Huhuilua väsymyksen valtakunnasta

Pää täynnä ideoita. Ihan mieletön inspis kirjoittaa! On suunnitelmia, raskauteen liittyviä postauksia ja uutta kotia. Tuon valtavan inspiraation kaverina on myös loputon väsymys ja huonovointisuus.

Väsyttää. Etoo. Nälkä. Voimat on lopussa. Nälkä. Vois nukkua tirsat. Nälkä. Taas vessaan. Huono olo. Nälkä. 

Raskausoireet ovat täällä. Olen jokaisesta todella iloinen, koska oireiden kehittyminen antaa tavallaan sitä toivoa vielä. En kuitenkaan muistanut, että se olisi ihan näin rankkaa ollut. Voisin nukkua 14 tuntia vuorokaudessa eikä sekään tunnu aina riittävän. Nukuttaa autossa, haukotuttaa jo lounaalla ja sänky huutaa kutsuvasti luokseen. Aina sopivissa väleissä onkin hyvä ummistaa silmät ja levätä hetken, jotta jaksaa. 

Ensin tekee mieli jotakin, sitten tuleekin kauhea ällötys sitä kohtaan. Sitten onkin jo nälkä, mutta mahaan ei toisaalta mahdu mitään sen edellisen aterian jäljiltä, joka oli noin tunti sitten.

Ensimmäisessä raskaudessa ei ollut pahoinvointia. Sitä sanotaan, että raskaudet ovat aina erilaisia ja sen olenkin jo huomannut. Jatkuva pohjaton nälkä aiheuttaa huonovointisuutta ja ruokaa kaipaavaa kipuilua mahassa. Yhtäkkiä saattaa iskeä iso mieliteko johonkin, mutta ruoan valmistuttua tulee kylään ällötys. Olen monta kertaa jo harkinnut ryntääväni vessaan, mutta toistaiseksi on vältytty pöntön halailulta. Huonosta olosta välittämättä on vain pakko tunkea ruokaa ääntä kohti ja nieleskellä se vaikka irvistellen alas. Noin vartissa olo kohenee aina ja taas jaksaa porheltaa tunnin tai pari.

Tuntuu, että kaikki on tosi hektistä nyt, vaikka oikeastaan ollaan paljon kotosalla. On paljon rästihommia ja tekemistä, jotka kasaantuvat toistensa päälle. Ajattelin elää nyt vain rauhallisesti ja olla välittämättä niistä. Pikkuhiljaa voinnin kohotessa sitten ryhdistäytyä normaaleihin rytmeihin.

Raskaana oleminen voi tosiaan olla rankkaa, mutta en todellakaan valita! Toivottavasti nämä oireet olisivatkin merkki oikein kehittyvästä alkiosta. Soitin kontrolliultran suoraan Naistenklinikalta, jotka ehdottomasti ottavat sinne tutkittavaksi tässä tilanteessa. Heidän mielestään asia on hyvä varmistaa jo viikon päästä eli ensi torstaina suuntaamme kohti ultraa. Silloin saamme tietää, että mihin tämä elämä meitä kuljettaa... kohti surua vai suurta ihmettä.

Niin kauan, kun on toivoa.. en aio ahdistua! Niin kauan olen onnistuneesti raskaana, kunnes toisin todistetaan!

Fruit power!

Kuinka moni teistä voi pahoin raskauden aikana? Minkälaista pahoinvointi oli? Koska se alkoi ja koska loppui?

Uudesta kodista

Isot tapahtumat vaikuttavat aina elämään ja arkeen - ainakin, kun puhun itsestäni. Lamaannun tavallaan hetkeksi ja se näkyy esimerkiksi blogissa. Tuntuu, että pää tökkii eikä mistään tule mitään. Sitä suoriutuu päivästä toiseen ja hakee takaisin vanhaan elämään. Paitsi, ettei se ole tällä hetkellä täysin mahdollista. Uusi polku on korkattu.

Tuoreen kodin laittaminen on auttanut paljon ja yksinkertainen tavaroiden läpikäyminen. Tiedätte varmasti sen, että kahden ihmisen erotessa kamat kuuluu jakaa puoliksi. Ahdistava ajatus, että joutuu luopumaan tutuista asioista.

Meillä jako oli kuitenkin aika selkeä ja sopuisa. Pesukone exälle, kuivausrumpu meille. Sänky hänelle, sohvan sain minä. Astiat 50/50 ja sama koski muita pienempiä esineitä sekä kodintarvikkeita.

Aika vähän joudun alkuun mitään uutta hankkimaan, koska uusi asunto on niin pieni. Sinne tuli mukana sohva, pöytä, dvd-hylly, lipasto ja iso televisio. Sain pojan huoneeseen sängyn, mustan hyllykön sekä leluja. Eipä tuonne paljon muuta mahtuisikaan.

Pesukoneen kävin hankkimassa ensimmäisenä ja ostin oikein hienon tapauksen Samsungilta. Se on samaa sarjaa kuivausrummun kanssa, johon olen ollut äärettömän tyytyväinen. Sen lisäksi on tullut hommattua kukkia, mattoja ja pieniä asioita. Koti alkaa näyttää oikeasti kodilta pikkuhiljaa.

Moni ehkä miettii huonekalu-listaa lukiessa, että missä sitten nukun. No, yksinkertaista - sohvalla. Olen aina rakastanut sohvalla nukkumista ja varsinkin, kun alla on tempur-patja. En edes kaipaa omaa sänkyä tällä hetkellä yhtään! Sängyn lisäksi tiskikonettakaan ei tarvitse hankkia, koska muutettiin laatukotiin, jossa se on perusvarusteena jo valmiiksi.

Koti on koti.  Osa tavaroista makaa edelleen vanhalla asunnolla ja se ahdistaa mielettömästi. Sitä haluaisi koko omaisuutensa jo lähelle itseään, mutta aina ei voi kiirehtiä.

Pääasia on, että tuolla uudessa paikassa jo pystyy olemaan, elämään ja viihtymään. Jokainen meistä. Tärkeintä on, että poika ja koira ovat lähellä. Ihmiset ja läheiset ovat lopulta ne, jotka tekevät kodin. Eikö?

Olen pitänyt taukoa kirjoittelusta. En omista nettiä vielä ja sellainenkin pitäisi muka käydä hommaamassa. En myöskään omista aikaa, kun kaikki menee uuden opetteluun. Olen erilailla vastuussa nyt, teen töitä ja opettelen uuteen suhteeseen. En kuitenkaan halua unohtaa blogia, se on todella tärkeä. Nyt alankin palailemaan takaisin ja panostamaan postauksiin. En jaksa edes itse lukea näitä välisepustuksia loputtomiin.

To do -lista:

Step 1: Hanki netti!

Nauttikaa "talvesta" ! ;)

Katsahdus tulevaisuuteen

Aina voi miettiä tulevaisuutta tai sitten olla miettimättä. Fakta on, että järkevintä on suunnata katseensa eteenpäin kävi elämässä mitä tahansa. Ottaa se oma aika, jonka tarvitsee ja sitten lähteä liikenteeseen. Ihan perusklisee on, että paikalleen jääminen on pahinta ja tekee hallaa ihmiselle. Toinen tarvitsee kuukausia käsitelläkseen asioita ja toinen toipuu viikossa. Eikä tästä saa tuomita ketään, koska ihmiset ovat hittovie yksilöitä!

Aikanaan, kun näin tämän kaiken tulevan toteen, varasin ajan lekurilta. Kävelin vihdoin paikkaan, jonne olisi jo vuosia sitten pitänyt mennä ja juttelin tuon sympaattisen mieslääkärin kanssa hetken. Ongelmanahan oli palautuneet paniikkikohtaukset, joita iski esimerkiksi töissä. Lääkkeet näihin oli loppuneet ja ahdistava tuleva elämänmuutos pahensi kaiken potenssiin tuhat. Kävelin lääkäriltä uusitun reseptin kanssa ulos ja kourassa oli myös toinen lappu, jossa luki aivan uuden lääkkeen nimi. 

Citalopram. Lääke, jonka pitäisi auttaa ahdistukseen ja paniikkiin. Lääke, jolla saattaisi mennä pitkään ennen vaikutusta ja oireet, jotka voisivat alkuun jopa muuttua pahemmiksi. Nuo pillerit saattavat hyvinkin olla syy, miksi koko prosessi jumiutui hetkeksi. Ehdin syömään niitä hyvän tovin ja voin sanoa, että flippasin ja pahasti. Päässä pyöri, koko kroppa vapisi ja oksensin monta viikkoa. Tuntui siltä, että kiskoisi joitakin huumeita ja kärsisi vierotusoireista. Alussa on normaalia, että tulee sivuvaikutuksia, koska kroppaan isketään täysin vierasta ainetta. Jossakin vaiheessa vapinat ja muut jäivät kuitenkin kokonaan pois. Tilalle tuli tyhjyys. Tiesin, että olen surullinen, mutta en tuntenut surua. Tiesin tuntevani tunteita, mutta en tuntenut niitä. Kamalaa, kun ei voi itkeä, ei voi vihata eikä voi nauraa! Hymyilee vain tyhmänä päivästä toiseen. Meinasin ihan todella seota tuon lääkkeen takia ja päätin sitten viimein lopettaa sen. Tuntuu, että aivot ovat pikkuhiljaa kirkastumassa ja oikeasti on järkyttävää, miten maailma muuttuu ympärillä. Huomaan uusia asioita ja aistit tuntuvat liiankin teräviltä. Tunteet ovat silti edelleen jumissa, mutta kai se vaikutuksen katoaminen vain ottaa aikansa. Please, haluaisin jo itkeä...

" Myrskyn jäljeen nousee aurinko. Itkun jälkeen tulee hymy. Yön jälkeen päivä. Onnettomuus muuttuu onneksi. Huuto nauruksi. Odota hetki niin näet saman. Sen olen kokenut." - ©Anette

Nyt kuitenkin alkaa tuo omien aivojen käyttö olemaan parempaa ja on helpompi suunnitella tulevaa. Miettiä, että mitähän sitä elämältään haluaa. Mihin seuraavaksi suuntaa, minkälaisena näkee itsensä viiden vuoden kuluttua ja missä haluaa asua.

Asuntokuviot ovat selkeät ja tiedän pysyväni Helsingissä. Vähän kuumottaa jo niskaan se, että kämppä lähtee alta kuun lopussa enkä ole vielä saanut uutta. En ole edes laittanut hakemuksia sisään, koska yritän hakeutua yksityisille vuokranantajille. On selkeä visio, että kämpän tulee olla laadukas ja suhteellisen uusi. Sen pitää ehdottomasti sijaita Helsingin hienoimmalla saarella; Lauttasaaressa. On muitakin vaatimuksia ja saatan kuulostaa typerältä niiden suhteen. Kylppärin lattia ei saa olla valkoinen eikä perus muovimatto, pesutornille pitää löytyä paikka ja keittiön olla kokattavan suuri. Topille haluan nappikokoisen huoneen ja parvekekin tulisi olla lasitettu. Kaiken tämän päälle kämppään kuuluu saada ottaa eläimiä, koska koirahan tulee mukaan. Ainiin, ja varaakin pitäisi olla eikä Lauttasaari todellakaan ole halvimpia paikkoja asua!

Voiko kukaan kuvitella, että näillä nirson tytön unelmilla olisi nyt yksi asunto käsissä. Se on varattuna meille ja olen menossa katsomaan sitä, mutta melkein 100% varmaksi voin sanoa asuvani siinä jo pian! Yleensä en vatvo kamalasti asioita, vaan tartun muuttamisen suhteen suoraan tilaisuuteen ja annan palaa. Asunnon paras puoli on se, että työpaikalle on noin 300m matka. Luksusta!

Asunnon lisäksi suunnitelmissa on se henkilökohtaisen elämän rakentaminen. Tulen saamaan paljon omaa aikaa jatkossa tai ehkä enemmänkin joudun opettelemaan yksinäisyyden kestämistä. Ehkä alan opiskelemaan jotakin kieltä? Lenkkeilemään? Hankin uuden harrastuksen? Saatan nähdä kavereita enemmän ja vapautuneemmin liikkua sosiaalisissa jutuissa. Pystyn tahkoamaan töitä, jos siltä tuntuu! Paljon on suunnitelmia ja tavallaan olen innoissani, vaikka ajatus Topin ajan jakamisesta ahdistaakin. Tähän mennessä olen jo nähnyt siskopuoltani, käynyt lenkeillä, elokuvissa ja baarissakin. Tuntuu, että ehdin siivota, rentoutua ja tehdä paljon enemmän. Ikävä pientä herraa on koko ajan, mutta tiedän pojan olevan hyvissä käsissä!

Olen pyöritellyt päässäni asioiden järkkäämistä. Miten jaetaan aika kahden vanhemman välillä ja miten saadaan tämä homma pyörimään oikein. Tarkoitus olisi hankkia asunnot lähekkäin ja pyrkiä olemaan suhteellisen likellä poikaa ainakin aluksi. Vietän yöt, aamut ja päivät kotiäitinä ja exmies nappaa tuon vintion sitten illaksi. Isällä ja pojalla on aina ollut yhteinen tärkeä "rituaali" nukkumaanmenon suhteen, joten sekin aiotaan pitää. Vaikka asutaan eri kodeissa, on tuo mies aina tervetullut meille, jos vain ikinä haluaa! Viikonloput olenkin töissä, joten poika on isällään silloin ja tarvittaessa sopimuksen mukaan yöt luonani. Aiotaan juhlia joulu yhdessä, mennä kolmisin leikkimään ulos ja viettää aikaa perheenä. Ei olla enää mies ja vaimo, mutta siltikin ollaan jo nyt vietetty aikaa yhdessä älyttömästi. Tuntuu hyvältä, että meidän ero ei ole ainakaan vielä vienyt pois sitä yhtenäisyyttä, joka meidän kolmen välillä on. Kumpikin meistä vanhemmista tulee pistämään likoon itsensä sen suhteen, että homma toimii jatkossakin!! Lopulta on kyse vain vahvasta tahdosta onnistua. 

Kaiken tämän muutoksen ja myllerryksen keskellä on jotakin kivaa, joka odottaa tammikuussa. On ihmisiä, jotka haluavat pitää huolta toisista. On ystäviä, joilla on maailman lämpimin sydän. Olen onnekas, kun lähipiirissäni on tällainen tyyppi. Olen aikaisemminkin viitannut blogissa, että tästä kaikesta en olisi selvinnyt erään ystävän apua, joka on tukenut itseni lisäksi miestäni, poikaani ja koko meidän perhettä. En ollut uskoa silmiäni, kun sain häneltä lahjan, jota en koskaan odottanut saavani! Matkan ulkomaille; Kanariansaarille. Lähden reissulle ilman poikaa, joka jää silloin isälleen. Tärisen jo nyt jännityksestä!!

Tällä hetkellä tuntuu, että asiat voivat selvitä. Tästä voi selvitä. Tulevaisuudessa on paljon juttuja, joita odottaa. Ei pidä tuomita kaikkea tältä seisomalta, vaan odottaa ja katsoa, mitä elämällä on tarjota.

Mitä teille kuuluu?

Sananhelinää

Tällä hetkellä normaaleista asioista kirjoittaminen tuntuu vaikealta. Tuntuu oudolta ja jotenkin jopa vähän "turhalta" höpöttää joistakin vaatteista. Jos totta puhutaan, meidän vaatteet lojuu itseasiassa isossa läjässä sängyllä. Koko kämppä tuntuu kantavan samaa teemaa; jättimäinen sekasorto. Topin lelut hengaa lattioilla, keittiössä on useamman ruoanlaiton jäljet, yksittäisiä sukkia löytyy sieltä täältä ja imuriinkin pitäisi tarttua. Tavallaan voisin sanoa, että elämä täällä on pysähtynyt. Se ei kuitenkaan pitäisi paikkaansa. Elämä jatkuu entiseen malliinsa ja se pysähtyneisyys löytyy vain oman pään sisältä. 

Nyt ymmärrän hyvin sen, että ihminen tarvitsee vaikeilla hetkillä toisten ihmisten tukea. Elämä on muuttunut radikaalisti ja pystyn kyllä suoriutumaan pakollisista asioista. Saan hoidettua lapsen, itseni ja koiran, mutta kaikki ylimääräinen putoaa samantien pois "to do" -listalta. Kieltämättä tiskaaminen ei heti ekana ole se, mitä tekee mieli tehdä. Sitä haluaa vain elää hetkessä ja yrittää pysyä "järjissään".

Tulen varmaan jokseenkin purkamaan sekavia ajatuksiani tänne ja meidän kuulumisia. Pikkuhiljaa ajan kuluessa päästään muidenkin asioiden äärelle. On paljon kerrottavaa, mutta nyt ei pysty - vielä.

Haluaisin jo oman asunnon. Ahdistaa päivä päivältä enemmän jumittaa tämän tutun katon alla ja nähdä yhteisiä esineitä. Ollaan edelleen sovussa ja nähdään melkein jokainen päivä, mutta silti tämä kaikki tekee kipeää. Yhteisestä päätöksestä huolimatta on älyttömän vaikea "luopua" siitä melkein kuudesta vuodesta. Mietin ihan hölmöjä ajatuksia jatkuvasti. Kysyn typeriä sekä turhia kysymyksiä itseltäni.

"Eikö me tosissaan enää koskaan käydä yhteisillä kauppareissuilla? Mitä teen häiden kiitoskorteille? Kuka hieroo hartioitani nyt? Kenen kanssa käyn jatkossa haistelemassa ulkoilmaa?"

Ehkä tästä tekstistä jo huomaa, että ajatukset ovat solmussa. Tuntuu, ettei mikään vain tule ulos, vaikka kuinka haluaisin huutaa asiat ääneen. Mutta sen tiedän, että nyt pitää kirjoittaa. Se on ainoa tapa pikkuhiljaa houkutella tuntemuksia esille ja päästä eteenpäin asioissa.

Kirjoittamisen lisäksi konkreettinen tekeminen auttaa. Tavaroiden läpikäyminen, puhuminen ja avun vastaanottaminen. Vertaistuen hakeminen ja toisten tarinoiden kuuleminen. On olemassa eräs tärkeä ihminen, joka on ollut tiiviisti kanssani nämä vaikeat ajat. Kuskannut autolla eri paikkoihin, vienyt töistä lekurille, kun romahdin ja laittanut ruokaa meillä kotona. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että saan osakseni huolenpitoa ja välittämistä. Se on varmaan juurikin se, jota nyt tarvitsen. Kukaan ei jaksa yksin.

En tule pitämään blogissa joulukalenteria. En vain pysty siihen tällä hetkellä. Jos kuitenkin keksitte kivoja piristäviä asioita, tulkaa ihmeessä ilahduttamaan päivää! Se tulee tarpeeseen!

Mukavaa joulukuuta kaikille!!

Matkapäiväkirja - Päivä 1

Pahoittelen, että postaamisessa on ollut aika laiskaa meininkiä havaittavissa. En yhtään osaa taas asettaa arkea kuntoon ja moni juttu jää tekemättä. Nyt on kuitenkin aika kirjoittaa ensimmäinen matkapäiväkirja -merkintä!


Kamerana mukana oli sitten niin kännykkä, ikivanha pokkari kuin järkkärikin. Osa kuvien laaduista on ihan surkeita, mutta tietyissä tilanteissa järkällä kuvaaminen oli mahdotonta. Ja itselle tekstin ohelle on aina kelvannut kuva kuin kuva.


----


Päivä 1      (Pe 25.07.2014)    Matka voi alkaa!



En ole aamutyyppiä sitten ollenkaan. Arkkivihollisiini lukeutuva herätyskello päätti kuitenkin pärähtää soimaan siinä viiden kieppeillä. Ei mennyt hetkeäkään, kun jo seisoin silmät apposellaan Topin huoneessa ja värisin jännityksestä.


Kävin mielessäni läpi matkatavaroita ja mietin, että olisinko unohtanut jotakin. Ihan viime tippaan on myös perinteisesti tehtävä päätöksiä ja niinpä jouduin äkkiseltään pakkaamaan meidän Britaxin rattaat mukaan. Tajusin, etten halua istua hotellilla yksin yhdeksän jälkeen ja katsella seinää. Ymmärsin myös, ettei niin vilkkaassa paikassa Topin ole hyvä kävellä kaduilla ja matkustustavan tulisi olla mahdollisimman mukava.


Siinä pohdiskelun ohessa kuiskasin pojan nimeä ja tämä ampaisi heti pystyyn kiljaisten "Mennään!". Lapset ymmärtävät paljon, tuntevat meidän fiiliksemme nahoissaan tai sitten vain sattuvat sanomaan jotakin tilanteeseen sopivaa.


Meiltä on aika lyhyt matka lentokentälle. Silti tuntui, että oltiin todella viime tipassa perillä. Lennon oli määrä lähteä kello 7 ja olimme siinä kuuden aikoihin lähtöselvityksessä. Selvitys oli tosin tehty jo ennakkoon netissä, joten ainoa hoidettava homma oli laukut hihnalle ja porttien läpi käveleminen.


Jätin rattaat jo lähtöselvitykseen, joten kannettiin Topia hetki ja toki poika käveli myös ihan itse. Rattaille Finnair tarjosi paksummasta muovista tehdyn pussin, joka ohjeistettiin säästämään kotimatkaa varten. Periaatteessa olisin voinut vuokrata muutamalla kympillä myös ison laukun niille, mutta sen roudaaminen kahden muun laukun, rattaiden ja lapsen lisäksi ei kuulostanut houkuttelevalta. Olin irroittanut rattaat mekanismeistaan, koska ajattelin sen vähentävän rikkoutumisen mahdollisuutta iskun osuessa.

Lainarattaatkin löytyi porttien sisäpuolelta!

Oltiin muuten lopulta ihan viime tinkaan porteilla, vaikka käytiin ainoastaan vessan ja kaupan kautta. Noustiin koneeseen muistaakseni noin viisi minuuttia ennen ilmoitettua lähtöä. Kerrankin jäi kiva kokemus lentokentällä olosta, kun ei joutunut odottelemaan turhia.



Itse lentomatka meni loistavasti, vaikka sitä olin jännittänyt eniten. Topilla oli hauskaa nousun aikana, välissä poika nukkui pari tuntia ja laskun aikana korviin kohdistunut paine helpottui juomalla maitoa. Alle 2-vuotiaille saa ottaa eväät koneeseen ja meillä oli imettäviä soseita, kauramaitoja pillillä sekä naposteltavaa.


Matka kesti sen vajaa 3 tuntia ja perille päästyä tuntui hassulta, kun astuttiin ulos Bulgarian ilmaan. "Täällä sitä nyt ollaan."  Oli nimittäin todella epätodellinen olo.. en meinannut uskoa, että ihania asioita tapahtuu, kun vain uskaltaa tehdä päätöksiä.

Reissussa rähjääntyy? Hikinen ja väsynyt matkustaja bussissa kohti hotellia.

Itseäni ahdistaa ihan vähän aina saapumispäivä. Jostakin syystä päässä kolkuttaa ajatus siitä, että viikko on toooosi pitkä aika. Meinaan aina tuskastuneena kaivata heti takaisin kotiin. Se on sitä, kun on vieraassa paikassa ja ei tiedä mistään mitään. Epätietoisuus - pahin kaikesta.


Matka hotellille oli aika lyhyt ja siellä saimme huoneet heti käyttöömme. Ne olivat aika pieniä ja KUUMIA. Onneksi hotellissa oli jokaisessa huoneessa ilmainen ilmastointi. Pidettiin sitä kyllä ihan täysillä päivisin! Pieniä palasia huoneista tulee näkymään näiden postauksien kuvissa. Fiksuna tyttönä unohdin kokonaan ottaa erillisen kuvan huoneesta, parvekkeen maisemista ja muista ei niin kiinnostavista asioista.



"Kotiutumisen" jälkeen olikin tutustumisen ilta edessä. Käveltiin rantakadulla, ihmeteltiin kojuja ja kauppoja, vilkuiltiin ravintoloita ja etsittiin reittejä. Katselin ohimennen pojalle tekemistä hotelliin ja eväitä jääkaappiin. Löysin iänikuisen narupallon useammasta kojusta ja Topi ihan innoissaan valitsi itselleen yhden.

Poika näyttää kaikissa kuvissa aika väsyneeltä, mutta onhan se ihan törkeän rankkaa herätä viideltä ja matkustaa koko päivä. Pienet lapset vielä ottavat muutokset isommin vastaan ja jännityskin uuvuttaa.

On tärkeää muistaa syödä, juoda ja
levätä tapeeksi jaksaakseen!

Bulgariassa kävely on aika rankkaa myös itselle. Ilma on lämmin ja ihmisiä paljon liikenteessä. Vaikka lämpöasteet ovat melkein samat Suomessa niin se ilma on silti ihan erilainen! Kuuma, polttava ja väsyttävä. Vaikea selittää..


Oli aivan ihanaa kävelyn päätteeksi siis suunnata hotellin uima-altaalle. Vesi oli niin virkistävää ja silloin tunsin ensimmäistä kertaa suurta helpotusta. Topi ei alkuun kamalasti ymmärtänyt uimisen päälle ja vierasti ajatusta. Reippaasti poika silti tuli äitin sylissä kokeilemaan ja viihtyikin hetken mukana.

Vähän suolaista naamariin ennen altaaseen pulahtamista.

Illalla lähdettiin vasta yhdeksän aikoihin syömään ja hyvä tovi etsittiinkin ruokapaikkaa. Olin iloinen, että otin kunnon rattaat mukaan. Kiitos sinulle, joka vinkkasit asiasta! Topi valvoi reippaasti myöhälle iltaan ja jaksoi vähän maistella ruokaakin. Syötiin kanaa ja parsakaalia, joka oli erittäin hyvää! En tiedä mistä olen napannut itselleni parsakaali-himon, mutta voisin syödä sitä koko ajan kypsänä tai raakana. Nam!

Väsymyksestä huolimatta; aina niin iloinen. (Pahoittelen huonoa laatua!)

Hotellille päästyä painuttiin kaikki tyytyväisinä nukkumaan. Oli rankka, jännittävä ja mukava päivä takana sekä edessä monta lisää!




------



En tiedä mitä odotatte näiltä matkapostauksilta. Enkä sinänsä tylysti sanoen nyt välitä kamalasti, koska haluan kirjoittaa nämä ylös ihan itseäni varten. Olen laiska kirjoittamaan käsin päiväkirjaa ja se on yksi syy blogin pitämiseen.


Yksikään postaus ei tule olemaan samanlainen. Toisen päivän saatan kertoa kuvilla ja toisesta pälpättää tylsän metripostauksen. (Kuten tämä!) Kuvien laadut tosiaan vaihtelevat, koska olin lomalla. En tehnyt reissua bloggaamisen takia, vaan muistojen ja elämästä nauttimisen. Tällöin haluan napata otoksia, joissa välittyy se hetki. Sellaiset kuvat eivät ole merkittäviä katsojalle, mutta itselle maailman tärkeimpiä. Lupaan silti, että niitä hienojakin kuvia on tulossa!



Kirjoitin selvennyksen vain siksi, että usein tuppaan olemaan tällainen. Ihminen, joka haluaa perustella ja kertoa. Avata ajatuksiaan. 



Kysykää tai kommentoikaa, jos herää ajatuksia! Vastaan kyllä ajallani jokaiseen kommenttiin :)

Lomalta palattu!

Täällä ollaan taas - Suomessa. Kotiuduttiin itseasiassa jo perjantaina, mutta olin taas ahkerana viikonlopun töissä, joten kirjoittelu jäi.


En vieläkään väsymykseltä kovin pitkää tekstiä jaksa kirjoittaa, mutta aion innoissani kyllä höpistä tuosta reissusta useamman postauksen verran. Varokaan vaan!


Olen kyllä äärettömän iloinen, ylpeä ja onnellinen, että pääsin mahdollistamaan Topille näin mahtavan kokemuksen! Tunnen suurta tyytyväisyyttä siitä, että pieni poika pääsi lentokoneen kyytiin ja uimaan sydämensä kyllyydestä meressä! Tuo elämäni tärkein aarre sai tuntea pehmeän hiekan varpaidensa alla ja katsella vähän erilaista maailmaa.



Oli kyllä upea reissu! (Paljon parempi ja helpompi, mitä alkuun ajattelin!)



Paikka sopi ihan loistavasti myös Topin ikäiselle.. Yöelämä oli vähän kovempaa, mutta ei se sinne hotelliin asti kuulunut ja päivisin kadut olivat siistit sekä rauhalliset. Ei näkynyt mitään tyrkkyjä, kerjäläisiä tai sairaita kulkueläimiä joka nurkassa, vaikka niistä peloteltiin. Ruoka oli loistavaa ja jopa vessat siistejä! Ihmiset olivat todella lapsiystävällisiä ja moni silitteli Topin hiuksia, vilkutteli ja höpötti eri kielillä ties mitä pojalle. Topi loisti hymyilyllään, käden heiluttelulla ja kiittelyllä. Poikahan oppi sanomaan reissussa "hello" ja "thank you". Kielimiehiä!



Lentomatkat eivät olisi voineet mennä helpommin. Topi oli sylimatkustaja eli ilman omaa paikkaa. Poika nukkui melkein koko matkan Bulgariaan päin ja kotiinpäin sama juttu. Helppoa!



Paikka oli älyttömän halpa! Otin mukaan rahaa 500e ja tuhlasin aika huolella, mutta silti kannoin kotiin takaisin noin 100e.



On kyllä niin paljon kerrottavaa ja vinkkejä jaettavaksi, että ehdotan kivaa juttua! Mitäpä, jos tekisin "matkapäiväkirjan" muiden postauksien lomassa ja kirjoittelisin kuvien sekä vinkkien kera jotakin pientä jokaisesta lomalla vietetystä päivästä? Jaksaisiko kukaan lueskella sellaista?



Nyt palaan lepuuttamaan jalkojani työpäivän jälkeen ja hoitamaan keskeneräisiä sähköposteja... Palaillaan pian!

Muutoksia?

Pakko sanoa, että joskus tulee niitä hetkiä, kun ei jaksa avata konetta. Tuntuu, että talvi on ehkä enemmän bloggaajan aikaa, koska silloin ei tule seisoskeltua tuntikausia auringossa tai lepäiltyä rannalla.


Päivät kiitävät tällä hetkellä ohi hurjaa vauhtia ja oikeasti ei huvita nököttää sisällä. Postauksiin haluaa käyttää aikaa ja vaivaa, eikä viitsi sutaista mitään, koska "on pakko kirjoittaa".



Joten nyt kesällä tahti on aika verkkainen. Tauon jälkeen opin sen tärkeän seikan, että blogi ei missään nimessä saa viedä aikaani perheeltä eikä ystäviltä. Ei missään tilanteessa.



Ajattelin kirjoittaa tällä kertaa arjestamme. Minkälaista on taaperon kanssa päivisin? Milloin heräämme ja mitä oikein teemme..


Päivät ovat oikeastaan lopulta aika rutiininomaisia ja joskus tylsiäkin;



Aamu lähtee käyntiin aina vasta suhteellisen myöhään. En ole parhaimmillani ennen kahdeksaa, eikä ole muuten pojukaan. Herään usein ehkä noin 8-9 aikaan siihen, että lastenhuoneen oveen koputetaan. "Äiti, äiti, äiti! Avaa!"


Raahaudun ylös ja päästän iloisen pojan huoneestaan, jossa on lelut levitetty. Luulen, että Topi herää jo aikaisemmin, mutta viihtyy hetken itsekseen. Ovi on muuten kiinni sen takia, että se on turvallisempaa. Vaikka hellassa on lukko, meillä on vähän tasoja ja veitsiä säilytetään kaapissa korkealla, en ikinä tiedä mitä neuvokas pieni poika saattaisi keksiä.


Myönnän, että olen aamulla monta tuntia koomaa muistuttavassa tilassa. Makoilen sohvalla, höpötän Topille tai joskus laitan television päälle ja torkun hetken. Aamupalan poika saa melkein aina syödä leikkien lomassa. Kukkahattutädit kavahtivat juuri kauhusta, mutta meillä tehdään näin. En usko, että sohvalla leivän syöminen vahingoittaa lasta mitenkään eikä Topi edes sotke vahinkoja lukuunottamatta.



Aamiaisen jälkeen vähän siistiydytään, puetaan päälle ja lähdetään lenkittämään koira. Topi osaa jo itsenäisesti hakea kenkänsä naulakosta, hihnan koiralle ja pisteenä iin päälle koirankakkapussin lokerosta. Olen ylpeä ja iloinen siitä, että asioita tehdään yhdessä ja poika haluaa auttaa valmisteluissa.

Lenkillä käyminen on aika hidasta ja matkalla tarttuu mukaan noin miljoona kiveä. Olen kuullut huhun, että tässä iässä kivet jostakin kumman syystä kiinnostavat lapsia. Mikäs siinä.. kädet likaantuvat ja vaatteet pölyyntyvät, mutta aika helpolla löytyy viihdykettä.


Kävellään usein aikamme pienellä alueella. Koira saa nuuskia ja Topi tutkia mielenkiintoisia asioita. Joskus eksytään leikkimään jonnekin, mutta väsyn iskiessä suunnataan kohti kotia.

Kotona on pakko syödä aina ennen päiväunia, koska muuten Topi nukkuu liian vähän aikaa. Itse nykyään lueskelen sen aikaa, kun poika tuhisee sängyssään. Saa itselleen muutaman tunnin ylimääräistä aikaa.



Unien jälkeen päivästä riippuen lähdetään iskää vastaan keskustaan tai sitten töihin. Kesällä ollaan myös suunnattu rannalle, leikkipuistoihin ja joskus kauppakeskuksiinkin.

Illasta on vaikea kirjoitella sen enempää, koska ne vaihtelevat. Perus runkona toimii iskän näkeminen, ruoka, ulkoilu, iltapala ja nukkumaan.



Tylsää, tylsää, tylsää... ?



Koko jutun ideana oli näyttää teille tämä joka päivä toistuva rutiinimaisuus. Taidan olla valitettavasti siinä pisteessä, että töihinpaluu houkuttaa. Emme saa aamupäivällä oikein mitään aikaiseksi ja kaikenlisäksi Topikin on yksinäinen, jos meillä ei ole menoja.



Päiväkotipaikkaa on haettu. Päätös tulee jo parissa viikossa. Jännittää.



En koskaan osannut sanoa missä vaiheessa palaisin töihin. Ajattelin aina, että sen kyllä tietää sitten, kun hetki on oikea. Nyt tuli sellainen tunne, että pieni muutos elämään tekisi meille kaikille hyvää.


Topi pääsisi leikkimään päivittäin ikäistensä kanssa, en itse pitkästyisi jatkuvasti ja pääsisin töihin. Perheelle jäisi enemmän yhteistä aikaa, koska iltavuorot olisivat historiaa.



Katsotaan saadaanko siis Topille paikka sieltä mistä halusinkin vai ei. Hain paikkaa tosiaan työpaikan vierestä, koska haluan pojan lähelle. Ahdistaa, että Topi olisi kotimme vieressä eli noin tunnin matkan päässä työpaikalta. Entä, jos jotain sattuu ja pitää päästä nopeasti paikalle? Muutenkin on parempi, että tarhapäivät olisivat sitten pari tuntia lyhyempiä.



Oletteko te jaksaneet olla koko 3 vuotta kotona? Koska palasitte työelämään ja miksi?

Sohvaperunasta himoshoppaajaksi

Tiedättekö, kun on hoppu. Mukamas kovakin kiire. Tosiasia on, että ei ole mitään tekemistä, mutta kuitenkin on jotakin. Sekavaa?


Meillä on talviloma miehen kanssa. Ollaan vietetty aikaa tiiviimmin yhdessä ja tehty Topin kanssa juttuja. Tuntuu niiiiin väsyneeltä iltaisin, kun istahdan koneelle, että oksat pois... Ei meinaa järki leikata ja aivot ovat asettuneet lomamoodiin.


Tähän väliin paljastan pienen asian itsestäni. VIHAAN pakkokirjoittamista. Inhoan sitä, että annetaan aihe ja alan kirjoittamaan. Se on jotenkin... yyh. Kamalaa. Tuntuu teennäiseltä ja hankalalta. Sitä joutuu pysähtelemään, pohtimaan ja ajattelemaan liikaa.

Olen kirjoittajana oikeasti spontaani. En koskaan mieti etukäteen, että mitä seuraavaksi raapustaisin, vaan se hehkulamppu syttyy pääni päällä aina yllättäen. Siinä vaiheessa sanat vain tulvivat päähäni ja nappaan kännykän käteeni alustavaa tekstiä varten. Koneella korjaan lukuisat kirjoitusvirheet ja jäsentelen tekstin. Tällä tekniikalla edetessä tulee toki joskus pelättyä ideoiden loppumista, mutta kerta toisensa jälkeen ne ajatukset vain löytävät aivoni ja huutavat päästä julkisuuteen.



Olin teitä varten miettinyt, että kirjoittaisin Topista jotakin. Näinhän siinä kävi, että asian liika miettiminen pisti pään lukkoon ja tekstiä ei synny. Sori, odotan siis vielä inspistä ja vannon sen kyllä jossakin vaiheessa löytyvän.


Yleensä on tapana, että hyvät asiat tulevat tosiaankin spontaanisti. Tästä esimerkkinä voisi käyttää tätä päivää. Olimme nimittäin laiskalla päällä jo aamusta alkaen ja tarkoitus oli ainoastaan.. löhöillä. Toinen meistä sai iltapäivästä kuitenkin ahaa elämyksen, että sunnuntain ristiäisiin pitäisi ilmeisesti se lahjakin käydä hakemassa. Päätettiin pakata tavarat mukaan ja lähteä käymään pikaisesti ostoksilla.

Ihan niin pienestä reissusta ei ollutkaan lopulta kyse. Kyseisessä kauppakeskuksessa sattui olemaan "Sembalot" eli erittäin paljon alennuksia ja tarjouksia talo täynnä. Eihän sitä malttanut enää olla kiertelemättä kauppoja. Lupasin, että ollaan ostoslakossa kuun loppuun asti. Noh, ei vissiin sitten olla enää. Hups.


Topi oli koko reissun ihan elementissään. Puhui ihan uskomattoman paljon ja osasi toinen toistaan vaikeampia sanoja. Tuntui myös, että kaverilla alkaa olemaan jäätävän hyvä tilannetaju. Monessa kaupassa maksamisen jälkeen Topi huuteli "kiitti, kiitti" myyjille ja se oli heidän mielestään jokseenkin suloista. Tämän jälkeen sateli hymyjä ja lopuksi piti tottakai vilkuttaa sekä huudella "heido". Poju päätti siis oppia sanomaan "heido",  koska YKSI ihminen sattui niin hänelle sanomaan. Kaikkea nuo lapset poimivatkin!

Meillä tarttui pienoinen "muotimokakin" matkaan mukaan. Tiedän, että olen tosi pinnallinen varmasti jonkun mielestä tämän asian takia, mutta voivoi. Tuli laitettua Topille "vähän" hassut sukkahousut jalkaan, koska tarkoitus ei ollut jäädä kauppoihin tai riisua ulkovaatteita ollenkaan. Jopa miestä hävetti ne housut, joten käytiin Popilta hakemassa uudet jalkaan. Tarkoitus oli MUUTENKIN ostaa isompia sukkiksia, koska sain juuri myydyksi pois edellisen koon pieneksi jääneet. En aio laittaa tähän todistusaineistoa niistä housuista, otan vastaan haukut pinnallisuudesta, jos niitä satelee ja teen sen naureskelleen. Omat rahani, omat mieltymykseni. Ja hei... tiedän kyllä, että maailmassa on vakavampiakin asioita.

Huom. Haalari on siis oikeastikin shortsimallinen eikä vain lyhyt.

Huom. Bodyn hihat ovat liian lyhyet ja se jää kyllä pois käytöstä. 

Topi sai hetken leikkiä muiden lasten kanssa ja pisti menemään rohkeana. Ajateltiin, että on kiva samalla antaa toisen touhuta ikäistensä kanssa, kun kerran siihen on mahdollisuus. Kovin kauaksi aikaa ei viitsitty siihen jäädä, koska oltiin kuitenkin aika myöhään liikenteessä ja se lahja poltti mielessä ärsyttävästi. Hankala miettiä, että mitä sylikummina oikein haluaa hankkia. Tavallaan kummilusikka olisi jees, mutta sitten taas vähän laimea tässä tapauksessa. Lopulta ostin nipun vaatteita ja pienen paketin kultaliikkeestä. Lahja siis sisältää käytännöllistä sekä säilyvää. Tehtävä suoritettu.

Tiesin kuitenkin, että tehtävälistalta oli periaatteessa ruksittu vasta yksi kohta yli. Olen jo pitkään tuskaillut sen asian kanssa, etten ehkä haluakaan kuivina päivinä pitää Topilla ulkona kumisaappaita. Kevät saapuu pikkuhiljaa ja meidänkin on ne lenkkarit kuitenkin hankittava. Olisihan se typerää aurinkoisena päivänä lompsutella puistossa saappaat jalassa, eikö?


Tiesin tarkalleen, että en halua ostaa Topille mitään epäkäytännöllisiä kenkiä. Kyllähän sitä tulee kuolattua kaikenlaisia popoja, mutta nyt pidän kyllä järjen päässä. Tennarit olisivat esimerkiksi aivan ihanat, mutta mitäpä niistä turhaan maksamaan tavallaan ihan vain ulkonäön takia... Katsokaa, yritän oppia kovasti pois turhamaisuudesta! (Tämä siis henkilökohtainen mielipide omasta tilanteesta.)


Olin vakaasti päättänyt, että Topille tulee laatukengät tunnetulla merkillä. Huomioiden kuitenkin sen, että ne ovat oikeasti käytönnölliset ja hyvät jalkaan. (Mitäpä sitä merkilläkään tekee, jos laatu on paskaa?) En oikein ole tähän mennessä tykännyt Prismassa ja muissa marketeissa myydyistä kengistä, koska ne ovat kamalan jämäköitä ja raskaita. Kävelemään opettelevan on aika kurja kulkea sellaisissa.

Suunnattiin ensimmäisenä siis Stadiumiin ja ilmoitin mitä etsitään. Ei mennyt kauaa, kun käveltiin kaupasta ulos hymyillen. Luotan Adidakseen ja pidän kyseisen merkin tuotteista paljon. Kokemukseni juontavat juurensa siihen aikaan, kun itse vielä urheilin. Pidellessäni kenkiä kädessäni, tiesin heti löytäneeni ne oikeat. Jalkaa tukevat, tyylikkäät ja kevyet. Topi, joka on pitänyt kävelylakkoa viimeisen viikon verran, suostui jopa ottamaan askelia keskellä kauppaa nuo uudet popot jalassaan. Hintakin oli suhteellisen alhainen ja väri sopii hyvin pojan keväthaalariin. Tämäkin tehtävä siis suoritettu.

Stadiumissa oli PALJON kivoja alennuksia. Oli järkyttävän halpoja takkeja, naisille kenkiä ja sisävaatteita. Vähän kaihoisasti katselin rekkejä, mutta pysyin päätöksessä, etten haali mitään turhaa. Ostin ainoastaan pari paitaa itselleni, koska tässä laihduttamisessa on sellainen vika, että vaatteet jäävät isoiksi. Hintakin oli vain 5 euroa kappaleelta, joten ei tuntunut missään.

Ihania kesäpaitoja <3

Pari päivää sitten kaivoin kaapista omia kevätvarusteita ja totesin, ettei niitä ollut. Kengät lensivät roskikseen, koska olivat niin puhki, kaulaliinoja ei löytynyt, laukutkin kaikki olivat aika ränsistyneitä ja värimaailma niiden löytyneiden vaatteiden kanssa ei kohdannut sitten millään. Kukaan ei halua kulkea ulkona punaisessa takissa, liiloissa kengissä, pinkin kaulahuivin kanssa ja kädessään valkoinen laukku. Aika kamalan sekavaa.

Takinhan hankin vasta viime syksynä, joten uutta ei tarvitse metsästää. Yleensä pukeudun vain tummiin ja huomaamattomiin väreihin, koska en tykkää olla näkyvä. Nyt olen kuitenkin mennyt ostamaan PUNAISEN takin. Ahdistaa usein pistää se päälle, koska tiedän näkyväni joka paikkaan. Kuulostaako oudolta? Olen silti sinnikkäästi sitä nyt käyttänyt kirjavien asusteideni kanssa, koska muutakaan vaihtoehtoa ei oikein ole.


Olin saanut tänään niin paljon jo aikaiseksi, ettei ollut mitään ongelmaa lähteä etsimään uusia asusteitakin. Tarmokkaana aloin käymään kauppoja läpi ja aika nopeasti tuo into sitten hiipuikin. Marisin kännykällä ystävälleni, etten osaa ollenkaan ostaa vaatteita omaan käyttöön, koska Topille on sata kertaa kivempi etsiä kaikkea. Onneksi sain hyviä ehdotuksia ja mukana oli ripaus tuuria. Kaikki nimittäin löytyi, joita etsinkin.

Blingbling aurinkolasit ja kaulahuivi Lindexiltä. (Lasit tulivat OSTA 3 MAKSA 2 tarjouksessa ilmaiseksi)

Ihanan kompakti laukku myös Lindexiltä.

Dinskosta löysin sitten kengät halvalla... vain 8€ (OVH 40€)

Nämä myös samasta paikasta samaan hintaan ja samalla OVH:lla.

Lopuksi suuntasin Seppälään etsimään ristiäisiin mekkoa, jonka bongasin melkein heti. Seppälään voi luottaa mekkojen suhteen aina.

Homma hoidettu. Lista tyhjä. Kappas kummaa. Pitkään stressaanneet asiat selvisivät kerta heitolla. Kai sitä pitäisi vain luottaa eikä aina hermoilla turhasta. Lopulta voin myös sanoa, että oli pitkästä aikaa oikeasti aika hyvä päivä. Ei ollut aikaa ajatella mitään tai ahdistella. Sitä vaan meni ja keskittyi.


Tulipas tästä postauksesta pitkä. Anteeksi, en ollut ihan parhaimmillani ja ehkä olin vähän tylsäkin tänään. Lisäsin puhelinkuvia, selitin sekavia ja jaarittelin. Lohduttaudun sillä, että ainakin olin aito ja spontaani jälleen kerran. Ei sitä pidä aina kaunotekstiä suoltaa, eihän?

Käykö teillä muuten koskaan näin? Päivä muuttuu spontaanisti ja yllättäen? Löydättekö itseänne ikinä tilanteesta, jossa teidän ehkä vähiten piti olla? 

Ravintola Sipuli

Enpä ole koskaan tainnut käydä KUNNON ravintolassa. Siis tottakai niissä halvoissa, joihin "rahat riittää". Enkä puhu mäkistä, pizzerioista ja vastaavistakaan, vaan esimerkiksi Fonda Del Solin tapaisista paikoista.


Näissä annokset ovat suuria ja lautanen on hankala saada syötyä loppuun. Hinta jää muutamaan kymppiin ja kaikki on tuttua sekä turvallista.


Aina olen naureskellut telkkarissa upeiden ravintoloiden annoksille. Ne ovat ihmeellisiä, pieniä ja outojakin. Kuka tuollaisia syö? Eikö noiden jälkeen halua poiketa grillin kautta?



Tänään meillä oli työpaikan kanssa kokous Ravintola Sipulissa. Mietin jo valmiiksi vähän jännittyneenä, että mitenhän osaan etiketin ja tilata oikeat ruoat. Paikanpäällä se lasien ja aterimien määrä sai pääni pyörälle. Aikani sain kyllä niitä tuijotella ennen kuin ymmärsin mitä käytetään ja milloin.


Menu oli tehty jo valmiiksi, piti valita vain pääruoka. Kauaa en miettinyt, kun kilpailemassa oli joku elukan poski ja turska. Kalaa pöytään kiitos!

Aika nopeasti pöytään tuotiin ensimmäinen alkupala ja viini. Kieltäydyin kohteliaasti viinistä, haparoin käteeni oikeat aseet ja aloin maistelemaan tuota mielenkiintoisen näköistä asetelmaa.

En oikeasti ole koskaan kuullutkaan tai edes nähnyt puoliakaan noista, mitä tuossa lautasella oli. Vieläkin mietin kovasti, että mitähän kaikkea sitä tuli syötyä. Annoksen keksit maistuivat koiranluille, mutta muuten tykkäsin lihasta ja etenkin noista pienistä palleroista. Olin tosi yllättynyt, että miten makuhermoja kutkuttelikin niin paljon.


Alkupalan jälkeen tuotiin toinen alkupala uuden viinin kera. En ottanut vieläkään viiniä, mutta jäin innolla odottamaan soppaa. Ensin tuotiin lautanen, jossa oli muutama nyytti. Nyyttien päälle kaadettiin sitten lämmin ja samettisen pehmeä keitto. Eikun syömään!

Hyvää, hyvää, hyvää! NAM. Ihanan maukasta, ihanan pehmeää ja ihanan nautinnollista. En koskaan ole syönyt yhtä hyvää keittoa! Keiton kanssa tarjoiltiin leipää ja voita, jonka päälle oli ripoteltu ihanan rapeaa merisuolaa.


Vatsassa oli keiton jäljiltä kiva tunne, mutta ei ollenkaan täysi. Ideahan pienissä annoksissa on, että aterian jokainen osa kanssa mahtuu mahaan. Alkupalojen jälkeenhän tulee luonnollisesti pääruoka ja itse olin tilannut sitä turskaa.

Tämä annos ei ollut niin sensaatiomainen. Kaikki maut vivahtivat sitruunaan ja se alkoi mennä hieman yli hilseen. Kampasimpukka oli ihan loistava elämys, kala aika peruskamaa (tosin ihana rakenne!) ja kukkakaalit nyt maistuu aina! Sitruunan maku tosiaan haittasi kuitenkin aika paljon, koska tosiaan jokainen oli maustettu sillä. En silti sanoisi surkeaksi. Elämys se tämäkin oli. Söin pääruoan veden kanssa.


Loppu kruunataan aina jälkiruoalla ja makeasta pitävälle pöytään kannettu ilmestys oli unelma.

Jäätelö oli mahtavaa, tuli ihan mieleeni ne simpukka suklaat tuosta mausta. Brownie oli aika normaalin makuista, mutta kaikki muut korostivat annosta kivasti. Popcornit menivät ehkä vähän liian hifistelyksi omaan makuuni!




Selvisin reissusta kunnialla, ruoka oli hyvää ja uskokaa tai älkää.... SITÄ OLI RIITTÄVÄSTI!


Voisin siis mennä hienoon ravintolaan toistekin.



Mitä mieltä te olette ravintoloista? Oletteko käyneet?



Loppuun vielä ihana väripiristys, joka keräsi tykkäyksiä ainakin Facebookissa. Tänään oli nimittäin todella lämmintä pihalla ja Helsinkiin lähtiessä päätin pistää pojalle tuon Äityleissä aikanaan keskustelua herättäneen "järkyttävän ison" windfleecen päälle. Sopii mielestäni ihan hyvin, vaikka vähän onkin väljä. Ja miten se onkaan ihan Topin värinen! Ihana!

Matkamuistelua

Ajattelin väsätä tällaisen kepeän postauksen tähän väliin. Tehdään pieni aikamatka menneisyyteen eli vuoteen 2009.


Sinä vuonna tapasin mieheni ja alettiin seurustelemaan maaliskuussa. Kesällä alkoi houkuttelemaan matka ulkomaille ja varattiinkin sitten äkkilähtö Kreikan aurinkoon. Elimme aika vähillä rahoilla vielä tuolloin, mutta oli silti ihan mieletön reissu!

Koska pidän enemmän kuvista, kun sanoista... teen teille kuvapostauksen tuosta reissusta. Eikö ole edes vähän hauska raottaa menneisyyden verhoa?


Huom. En tuolloin vielä ollut kovin kiinnostunut kuvaamisesta, jonka saattanee vissiin huomata kuvanlaadusta ja niistä kuuluisista kuvakulmista.... Olisinpa edes opetellut ensin tarkentamaan...

Osa kuvista ei kestänyt julmaa bloggeria ja muuttui väreiltään tai laadultaan mössöksi. Luulen kylläkin, ettei sitä huomaa noiden muiden "upeiden" kuvien joukosta.

Kamera oli TÄYNNÄ ruokakuvia.

Minähän se siinä.

Samu.

Kreikan maisemat on aivan ihania!

Molemmat vielä nuoria ja kauniita. Samullakin edustava tukka ;)

Eläinrakas henkeen ja vereen.

Sopisiko?

Ehkä jotain ihan parasta!

Alko vissiin reissu painamaan jaloissa.

Välihuumoria tylsien kuvien keskelle.

Romanttiset iltakävelyt olivat aika luksusta.

Pelleilyä, huoletonta ja suloista.

Rannalle on kyllä kova kaipuu.. se hiekka selän alla ja aaltojen kohina..

Nuoripari ruokailemassa.

Rantoloma silloin tällöin tekee aika hyvää.

Paluu Suomeen on aina yhtä jännää, kun havupuut tuoksuvat erityisesti. Tulee kodikas olo!

Tuolla reissulla olimme tosissaan vielä aika nuoria. Vastarakastuneita ja vähän hassuja. Matka oli letkeä, rento ja nautimme siitä kovin. Oli kamalan jännittävää matkustaa muuten ekaa kertaa ilman aikuista! Itse vastuussa kaikesta, mutta onneksi selvisimme loistavasti.


Tokan matkan teimme heti seuraavana kesänä eli vuonna 2010. Suhdetta oli takana jo paljon enemmän. Reissu oli jotenkin varmempi ja turvallisempi, koska tunsimme toisemme niin hyvin. Matkustimme myös samaan paikkaan, kun viimeksi. Olimme viihtyneet niin loistavasti.

Perus taas.

Vielä löytyy rakkautta.

Hekoheko.. :D

Olen kyllä aina sanonut, että osaan olla muotitietoinen.

Me <3

Söpöstelyä laseilla. Öö?

Perus aamupala. Tulipa nälkä!

Kaipaan kyllä aurinkoa ja rusketusta ja....

Älkää kysykö tosta pehmolelusta...

Reissu oli taas todella loistava. En ala siitä ihan tarkoituksella jaarittelemaan, koska ihmisillä ei riitä mielenkiinto kuuntelemaan, mitä me sinä ja sinä ja sinä päivänä tehtiin.


Tarkoitus oli mennä uudelleen vielä jonnekin seuraavana vuonna, mutta sitten iski rahapula. Nyt meillä onkin Topi. Rahaa olisi, mutta ei jaksamista. Ehkä jonakin päivänä vielä?


Noh, luitteko postauksen loppuun? Tuliko sama tunne, kun mummon istuttaessa teidät vanhalle sohvalle tuijottamaan kuvia toisensa perään? Booooriiing.


Ehkä keksin jotakin kiinnostavampaa viikonloppuna. Yritän myös pikkuhiljaa alkaa seuraamaan muiden blogeja. Nostan päätäni kurjista sattumuksista huolimatta ja palaan vielä entistä ehompana!