paljon ja olen toistaiseksi tyytyväinen valintoihini. Katsotaan mitä käy sitten, kun pääsevät tosikäyttöön!

Nyt on ehkä ajankohtaisempi aika kysyä; Mitä VK-asuja tai haalareita te olette hankkineet lapsellenne?


PS. Talvella on muuten sama juttu.. taidan tarvita kyläily/shoppailu takin myös pakkasille. Laitankin teille pienen haasteen pystyyn! Jos joku löytää sellaisen talvitakin Topille, joka miellyttää silmääni, lähetän hänelle jonkin kivan pienen yllätyksen! Laittakaa ehdotuksia tulemaan kommenttikenttään sähköpostiosoitteen kera! :) Jos blogia on lukenut ahkerasti, pitäisi ihmisillä olla jo jonkinlainen käsitys meidän tyylistä!

PPS. Joku varmaan muistaa blogissani olleen arvonnan? Arvonta suoritettiin ja arpaonni suosi silloin henkilöä, joka ei halunnut nimeään julkisesti esille. Ajattelin vain sanoa, että ei - en unohtanut arpoa palkintoa! Palkinto on löytänyt uuden omistajan!