Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mökki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mökki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Punainen Reimatec mökkimaisemissa



Kesäloma vetelee sitten loppuaan. Niin siinä aina käy ja on vain hyväksyttävä, että töitäkin täytyy tehdä. Noh, itsellä tosin on lomankin jälkeen vain 2-3 lyhyttä vuoroa viikossa eli ei todellakaan paha. Pidemmän päälle tämä kotona oleminen käy varmana tylsäksi varsinkin, kun mies on suurimman osan päivästä poissa.


Lämpimät säät eivät suosineet meitä viimeiselläkään viikolla ja olin kuivua sohvalle tylsyyteen. Ei meinannut oikein enää keksiä mitään erilaista tekemistä ja kotona nyhjöttäminenkään ei kiinnostanut sitten yhtään.


Onneksi pelastava siskoni ilmoitti, että nyt lähdetään mökille! Suvullani on siis mökki aika lähellä Hämeenlinnaa. Jokainen on varmasti edes joskus törmännyt kyseisen paikkakunnan nimeen; Iittala.






Laitettiin kamat kasaan ja hypättiin autoon. Ihanaa, kun joskus tulee tehtyä vielä spontaanisti asioita!


Sen verran kuitenkin piti hommaa suunnitella, että oli ihan pakko käydä metsästämässä sopivat ulkoiluvaatteet pojalle. Aikaisemmin ostamamme Reiman haalarihan ei ole "tec", joten se ei pidä loputtomiin vettä. Meillä on yleensä yhtä kautta kohti kaksi haalaria, toinen kalliimpi vedenpitävä ja toinen sitten se halvempi vettähylkivä. Olisin halunnut katsella hankintaa vielä vähän pidemmälle, mutta nyt tulikin tarvetta yllättäen. Mummi ilmoitti, että maa ui vedestä ja kurasta.






Kurahaalari, kurasetti vai vedenpitävä haalari? Yksikään ei lopulta lähtenyt mukaan. Törmäsin Stockalla nimittäin Reimatecin takkiin ja housuihin. Topi on jo iso poika ja kaksiosainen ulkovarustus vaikutti hyvältä päätökseltä. Lapussa luvattiin, että vedenpitävyys on loistava ja vaatteet olisivat likaa hylkiviä.






Värin suhteen tein "rohkean" päätöksen ja valitsin punaisen. Jotkut saattavat katsoa asiaa kieroon, kun takin kuviointi voi monen mielestä olla liian tyttömäinen. Itse taas en voi sietää kamalasti sinistä (meidän) pojalla, koska sitä kyseistä väriä tungetaan ihan liikaa ja joka paikkaan! Tuli muuten yllätyksenä, että päälle 82cm pitkälle lapselle haalarissa 92cm on sopivampi ja sitten takissa/housuissa taas 86cm.





Sää reissulla oli oikeasti aika kostea. Vettä satoi kuuroina ja maa oli pelkkää mutaa. Onneksi se ei mökillä haittaa ollenkaan! Muistan lapsuudessa, että mökillä ei koskaan ollut tylsää, vaikka sää olisi ollut mikä. Meillä oli siskon kanssa aina jotakin tekemistä. Puhuttiin saunassa juuri aiheesta ja muisteltiin, kuinka silloin ei ollut pelejä eikä tuijotettu televisiota, vaan juostiin tukka putkella pihalla. Muistot <3





Päästiin siis todella kokeilemaan Reimatecin ominaisuuksia. Pitikö se vettä? Tarttuiko lika haalariin? Oliko setti hengittävä ja säilyttikö se kuitenkin lämmön?





Ja setti läpäisi testin. Ei yhtäkään tahraa, vaikka poika käytännössä pyöri mudassa, hiekassa ja nurmella. Kertaakaan se ei päästänyt vettä läpi, vaikka vettä tuli taivaan täydeltä. Aurinkokin pilkahti eikä poika ollut hikinen takkia riisuessa.





Pipo on Name Itistä. Olen jo pitkään ostanut päähineet pojalle sieltä, koska ne oikeasti ovat laadukkaita ja mukavia päässä. Kurahanskat ovat sieltä myös, koska niissä on ohut ihanan pehmeä vuori sisällä. Saappaat ostettiin jo keväällä Crocsin -liikkeestä. En nimittäin suosi pienellä lapsella painavia kenkiä ollenkaan.





Kuvista voi muuten huomata, että pallosta on tullut pojalle aika iso juttu. Topi haluaa sen mukaan joka paikkaan ja muutenkin bongailee liikenteessä erilaisia palloja jatkuvasti.





Pakko sanoa, että reissu oli ihan täydellinen näin loman loppuun. Tuli saunottua porukalla, uitua jäätävässä vedessä ja heittäydyttyä siskon kanssa lapseksi trampalla. Pomputeltiin palloa kumppareilla, syötiin mummin tekemää ruokaa ja käytiin Iittalan suklaatehtaalla herkuttelemassa. Sain nukkua pitkästä aikaa Topin vieressä olosuhteiden pakosta ja luin paljon. Poika pääsi leikkimään kummipoikani sekä tämän siskon kanssa ja oppikin heiltä paljon uusia leikkejä.


Jäi todella hyvä mieli reissusta!!




Rakastan meidän mökkiä...  ja taidan olla rakastunut myös Reimaan <3








Mitä mieltä te olette mökkeilystä? Entä onko kellään muulla käyttökokemuksia Reimatecistä?




perjantai 27. kesäkuuta 2014

Projektina hiukset!



Olen tehnyt aika ärsyttävän sekä malttia vaativan päätöksen... Aion nimittäin kasvattaa pitkät hiukset ja muuttaa niiden laadun paremmaksi. En tosin kuollaksenikaan jaksa tuhlata rahojani kaiken maailman tökötteihin, joten tehdään tämä sitten perinteisen kautta.


En tiedä muistaako kukaan ikivanhaa postausta Bad hairday forever?, mutta sen voi aina käydä lukaisemassa, jos ei. Lainaan tähän tekstistä muutaman otteen, jos teitä laiskottaa käydä kurkkimassa.



"Itselläni on AINA ollut vahvat hiukset, jotka kasvavat todella nopeasti. Olen perinyt loistavan hiuslaatuni isältäni."



"Rakkaat kiehkurani putoilivat yksitellen pois ja miehelläni meinasi mennä järki. Kyllähän niitä hiuksia alkoi tulemaan uusia, mutta ei tätä tukkaa voi kauniiksi sanoa."



"Enää ei onnistu hiusten pikainen laitto, vaan sen seuraksena näytän lähimmästä pusikosta heränneeltä. "



Jokainen varmaan pystyy päättelemään ongelmani, joka edelleen on olemassa. Rumat hiukset, latistuneet ja huonokuntoiset. Nyyh!


Eikä värjääminen tee hiuksille erityisen hyvää tai varsinkaan blondaaminen. Talvella laitettiinkin tukkaan astetta tummempaa väriä eli sellaista hopeanhohtoista jännää väriä. Ajatuksena oli, että hiukset saisivat hieman levätä vaalennuksesta.


Lainataan vanha kuva tähän väliin.


Voitteko uskoa, että tuon kerran jälkeen en ole värjännyt päätäni sitten kertaakaan. Joulukuussa 2013 viimeksi. Hurjaa ihmiselle, joka värjäsi ennen säännöllisesti kuukauden välein....


Nyt hiukset ovat aika kamalat. Juurikasvua riittää, joka on kaikenlisäksi ihan eriväristä kuin latvoissa. Osa hiuksista on hyväkuntoisia ja osa haparampia. Vihaaaaaaaan tätä kasvatusvaihetta ja alan jo melkein lipsumaan suunnitelmastani.


Mitä nyt sitten teen? Kasvatanko pitkät hiukset omassa värissä ja saan niistä EHKÄ loistavakuntoiset? Vai haluanko hetken hehkua ja ryntään värjäyttämään juurikasvun pois?



Apua. Apua. Apua. 



Ihanaa olla vähän turhamainen ja miettiä tällaisia huisin tärkeitä asioita. No, laitetaan pari kuvaa tämänhetkisestä tilanteesta niin ehkä ymmärrätte epäröintini. Kestääkö kukaan tällaista lookkia?!









Enpä ole muuten tottunut poseeraamaan blogia varten. Tulee vähän ujo olo ja tekee mieli vääntäytyä outoihin asentoihin eikä hymy tahdo irrota. Pitääkin alkaa harjoittelemaan tätä itseluottamuksen kasvattamista, että saadaan jatkossa sitten ihan tyylikkäitäkin kuvia!


Kuvat on otettu mökkikamppeissa, mökkinaamalla ja mökkihiuksilla. Onpahan totuudenmukaisia!



Saa äänestää/ehdottaa, että mitä noiden kiehkuroiden kanssa oikein teen! Vinkkejä kiitos :)



Alkaa muuten tämä kuukauden hurja syöminen näkymään vyötäröllä. Punnitsin itseni ennen lomaa ja nyt kuukausi myöhemmin paino on noussut kaksi kokonaista kiloa. Kohta on taas aika jättää herkut, leivät ja turhat mössöt pois. Löysäileekö muut lomalla syömisen ja urheilun suhteen?



Niistä hiuksista vielä... Topin hiukset ovat edelleen vaaleat. Poika saattaa ihan hyvinkin jäädä pellavapääksi, jos isäänsä tulee!





Hauskaa oli!