Operaatio Äiti.: Minun mieheni

Haluan sanoa ihan alkuun; TIEDÄN, ettei kaikilla ole samanlainen tilanne kuin meillä. Kaikki eivät voi valita onko lapsella isä vai ei. Toiset raskautuvat yhden illan jutusta ja jotkut miehet eivät vain halua olla oman lapsensa elämässä mukana. Aina ei voi valita. On varmasti myös ihmisiä, jotka omalla tyhmyydellään ajavat miehen tiehensä ja rajoittavat ihan suotta lapsen ja isän tapaamisia. Meitä on moneen junaan ja jokainen tehköön asiat omalla tavallaan. Minä en arvostele. Kirjoitan vain omasta tilanteestani.

--- --- ---

Monesti kuulee ihmisten sanovan, että vain äiti kelpaa. Jos isä yrittää jotakin, menee homma pelleilyksi tai itkuksi varsinkin ihan vauva-iässä. Monesti kuulee ihmisten valittavan, että mies ei tee mitään vapaaehtoisesti. Pitääkö tämä teillä paikkansa?

Rakastan miestäni (yllätys?) todella paljon. Jokaisessa ihmisessä on varmasti vikoja, mutta ehkä olen vielä jossakin huumassa tai vastaavassa, koska en ole huomannut niitä juurikaan S:ssa. Pikkuvikoja löytyy, mutta ne ovatkin sitten sen tasoisia, että en todellakaan jaksa välittää. Vai haittaisiko sinua liiallinen siivoamisen vouhkaaminen tai nukahtaminen telkkaria katsoessa? Asiat voisivat olla huonomminkin.

Mikä tekee elämäni miehestä niin hienon, että ylistän häntä blogissani?

En tiedä mistä aloittaa ja mihin lopettaa! Olen itse ujo ja joskus kömpelö sosiaalisissa tilanteissa, mutta S on vielä kömpelömpi. Minä nolostun helposti, mutta parempi puoliskoni vain jatkaa välittämättä kaatuneesta lasista tai väärin muistetusta nimestä. S tulee juttuun kaikkien kanssa ja jättää vaikutuksen moneen. Mummini, joka ei helposti "hyväksy" uusia miehiä sukuun, oli sulaa vahaa S:n tavattuaan. Aivan kuten minäkin.

Mieheni ei polta tupakkaa eikä läträä alkoholilla. 10 pistettä ja papukaijamerkki! Tämä on itselleni erittäin tärkeä asia. Ihminen, joka kunnioittaa terveyttään ja lapsemme terveyttä. Tupakka ei MINUN mielestäni kuulu samaan taloon lapsen kanssa.

Ystävällinen, auttavainen ja muut huomioon ottava. Ketään ei saa jättää yksin, kaikkia tulee auttaa ja kukaan ei ole paha. Kysyin eräs päivä mieheltäni, että auttaisiko hän ihmistä, josta emme kamalasti menneisyyden takia pidä esimerkiksi nostamalla vaunut bussiin/junaan ja hän vastasi, että tottakai auttaisi.

Yksi tällä hetkellä tärkeimmistä asioista on se, mitä S tekee Topin eteen. Jo ensihetkestä asti, kun isä ja poika kohtasivat, heidän välilleen syntyi side. Sitä sidettä ei ole mikään rikkonut ja hankalista ekoista kuukausista huolimatta, mieheni on ollut läsnä koko ajan. Kun minä itkin yöllä kannettuani monta tuntia huutavaa lasta, S nousi auttamaan nukuttuaan vain pari tuntia ja lähti sitten suoraan töihin.

Isän rooli voi olla raskas, koska usein mies on se, joka tuo ruoan pöytään. Ymmärtäisin kyllä hyvin, jos S haluaisi pitkän työpäivän (lähtee aamulla klo 05 ja palaa kotiin klo 17) jälkeen lösähtää sohvalle ja avata television. Aikanaan sanoin, että voin ihan yhtä hyvin hoitaa Topia joskus illalla. Sydämeni meinasi pakahtua rakkaudesta, kun sain vastauksen; "Ei, kyllä minä hoidan. Minäkin HALUAN olla poikani kanssa."

Meillä ei ole yhtä vanhempaa ylitse muiden vaan kaksi. Äiti ei ole ykkönen ja isä kakkonen, vaan molemmat ovat samalla viivalla.

Tähän väliin oma mielipiteeni. Ilman isää eläneenä voin sanoa, että lapsi tarvitsee isän. Kaipasin, toivoin ja rukoilin; ehkä jonain päivänä isä tulisi takaisin elämääni? Pidin äitiäni kauheana ihmisenä, koska hän ei ollut antanut meidän tavata enkä kuunnellut järkipuhetta. Sitten isäni kuoli. Monta tuskan täyteistä vuotta meni ja mietin häntä usein. Miksi isä ei halunnut tavata minua? Mikä minussa on pielessä? Masennuin ja ne vuodet olivat aika rankkoja. Tänä päivänä olen kuitenkin aikuistunut ja tajuan kaiken. Tosi asiahan on se, että isäni käytti huumeita eikä äitini mitenkään voinut antaa meidän tavata. Vika ei ollut äidissäni eikä todellakaan minussa. Valinta oli isäni.

Kuten sanoin, mielestäni jokainen lapsi tarvitsisi isän. Ilman isää eläminen tuo helposti itsesyytöksiä ja ikäviä ajatuksia päähän. Eikä pieni lapsi voi mitenkään ymmärtää, että aikuisten valinnat ja päätökset eivät ole aina niin yksinkertaisia.

Olen onnellinen, että Topi on syntynyt parempaan tilanteeseen kuin minä. En ajattele, että minä olisin tehnyt oikean valinnan valitessani S:n, vaan enemmänkin mieheni on tehnyt oikean valinnan valitessaan sen mitä hän itse on. Kuten äitini ei olisi voinut vaikuttaa siihen, mitä isäni oli.

Välillä meinaan purskahtaa itkuun, kun näen Topin onnesta kiiluvat silmät S:n palatessa töistä kotiin. Tai, kun Topi ojentaa kätensä päästäkseen S:n syliin ja painaa sitten päänsä isänsä rintakehälle leveän hymyn kera. Katselen kyynel silmäkulmassa ovensuusta, kun pojat leikkivät yhdessä leluilla, pelleilevät ja nauravat.

Jotta voisin olla mahdollisimman paras äiti, minun on oltava joskus erossa pojastani. Haluan omaa aikaa ja tilaa. Silloin on uskallettava luottaa siihen, että joku toinenkin osaa huolehtia siitä rakkaimmasta aarteesta. Pitää muistaa, että Topi on yhtä tärkeä miehelleni kuin minulle. Siispä astun ulos ovesta rentoutuneena ja tietäen, että kotiin palatessani kaikki on mennyt hyvin. Joka ikinen kerta.

Jonain päivänä Topi kasvaa isoksi pojaksi ja muistaa aina, että hänellä oli äiti sekä isä.