Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mies. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mies. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. joulukuuta 2013

Lapsen vaikutus perheeseen



Joskus aikanaan oltiin Samun kanssa vielä nuoria, huolettomia ja umpirakastuneita. Joka päivä oli pelkkää ällöttävää siirappia. Saatettiin maata sohvalla viikko putkeen ja käydä ainoastaan kaupassa välillä. Käsistä pidettiin kiinni minne ikinä mentiinkään, bussissa pusuteltiin ihmisten keskellä. En osannut elää yksin. Ahdisti olla yksin. Olin tavallaan hyvin riippuvainen siitä yhdessä olemisesta. En tiedä miksi, mutta se rassasi itseänikin. Takertuja? Se taisin olla.

Mutta paljon me yhdessä puuhattiin. Meitä erotti vain työpaikka. Kotiin palatessa jaksoi siivota ja laittaa ruokaa, koska ei ollut kiire. Tiesi, että illalla olisi kuitenkin monta tuntia aikaa laiskotella television ääressä. Käytiin kävelyllä, pelattiin ja tehtiin tosi erilaisia asioita kuin nykyään.


Ennen ei tarvinnut valita. Nykyään tarvitsee. Se on se rajattu aika. Televisio tai pelaaminen. Siivotaan tänään laiskotellaan huomenna. Niin ne asiat vaan oikeasti muuttuu lapsen myötä. Ja ihmiset muuttuu... minäkin nautin nykyään yksinolosta täysillä.


Ensin asia ei häirinnyt. Topi vei kaiken ajan ja ajattelin jotenkin hienosti, että näinhän se aina alkuun menee. Sitä on niin kiinni vauvassa, että yhteinen aika vähenee hetkellisesti. Hah! Ei se mitään väliaikaista ole sanon minä! Poika on nyt vuoden ja elämä tuntuu entistä hektisemmältä koko ajan.


Koko aamun vietän aikaa Topin kanssa, kunnes Samu tulee kotiin ja ottaa paikkani. Sitten onkin hyvä väli siivota, laittaa ruokaa tai vastaavaa. Vihdoin koittaa se hetki, kun Topi tuhisee sängyssään. Kokonaiset 3 tuntia ainakin yhteistä aikaa! Jipii!


Molemmat ovat väsyneitä rankan päivän jälkeen. Hellyys jää usein vain ajatukseksi, koska kumpikin on päivän aikana saanut tarpeekseen halimisesta, pusuttamisesta ja toisessa kiinni olemisesta. Ihminen tarvitsee tietyn määrän kontaktia toiseen ihmiseen päivässä ja voin rehellisesti sanoa, että oma kiintiöni tulee täyteen jo Topista. Sitä ei sitten illalla niin herkästi hakeudukaan toisen lähelle, vaan istuu jättisohvan vastakkaisiin kulmiin.


Ei sillä, etteikö sitä toisen seuraa oikeasti kaipaa. Puolenyön aikaan yleensä havahdun, että hitto, Samu menee nyt jo nukkumaan. On sitä siis kirjaimellisesti etäännytty toisistamme. Enään ei tee mieli imuttaa 24/7 ja pitää kädestä kiinni kauppareissulla.


Mutta ainakin itse nautin tästä vaiheesta. Kaikki on niin luonnollista ja helppoa. Sitä tietää, että aina ei ole pakko jaksaa eikä asiasta tarvitse murehtia. Olo ei ole kiusallinen, se ei tunnu väärältä. Se on jo syvällä sydämessä se rakkaus eikä sitä tarvitse koko ajan todistella. Meistä kumpikin tietää kuitenkin, että se on olemassa. Mielestäni se on tärkeintä.

Sanoisin, että Topi on vahvistanut meidän sidettä toisiimme. Voisin sanoa, että olemme kasvaneet yhdessä aikuisiksi. Rakkaus on vahvempi kuin koskaan ja kaikkea muuta kliseistä. Mutta se pitää paikkansa. Täydellisesti.


Enkä nyt tietenkään oikeasti usko siihen, että tämä ajanpuute on ikuista. Uskon, että olemme vasta tämän matkan alussa ja totuttelemme tähän uuteen elämään. Kun sitä tottuu, oppii ja kasvaa, ihan varmana asiat taas helpottuvat. Aikaa jää toisillemme ja sitä jaksaa vähän enemmän.


Ehkä pitäisi vain useammin lykkiä Topi jonnekin hoitoon ja lähteä tekemään jotakin yhteistä kivaa. Katsoa sarjaa koko yö putkeen, mennä elokuviin tai vaikka pelata kavereiden kanssa. Siinä on parantamisen varaa ja oikeastaan asialle voi tehdä jotakin vain me itse.


Muuten kaikki sujuu hyvin eikä tarvitse tapella mistään. Ollaan oltu aina aika rauhallinen pari ja asioista on voinut keskustella. Huonoja hetkiä on jokaisella, mutta ne jaksaa läpi helposti, koska tietää sen hyvän olevan tulossa seuraavaksi.

Samun kanssa arki on niin helppoa. Mies omaan makuuni; oma-alotteisuus, oikeat arvot, ystävällisyys, rauhallisuus ja muiden auttaminen. Tärkeitä asioita, joita arvostan ihmisessä.


Siivoamisen suhteen Samu on jopa tarkempi kuin minä. Tiskit hoitaa joka ilta ja muutenkin siistii paikkoja. Itse olen hoidellut pyykkejä. En joudu myöskään kovin usein tekemään ruokaa, jos en pitkän päivän päätteeksi jaksa. Mukavaa, että aina ei tarvitse olla super. Mukavaa, että on joku ihminen joka oikeasti haluaa jakaa vastuun meidän perheessä.


Mitä tulee Topin hoitamiseen. Samu haluaa viettää aikaa poikansa kanssa iltaisin ja vaatii sitä. Oikein! Viikonloppuisin saan nukkua pitkään ja muutenkin ottaa enemmän omaa aikaa. Samu vaihtaa kiltisti kakkavaipat ollessaan kotona, koska arkena sen teen melkeinpä aina minä. Tärkeä seikka? :D

En ole tässä taloudessa vallassa. Meillä on yhteishuoltajuus ja tasavalta valtakunnassa. Päätetään yhdessä, osataan yhdessä ja ollaan yhdessä. Tämä tekee meistä mielestäni loistavan perheen.


En tiedä vastasiko tämä postaustoivetta, jonka Salla jätti. Mutta nämä asiat tulivat mieleeni aiheesta.


"Miten teillä on lapsen tulo vaikuttanut parisuhteeseen,vai onko vaikuttanut mitenkään? Löytyykö yhteistä aikaa? Miten arki sujui,jakaantuuko rutiinit jne. :) "



Käykää ihmeessä kurkkaamassa Sallan blogia:





"Blogia kirjoittaa 22 vuotias rääväsuu jonka perheeseen kuuluu mies ja taapero. Blogi on melkoinen sillisalaatti, kirjoitusvirheillä ja aihevaihteluilla höystettynä. Kutakuinkin hetkiä meidän elämästä."

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Pumpulihäät



Vuosi sitten juhlittiin meidän häitä. Alunperin hääpäivä oli sovittu 1.12.2012, mutta poika päättikin ilmoittaa tulostaan. Laskettu-aika oli liian lähellä tulevaa hääpäivää, joten päätimme siirtää häät jo kesälle.

Häissä oli alle sata vierasta, pääosin sukulaisia. Vihkiminen tapahtui Vantaan Pyhän Laurin Kirkossa ja jatkot olivat Hiekkaharjun Puistokulmassa.

Miehen isä maksoi juhlapaikan kulut vanhempieni kanssa, sormukset kustansivat 300 euroa ja kampaajalle tuhlasin 60 euroa. Häämekon tilasin netistä muutaman kuukauden aikasemmin ja tämä maksoi vain 120 euroa postikuluineen. Halvat, pienet ja meidän tyyliset häät.

Vuosi on mennyt kasvaessa ja oppiessa uutta elämää. Rakkautta löytyy ja olen onnellinen tästä perheestä.

A + S

Vähäks jo jännittää ;)

LOISTAVA sää!!

Hääauto NRO 1.

Jännät paikat alttarilla.

Upea tunne seisoa alttarilla rakkaansa kanssa, esikoinen masussa. (rv 23+3)

Ei se nyt ollutkaan niin vakavaa.

Lämmin virnistys miehelle.

Sormusten vaihto.

Kirkko.

Kimppu ja mekko takaata.

Puspus.

<3

Mr ja Mrs Siltanen.

Yhteinen taival alkaa.



Virallinen hääkuva.

Morsiustyttö.

Yllätyskyytiä odoteltiin..

Upea ele Bestmanilta!!

Luksus auto sisältä ;)

Tällä kelpas huristella.

Juhlapaikalta.

Lahjapöytä.

Kakku.

Häätanssi "Aerosmith: I Don't Wanna Miss a Thing"

Minä polkasin eka eli minä määrään talossa!

Vaimonryöstö ja miehen temppuilut.

Häämekko kokonaisuudessaan.

Hääpäivänä - tänään, sain mieheltä ihanan runon pienen lahjan kera. Lahjassa oli kiero osansa ja sitten kaunis hopea sydän, joka jaetaan puoliksi <3


 Lukiossa tavattiin, 

Se oli ennen koetta, 
Me puhuttiin, naurettiin, 
Olitko silmän lumetta

Ajattelin oot söpö, 
Tosi hauskakin, 
Sun suu kävi että höpöhöpö, 
Sitten sua suutelin 

Yhdestä tuli kaksi,
Oltiin kuuma pakkaus, 
Jäin luoksesi ainiaaksi, 
Se oli lupaus, tämä rakkaus 

Ei ollut mutkia matkassa,
Vei tiemme kihloihin, 
Todisteena sormukset sormissa,
Sulkeuduttiin syleihin

Hääpäivä runo omistettu rakkaalle vaimolleni.