sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Makkarit vaihtoon!



Näin sitten päädyin tekemään sen ratkaisun, että makkarit lähtisivät vaihtoon. Heräsin tänään yhdeltä "aamulla" ja meinasin kiljaista, kun huomasin kellon. Samu oli noussut Topin kanssa aamulla, syöttänyt ja leikkinyt pojan kanssa. Topi oli samassa huoneessa pinniksessään nukkumassa jo päikkäreitä, kun heräsin. Ihanaa, ettei aina tarvitse tehdä aamulla mitään!

Päivä oli jo tosi pitkällä ja Ikeakin auki vain kuuteen. Laitoin innoissani itseni nopeasti valmiiksi, mutta Topi senkus nukkui. Kolmatta tuntia kuului kuorsaus sängystä, joten aloin poikaa herättelemään. En viitsi antaa nukkua liian pitkään aamulla, koska iltapäivän päikkärit muuten siirtyvät ja samoin käy yleensä myös yöunille. Poika kuitenkin on helppo herätettävä ja nousee sängystä aina niin iloisena!

Postauksen kuvien laatu on sitten vähän tällainen, kun en aina
ehdi panostaa kuvanottoon niin paljoa!

Ilopilleri herätetty <3

Ennen lähtöä vilkaisin vielä sotkuisiin makkareihin ja meinasin palaa halusta päästä niihin jo käsiksi! Ei jaksettu edellisenä päivänä siivota ollenkaan, koska tarkoitus oli tänään tehdä muutoksia. Kuvista huomaatte tuon kaamean näyn.

Topin entinen huone.

Meidän entinen makuuhuone.

Yksi parhaimmista kavereistani lähetti naamakirjan kautta viestiä, että lähdettäisiinkö hänen kanssaan syömään Raxiin. Oltiin kuitenkin jo tekemässä lähtöä sinne Ikealle, joten pyysin hänet mukaan. Joskus nuoruudessa me vietimme paljon aikaa Ikeassa; se paikka oli meille eräänlaista terapiaa. Kaveri lupasi lähteä mukaan ja hyvä reissu meillä olikin!!


Bussia odoteltiin.

Ensimmäisenä käytiin syömässä.

Topi vetäisi koko annoksen perunamuussia ja jauhelihakastiketta.

Jälkkäriksi hedelmäpaloja...

... sekä jäätelö.

Pikku-apulainen.

Hyvin jaksoi koko reissun ilman kitinöitä.

Muutama tavara bussilla kotiin vietäväksi.


Reissu meni siis hyvin Topin suhteen ja kaikki tavarat saatiin kannettua kotiin asti helposti. Pieni ikävä sattumus tapahtui lähtiessä; olin laittanut tuttipullon korkin huonosti kiinni ja noin 200ml maitoa oli sitten Topin päällä sekä rattaissa. Onneksi Ikeassa myytiin laktoositonta maitoa ja ONNEKSI meillä oli emmaljungat mukana. Olisi vähän ärsyttänyt ruveta pesemään niitä uusia rattaita...

Anyway... nämä hankin:

9,99€

14,99€

7,99€

24,95€

9,99€ (2 kpl ostettiin)

5,99€

8,99€

12,99€

29,95€
1,99€

3,99€

Kotiin mentiin kaupan kautta ja napattiin pari pulloa Cokista sekä karkkia mukaan. Topi nukahti matkalla ja ehdittiin kotona vauhdilla vaihtaa muutaman huonekalujen paikkaa. Ei päästy pitkälle, kun ulkoa kuului huhuilua. Onneksi kaverini oli meillä ja meni Topin kanssa yläkertaan touhuamaan. Saatiin koko projekti hoidettua tänään kuntoon ja mielestäni jälki on ihana! Olkoon se vaikka uutuudenviehätystä, mutta olen rakastunut! En ymmärrä ollenkaan, miksi emme alunalkaen tehneet huonejakoa näin. Toimii paaaaaaljon paremmin! Kurkkikaa kuvia ja kertokaa mitä tykkäätte!

Aloitetaan meidän makuuhuoneesta. Kuvat ovat sitten vähän huonoja, mutta piti kuvata niin varovaisesti, koska Topi oli jo nukkumassa!

Tadaaaa!! (Huom. lamppu on mustavalkoinen oikeasti ja kuvassa
vähän vahingossa vinossa..)

Nurkkaan pitää hankkia pyykkikorin tilalle kyllä joku matala hylly tai yöpöytä.

Topin vaatelipasto jäi meidän huoneeseen.

Lipaston päällä on taulu, muutamat kynttiläkipot ja meidän kihlajaislahja (lasikuutio).

Tosi hieno väliaikaisratkaisu :D

Huoneessa on siis kaksi vaatekaappia ja tuolla aulassa vallitsee kaaos hetkellisesti.

Topin huoneesta tulikin sitten värikkäämpi. Alkuperäinen suunnitelma muuttui matkalla paljon, koska kaikkea ei vielä hankittu ja en viitsinytkään laittaa pinnistä ikkunan eteen.


Wau! Selkeä lastenhuone! Vihdoin!

Pinnis menikin tälle seinustalle ja viereen meidän nojatuoli, joka jäi kuvaan vähän epäsiistiksi.

Nurkkaus sopi paljon paremmin ikkunan alle. Siitä tuli niin hieno, kun olin ajatellutkin!

Nojatuoli, jossa lojuu meidän lampaantalja.

Toinen puoli huonetta.

Otin sitten kuitenkin tällaiset kammottavat muoviset väripläjäykset, koska mielestäni ne sopivat huoneeseen
todellatodella hyvin! Kestävät myös paljon eikä niissä ole teräviä kulmia.

Tyynyt meiltä löytyi jo ennakkoon ja norsu tarttui heräteostoksena matkaan.

Luovuttiin vihdoin hoitopöydästä, joten hoitotarvikkeet löysivät uuden paikan laatikosta.

Ostin miljoonalle pehmolelulle uuden säilytyskorin.

Myös leluille oli pakko löytää joku kivempi säilytyspaikka.

Tämä laatikko sopi väreihin ja on aika kätevä käyttää.

Pinnasänkyyn hankin väliaikaisesti nyt tällaisen lapselle sopivan peiton.

Topin jumppikset saivat vihdoin kokonaan oman kaapin. Ahdasta on :D

Hupparit ja "potkikset" pääsivät myös omaan kaappiinsa. Niiden alle laitoin
vauvakamat, jotka ovat poissa käytöstä.

Kolmanteen kaappiin siirsin petivaatteet ja neljännessä on sitten vielä omat vaatteeni.

Topilla on myös oma televisio, enää pitää opetella katsomaan sitä!

Toisen hyllyn päällä on siisti pieni purkki, kynttilä ja Topin rasvaputeli, joka ei näy kuvassa.

Kangaspurkissa on Topin tutit. 

Topi oli ihan onnessaan, kun päästimme vihdoin kylvyn jälkeen katsomaan huonetta. Eihän siinä malttanut sitten nukkua pariin tuntiin ja nukkumaanmeno venähti kuitenkin. Oli kiva käydä paijaamassa norsua, kiipeilemässä pöytää vasten ja kaivaa itse leikkilaatikko sängyn alta.

Kyllä päivän paras palkinto oli pienen miehen riemu <3


Voi kuinka jännittävää Topin mielestä.

Tähän väliin kuva tämän hetkisestä ihottumasta.

Topi tykkää uudesta lelulaatikosta.

Paljon ihmeteltävää huoneessa.



<3

Tein vielä pikkumuutoksen kuvien ottamisen jälkeen. Tämä ei ole sisustuksellinen, mutta Topin on paljon mukavampi herätä aamulla, kun on jotakin ihmeteltävää. Olen nimittäin niin hidas nousemaan, että täytyyhän tuolla pojalla olla jotakin, mistä kiinnostua ennenkuin ehdin könytä paikalle. Laitoin lelukaaren sekä mobilen osat sängyn päälle roikkumaan!

Muumikaaret.


Ja mobilen osat myös.


Siinä nyt teille jaettuna tämä muutos. Onko lopputulos ihan kamala?


-- -- --




Laitoin myös 200. lukijan kunniaksi arvonnan pystyyn! Käy kurkkaamassa sivupalkista tai klikkaamalla alla olevaa kuvaa mitä voit voittaa ja miten osallistua! Onnea arvontaan!




PS. Huomenna palaan tuohon Pop-arvonta asiaan. Video tulossa, jossa julkaisen voittajan!

34 kommenttia:

  1. Hienot huoneet tuli! Meillä on Jaden huone vasta rakennusvaiheessa joten hetken vielä itse joudutn odottamaan että pääsen laittamaan sitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, pääset laittamaan tyttöjen huonetta! Kade! :D

      Poista
  2. Näyttää tosi viihtysältä molemmat huoneet! Topi varmasti viihtyy huoneessaan, ihan on lapsen huoneen näköinen :)

    VastaaPoista
  3. jeeeeeee lastenhuone!!! tosi magee! toi matto ja pöytä tuolineen sopii väreiltään tosi hyvin yhteen!!

    voi kun mäki voisin poiketa ikeaan just like that. haaparannan ijeaan on lyhyempi ku etelä-suomen... mut kalliiks tulee bensoineen :-\

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Haaparannalle, meillä voi käyä samalla kaffella ko asutaan tässä iha lähettyvillä. ;D

      Poista
    2. Mikäs sua ikeassa houkuttaa tällä hetkellä Lindiz? :)

      Poista
  4. Ihania huoneita! Meillä on aika lailla samanlainen maku. :)

    VastaaPoista
  5. Viihtyisän ja kodikkaan näköiset on kummatkin huoneet. :) Kyllä Topin nyt kelpaa leikkiä huoneessaan!

    Mulla on myös menossa pieni rojekti Nean huoneessa (AGAIN!) :D:D Laitettiin vasta hoitopöytä varastoon ja nyt pitäskin keksiä järkevä järjestys. Meillä oli myös Nean huoneessa telkkari, mutta otettiin se pois vielä, laitetaan sitten takaisin kun siitä jotain tajuaakin. :D

    Teillä on kyllä kivan näköinen koti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kelpaa ♡ Kyllä tytön huone olis ollut helpompi laittaa :D

      Hahah sä oot aina sisustamassa ;) Laita sitten postausta asiasta.

      Ei meillä tuo tv ole vielä käytössä. Se vaan on ns koristeena!

      Poista
  6. ja se piti vielä sanoa, että MÄKIN TAHON IKEAAN!:D Sielä ois hirmusti vaikka ja mitä!

    VastaaPoista
  7. vautsi, tulipa ihana huone Topille!! :) Ja hyvän näkönen toi teijänki makkari! :)

    Saa nähä mitä mä saan tolle meijän pojulle taiottua sen huoneeseen, tartteis päästä ikeaan, jonkun maksavan ihmisen kanssa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :) Mä tykkään kans molemmista!

      Ikea on kyllä ♡

      Poista
  8. Kivalta näyttää! :)
    Mäkin tahdon Ikeaan!

    VastaaPoista
  9. Tällä viikolla ikeaan :p oon lampaantaljaa menossa hakemaan mutta saa nähä mitä kaikkea mukaan tarttuu .D

    VastaaPoista
  10. Hieno huone on Topilla! Ja teillä! :) Meidän makuuhuone on suunnilleen saman kokoinen kuin teillä nyt, ja ihan hyvin siellä mahtuu nukkua. :D Meillä on pojan huoneessa tuo samainen pöllötaulu, kunnon pöllö sisustus siellä muutenkin. Ihana tuo norsu pehmolelu. Ikea on kyllä hyvä, kun saa aika paljon tavaraa ja edulliseen hintaan. Meilläkin aika pitkä reissu tulee aina Ikeaan, mutta aina välillä tulee kyllä käytyä ja sen mukaisesti haalittua tavaraa! Taas ensi kuussa olisi menoa sinne, kun veronpalautukset tulevat! :) Ja tuo matto on muuten kanssa aivan upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että pääsette taas ikeaan! Se on kyllä paras paikka! Ja kiitos kommentista.. :)

      Poista
  11. Aivan ihana huone! :)

    VastaaPoista
  12. Lopputuloshan on aivan mahtava ja nytpä on tilaa pojalle ja pojan tavaroille ihan kunnolla :) Teidänkin makkarista tuli hyvännäköinen.

    VastaaPoista
  13. Apua! Kui sä oot saannu noi kaikki bussilla kotiin ;;o

    Tosi tosi ihana huone pojalle tuli!! :P
    Meidänkin pitäs ostaa Kevinille oma pikku piirrustuspöytä ja tuolit, mutta mulla on paha tapa miettiä aina kaikkea pikkasen liikaa etukäteen ja mietin jo nyt, miten sitte joskus tulevaisuudessa mahdutan kaksi lasta samaan huoneeseen... :D (huom. toinen ei ole suunnitteila vielä kolmeen vuoteen!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helposti, koska meitä oli kolme! :D

      Ja kiitos, huoneesta tuli kiva! :) En mäkään tiedä, miten mahdutan tonne toisen,mutta se on myöhemmän ajan murhe!

      Poista
  14. Miksi noin pienellä on telkkari...? Tai miksi sitä pitäisi opetella katsomaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasitko kenties lauseessa huumoria? :)

      Topi kun siis ei katso televisiota niin koko lause oli vitsi. "Telkkari löytyy, mutta sitä pitäisi osata katsoakin."

      Ja tottapuhuen koko tv ei ole edes seinässä. Se oli alunperin meidän makkarissa, kun joskus tuli sitä katseltua. Nykyään katotaan tvtä ylhäällä. Toistaiseksi siis paras paikka on tuossa "koristeena".

      Poista
    2. Tekstistä ei aina huumorin kukkia huomaa :)

      Poista
  15. mä HALUUN ton maton <3 se on IHANA!!!
    kivan näköi huone tuli pojalle :)

    VastaaPoista
  16. Ihana lastenhuone ja tuo söpö nurkkaus jossa varmasti Topi viihtyy :) Miksi lastenhuoneessa kynttilä? Koristuksena joo mutta ehkä sopis paremmin olkkariin. ja ootas kun Topi vähä kasvaa niin vetää tuon kasvin lattialle :D
    Niin ja itse kääntäisin teijän parisängyn toisin päin, siis ikkunan eteen ja jalat ovelle päin :)
    Ja onko teillä siis 2makuuhuonetta alakerrassa ja olohuonekeittiö yläkerrassa? :) Mitä oot tykännyt tälläsestä järjestelystä? Ollaan nääs katottu 2kerroksisia taloja ja mietin onko aina tarvittava tavara toisessa kerroksessa ja saa koko ajan ravata rappusia :(

    VastaaPoista
  17. Kiva huone ja IHANA toi norsu!! Haluun haluun! Harmi kun ei oo mahiksia käydä ikeassa :(
    Ja heti pisti noi muumit silmään lakanakaapissa :D Niitä odotellen <3

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätät kommentin!