Tyttö vai Poika? Onko sillä edes väliä?

Aiheena lapsen sukupuoli. Se asia, jota kysytään tyyliin HETI, kun ihmiset saavat kuulla raskaudestasi.

Oikeastaan nauratti aika paljon se, että jokainen vastaantuleva tuttu kysyi samat kysymykset. Huvitti, että itse olin aikanaan varmaan ihan samanlainen innokas utelija. Tuntui hassulta olla vastaamassa näihin kysymyksiin. MINÄ vastaajan paikalla!?


En oikeastaan ollut edes ajatellut koko asiaa, kun nuo kysymykset ensimmäisen kerran tulivat esille. En tiennyt mitään ultrista. Kuinka monta kertaa? Mitä missäkin ultrassa katsotaan?


Googlettamalla selvisi, että ultra tehdään yleensä pari kertaa noin rv12 sekä rv18 tienoilla. Tokassa ultrassa vasta määritetaan sukupuoli MIKÄLI sen haluaa tehdä ja lääkäri siihen suostuu. Kyllä.. jotkut lekurit ovat vielä niin vanhoillisia, että saattavat jopa kieltäytyä sukupuolen selvittämisestä. Mielestäni vähän hassua, koska kyseessä ei kuitenkaan ole heidän lapsensa. Ehkä siinä on sitten kyse jostakin, ettei uskalla luvata mitään, jos veikkaus menisikin täysin pieleen.


Mietin kyllä usein, että kumman haluaisin. Olin silti tylsä ja vastasin kysyjille, etten välitä. Halusin vain, että lapsi selviää ja on terve. Vihasin itse näitä vastauksia aikanaan ja nyt tein saman itse. Näin se mieli muuttuu, kun itse yltää kyseiseen elämänvaiheeseen.


Tavallaan alusta asti oli olevinaan sellainen olo, että tyttö sieltä tulee. Tosin se kovin puhuttu ja kehuttu "olo" ei koskaan löytänyt omaan päähäni. Selkeää aavistusta, tunnetta tai fiilistä ei vain putkahtanut, vaikka siihen olenkin aina uskonut vakaasti. En nähnyt unia sukupuolesta, en osannut veikata yhtään mitään! Tyttöä ajattelin odottavani lähinnä siksi, että olen kasvanut perheessä, jossa on vain siskoja ja suvussa, jossa on paljon naisia. Tästä syystä kurkin usein uteliaana bussissa istuvia tyttölapsia ja kuvittelin itselleni pienen prinsessan.


Ultrapäivä koitti aika hitaasti, mutta koitti kuitenkin. Jännitti ihan järkyttävästi koko toimenpide.. Koko tutkimus kesti 45 minuuttia ja vauvaa ultrannut henkilö halusi katsoa tarkasti jokaisen kohdan. Sydäntä tutkittiin kauan, naamaa katseltiin pitkään ja aivoja mittailtiin sekä ihmeteltiin. Kasvojen kanssa oli jokin ongelma, kun Topi oli päättänyt olla hankalassa asennossa, joten lekuri laittoi 4D ultran päälle ja saatiin sen ansiosta maailman suloisimpia kuvia kotiin kannettavaksi.

Myönnetään, että Topi näyttää tässä vähän vielä hassulta. Suloisuus on suhteellinen käsite <3

Sukupuolenkin hän suostui tarkistamaan heti. Asento vaikutti tämänkin näkemiseen ja lääkäri käänteli sekä tutki, mutta ei oikein päässyt lopputulokseen. Hän vain tuumasi, ettei olisi näkevinään jalkojen välissä yhtään mitään. Hetken päästä lääkäri luovutti ja soitti jonkun kokeneemman naisen paikalle. Mukava vanha rouva astui sisälle ja alkoi itsekin tuumailemaan asiaa. Sitten hän luovutti ja klikkasi taas 4D:n päälle. Siinä se oli. Pieni katkarapu ruudulla. Lekuri sanoi, että harvoin voi antaa 100% varmaa tunnistusta, mutta tämä ei kyllä enää tytöksi muuttuisi..


Meille tulisi pieni poika. Olin ihan varma, että pettyisin, jos sieltä jalkojen välistä löytyisikin jotakin, mutta ei. Olin tavattoman liikuttunut ja onnellinen sillä hetkellä. En kokenut mitään pettymykseen viittaavaakaan sisälläni. Pystyin vain ajattelemaan, että poikapoikapoika. Se pieni möykkä vatsan sisällä oli oikea pieni poika.

Tätä kannoin mukanani ja iloitsin sisäisesti, kun vihdoin sain rakennettua oikeaa kuvaa vauvasta. Se on poika!!

Alkuun oli toki sopeuduttava ajatukseen. Täytyi rakentaa uusi kuva päähän. Bussissa piti kurkkia minkälaisia ne pienet pojat olivatkaan ja kaupassa hypistellä sinisiä bodyja. En silti missään vaiheessa sen jälkeen enää kaivannut tyttövauvaa.


Samukin oli ollut yllättän nihkeä koko alkuraskauden. Vierasti koko ajatusta vauvasta ja zemppasi vain takiani. Ultran jälkeen kaikki iski tulevaan isukkiinkin ja sinä hetkenä, kun Samu sai kuulla olevansa pian pojan isä, kaikki muuttui. Asiaa hehkutettiin, vatsalle puhuttiin ja vauvaa alettiin oikeasti jo odottamaan saapuvaksi.


Loppuraskaudessa ramppasin jatkuvasti ultrissa ja joka kerta siellä masussa majaili edelleen poika. Uskalsin pikkuhiljaa ostaa joitakin vaatteitakin, vaikka suurimman osan hankin vasta Topin synnyttyä. Olisinko koko raskaus aikana ostanut alle 10 vaatetta? Hassua, kun ajattelee tämän hetkistä hulluuttani...


Jossakin vaiheessa toki panikoin vähän asiaa.. Miten tyttö osaa kasvattaa pojan? Miten äiti opettaa pojan vessaan, kun ei itsekään tiedä miten pojat sen tekevät? Miten vaippa vaihdetaan ja miten poikaa käsitellään oikein?


Voin kyllä sen verran sanoa, että huolet kaikkosivat samantien, kun Topi syntyi. Sitä äitinä osaa toimia vaistonvaraisesti melkein kaikissa asioissa. Vauvan kanssa elämä on täynnä isompiakin juttuja, joten sitä ei niin kamalasti tule mietittyä vaipanvaihdon tekniikkaa. Kaikki sujuu luonnollisesti.


Olen pärjännyt hyvin ja nauttinut siitä, että voin sanoa olevani äiti pienelle pojalle. Pitkään en pystynyt edes kuvittelemaan, että meille olisikin syntynyt tyttö. Ajattelin usein, että yööh... tytöillä kaikki on pinkkiä, hameita ja hiustenlaittoa. En osannut tykästyä mihinkään tyttöjen vaatteisiin, koska hurmaannuin poikien omista. Kai se äitiys vain muuttaa ihmistä. Olit sitten toivonut jompaa kumpaa tai et, niin lapsen synnyttyä sillä ei ole mitään väliä. Kunhan lapsi on vain terve. Tuolle peruslauseelle kasvaa iso merkitys.

Kunhan lapsi on vain terve.

Tottakai toista lasta yrittäessä olen joutunut pähkäilemään näitä asioita uudelleen. Haluaisinko Topille veljen? Pojat ovat kuitenkin ihan tajuttoman suloisia, olen sellaista jo tottunut hoitamaan ja kaappi on täynnä Topin vanhoja vaatteita. Vai haluaisinko KUITENKIN myös sen tytön.. olisi niin erilaista ja ihmeellistä kokea jotakin uutta sen vanhan totutun keskellä.


Jostakin syystä takaraivossani on alkanut jäytämään ajatus siitä, että haluaisin jonain päivänä sen tytön vielä saada. Seuraava voi olla poika ihan vapaasti, mutta edes sen jälkeen, kun saisi tyttövauvan syliinsä. Ne pinkit hepeneet ja ponileikit ovat alkaneet kiinnostamaan. Olen lähentynyt omaa lapsuuttaani Topin leikkien myötä ja alkanut muistamaan minkälaisia juttuja tytöt tekevät.


Entä, jos meille suodaan vain poikia? Sitten se on niin. Tiedän, että tulisin hyväksymään asian kepeästi. Joku pieni kaipaus saattaisi olla, mutta en sekoaisi kuitenkaan kolmesta pojasta. Voisin nauttia siitä, että edes niitä lapsia tänne suotaisiin.


Se on tällä hetkellä itselleni tärkein asia. Kunhan vain tulisin raskaaksi ja saisin sen vauvan.

Haikara hukassa. Kuva   TÄÄLTÄ

Toisaaltaan.. elämä on ihan mukavaa Topinkin kanssa. Olen miettinyt monta iltaa pääni puhki tätä asiaa. Tavallaan voisin olla ihan onnellinen näinkin. Òn kuitenkin helpottavaa antaa kaikki se huomio Topille ja kädet riittävät juuri ja juuri kaikkeen. Ehkä me heitämme koko jutun puihin ja lopetan sen toisesta saatika kolmannesta haaveilemisen? Noh, aika näyttää.



Hassuja ajatuksia olen ajatellut. Siis nimenomaan tätä sukupuoli asiaa. Kummallista suunnitella tulevaa, kun se näyttää asian suhteen muutenkin niin heikolta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että pieni haaveilu ja asioiden tarkastelu tekee ihan hyvää. Unelmat meitä kantavat eteenpäin.


Mitä mieltä te olette tästä aiheesta? Oliko haaveissanne tyttö vai poika? Kumman saitte ja mitä sillä hetkellä tunsitte?

Kiinnostaisi kuulla muiden ihmisten kertomuksia aiheeseen liittyen :)