Projektina hiukset!

Olen tehnyt aika ärsyttävän sekä malttia vaativan päätöksen... Aion nimittäin kasvattaa pitkät hiukset ja muuttaa niiden laadun paremmaksi. En tosin kuollaksenikaan jaksa tuhlata rahojani kaiken maailman tökötteihin, joten tehdään tämä sitten perinteisen kautta.


En tiedä muistaako kukaan ikivanhaa postausta Bad hairday forever?, mutta sen voi aina käydä lukaisemassa, jos ei. Lainaan tähän tekstistä muutaman otteen, jos teitä laiskottaa käydä kurkkimassa.



"Itselläni on AINA ollut vahvat hiukset, jotka kasvavat todella nopeasti. Olen perinyt loistavan hiuslaatuni isältäni."



"Rakkaat kiehkurani putoilivat yksitellen pois ja miehelläni meinasi mennä järki. Kyllähän niitä hiuksia alkoi tulemaan uusia, mutta ei tätä tukkaa voi kauniiksi sanoa."



"Enää ei onnistu hiusten pikainen laitto, vaan sen seuraksena näytän lähimmästä pusikosta heränneeltä. "



Jokainen varmaan pystyy päättelemään ongelmani, joka edelleen on olemassa. Rumat hiukset, latistuneet ja huonokuntoiset. Nyyh!


Eikä värjääminen tee hiuksille erityisen hyvää tai varsinkaan blondaaminen. Talvella laitettiinkin tukkaan astetta tummempaa väriä eli sellaista hopeanhohtoista jännää väriä. Ajatuksena oli, että hiukset saisivat hieman levätä vaalennuksesta.

Lainataan vanha kuva tähän väliin.

Voitteko uskoa, että tuon kerran jälkeen en ole värjännyt päätäni sitten kertaakaan. Joulukuussa 2013 viimeksi. Hurjaa ihmiselle, joka värjäsi ennen säännöllisesti kuukauden välein....


Nyt hiukset ovat aika kamalat. Juurikasvua riittää, joka on kaikenlisäksi ihan eriväristä kuin latvoissa. Osa hiuksista on hyväkuntoisia ja osa haparampia. Vihaaaaaaaan tätä kasvatusvaihetta ja alan jo melkein lipsumaan suunnitelmastani.


Mitä nyt sitten teen? Kasvatanko pitkät hiukset omassa värissä ja saan niistä EHKÄ loistavakuntoiset? Vai haluanko hetken hehkua ja ryntään värjäyttämään juurikasvun pois?



Apua. Apua. Apua. 



Ihanaa olla vähän turhamainen ja miettiä tällaisia huisin tärkeitä asioita. No, laitetaan pari kuvaa tämänhetkisestä tilanteesta niin ehkä ymmärrätte epäröintini. Kestääkö kukaan tällaista lookkia?!

Enpä ole muuten tottunut poseeraamaan blogia varten. Tulee vähän ujo olo ja tekee mieli vääntäytyä outoihin asentoihin eikä hymy tahdo irrota. Pitääkin alkaa harjoittelemaan tätä itseluottamuksen kasvattamista, että saadaan jatkossa sitten ihan tyylikkäitäkin kuvia!


Kuvat on otettu mökkikamppeissa, mökkinaamalla ja mökkihiuksilla. Onpahan totuudenmukaisia!



Saa äänestää/ehdottaa, että mitä noiden kiehkuroiden kanssa oikein teen! Vinkkejä kiitos :)



Alkaa muuten tämä kuukauden hurja syöminen näkymään vyötäröllä. Punnitsin itseni ennen lomaa ja nyt kuukausi myöhemmin paino on noussut kaksi kokonaista kiloa. Kohta on taas aika jättää herkut, leivät ja turhat mössöt pois. Löysäileekö muut lomalla syömisen ja urheilun suhteen?



Niistä hiuksista vielä... Topin hiukset ovat edelleen vaaleat. Poika saattaa ihan hyvinkin jäädä pellavapääksi, jos isäänsä tulee!

Hauskaa oli!

Tee se itse

Haluan päästä kaikessa halvemmalla ja tehdä asioita itse. Onhan se kiva joskus valmiinakin ostaa, mutta jostain syystä olen todella pihi. Valmisruoka ja etenkin vauvan lihasoseet maksavat järkyttävän paljon! Mitään vikaa niissä ei mielestäni ole ja voin kyllä ihan hyvin antaa niitä Topille, mutta se h-i-n-t-a..

Alkuun tein kaikki soseet itse monta kuukautta. Sitten halusin pitää taukoa ja muutaman kuukauden poika veteli Pilttiä ja Bonaa. (Päädyin melkein aina ostamaan kasviksia, koska ne tulevat vain paljon halvemmaksi.) Sitten tulikin jo muutto, enkä viitsinyt alkaa väkertämään pakkaseen mitään. Nyt on uusi koti ja uudet kujeet; minähän alan tekemään soseita itse!

Hedelmät tulisivat varmasti halvemmaksi ostaa suoraan kaupan hyllyltä valmiiksi muussattuina noin 0,33€/purkki, mutta on tosiaan ihan mukavaa tehdä tuoreistakin hedelmistä välillä. Niissä on vähän enemmän makua ja jossakin vaiheessa on kuitenkin siirryttävä tuoreisiin hedelmiin sormiruokailun takia.

Pystytimme miehen kanssa tänään illalla siis "hedelmä-tehtaan". Tarkoituksena oli tehdä pakastimeen useampi annos valmiiksi. Kaksi banaania, ananas, appelsiini, kolme omenaa, rypäleitä, kolme päärynää, pakastettua mangoa ja kuningatar-sekoitus suomalaisia pakastemarjoja sekä kolme persikkaa.

Alkuun leikkelimme kaikki hedelmät valmiiksi palasiksi kulhoihin. Mango ja marjat täytyi tietenkin keittää, koska ovat pakasteita. Joskus Topin ollessa 3kk keitin kaikki hedelmät, mutta nyt ajattelin aloittaa tarjoamaan ihan tuoreena.

Offtopic: Muistathan kierrättää biojätteet? :)

Kun kaikki olivat pilkottu ja keitetty, alkoi soseiden teko. Tein erilaisia yhdistelmiä blenderiin ja lisäsin kaupan vauvanruoka-hyllyltä ostettua (jotain) päärynä,porkkana jne. mehua sekaan. Se helpottaa palojen soseuttamista ja on mielestäni parempi vaihtoehto kuin vesi.

Moni tuntuu vauhkoavan nyt ympärillä vauvaryhmissä, ettei ruokaa kannata missään nimessä soseuttaa, jotta vauvasta ei tulisi "samettisuuta". Mielestäni aika yksilöllistä ja riippuu vauvasta tämäkin asia. Topi on syönyt koko ikänsä soseutettua ruokaa ja syö edelleen. Nyt olen joskus antanut ihan karkeaa tai palasiakin ruoan seassa ja eipä tuo siltikään kieltäydy ruoasta. Ilmeet tosin ovat joskus todella hauskoja, kun ihan vähän ällöttää. Ekan puistatuksen jälkeen ruokaa pureskellaan ikenillä ja sitten nielaistaan. Mieluummin annan kuitenkin sitä sileää sosetta, koska blenderi on niin nopea soseuttamisessa (verrattuna haarukkaan) ja Topilla ei kuitenkaan ole edes hampaita. Ehtiihän niitä kökköjäkin opetella syömään sitten myöhemmin.

"Hmm.. Mitäs tämä on?"

Sosetta kertyi monta jääpalamuotillista ja ainakin kymmenen eri variaatiota. Pakko valittaa tässä välissä, että vihaan tuota tapaa pakastaa. Ensinnäkin Topi tarvitsee varmaan 5-6 sose kuutiota kerralla, joten niiden lämmittämisessä on kamala homma. Mikrossa en saa ikinä lämmitettyä kunnolla, koska soseet joko kiehuvat kuumana tai kuivahtavat. Onneksi löysin tuttipullon lämmittimen, jossa voi myös sosepurkit lämmittää. Säästin parit kaupan ruokapurkit ja aion niissä sulattaa ruoan jatkossa. Hyvin näyttää toimivan ja suhteellisen nopeasti! Ostin myös muutamasta kaupasta erilaisia pikkupurkkeja ja niitä on paljon mielekkäämpää laittaa pakkaseen. Värikkäistä kansistakin on hyötyä, koska en tosiaankaan jaksa kirjoitella ylös mitä missäkin purkissa on, joten "tyttöjen värit" sisältää hedelmiä/marjoja ja "poikien värit" kasvista tai lihaa.

Sosetehtaan lisäksi oli aika tehdä hiuksille jotakin. Tarkoitus oli jo ennen muuttoa värjätä ja leikata, mutta en vain siinä kiireessä jaksanut. Tässäkin asiassa olen pihi; en mene kampaajalle maksamaan miljoonia siitä, että joku toinen laittaa värin päähäni. Sen voi tehdä itse kotonakin! En ikinä ole mielestäni epäonnistunut värjäyksessä, mutta hiuksien leikkuussa kalpenen ammattilaiselle. Mitä väliä? Tämä tukka onneksi kasvaa kilometrivauhtia ja ottaa nopeasti kiinni itseään.

Vaikka olenkin pihi, niin joskus olen ajatellut ripsienpidennyksiä. Ajatus jäi kyllä lyhyeen, kun näin hinnan! Joillakin pidennykset näyttävät kaikenlisäksi typeriltä ja liian epä-aidoilta. Niitä täytyy osata huoltaa jne. Liian tyyristä ja liian työlästä! Kyllä näillä ripsillä kehtaa kulkea, jos vähän jaksaa ripsaria laittaa.

Nyt tosiaan halusin kokeilla villisti ihan vaaleinta sävyä ja lyhyitä hiuksia. Pätkä hiukset eivät sovi kasvoihini, mutta kyllästyin pikkuveijarin hiustenrepimisiin ja nuhjuiseen ulkomuotoon. Aikaisemmassa tekstissä Bad hairday forever? valitin hiustenlaadun huonontumisesta ja asiaan ei vieläkään ole tullut liiemmin muutosta. Näyttää hyvältä tasan siihen asti, kun astun ulos. Lyhyitä hiuksia on kuitenkin helpompi hoitaa ja helteelläkin ne ovat aika kätevät. Moni on lähiaikoina luullut, että olen 16-17 vuotias (kiitos vaan..) ja tämä vaalennus-lyhennys ei kyllä ainakaan auta asiaa.


ENNEN:

JÄLKEEN:

Semmonen päivä tänään. Ja taas kello on viisi yöllä, kun kirjoitan tätä tekstiä. HUPS! Pitäisi varmaan opetella nukkumaan. On se vaan kuitenkin niin kivaa valvoa, kun mies jaksaa herätä aamuisin.. :)

Minäkuva

Mielestäni olin ennen ruma ja tyhmä ja läski.

On jännä miten ihmisen on joskus vaikea katsoa nykyhetken kuvaa itsestään ilman, että se vääristyy. Tänä päivänä en todellakaan näe olleeni erityisen kamala tai lihava, jos katselen muutaman vuoden takaisia kuviani. Tyylitajuton toki olin, kuten edelleenkin. Miksihän katsoin niin inhoten peiliin?

Jälleen kerran koen peilikuvan pettymykseksi. Tarkastelen katkerana vanhaa minääni ja maksaisin paljon, jotta näyttäisin edelleen samalta. Vihattu muuttui halutuksi.

5 vuotta sitten?

Raskaus muuttaa naisen kroppaa paljon. Tiesin sen etukäteen, mutta uskoin palautumisen olevan helppoa. Täytyisi vain ottaa itseään niskasta kiinni.

Jokainen on oma yksilönsä ja jokainen reagoi muutoksiin erilailla. Toinen lihoo montakymmentä kiloa raskauden aikana ja toinen lähtee synnäriltä tikun laihana kotiin. Emme voi valita miten asiat menevät ja haluaisimme olla välittämättä. Mutta uskallan väittää, että aika moni saattaa olla pettynyt itseensä ja siihen mikä tilanne on nyt. Turhaan.

Lihosin hyvin vähän raskauden aikana ja mahani oli aika mini. Päätin jo alussa, etten välitä paljonko kiloja tulee; kasvatanhan minä ihmistä sisälläni. Loppupuolella raskausmyrkytys toi minulle kuitenkin melkein kymmenen kiloa  jo edellisen kahdeksan lisäksi. Turposin muodottomaksi.

Kuukausi ennen synnytystä.

Pahasti turvonneet kasvot pari päivää synnytyksestä.

Synnytys tuli ja meni. Silmäni olivat pudota päästäni, kun synnytyksen jälkeen painoin edelleen yli 10 kiloa enemmän kuin ennen raskautta. Seuraavat kuukaudet menivät arjen pyörittämisessä enkä ehtinyt keskittyä mahaani tai vaa'alla seisomiseen. Yhtäkkiä olin lähtöpainossa ja koko maha tiessään. Olin salaa onnellinen ja helpottunut, että pääsin näin helpolla.

Pari viikkoa synnytyksestä.

Oma paino <3

Ette arvaa mitä kävi, kun imetys päättyi 4 kuukauden päästä. + 6kg! Näiden kilojen kanssa painin edelleen ja olen todella pettynyt omaan naiiviuteeni. Olisiko kenties kannattanut liikkua ja syödä terveellisesti?

_Pullea_

Tällä hetkellä en tykkää ottaa kuvia itsestäni. En tykkää katsoa peiliin. On ihan sama mitkä vaatteet laitan, koska olen muutenkin ruma.

En tykkää kropassani jo ennestään isoista lyhyistä jaloistani enkä takamuksestani. En tykkää mahastani, joka  pullottaa paidan alta. Inhoan pyöreitä kasvojani, jotka ovat vanhentuneet vuosia. Missä ihana sileä iho?

Ennen rakastin paksuja kauniita hiuksiani. Nyt tilalla on roikkuvat, muodottomat ja huonon väriset elottomat suortuvat. Olin ylpeä pitkistä ripsistäni, jotka korostivat mielestäni kauniita silmiä. Mutta mitä tekee näteillä silmillä, jos naama on muuten kuin aasin takamus? Olin joskus kovan sarjan futaaja ja omistin ihanan littanan mahan. Nyt tilalla on perunasäkki ja painan enemmän kuin laki sallii.

"Hyvänlaatuiset" hiukset.

Itsekritiikki. Ihmisen pahin vihollinen.

Pahimpina hetkinä kuitenkin hengitän syvään ja mietin asiaa toiselta kantilta. Minulla on mies, jonka mielestä olen edelleen kaunein maailmassa. Ja minulla on poika, joka rakastaa äitiään ulkonäöstä huolimatta.

Kuusi kiloa ei ole kova homma. Jos haluan niistä oikeasti eroon, se on vain tehtävä! Toiset kamppailevat paljon suurempien ongelmien kanssa ja minä valitan painostani. Äh, kuinka pinnallista!


Tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa valitustekstiä. Halusin ensin sanoa, että jokainen on oikeasti kaunis omalla tavallaan. Kovin moni tuskin tuijottaa sinua kaupungilla ja ajattelee, että onpas hirveä nenä. Mutta en sano. Kunnioitan sitä, että jokainen itse tietää minkälainen haluaa olla. Jos ei tykkää kiloistaan, niin tuo lause ei tilannetta helpota. Sanon mielummin, että jokaisessa asiassa on kaksi puolta. Huonoja sekä hyviä. Sen sijaan, että miettisit mikä sinussa on huonosti, mieti välillä mikä sinusta tekee kauniin.

Ulkonäkö ei määritä onnellisuutta kokonaan, mutta se on silti jokaiselle henkilökohtainen ja tärkeä asia.  Itse olen kyllä niin onnellinen, ettei mitään rajaa! Mutta kai sitä saa joskus haikailla vanhojen kuvien perään?

Haluan lopuksi sanoa asiasta, joka harmittaa. Toiset syntyvät niin sanotusti kultalusikka suussaan ja elämässä kaikki tuntuu sujuvan. Hyväkroppaisen on aika tahditonta arvostella pahoin sanoin toisen vartaloa.

Ehkä kaikki tämä epävarmuus ei johdukaan meistä itsestämme? Ehkäpä se on sitä, kun joku tulee sanomaan, että onpa sinulla hirveä kengurun nahkapussi.

Nuoruudesta...

..."vanhuuteen".

Laihasta...

...pyöreäksi.

Paljon olen muuttunut, täytyy sanoa!!


Oletko sinä nykyään erilainen? Mitä mieltä olet asiasta?

Bad hairday forever?

Hiukset - mikä ihana puheenaihe.

Haluaisin kysyä teiltä raskaana olleilta äideiltä kokemuksia hiusten palautumisesta. Miten raskaus muutti hiuksiasi ja lähtikö koko pehko päästäsi ensimmäisien kuukausien aikana? Miltä näyttää nyt?

Itselläni on AINA ollut vahvat hiukset, jotka kasvavat todella nopeasti. Olen perinyt loistavan hiuslaatuni isältäni. Onhan asiassa huonot puolensakin; saa olla koko ajan huolehtimassa sääristä ja käsivarsista. Raskausaikana jopa kaulalla ja mahassa kasvoi pientä haituvaa - yök!

Puolessa välissä odotusta naisen sanotaan näyttävän hehkeältä ja ainakin omat hiukseni olivat ihanassa kunnossa. Raskauden jälkeen useimmilla alkaa "karvanlähtö" ja niin alkoi täälläkin. Rakkaat kiehkurani putoilivat yksitellen pois ja miehelläni meinasi mennä järki. Kyllähän niitä hiuksia alkoi tulemaan uusia, mutta ei tätä tukkaa voi kauniiksi sanoa.

Enää ei onnistu hiusten pikainen laitto, vaan sen seuraksena näytän lähimmästä pusikosta heränneeltä. Joskus aikanaan saatoin yön jäljiltä vain harjata hiukset ja näytin koko päivän ihan hyvältä. Nyt lakka ei pidä, tukka taakkuuntuu heti ja jopa hiusvärit tarttuvat huonosti. Miten voi olla niin vaikeaa saada kaunis vaalean väri hiuksiin?!

Olen joillekin puhunut hiusteni hyvästä immuniteetista pesu-aineita kohtaan. Joudun ostamaan useita eri merkkejä, koska parin viikon käytön jälkeen aine ei enää tehoa. Hoito-aineen jäljiltä tukka jää takkuiseksi tai shampoo ei vie likaa pois. Onko jollakin muulla näin vaativa pehko?

Haluaisin vinkkejä, joilla saisin palautettua entisen loiston sekä suosituksia erilaisista shampoo/hoito-aine merkeistä!

Tekstin piristykseksi kaivelin vanhoja otoksia kovalevyltä sekä albumeista. Kuvien teemana tietenkin hiukset! Olen innokas värjäämään hiuksiani ja sen huomaa kuvistakin. Jokainen ihminen on muuttunut elämänsä varrella paljon ja täytyy kyllä myöntää, että olen joskus ollut järkyttävän näköinen!!

Synnyin pienen haituvan kanssa.

Taaperona oli jo todella pitkät hiukset.

Hiukset sekaisin ja retro panta.

Hennon vaaleat hiukset.

Mummilla oli tapana laittaa tupsut lettien päihin.

Hiukset hieman tummentuneet, mutta edelleen pitkät ja leteillä.



Ja vähän tuoreempaa:

2006 -  Kiva vaalean väri kevyillä raidoilla.

2006 - Värjätty täysin blondiksi.

2007 - Välillä oli tummempaa.

2008 - Vaalea päältä, tumma alta.

2009 - Villi kokeilu; pinkki.

2009 - Tummat jälleen.

2010 - Miehen ensimmäinen letti.

2011 - Vähän lyhyempää välissä..

2012 - Viikko synnytyksen jälkeen ja kiilto tallella.

2013 - Nyt likaiset, rumat ja roikkuvat. YYÖÖK!