Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ikea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ikea. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. syyskuuta 2014

We meet again Ikea.


Meillä oli tarkoitus ennen Topin synttäreitä sisustaa kämppää lisää. Suunnata siis ihanaan Ikeaan ostamaan hyllyjä, pikkujuttuja ja pojalle uusi sänky. Aikalailla oli jo valmiina mielessä koko ostoslista. Se sänky vain oli ainut, joka tuotti ylimääräistä pähkäilyä. Olin ajatellut vähän, että perinteinen puinen olisi se meidän juttu. Toisaalta taas puun maalipinta ottaa mielettömän helposti kolhuja sekä tahroja vastaan ja vaaleassa sängyssä ongelmaksi voisi koitua tummuminen. Ehkä?

Alunperin lähdin katsomaan erästä nättiä sänkyä, jossa on laidat. Mielestäni lastensänkyyn KUULUU laidat, koska ne tekevät siitä turvallisemman oloisen ja kodikkaan. Petiä ei löytynyt haluamassani värissä, joten olin vähän kysymysmerkkinä asian suhteen. Vahingossa huomasin kuitenkin ohimennen sen the sängyn, joka oli vieläpä edellistä halvempi ja mielettömän sievä. Sänky on jopa säädettävä eli kasvaa lapsen mukana!



Pojan huoneesta päätin heivata samalla kaikki kirkkaammat värit pois ja rauhoittaa koko tilan. Sisustuskuume iski sittenkin jo nyt, vaikka vastahan me muutettiin ja laitettiin. Huoneeseen tuli hankittua sängyn lisäksi avohylly, koska ne ovat ihan näppärän näköisiä. Muuta lastenhuoneeseen ei viitsinyt hankkia, kun sieltä ennestään löytyy kolme expeditiä. Niihin saa muuten todella kätevästi lelut piiloon ja yleisilmeestä tulee hyvä.




Ostettiin samalla reissulla muuallekin kämppään huonekaluja. Keittiöön lisättiin uusi taso eli Expediteistä päivitetympi versio. Ruokapöydän eteen taas pääsi nököttämään junnutuoli.




Perus mattojen ja lastenastioiden lisäksi hankittiin vielä pojalle olohuoneeseen oma nojatuoli. Aika kamala se on väritykseltään, mutta laitettiin vaalean pinnan päälle sohvan värinen viltti. Eteistä taas koristaa tv-taso. Kyllä.. luit oikein. Mielestäni tuo universuminen halvin taso kelpaa ihan hyvin myös tuomaan ilmettä. Koristeeksi se ainakin ostettiin!





Ikeassa on aina kiva asioida. Se kasaaminen on sitten asia erikseen.. puuh!

Vilahtiko kuvissa tuttuja huonekaluja?



torstai 26. kesäkuuta 2014

Uudesta kodista ja esittelyssä kylpyhuone




Kerroinkin tuossa jo joskus keväällä, että ollaan muuttamassa.  Noh, ollaan nyt asuttu itseasiassa jo 2 kuukautta uudessa asunnossa!


Muutettiin ainakin 15 neliötä pienempään kolmioon, joka sijaitsee kerrostalossa!


Itselleni tärkeitä seikkoja asuntoa valitessa on ensinnäkin talon ulkoinen näyttävyys sekä sisäinen viihtyvyys. Voisin sanoa olevani erittäin nirso asuntojen suhteen.

Kämpässä tulee olla sauna sekä järkevän mallinen sekä värinen kylpyhuone. Käytävät eivät saa olla kapeita ja lattioiden suhteen muovimatto on ehdoton ei. Keittiöstäkin olen aika tarkka ja en välitä esimerkiksi tavallisista valkoisista kaapinovista.

Makuuhuoneissa on pakko olla valmiina kaapit ja tilaratkaisu pitää mätsätä ajatusmaailmaani. Olohuoneen suhteen tärkeintä on, että sohva mahtuu!

On myös muita vaatimuksia. Luksus on plussaa, tavallisuus masentaa. Bussipysäkki täytyy olla vieressä ja pieni lähikauppa likellä. Haluan myös koiralle hyvät maastot liikkua ja päiväkodin lähelle.


Check, check, check!


Ylistän uutta kotia! Siinä on paljon pieniä rakastettavia yksityiskohtia. Lattialämmitys, pienet erikoisuudet ympäri asuntoa ja kaksi parveketta! (Lasitettu ja ranskalainen..) Rappukäytävässä on kaikenlisäksi oma huone ainoastaan rattaille! Miettikää miten mahtavaa, että lapsiperheitä huomioidaan näin! Pakko vielä listata plussiin se, ettei meillä ole roskiskatosta vaan "molokin kidat". Ou jee, bakteerikammoinen kiittää!

Sijainti on myös hyvä.. päiväkoti näkyy parvekkeelta jne. Näihin asioihin aion keskittyä enemmän toiste.


Ajattelimme tänne muuttaessa, että melkein kaikki tavarat saavat vaihtua. Kierrätyskeskus haki 2 pakullista tavaraa ja vaatteita laitettiin kiertoon MONTA säkillistä. Halusimme sisustaa kämpän hitaasti, mutta varmasti alusta asti uusilla tavaroilla.


Aion tässä blogissa kertoa siis myös tästä kotimme projektista. Meidän katon alta löytyy tavallisia tavaroita, ei mitään uusinta designiä. Rakastan, kun koti näyttää siltä, että siellä eletään. En ehkä vain osaisi olla itse "kiiltokuva"kodissa onnellinen. Kiva, että on vähän sotkuistakin joskus. Oman näköistä!


Aloitan tämän esittelyn nyt sitten vessasta/kylppäristä, siitä ainoasta. Sekään ei ole ihan täysin valmis, mutta en ole keksinyt vielä hankintalistalle mitään, joten raakaversio tulee tässä:



Olen mielettömän tyytyväinen kylppärin värimaailmaan. Harmaata (nimenomaan tummaa sellaista!) ja valkoista! Olen niin lopen kyllästynyt siihen ainaiseen pelkkään valkoiseen, joka meidän kämpissä on yleensä ollut.


Mietinkin pitkään, että minkävärisiä esineitä huoneeseen hankittaisiin. Aluksi harkitsin tummaa puuta (meitsin heikkous) ja jotakin kirkasta väriä, mutta sitten iski yksinkertaisuuden kaipuu ja taivuin valkoiseen!


Ihan ensimmäinen hankinta oli suihkuverho. Anttilassa oli kaikki verhot todella hyvässä alennuksessa. Olin pitkään haikaillut Vallilan Kelohongan perään, mutta se musta/liila ei oikein iskenyt. Samainen merkki oli kuitenkin pakko saada, koska olen ollut tyytyväinen meidän edelliseen Vallilaan, jota koristi Jaffa -teema. Meinasin pomppia kaupassa riemusta, kun hyllyssä roikkui Kelohonkaa valkoisena. Täydellinen meille!



Seuraavaksi piti sitten hankkia tietenkin matto. Inhoan paljaita lattioita ja ärsytti, kun mikään ei halunnut miellyttää. Eräällä Ikean reissulla sitten löysin sattumalta etsimäni ja päästiin hommassa eteenpäin. Voin sanoa, että valkoinen matto on aika turhauttava, jos omistaa koiran. Pesin nimittäin tuon maton ehkä viikko sitten ja taas se näyttää vähän harmahtavalta kuvissa. Pesuista huolimatta maton pehmeys ei ole kärsinyt, joten peukkua laadulle!



Pyykkikori tuotti eniten pulmia. Tuossa kapeassa kaapissa on nimittäin kaksi pienen pientä koria, mutta eivät ne riitä mihinkään ja en todellakaan jaksa pyykätä joka päivä. Tykkään tehdä kerralla enemmän. Kylppärissä ei oikein ole hyvää paikkaa korille, joten mallin piti olla juuri oikea, jotta se sinne edes mahtuisi. Aikani etsin ja lopulta kyllästyin yrittämään. Mutta kuten melkein aina, kori sitten lopulta miltein käveli vastaan. Hintaa tuli muutama kymppi ja koppa on erittäin nappivalinta meidän kylppäriin!



Toistaiseksi en ole hankkinut muuta. Saunan valkoiset kivet ostettiin edelliseen asuntoon ja muut saunakamppeet ovat kulkeneet mukana jo pidemmän aikaa. Suosin Rento -merkkisiä tavaroita, koska niiden muotoilu ja laatu miellyttää. Olen nimittäin vahvasti puupinta-kammoinen ja en voi sietää puuta, jos materiaali on väärä. Värisyttää edes ajatuksesta, YÖK!





Kylppärin varustukseen kuuluu tottakai myös pesukone ja monella myös kuivausrumpu. Pesukoneen saimme aikanaan miehen sukulaiselta ja tarkoitus olisi ehkä ostaa jossain vaiheessa vähän parempi versio. Kuivurin saimme taas häälahjaksi ja se on merkiltään Samsung. Kuivausrumpu on varustettu timanttirummulla (muoto) ja suunniteltu pitämään erityisesti vaatteista huolta. Rummutan kaiken ja tuo rumpu poistaa nukan erittäin tehokkaasti! En luopuisi mistään hinnasta!



Näin hienon kilometrin pituisen sepustuksen päätteeksi laitan muutaman yleiskuvan kylppäristä. Siis siitä aidosta sotkuisesta ja elämän makuisesta kylpyhuoneesta. Nimittäin sellaista meillä aika usein on.. vähän epäsiistiä!

On kippoa, on lelua ja on vihkoa.. milloin mitäkin!

Pyyhkeiden ja kylpytakkien sävyt ovat kaukana värimaailmasta.

Sauna toimii potan ja Topin "ammeen" säilytyspaikkana. Sinne on muuten hyvä piilottaa myös likaisten kestovaippojen ämpäri!

Perus kaappi sekasorto..

Hammasharja on meillä vakio sisustus -elementti.

Ja lopuksi ehkä jokaisen kylppärin ehdottomasti esteettisin kohta; saippuaputeli -hylly! 


Eipä tässä varmaan sen enempää höpistävää yhdestä kylppäristä. Olipa hauska kirjoitella tätä postausta! Oliko lukeminen tylsää vai mielenkiintoista?

Kuvat on otettu kännykällä.. laiskuus <3




maanantai 2. joulukuuta 2013

Pikainen visiitti Ikeaan



Tänään tuli käytyä oi niin ihanassa Ikeassa pikaisesti. Ja kyllä, tuli ostettua muutama muukin asia, mitä en mennyt hakemaan. Kävin katselemassa samalla myös etukäteen juttuja, jotka ovat hankintalistalla.

- Iso peili, pakko saada!

- Vessaan parempi roskis, jonka kantta ei saa auki...

- Yläkerran vessaan korkea kapea hylly/kaappi.

- Vierashuoneeseen matto.

- Lamppuja, lamppuja, lamppuja...

- Petivaatteita

- Tauluja

- Kasveja

.......


Niinpä... Lista on pitkä! Rahaa kun ei ole niin kamalasti, täytyy ostokset tehdä pätkissä. Pikkuhiljaa hyvä tulee. Eikö? Tänäänkin hain lähinnä purkkeja, laatikoita ja vastaavia pikkujuttuja, joista on pitkään ollut pulaa. Mehän muutimme tähän asuntoon kesäkuussa ja oikeastaan kämppä on vielä todella tyhjänoloinen. Saatiin muuton yhteydessä hankittua muutama kalliimpi juttu ja olohuone on suhteellisen valmis. Kuukausi sitten sisustimme Topin huoneen ja meidän makuuhuoneen tavarat löytyivät jo ennestään. Seinillä ei ole yhtäkään taulua tällä hetkellä eikä hyllyjä, koska jotenkin ahdistaa se sommittelu, poraaminen ja päätöksenteko. On tavaroita, jotka hakevat paikkaansa. On väliaikaisia huonekaluja. On rumannäköistä. Ei ole todellakaan valmista. Mutta mitäpä sitä sitten tekisi, jos koko kämppä olisikin jo valmis?


Alkuunhan ajateltiin tänään olla vain kotosalla. Topilla oli ehkä hitusen hankala yö ja itsellä sama väsymys piinaa edelleen, vaikka monta iltaa olen mennyt nukkumaan AJOISSA. Siivosin, tiskasin, pyykkasin... Olo alkoi olla levoton. Siinä vaiheessa, kun löysin Topin leikkimästä tamponeilla, päätin, että NYT lähdetään jonnekin ja Ikea tuntui hyvältä ratkaisulta.

Kivat on leikit Topilla :D

Topi nukahti vasta ennen kolmea ekan kerran päikkäreille eli silloinkun lähdettiin liikenteeseen.


Ikeassa törmättiin sattumalta Topin mummiin eli äitiini ja tämä seikka helpotti kummasti shoppailua. Topia vähän harmitti koko reissun ajan, mutta ei sitä aina voi jaksaa! Onneksi mummi jaksoi kantaa!


Kärry TAAS täynnä kaikkea.


Kotimatkalla käytiin syöttämässä Topi ja kesken syömisen vaippa pörisi päästäen kaiken läpi... En ymmärrä miten Pampers on yhtäkkiä ruvennut tekemään näin!? Ei nimittäin käytetä kestoja liikenteessä, kun harjoittelen homman eka kotona. Etsittiin lastenhoitohuone käsiin, mutta löydettiin vain inva-wc. Se oli varattu ja hetken päästä vessasta poistui nuori mies. Jo siinä vaiheessa epäilykset heräsivät ja kurkin varovaisesti vessaan. Käsipaperissa verta ja lääkeruisku kääreitä altaan reunalla. Hienoa. Näin Espoossa. Että ottaa pannuun, koska ihmiset OIKEASTI tarvitsevat paikan, jossa päästä eroon paskavaipoista. Ei niitä voi keskellä kauppakeskusta alkaa vaihtamaan. Tähän asiaan pitäisi kiinnittää niin paljon enemmän huomiota!


Käytiin episodin jälkeen kurkkimassa myös joulukuusta. Meille tulee tänä vuonna VALKOINEN tekokuusi. Tiedän, etteivät kaikki ymmärrä sen päälle mitään, mutta itselleni se on enemmän koriste eikä se The Kuusi. Harkitaan oikean kuusen ottamista vasta sitten, kun Topi ei syö niitä neulasia, revi kuusta kumoon ja osaa itse iskän kanssa käsikädessä kävellä sen kuusen ostamaan. Voi olla, että joulufiiliksissä toki saatan kuusen kipaista meille aaton lähestyessä, koska oikean kuusen tuoksu kuuluu jouluun. Toisaalta taas, emme edes ole jouluaattona kotona, joten kannattaako?


Huomasin sitä oikeaa etsiessä, että kylläpäs tekokuuset ovat kalliita. En koskaan ole tullut ajatelleeksi, että niistäkin nyhdetään aika kiva summa. Päätin, että kuusi saa jäädä vielä kauppaan ja katsotaan netistä halvin versio ensin. Käydään sitten loppuviikolla vasta ostamassa. Laitan tähän alle kuitenkin muut päivän ostokset. PAHOITTELEN kännykkälaatua, mutta järkkäristä oli mälsästi akku loppunut. Kyllähän näistäkin idean näkee, vaikka aika kamalia ne onkin...


Ostettiin toinen lelulaatikko.

Toinen laatikko liittyy joululahjaan...

Lasipurkkeja Topin muroja varten.

Laitoin myös kynttiläkippoja esille. (Kamala sotku, kun Samu laittoi samalla ruokaa...)

Lahjapaperia! Ekat lahjat paketoitu <3

Nokkiksia, lusikoita ja parit ruoanlaittovälineet.

Topin nurkkaus koki taas muutoksen. Kaiteelle oli pakko kehitellä jotakin muuta, kun tavaroita on
NIIIN kiva heitellä alas. Ostin myös uuden maton nurkkaukseen.

Suttuinen, huono sävy ja vino kuva. Upeeta? :D


Laatikoita helpottamaan säilytystä.

Topin lipastoon lähinnä vaatteille tarvittiin lokerikkoja.

Paljon siistimpää!



Oikeasti pääsin tällä kertaa näin vähällä! Enempään ei olisi ollutkaan ennen keskiviikkoa varaa. Mutta tosiaani, kerrankin ostin vain kaikkea tarpeellista pientä tavaraa. Ylpeä!



Pahoittelut vielä postauksen surkeista kuvista. Illalla kännykällä on mahdoton saada hyvää laatua enkä ehtinyt järkkäriä lataamaan. Niin paljon muutakin tekemistä tuntuu olevan KOKO ajan. Eikö kuitenkin ole kiva, että edes joitakin kuvia on postauksessa? :)


MUKAVAA alkanutta viikkoa, alkanutta joulukuuta ja alkanutta joulunodotusta KAIKILLE! <3

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Makkarit vaihtoon!



Näin sitten päädyin tekemään sen ratkaisun, että makkarit lähtisivät vaihtoon. Heräsin tänään yhdeltä "aamulla" ja meinasin kiljaista, kun huomasin kellon. Samu oli noussut Topin kanssa aamulla, syöttänyt ja leikkinyt pojan kanssa. Topi oli samassa huoneessa pinniksessään nukkumassa jo päikkäreitä, kun heräsin. Ihanaa, ettei aina tarvitse tehdä aamulla mitään!

Päivä oli jo tosi pitkällä ja Ikeakin auki vain kuuteen. Laitoin innoissani itseni nopeasti valmiiksi, mutta Topi senkus nukkui. Kolmatta tuntia kuului kuorsaus sängystä, joten aloin poikaa herättelemään. En viitsi antaa nukkua liian pitkään aamulla, koska iltapäivän päikkärit muuten siirtyvät ja samoin käy yleensä myös yöunille. Poika kuitenkin on helppo herätettävä ja nousee sängystä aina niin iloisena!

Postauksen kuvien laatu on sitten vähän tällainen, kun en aina
ehdi panostaa kuvanottoon niin paljoa!

Ilopilleri herätetty <3

Ennen lähtöä vilkaisin vielä sotkuisiin makkareihin ja meinasin palaa halusta päästä niihin jo käsiksi! Ei jaksettu edellisenä päivänä siivota ollenkaan, koska tarkoitus oli tänään tehdä muutoksia. Kuvista huomaatte tuon kaamean näyn.

Topin entinen huone.

Meidän entinen makuuhuone.

Yksi parhaimmista kavereistani lähetti naamakirjan kautta viestiä, että lähdettäisiinkö hänen kanssaan syömään Raxiin. Oltiin kuitenkin jo tekemässä lähtöä sinne Ikealle, joten pyysin hänet mukaan. Joskus nuoruudessa me vietimme paljon aikaa Ikeassa; se paikka oli meille eräänlaista terapiaa. Kaveri lupasi lähteä mukaan ja hyvä reissu meillä olikin!!


Bussia odoteltiin.

Ensimmäisenä käytiin syömässä.

Topi vetäisi koko annoksen perunamuussia ja jauhelihakastiketta.

Jälkkäriksi hedelmäpaloja...

... sekä jäätelö.

Pikku-apulainen.

Hyvin jaksoi koko reissun ilman kitinöitä.

Muutama tavara bussilla kotiin vietäväksi.


Reissu meni siis hyvin Topin suhteen ja kaikki tavarat saatiin kannettua kotiin asti helposti. Pieni ikävä sattumus tapahtui lähtiessä; olin laittanut tuttipullon korkin huonosti kiinni ja noin 200ml maitoa oli sitten Topin päällä sekä rattaissa. Onneksi Ikeassa myytiin laktoositonta maitoa ja ONNEKSI meillä oli emmaljungat mukana. Olisi vähän ärsyttänyt ruveta pesemään niitä uusia rattaita...

Anyway... nämä hankin:

9,99€

14,99€

7,99€

24,95€

9,99€ (2 kpl ostettiin)

5,99€

8,99€

12,99€

29,95€
1,99€

3,99€

Kotiin mentiin kaupan kautta ja napattiin pari pulloa Cokista sekä karkkia mukaan. Topi nukahti matkalla ja ehdittiin kotona vauhdilla vaihtaa muutaman huonekalujen paikkaa. Ei päästy pitkälle, kun ulkoa kuului huhuilua. Onneksi kaverini oli meillä ja meni Topin kanssa yläkertaan touhuamaan. Saatiin koko projekti hoidettua tänään kuntoon ja mielestäni jälki on ihana! Olkoon se vaikka uutuudenviehätystä, mutta olen rakastunut! En ymmärrä ollenkaan, miksi emme alunalkaen tehneet huonejakoa näin. Toimii paaaaaaljon paremmin! Kurkkikaa kuvia ja kertokaa mitä tykkäätte!

Aloitetaan meidän makuuhuoneesta. Kuvat ovat sitten vähän huonoja, mutta piti kuvata niin varovaisesti, koska Topi oli jo nukkumassa!

Tadaaaa!! (Huom. lamppu on mustavalkoinen oikeasti ja kuvassa
vähän vahingossa vinossa..)

Nurkkaan pitää hankkia pyykkikorin tilalle kyllä joku matala hylly tai yöpöytä.

Topin vaatelipasto jäi meidän huoneeseen.

Lipaston päällä on taulu, muutamat kynttiläkipot ja meidän kihlajaislahja (lasikuutio).

Tosi hieno väliaikaisratkaisu :D

Huoneessa on siis kaksi vaatekaappia ja tuolla aulassa vallitsee kaaos hetkellisesti.

Topin huoneesta tulikin sitten värikkäämpi. Alkuperäinen suunnitelma muuttui matkalla paljon, koska kaikkea ei vielä hankittu ja en viitsinytkään laittaa pinnistä ikkunan eteen.


Wau! Selkeä lastenhuone! Vihdoin!

Pinnis menikin tälle seinustalle ja viereen meidän nojatuoli, joka jäi kuvaan vähän epäsiistiksi.

Nurkkaus sopi paljon paremmin ikkunan alle. Siitä tuli niin hieno, kun olin ajatellutkin!

Nojatuoli, jossa lojuu meidän lampaantalja.

Toinen puoli huonetta.

Otin sitten kuitenkin tällaiset kammottavat muoviset väripläjäykset, koska mielestäni ne sopivat huoneeseen
todellatodella hyvin! Kestävät myös paljon eikä niissä ole teräviä kulmia.

Tyynyt meiltä löytyi jo ennakkoon ja norsu tarttui heräteostoksena matkaan.

Luovuttiin vihdoin hoitopöydästä, joten hoitotarvikkeet löysivät uuden paikan laatikosta.

Ostin miljoonalle pehmolelulle uuden säilytyskorin.

Myös leluille oli pakko löytää joku kivempi säilytyspaikka.

Tämä laatikko sopi väreihin ja on aika kätevä käyttää.

Pinnasänkyyn hankin väliaikaisesti nyt tällaisen lapselle sopivan peiton.

Topin jumppikset saivat vihdoin kokonaan oman kaapin. Ahdasta on :D

Hupparit ja "potkikset" pääsivät myös omaan kaappiinsa. Niiden alle laitoin
vauvakamat, jotka ovat poissa käytöstä.

Kolmanteen kaappiin siirsin petivaatteet ja neljännessä on sitten vielä omat vaatteeni.

Topilla on myös oma televisio, enää pitää opetella katsomaan sitä!

Toisen hyllyn päällä on siisti pieni purkki, kynttilä ja Topin rasvaputeli, joka ei näy kuvassa.

Kangaspurkissa on Topin tutit. 

Topi oli ihan onnessaan, kun päästimme vihdoin kylvyn jälkeen katsomaan huonetta. Eihän siinä malttanut sitten nukkua pariin tuntiin ja nukkumaanmeno venähti kuitenkin. Oli kiva käydä paijaamassa norsua, kiipeilemässä pöytää vasten ja kaivaa itse leikkilaatikko sängyn alta.

Kyllä päivän paras palkinto oli pienen miehen riemu <3


Voi kuinka jännittävää Topin mielestä.

Tähän väliin kuva tämän hetkisestä ihottumasta.

Topi tykkää uudesta lelulaatikosta.

Paljon ihmeteltävää huoneessa.



<3

Tein vielä pikkumuutoksen kuvien ottamisen jälkeen. Tämä ei ole sisustuksellinen, mutta Topin on paljon mukavampi herätä aamulla, kun on jotakin ihmeteltävää. Olen nimittäin niin hidas nousemaan, että täytyyhän tuolla pojalla olla jotakin, mistä kiinnostua ennenkuin ehdin könytä paikalle. Laitoin lelukaaren sekä mobilen osat sängyn päälle roikkumaan!

Muumikaaret.


Ja mobilen osat myös.


Siinä nyt teille jaettuna tämä muutos. Onko lopputulos ihan kamala?


-- -- --




Laitoin myös 200. lukijan kunniaksi arvonnan pystyyn! Käy kurkkaamassa sivupalkista tai klikkaamalla alla olevaa kuvaa mitä voit voittaa ja miten osallistua! Onnea arvontaan!




PS. Huomenna palaan tuohon Pop-arvonta asiaan. Video tulossa, jossa julkaisen voittajan!