Tilannekatsaus; BabyVol2

Varovaisesti aion nyt kirjoittaa astetta henkilökohtaisemmin.. ujostuttaa ja jännittää. En voi ikuisesti kirjoittaa vain vaatteista ja huonekaluista.


Jokaisella ihmisellä on varmasti omat aiheensa, joista puhuminen tuntuu vaikealta. Niin myös minulla.



Lapsettomuus. 



Inhottava, suututtava, vihattava jono kirjaimia. Kyseiseen termiin voisi lisätä myös sanat "pettymys", "epäonnistuminen" ja "katkeruus".


Joillakin saattaa tässä vaiheessa soida kellot; "Miten niin lapseton.. onhan Topikin olemassa!" 


Sekundäärisestä lapsettomuudesta puhutaan silloin, kun aikaisemmin raskautunut ihminen ei enää tulekaan raskaaksi. Yleensä syytä ei heti tiedetä ja se voi toki olla väliaikainenkin. Termiä aletaan vilauttelemaan noin vuoden yrittämisen jälkeen.


Mehän aloitimme yrittämisen tammikussa 2013 ja nyt eletään heinäkuuta 2014. Liian pitkä aika ihan kenelle vain.


Voin sanoa, että tämän taipaleen aikana on tullut käytyä läpi tuhansia tunteita aina välinpitämättömyydestä puhtaaseen vihaan. Pystyn kuitenkin olla ylpeä siitä, etten ole katkeroitunut tai kiukkuinen juuri tällä hetkellä. Enkä myöskään turta. Ne ovat tunteita, jotka on tullut jo käsiteltyä. Tämän hetkistä tilaa voisin kutsua "tilanteen hyväksymiseksi pikkuhiljaa".


Joo, en ole raskaana vieläkään. Ja kyllä, yritetään edelleen. Alkaa vain olla keinot lopussa, josta päästäänkin siihen, että olen alkanut tekemään päässäni tilaa ajatukselle; "Hei, olen Anette.. yhden lapsen äiti." 


Vuoden yrittämisen jälkeen saatiin vihdoin lähete lapsettomuushoitoihin. Olin helpottunut, koska ajattelin kaiken selviävän. Kyselin tällöin vähän vaatimuksista ja diabetekseni oli riittävän hyvässä tasapainossa lähetteen tekemiseen.

Ensimmäinen lähete bongahti kuitenkin takaisin. Olin pettynyt. En edes pysty kuvaamaan sitä tunnetta,  joka tajuntaan iski, kun pidin paperia kädessäni. Ei syytä, ei perusteluja. "Emme näe tarvetta.." 


Muutaman kuukauden päästä sairastuin flunssaan ja kävin terveyskeskuksessa kuunteluttamassa keuhkoni. Lucky me. Lääkäri huomasi käynnin yhteydessä lähetteen tiedoissani ja sanoi, että se on palautettu, koska miehen tiedot puuttuivat kokonaan. Hyvä, ettei leukani pudonnut lattiaan ja mielessäni hurrasin sarkastisesti lähetteen tehneelle lekurille.


Ei mennyt montaa viikkoa, kun sain kotiin kirjeen. Kirjeessä oli aika klinikalle parin kuukauden päähän. Vatsassa pyrähteli lauma perhosia ja ajattelin onnellisesti, että jo oli aikakin! Tervetuloa vauva numero kaksi!


Elämä ei tokikaan mene ikinä käsikirjoituksen mukaan ja noin viikko ennen aikaa sain puhelinsoiton. "Diabetes ei ole meidän viitearvojemme mukainen, joten perumme ajan."


ANTEEKSI MITÄ!? Tasapaino oli parempi kuin vuosiin ja olin ennen lähetettä varmistanut, että se riittää. Miksi lähete hyväksyttiin, aika annettiin ja vielä odotettiin ihan viimeiseen asti ennen kuin vaivauduttiin ilmoittamaan, että ei kelpaa?


En saa vieläkään mietittyä juttua päässäni selväksi. Miksi me emme kelvanneet? Miksi meidän edestä suljettiin ovi? Lapsettomuutta voi aiheuttaa diabetes, mutta niin myös ylipaino, alkoholi kuin tupakkakin. Mielestäni jokaisen pitäisi tässä hyvinvointivaltiossa saada apua! Käännytetäänkö ovelta ihmistä, joka painaa 10kg liikaa? Käsketäänkö hänen tulla klinikalle vasta, kun paino on täydellinen? Ei. Jokainen on yksilö ja jokaisen sairaus on erilainen. Ehkä en pääse tasapainossa tämän alemmaksi, vaikka teen täysillä töitä.. Tarkoittaako se, että minulla ei ole oikeutta apuun, koska satun sairastamaan astetta hankalampaa diabetesta?


Ymmärrän periaatteessa sen, ettei raskautta haluta aloittaa ennen kuin diabetes on tasapainossa. En ymmärrä kuitenkaan sitä, että miksi syytä ei voida tutkia jo valmiiksi? Kropassani on vikaa, mutta kukaan ei auta löytämään sitä, koska joku arvo ei ole pientä pykälää alempana. Ja puhutaan todella todella pienestä pykälästä!


Nyt ei auta sitten, kun toivoa ihmettä. Jos tämä hemmetin tauti vaikka poikkeaisi menneisyydestä ja heittäisi tason paremmaksi.


Turhautuneena yritin itsekin selvittää sitä vikaa, joka lapsettomuuden aiheuttaisi. Se varmasti liittyy pitkiin epäsäännöllisiin kiertoihini. (37-47 päivää..) Miksi sitten keltarauhashormoni ei auttanut asiaan?


Vastaus on ovulaatio. Se tapahtuu ihan totaalisen väärässä vaiheessa kiertoa. Tikuilla olen selvittänyt ajankohdan, joka osuu sinne kp 32 tienoille. Olen melko varma, että ovis kuitenkin tapahtuu, koska aina kaksi viikkoa ovisplussasta kierto loppuu.


Ongelma on vain se, että myöhäisen ovulaation hedelmällisyys tuppaa olemaan huono. Yritin keksiä hyvää vertauskuvaa selittää tämä. En tiedä ymmärtääkö kukaan tai meneekö tämä ideana oikein, mutta ajatellaan hedelmää. Se kasvaa puussa ja on tietyssä vaiheessa kypsä poimittavaksi. Jos hedelmää ei poimi ajoissa, vaan vasta parin viikon päästä, se ei ole enää kovin hyvä. Tajusitteko? Näin olen asian itse päässäni ajatellut.


Joten.. keltarauhashormoni ei auta, koska se lyhentää kierron, mutta ei auta ovulaation suhteen. Ilman hormonia ovulaatio taas tulee joka kierrossa, mutta ei ole hedelmällinen. Jipii.


Olen siis päättänyt alkaa elämään se ajatus takaraivossa, että meille ei enempää lapsia tule. Mietin usein yhden lapsen plussia ja miinuksia, koitan ottaa kaiken ilon irti pojan kanssa touhuamisesta ja myyn pieneksi jääneet vaatteet pois.



Aloitin tosin nyt uudelleen viimeiseksi oljenkorreksi macajauheen, josta olen blogissakin kirjoitellut. Olen syönyt sitä aikaisemmin ja tällöin kiertoni oli 29 päivää. Muistaakseni se oli sitä aikaa, kun pidettiin lopulta taukoa ja lopetin koko pahanmakuisen tökötin ottamisen. Nyt ajatus on kummitellut mielessäni jo hyvän tovin ja kesäloman loppumisen jälkeen avattiin pussi uudelleen.


Voitteko kuvitella... nyt on kiertopäivä 19 ja sain illalla puhtaan ovisplussan. En koskaan uskonut voivani ilahtua kahdesta viivasta ovulaatiotikussa näin paljon. Vaikka en voi iloita raskausuutisesta, onpahan ainakin yksi välietappi saavutettu.


Kädet ristissä toivon, että tästä alkaa uusi "aikakausi", jossa kiertoni normalisoituisivat. Olisi ainakin jo aika.


Pääasia itselleni on, että kroppa toimisi. Jos lasta ei tule, niin sitten ei. Katseeni on jo kohti uusia haasteita, joihin ei vauva oikein sovi. Haluaisin syksyllä takaisin työelämään ja olen päättänyt aloittaa taas futiksen. Katsotaan nyt sitten mitä elämä tuo vastaan!

Kaipuu pysyy..

Vauvarintamalla on aika tyhjää. Topista on kasvanut jo pieni iso mies; poika joka kävelee, puhuu ja syö itse. Toinen leikkii yksikseen eikä aina kaipaa sitä sylittelyä niin paljoa. Rakastan tätä uutta vaihetta, kuten jokaista muutakin vaihetta. En voivottele menneen perään, vaan ilakoin tulevasta. On jotenkin todella rikasta nähdä lapsen kasvavan samalla tapaa kuin pienestä taimesta tulee suuri ja kaunis kukka.

Koko vanhemmuus on rikkautta. Hienoa aikaa, ymmärrystä paremmasta ja rakkautta. Koen olevani jotakin suurta, kun olen äiti tuolle pienelle pojalle. Olen tärkeä, olen rakastettu ja samalla saan itse rakastaa niin paljon, että halkean.

Olen todella iloinen, että olen siunattu tällä lapsella. En silti häpeä myöntää, että kaipuu siihen toiseen on kova. Unelma siitä, että lapsellani olisi sisarus, kaihertaa sydämessäni. Ei, en ole tyytymätön tai kiittämätön. Arvostan tätä kaikkea niin paljon, ettei ole sanoja. Mutta kukapa ei haluaisi tehdä elämästä vielä vähän rikkaampaa?

On tässä jo yli vuosi taisteltu asian kanssa. Eikä se toinen vieläkään ilmoita tulostaan. Pettymyksiä, kyyneleitä ja turhia odotuksia. Ajatuksia siitä, että tästä ei selviä hengissä. Ahdistusta, itsevihaa ja väsymystä. Joku sanoi joskus, että siihen turtuu kyllä.

Nyt olen jo aika tyhjä. Enää en koe sitä toivon kipinää joka kuukausi, enää se ei satu niin paljon. On vain tasainen kaipuu, joka jossain takaraivossa elää yhä. Ehkä joskus...

Olen toki saanut vastauksia. Aina olen valittanut, että kärsin pitkistä kierroista ja tätä on monesti yritetty korjata keltarauhashormonilla. Tuo hoito on vain ollut mahdollisesti virhe. Kierrot ovat jääneet normaaleiksi, mutta ovulaatio on puuttunut kokonaan. Miksi?

Kroppani ei taidakaan olla sekaisin, mitä siis tulee pitkien kiertojen suhteen. Tajusin sen olevan normaali tila. Ennen e-pillereitä kiertoni oli noin 40 päivää ja niin se on ollut myös nyt. Topi tärppäsi kierrosta, jossa ovulaatio oli vasta kp (=kiertopäivä) 28 eli se päivä, kun yleensä kuukautiset alkavat. 

Saatiin teoria todistetuksi ja viime kierrossa ovulaatio tapahtui vasta kp25 eli tosi myöhään. Kauhulla tässä mietiskelin, että onkohan meillä ollut ongelmana vain laskelmointi virhe ja siksi tärppi jäänyt haaveeksi. Tällä hetkellä siis on kaksi vaihtoehtoa. 

Yrittää keskittää kp20-28 ja toivoa, että tärppää tai sitten korjata kierto lyhyemmäksi sekä hakea lääke, joka kuitenkin tuo myös sen ovulaation. Katsotaan mitä lekurit tykkää ja jaksetaanko me edes lähteä tähän haasteeseen.

Koska tavallaan olen väsynyt odottamiseen. En tiedä olisiko tässä kuitenkin fiksuinta antaa tauon jatkua ja yrittää uudelleen myöhemmin. Toisaaltaan taas pelottaa siirtää asiaa... entä, jos en koskaan raskaudukaan?

Vaikeita asioita, hankalia päätöksiä.

Juuri tasan nyt aion kuitenkin vain olla ja elää päivä kerrallaan ainakin hetken. Nauttia Topin kasvusta ja lähestyvästä keväästä. 

Ehkä joskus....

Kevät värejä <3

Vinkki kuumeilijoille; macajauhe!

Maca on yksi superfoodeihin laskettavista ruuista. Se on ravinnerikas juurikasvi, joka tunnetaan myös nimellä Perun ginseng. Se sisältää runsaasti aminohappoja, vitamiineja ja mineraaleja. Maca nautitaan yleensä jauhetussa muodossa. Maca-jauhetta on käytetty perinteisenä ruokana sekä lääkinnällisiin tarkoituksiin jo muinaisten inkojen toimesta.


Moni on kysellyt vinkkejä raskautumiseen sekä tästä omasta tilanteestani. Kärsin siis epäsäännöllisistä ja pitkistä kierroista. Tuntuu, että kroppa on ihan sekaisin.

Uskoisin olevani yksi tuhansien joukossa, jotka taistelevat saman ongelman kanssa. Toiset ovat tehneet tätä pidempään ja tietävät asiasta enemmän. Toiset ovat vasta aloittelijoita ja etsivät vastauksia.




Tässä nyt muutama yleinen kysymys:



Kuinka pitkiä kierrot ovat luonnostaan?

- Keskimäärin noin 45 päivää, kun normaali kierto olisi noin 30 päivää.


Koska hain apua lääkäristä kiertoihin?

- Yleensä itselleni on suositeltu noin kahdeksan kuukauden odottamista ehkäisyn jättämisen/synnytyksen jälkeen. Itse odotin vuoden kunnes hain lääkkeellistä apua kiertoon.


Auttaako lääke kiertoihin?

- Auttaa kyllä. Kuukautiset tulevat säännöllisesti, mutta ovulaatio saattaa silti mielestäni puuttua edelleen. (Pitkissä kierroissa ihminen ei välttämättä ovuloi ollenkaan..)



Suosittelenko keltarauhashormonia?

- Itse suosittelen kokeilemaan kaikki muut keinot ensin. Lääke on mielestäni aina lääke ja luonnollisuus tottakai parempi. Toki, jokainen tuntee kroppansa parhaiten.



-->   Tästä päästäänkin otsikon aiheeseen. Mitä suosittelen kokeilemaan ennen keltarauhashormonia?


Netti on oikeasti täynnä vinkkejä. Syö D-vitamiinia, juo greippimehua ja ota foolihappoa jne jne.... En osaa sanoa auttaako nämä, mutta ei siitä koskaan ole haittaakaan kokeilla. Itse en ollut koskaan törmännyt macajauheeseen, kunnes eräs ystävä sitä suositteli.

Kyseinen jauhe on osa superfood -perhettä ja noussut nyt pikkuhiljaa lasta yrittävien suosioon. Monikaan ei ole siitä kuullut saatika sitä kokeillut, mutta ne harvat testaajat ovat olleet tyytyväisiä. Siis puhun tästä sillä tasolla, mitä olen itse ihmisten kanssa puhunut.



"Macalla on kolme vaikutustapaa. Se on voimakas adaptogeeni, joka tukee munuaisten toimintaa, lisää fyysistä suorituskykyä, antaa energiaa ja lievittää stressiä. Lisäksi se tukee sisäeritystä ja tasapainottaa hormoneja sekä on seksuaalitoonikumi, joka parantaa sekä miesten että naisten hedelmällisyyttä.

Macaa käytetään impotenssiin, erektiohäiriöihin, lisäämään elinvoimaa, vaihdevuosiongelmiin lievittämään mielialavaihteluita ja kuumia aaltoja sekä helpottamaan limakalvojen kuivumisesta syntyviä ongelmia. Lisäksi macaa käytetään säännöllistämään kuukautiskiertoa, selkeyttämään mieltä, parantamaan muistia, helpottamaan masennusta ja parantamaan unenlaatua.

Macan vaikutukset seksuaalisen halukkuuden lisääntymiseen tunnetaan hyvin Perun vanhoissa kulttuureissa ja tieto alkaa löytää tiensä vähitellen myös meidän korviimme ja vuonna 1999 The Miami Herald kutsuikin macaa “luonnonmukaiseksi viagraksi”. Macasta onkin muodostumassa viagran korvike kuitenkin sillä erolla, että viagra tehoaa aktin fyysiseen puoleen, mutta maca lisää erityisesti libidoa. Macaa suositellaan erityisesti masennuslääkkeitä käyttäville, koska lääkkeet alentavat seksuaalista halua.

Vuonna 1961 tehdyn tutkimuksen mukaan maca lisäsi hedelmällisyyttä rotilla. Tätä seurasivat tutkimukset hamstereilla, pässeillä, lehmillä ja lopulta ihmisillä. Esimerkiksi pässeillä macan todettiin lisäävän siemennesteen laatua ja määrää. Osa vaikutuksesta perustuu varmasti macan korkeaan arginiinipitoisuuteen, jolla on kliinisesti todistettu olevan yhteys spermantuotannon lisääntymiseen. Vuonna 2002 tehdyissä 4 kuukautta kestäneissä ihmiskokeissa todettiin 1.5g-3g annostuksilla macan lisäävän seksuaalista halukkuutta ja sperman laatua aasialaisilla miehillä. Seksuaalinen halukkuus kasvoi 180%, jonka lisäksi suurimmalla osalla tutkimukseen osallistuneista miehistä mm. DHEA-tasot nousivat ja stressi väheni. Näiden tutkimusten valossa maca onkin vakiinnuttanut asemaansa seksuaalista halukkuutta ja lisääntymiskykyä parantavana superyrttinä ympäri maailmaa."

Oma kokemus kyseisestä jauheesta on positiivinen. Meillä tuo on ollut lähinnä käytössä miehellä, mutta myös itselläni. Primolutin (keltarauhashormoni) ajaksi lopetin käytön, koska hormonilääke jo itsessään tasapainottaa sen kierron. Olisin kyllä voinut varmuudeksi vedellä macaakin, mutta se maku on KAMALA. Voin vannoa, että pahempaa ette ole maistaneet!

Maca tasoitti muutaman kierron 28 päivään. Hassua myöntää, mutta se tosissaan toimi. Nyt harkitsenkin, että jätän turhan hormonin pois ja menenkin mahdollisesti vain macajauheen avulla eteenpäin.

Macasta on muuten paljon muutakin hyötyä. Kannattaa googlettaa vähäsen ja tutkia, koska ehkä joku muukin innostuu kokeilemaan tuota luonnon lääkettä ja saa helpotusta ongelmiinsa tämän pienen vinkin avulla.

Maca-jauhetta kiitetään yleensä mm. seuraavista terveysvaikutuksista:

• Lievittää stressiä

• Antaa energiaa ja parantaa kestävyyttä

• Kohentaa seksuaalista halukkuutta ja lievittää impotenssia

• Vahvistaa immuunijärjestelmää

• Vähentää kroonista väsymystä

• Helpottaa masennusta

• Tasoittaa hormonitasoja molemmilla sukupuolilla

Oletko sinä koskaan käyttänyt macajauhetta?




Ps. Olen tätä varmasti jo mainostellut teksteissä ohella, mutta pyhitinpä nyt oman postauksenkin aiheelle... :)

Tyttö vai Poika? Onko sillä edes väliä?

Aiheena lapsen sukupuoli. Se asia, jota kysytään tyyliin HETI, kun ihmiset saavat kuulla raskaudestasi.

Oikeastaan nauratti aika paljon se, että jokainen vastaantuleva tuttu kysyi samat kysymykset. Huvitti, että itse olin aikanaan varmaan ihan samanlainen innokas utelija. Tuntui hassulta olla vastaamassa näihin kysymyksiin. MINÄ vastaajan paikalla!?


En oikeastaan ollut edes ajatellut koko asiaa, kun nuo kysymykset ensimmäisen kerran tulivat esille. En tiennyt mitään ultrista. Kuinka monta kertaa? Mitä missäkin ultrassa katsotaan?


Googlettamalla selvisi, että ultra tehdään yleensä pari kertaa noin rv12 sekä rv18 tienoilla. Tokassa ultrassa vasta määritetaan sukupuoli MIKÄLI sen haluaa tehdä ja lääkäri siihen suostuu. Kyllä.. jotkut lekurit ovat vielä niin vanhoillisia, että saattavat jopa kieltäytyä sukupuolen selvittämisestä. Mielestäni vähän hassua, koska kyseessä ei kuitenkaan ole heidän lapsensa. Ehkä siinä on sitten kyse jostakin, ettei uskalla luvata mitään, jos veikkaus menisikin täysin pieleen.


Mietin kyllä usein, että kumman haluaisin. Olin silti tylsä ja vastasin kysyjille, etten välitä. Halusin vain, että lapsi selviää ja on terve. Vihasin itse näitä vastauksia aikanaan ja nyt tein saman itse. Näin se mieli muuttuu, kun itse yltää kyseiseen elämänvaiheeseen.


Tavallaan alusta asti oli olevinaan sellainen olo, että tyttö sieltä tulee. Tosin se kovin puhuttu ja kehuttu "olo" ei koskaan löytänyt omaan päähäni. Selkeää aavistusta, tunnetta tai fiilistä ei vain putkahtanut, vaikka siihen olenkin aina uskonut vakaasti. En nähnyt unia sukupuolesta, en osannut veikata yhtään mitään! Tyttöä ajattelin odottavani lähinnä siksi, että olen kasvanut perheessä, jossa on vain siskoja ja suvussa, jossa on paljon naisia. Tästä syystä kurkin usein uteliaana bussissa istuvia tyttölapsia ja kuvittelin itselleni pienen prinsessan.


Ultrapäivä koitti aika hitaasti, mutta koitti kuitenkin. Jännitti ihan järkyttävästi koko toimenpide.. Koko tutkimus kesti 45 minuuttia ja vauvaa ultrannut henkilö halusi katsoa tarkasti jokaisen kohdan. Sydäntä tutkittiin kauan, naamaa katseltiin pitkään ja aivoja mittailtiin sekä ihmeteltiin. Kasvojen kanssa oli jokin ongelma, kun Topi oli päättänyt olla hankalassa asennossa, joten lekuri laittoi 4D ultran päälle ja saatiin sen ansiosta maailman suloisimpia kuvia kotiin kannettavaksi.

Myönnetään, että Topi näyttää tässä vähän vielä hassulta. Suloisuus on suhteellinen käsite <3

Sukupuolenkin hän suostui tarkistamaan heti. Asento vaikutti tämänkin näkemiseen ja lääkäri käänteli sekä tutki, mutta ei oikein päässyt lopputulokseen. Hän vain tuumasi, ettei olisi näkevinään jalkojen välissä yhtään mitään. Hetken päästä lääkäri luovutti ja soitti jonkun kokeneemman naisen paikalle. Mukava vanha rouva astui sisälle ja alkoi itsekin tuumailemaan asiaa. Sitten hän luovutti ja klikkasi taas 4D:n päälle. Siinä se oli. Pieni katkarapu ruudulla. Lekuri sanoi, että harvoin voi antaa 100% varmaa tunnistusta, mutta tämä ei kyllä enää tytöksi muuttuisi..


Meille tulisi pieni poika. Olin ihan varma, että pettyisin, jos sieltä jalkojen välistä löytyisikin jotakin, mutta ei. Olin tavattoman liikuttunut ja onnellinen sillä hetkellä. En kokenut mitään pettymykseen viittaavaakaan sisälläni. Pystyin vain ajattelemaan, että poikapoikapoika. Se pieni möykkä vatsan sisällä oli oikea pieni poika.

Tätä kannoin mukanani ja iloitsin sisäisesti, kun vihdoin sain rakennettua oikeaa kuvaa vauvasta. Se on poika!!

Alkuun oli toki sopeuduttava ajatukseen. Täytyi rakentaa uusi kuva päähän. Bussissa piti kurkkia minkälaisia ne pienet pojat olivatkaan ja kaupassa hypistellä sinisiä bodyja. En silti missään vaiheessa sen jälkeen enää kaivannut tyttövauvaa.


Samukin oli ollut yllättän nihkeä koko alkuraskauden. Vierasti koko ajatusta vauvasta ja zemppasi vain takiani. Ultran jälkeen kaikki iski tulevaan isukkiinkin ja sinä hetkenä, kun Samu sai kuulla olevansa pian pojan isä, kaikki muuttui. Asiaa hehkutettiin, vatsalle puhuttiin ja vauvaa alettiin oikeasti jo odottamaan saapuvaksi.


Loppuraskaudessa ramppasin jatkuvasti ultrissa ja joka kerta siellä masussa majaili edelleen poika. Uskalsin pikkuhiljaa ostaa joitakin vaatteitakin, vaikka suurimman osan hankin vasta Topin synnyttyä. Olisinko koko raskaus aikana ostanut alle 10 vaatetta? Hassua, kun ajattelee tämän hetkistä hulluuttani...


Jossakin vaiheessa toki panikoin vähän asiaa.. Miten tyttö osaa kasvattaa pojan? Miten äiti opettaa pojan vessaan, kun ei itsekään tiedä miten pojat sen tekevät? Miten vaippa vaihdetaan ja miten poikaa käsitellään oikein?


Voin kyllä sen verran sanoa, että huolet kaikkosivat samantien, kun Topi syntyi. Sitä äitinä osaa toimia vaistonvaraisesti melkein kaikissa asioissa. Vauvan kanssa elämä on täynnä isompiakin juttuja, joten sitä ei niin kamalasti tule mietittyä vaipanvaihdon tekniikkaa. Kaikki sujuu luonnollisesti.


Olen pärjännyt hyvin ja nauttinut siitä, että voin sanoa olevani äiti pienelle pojalle. Pitkään en pystynyt edes kuvittelemaan, että meille olisikin syntynyt tyttö. Ajattelin usein, että yööh... tytöillä kaikki on pinkkiä, hameita ja hiustenlaittoa. En osannut tykästyä mihinkään tyttöjen vaatteisiin, koska hurmaannuin poikien omista. Kai se äitiys vain muuttaa ihmistä. Olit sitten toivonut jompaa kumpaa tai et, niin lapsen synnyttyä sillä ei ole mitään väliä. Kunhan lapsi on vain terve. Tuolle peruslauseelle kasvaa iso merkitys.

Kunhan lapsi on vain terve.

Tottakai toista lasta yrittäessä olen joutunut pähkäilemään näitä asioita uudelleen. Haluaisinko Topille veljen? Pojat ovat kuitenkin ihan tajuttoman suloisia, olen sellaista jo tottunut hoitamaan ja kaappi on täynnä Topin vanhoja vaatteita. Vai haluaisinko KUITENKIN myös sen tytön.. olisi niin erilaista ja ihmeellistä kokea jotakin uutta sen vanhan totutun keskellä.


Jostakin syystä takaraivossani on alkanut jäytämään ajatus siitä, että haluaisin jonain päivänä sen tytön vielä saada. Seuraava voi olla poika ihan vapaasti, mutta edes sen jälkeen, kun saisi tyttövauvan syliinsä. Ne pinkit hepeneet ja ponileikit ovat alkaneet kiinnostamaan. Olen lähentynyt omaa lapsuuttaani Topin leikkien myötä ja alkanut muistamaan minkälaisia juttuja tytöt tekevät.


Entä, jos meille suodaan vain poikia? Sitten se on niin. Tiedän, että tulisin hyväksymään asian kepeästi. Joku pieni kaipaus saattaisi olla, mutta en sekoaisi kuitenkaan kolmesta pojasta. Voisin nauttia siitä, että edes niitä lapsia tänne suotaisiin.


Se on tällä hetkellä itselleni tärkein asia. Kunhan vain tulisin raskaaksi ja saisin sen vauvan.

Haikara hukassa. Kuva   TÄÄLTÄ

Toisaaltaan.. elämä on ihan mukavaa Topinkin kanssa. Olen miettinyt monta iltaa pääni puhki tätä asiaa. Tavallaan voisin olla ihan onnellinen näinkin. Òn kuitenkin helpottavaa antaa kaikki se huomio Topille ja kädet riittävät juuri ja juuri kaikkeen. Ehkä me heitämme koko jutun puihin ja lopetan sen toisesta saatika kolmannesta haaveilemisen? Noh, aika näyttää.



Hassuja ajatuksia olen ajatellut. Siis nimenomaan tätä sukupuoli asiaa. Kummallista suunnitella tulevaa, kun se näyttää asian suhteen muutenkin niin heikolta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että pieni haaveilu ja asioiden tarkastelu tekee ihan hyvää. Unelmat meitä kantavat eteenpäin.


Mitä mieltä te olette tästä aiheesta? Oliko haaveissanne tyttö vai poika? Kumman saitte ja mitä sillä hetkellä tunsitte?

Kiinnostaisi kuulla muiden ihmisten kertomuksia aiheeseen liittyen :)

Taukoa pukkaa..

...mutta ei suinkaan blogista! Joskus tuntuu, että ei meinaa ehtiä revetä joka suuntaan ja bloggaamiselle on vaikea löytää aikaa. Tämä on kuitenkin niin tärkeä ja merkittävä harrastus itselleni, että blogista en taukoile. Olkoon sata tuhatta asiaa tehtävänä, olkoon maailma täynnä urpoja tai mitä tahansa, niin minähän kirjoitan! Tämä on tapa selvitä arjen väsyttävistä hetkistä, purkaa stressiä ja ajatuksia.

Tauko koskee tällä kertaa tätä meidän vauvahaavetta. Päätän olla villi ja jättää tämän kierron lääkkeet syömättä. En tiedä kaivanko tällä teolla itselleni vain kuoppaa ja pilaanko kaiken, mutta en jaksa. Ei huvita olla väsynyt ja ärtynyt  Jouluna.

Tänään olisi aika aloittaa Primolut kuuri nro 3, mutta kuten sanoin, näin ei tule käymään. Lääke väsyttää ihan mielettömän paljon --> väsymyksestä seuraa ärtymys. En pysty keskittymään mihinkään, paino nousee ja ahdistaa se tunne, että olisin huono äiti.


Nukun yöllä noin 7-8 tuntia, mutta en meinaa silti päästä aamulla ylös. En jaksaisi keittää puuroa, en jaksaisi leikkiä Topin kanssa. LUVATTOMAN paljon poika on touhunnut yksin lelujensa kanssa. Ei näin. Asiat eivät voi jatkua tällä tapaa.


Ainahan on se mahdollisuus, että menkat eivät sitten tule ajallaan ja kierto turhaan venyy. Jos näin tulee käymään, niin kaivan pillerit kaapista ja alan niitä syömään. Tarjoan tavallaan kropalleni mahdollisuutta toimia itse säännöllisesti niinkuin pitäisikin. Jos kierto ei toimi, on se vaan myönnettävä, etten pärjää ilman lääkettä. En usko, että vahinkoa syntyisi siis kovinkaan paljoa? Primolut ei kuitenkaan tuo ovulaatioita tai muutakaan, se ainoastaan pitää kierron tasaisena.


Luulen, että oikeastaan bongasin tässä kierrossa ovulaation. On ollut niin selkeät oireet ja tämä pistää miettimään, että en varmaan ovuloinutkaan viime kierrossa ollenkaan. No yritystä ei varsinaisesti nyt ole, koska haluan kaiken stressin pois hetkeksi enkä halua miettiä uudenvuoden aikaan negatestejä.


Tämän kuukauden pyhitän perheelleni. Vietän aikaa Topin kanssa, koska tunnen "laiminlyöneeni" pojan olemalla niin jaksamaton sekä väsynyt. Rakastan lujasti ja unohdan kaiken hetkeksi.


Tammikuussa haen sen lähetteen lapsettomuushoitoihin ja siellä jatketaan tätä juttua. Ainakin vihdoin selviää, että mikä kropassa on vikana. Sitten ei enää tarvi miettiä, että onko lapsen saaminen mahdollista vai ei.


                  

     Toivo elää taas....

                                                                                ...viimeistään Tammikuussa!

Keltarauhashormonista

Kuten jo aikaisemmin olen kertonut, sain viime keskenmenon jälkeen reseptin keltarauhashormoniin. Yleensä olen kuullut, että määrättäisiin Terolut niminen valmiste, mutta itse sain Primoluttia.

Ensimmäinen tavoite oli saada kierrot tasaiseksi ja tätä myöten tuoda ovulaatio kuvioon. Tai ainakin toivoa, että näin kävisi. Seuraava tavoite olisi, että raskautuminen VIHDOIN onnistuisi.

Aloitin ensimmäisen kuurini yk 6 kp 16 eli 21.10.2013. Mikäli joku ei tunne lyhenteitä niin yk = yrityskerta ja kp = kiertopäivä. Kierto sujui hyvin, ovulaatiota en tunnistanut ja yritys oli jäissä keskenmenon takia. Kierto kesti 28 päivää ja menkat alkoivat "ajallaan" 3.11.2013. Normaaleja kipuja ei tuntunut ja pystyin jopa tekemään jotakin sohvalla makaamisen sijasta. Vuoto oli niukkaa ja kesti muutaman päivän.

Seuraavassa kierrossa yritys oli taas kovaa. Ovistikut tosin jäivät ostamatta, mutta uskon tunteneeni ovulaation muutama päivä ennen kuurin aloittamista. Tai ainakin kyljissä tuntui menkkamaisia pistelyjä. Primolut nro 2 alkoi yk7 kp16 eli 18.11.2013.

Kierto vaikutti lupaavalta oireiden suhteen. Tai olisi vaikuttanut, jos en söisi tuota pirullista hormonia, jonka sivuvaikutuksiin kuuluu raskausoireet. Mitäpä sitä kaartelemaan tosiasiaa; menkat alkoivat taas ajallaan 30.11.2013 ja kierto oli suhteellisen tasainen eli 27 päivää. Taas kivutonta sekä niukkaa.

Tällä hetkellä tekee mieli luovuttaa ja jättää Primolut kokonaan pois. Ensinnäkin olisin naiivisti toivonut sen auttavan raskautumiseen kuin sormia napsauttamalla. Toisekseen, en kuollakseenkaan kestä sivuvaikutuksia.

Olen kuurin loppua kohden kuolemaakin väsyneempi. Tuntuu, ettei 8h yöunista ja muutamista päikkäreistä ole mitään apua. Ei jaksa, ei pysty, ei huvita. Väsymys tuntuu jokseenkin samalta, kun raskaana ollessa.

Paino on noussut. Tiesin toki, että e-pillereissä oleva keltarauhashormoni nostaa painoa, mutta en ajatellut yhtään sen pidemmälle. Mitä luulette sitten käyvän, kun vetää pelkkää sitä itseään? +5kg kolmessa viikossa, turvotus ja ällöttävän lihava olo. Tekee mieli hakata päätä seinään.

Mielialoissakaan ei ole kehumista. Ihan vähän ennen kuukautisia itketti, nauratti ja suorastaan vitutti vaihtelevasti. Tuntui, että pienet turhatkin asiat ärsytti. Vihaan yleisesti sellaisia urpoja, jotka huutavat toisille ihmisille liikenteessä pikku asioista. Elämä ei ole niin vakavaa, että pitäisi ärtyä siitä, jos joku rynnii edessäsi. Täytyy olla itse se fiksumpi ja käyttäytyä aikuismaisesti. Mutta nyt löysin itseni useamman kerran puremasta hammasta yhteen. Jopa Topin pieni vänkääminen saattoi ärsyttää, vaikka yleensä olen itse rauhallisuus.

Tähän kaiken päälle ne raskausoireet, jotka ovat valheellisia. Kukaan ei halua turhaan rasittavaa rintojen arkuutta, kukaan ei halua naamaansa täyteen finnejä. Kukaan ei halua arvuutella johtuuko oireet lääkkeestä vai raskaudesta.

Onko tämä kuuri nyt tämän arvoista? Entä, jos lihoan Dallas-pullaksi huomaten, että koko hormonin syöminen oli turhaa? Jos tämä on jo näin rankkaa, niin miltä tuntuu sitten ne kaikki ronklaukset, tutkimukset ja piikittelyt? Mikäli niihin siis joudun..

Kohta on vuosi täynnä yritystä ja saadaan aika lapsettomuus-klinikalle. Seriously? Kuulostaa kyllä todella typerältä sana lapsettomuus, kun tuossahan tuo yksikin jo tuhisee. Miksi ihmisen kroppa päättää flipata ja lopettaa toimintansa? Miksi on keksitty sellainen sana, kun sekundäärinen lapsettomuus? Miiiiiiiiksi?

Kaikki kaatuu niskaan..

Tiedättekö sen tunteen, kun jo pitkään kalvaneet jutut pikkuasioiden kera kaatuvat samalla kertaa niskaan?

Tällä hetkellä tekisi mieli ostaa menolippu Saharaan ja kadota omasta elämästään kokonaan. Autiomaassa voisi istua yksin palmun alla ja huutaa lujaa ilman, että kukaan kuulee.

Ehkä perimmäisenä asiana tässä tämän hetkisessä ahdistuksessa on se kirottu vauvakuume. Sielu janoaa jotakin niin paljon, että ymmärrys ei riitä. Järki sanoo ei, sydän huutaa kyllä! 10kk olen jo käsitellyt näitä ristiriitaisia tunteita ja tällä hetkellä jäljellä on vain huoli sekä pelko.

Ensimmäiselle lapselle aikanaan annoimme mahdollisuuden tulla jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Olimme käytännössä lapsia, naiiveja teinejä vielä. Emme ymmärtäneet paljoakaan vastuusta, heittäydyimme vaan.

1.5v meni ja testasin varmaan sata tikkua läpi. En kehdannut myöntää kenellekään, että vauva on haaveissa. Ajattelin, että meidän toiveet tuomitaan typeriksi. En oikeastaan tiennyt edes mitä kaivata, tiesin vain, että halusin vauvan.

Sen puolentoista vuoden jälkeen päätin lähteä töihin ja hankimme myös koiranpennun. Vauvahaave lipui pois mielestä ja aloitin ehkäisyn. Muutimme asumisoikeusasuntoon, molemmilla oli vakkarityöt ja taloudellinen tilanne todella hyvä. Yhtäkkiä testi näyttikin plussaa raskausviikolla 9. Itkin, koska tulevaisuus pelotti. En ollutkaan enää valmis. Raskaus onneksi kasvatti ymmärtämään enemmän, puhumattakaan siitä, kun meidän pieni poikamme syntyi ja taipaleemme vanhemmiksi alkoi.

Jälkeenpäin ajateltuna se tilanne oli aivan erilainen kuin tämä. Nyt tiedän äitiydesta, vastuusta ja vauvoista. Tiedän miten upeaa kaikki voi olla. Sen lisäksi taidan nykyään omistaa super hormonit... Tätä vauvakuumetta, joka nyt vallitsee voisi kutsua jo sairaudeksi. Kivut ovat ainakin suuret.

Monta kuukautta toivomista, rukoilua ja pettymyksen karvaita kyyneliä. Meinasin suurinpiirtein seota rakkaudesta johonkin, joka ei ollut saanut vielä alkuansa.

Sitten päätin, että nyt riittää. Tämä asia jää tähän ja aion unohtaa kaiken. Topi on tässä elämässä nyt ja aion keskittyä poikaan täysillä. Tätä päätöstä seurasi kaksi viivaa tikussa. Toivo paremmasta huomisesta. Olin helpottunut ja onnellinen. Hetken aikaa...

Vuoto alkoi muutaman päivän päästä ja en edes löydä sanoja sille, miltä silloin tuntui. Maailma kääntyi ylösalaisin. Juuri, kun sain ripauksen toivoa, kaikki pyyhkäistiin pois. Ja voinko nyt unohtaa? En, se on mahdotonta. Vauvakuume jäytää vain kahta kauheammin sisustani.

Tuosta tapahtumasta lähtien kaikki on tuntunut kaatuvan ja menevän pieleen.

Sillä hetkellä olisin tarvinnut eniten ystävän tukea. Mitä sain? Vihaa, syyttelyä vääristä asioista ja kiukuttelua. Sen kaiken päälle en olisi jaksanut kokea muuta kurjuutta.

Nyt elän pelossa. Huoli on suuri ja elän varoen. Stressaan.


Näiden isompien huolien ohelle on tullut vähän pienempiäkin. Topi on sairastanut viimeiset kolme viikkoa ainakin. On ollut flunssaa, 39 asteen kuumetta, kaksi korvatulehdusta, atopiaa, vaippa-allergiaa sekä maitoherkkyyttä.

Koko ajan on joku asia, miksi pojan on paha olla. Kun Topiin koskee, niin koskee myös tähän äitiin. Riittämättömyyden tunne, kun ei pysty auttamaan on valtava!

Kaiken tämän stressin päälle tulee vielä ne pikkuruiset ärsyttävät sattumukset. Pesukone syö uudet lempisukat riekaleiksi eikä meinaa toimia, kännykän akku ei pidä, netti ei toimi, sähkökatkos ainoana yhteisenä vapaa iltana, ulkomaan tilauksesta veloitetaan reilu 20e liikaa, bussilakko hankaloittaa töistä kotiinpääsyä, rattaisiin kaatuu 200ml maitoa, bussit tulevat liian aikaisin ja missataan ne, ruoan tärkein ainesosa puuttuu juuri sinä päivänä kun kaupat ovat kiinni jne jne.. Luottelossa oli vain lähiaikojen tapahtumat.

Tällä hetkellä piinaa loputon väsymys. Tuntuu, ettei mikään unimäärä riitä. Väsyttää joka hetki, joka paikassa. Liittyy varmaan stressiin.

Kuten sanoin.. tekisipä mieli ostaa menolippu Saharaan. Onneksi se on vain tunne ja kaikki helpottaa ajan kanssa kyllä taas.

Pakko ajatella positiivisesti; näin kamalan epäonnen jälkeen on tapahduttava jotakin hemmetin hyvää!!

"Otan vastaan sen mitä elämä antaa.."

"Onneksi on olemassa joku, joka hymyilee vaikka kaikkien puolesta.."

"Riittävä uni auttaa aina.."

"Arkisista asioista pitää osata tehdä hauskoja.."

"Ulkoilu piristää mieltä ja tukee hyvää oloa.."

"Ei pidä antaa periksi liian helposti.."

"Onneksi en ole yksin kulkemassa tätä matkaa.."

Kysymys lukijoille!

Ei voi olla totta! Viikkoja 7+4!

Oon aika ihmeissäni, jännittääki vähän, enkä voi uskoa tätä todeksi, mutta ku kerron sen teillekin, niin ei tarvii varoa sanovani liikaa. Se on jo hieman nähtävissä ja muutaman viikon sisällä ei ole epäilystäkään siitä, että jokainen voi nähdä sen...
Jouluaattoon on 7 viikkoa ja 4 päivää ♥♥

Niinpä niin. Tämä hauska vitsi on kiertänyt facebookissa jo vuosia. Muistan kuinka ekaa kertaa meinasin pudota tuolilta, kun luin kyseisen päivityksen siskoni seinältä.

On se joulu hehkuttamisen arvoinen juttu, mutta olisi ihanaa myös joku päivä istua koneen ääressä ja kirjoittaa tuo teksti muutakin kuin hämäys mielessä. Silittää masuaan ja kyynelehtia hormonien takia.

Kiinnostaisiko ihmisiä alkaa seuraamaan meidän pitkää ja piinaavaa vauva yritystä? Josko vaikka uskaltaisin kirjoitella siitäkin jatkossa enemmän....

Kirjoittaisin rehellisesti tunteista, oireista ja tapahtumista. Onko lääkkeistä apua? Mitä sanoo lekurit? Onko jotakin vialla?

Lyhyesti; 9kk yritystä ja yksi keskenmeno. Toinen ei ota tullakseen.

Jätän sen teidän ratkottavaksi! Olen valmis kirjoittamaan, mutta jos blogi toimii paremmin näin niin voin myös jättää sen aiheen tonne välilehdelle!

Ja huomasin, että bloggerissa pamahtaa kohta 200 lukijaa rikki! Ohhoh!! Tervetuloa ♥

Kun tuo rajapyykki on saavutettu, aion arpoa ison paketin kaikkea kivaa jollekin onnekkaalle äidille ja jälkikasvulle. Yritän tehdä paketista neutraalin, jotta se sopisi kaikille!

Vihdoin, mutta ei sittenkään

Pilkahdus toivosta. Valoa tunnelin päässä. Onnen varovainen häivähdys.

Takaa hiipivä varjo. Pelon kylmä rutistus. Pettymys.

Ja menetys.

Hipaisi hiljaa enkelin siipi, kauneinta maailmassa näytti. Salaa sitten ovesta hiipi, enkelin oikeutta käytti.

Korkealta pudottu - taas.

Kerta toisensa jälkeen jossakin vaiheessa ne tulevat aina. Menkat.

7kk jo mennyt. Kierto on noin 40-45 päivää eli tuskin ovuloin ollenkaan edes.

Tässä kierrossa ei olla yritetty tai ajateltu asiaa ollenkaan. Silti samalla, kun nappaa kaupasta tampaxit käteen niin kyllä se itku haluaisi puskea läpi. Miksi ei vieläkään?

Kohta on vuosi sektiosta ja sitten vasta pääsen lekurille. Selkeä ongelma on kierroissa, mutta typerien rajoitusten vuoksi en pääse tosiaan lääkäriin hakemaan apua asiaan. HUOH.

Ehkä tännekin joskus siunaantuu se toinen tai sitten ei. Kaipaan kovasti mahaa, minimaalisia bodyja ja vauvantuoksuista pientä päätä.

Eiköhän tämä taas helpota, kun menkat ja niiden tuomat hormonit poistuvat. Mutta just tällä hetkellä mietin vain MIKSI?!

En jaksa enää edes yrittää koko asiaa ja haluan vain luovuttaa. Haluaisin ottaa pillerit käyttöön, koska en kestä tappaja menkkoja! Taidetaan jatkaa ensi kiertokin yrittämättä.. tosin ihan itseni takia yritän luonnontuotteella tasapainottaa kiertoa.

Macaa napaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Vauvakuumetta

Vannoin kautta kiven ja kannon, että en hanki enää ikinä lapsia. Vannoin näin pahimman supistuksen kohdalla, vannoin uudelleen vääntäessäni itseäni pystyyn sängystä kipeän sektiohaavan kanssa ja jälleen vannoin hyssytellessäni huutavaa lasta yöllä kolmelta. Olin niin varma, että toista pientä vauvaa tähän taloon ei tulisi.

Kipu unohtuu nopeasti. Muutaman päivän päästä en muistanut miltä supistus tuntuu ja parissa viikossa haavakin oli parantunut. Vauva-aika oli rankkaa, jopa rankempaa kuin ajattelin. Mietin usein, että miksi tähän lähdettiin ja miten ikinä selvitään. Monta kuukautta vähillä unilla ja huutavaa lasta kantaen. Huh, eikä loppua tuntunut tulevan. Oltiin kaikki väsyneitä ja sitten yhtäkkiä se päivä vaan koitti; poika oppi nukkumaan yöt ja huuto loppui. Olin ihmeissäni ja uusi arki alkoi. Ei mennyt aikaakaan, kun mietin; "mikä hankala vauva-arki?"


Vauvakuume alkoi nostamaan päätään. Muut äidit puhuivat siitä ensin ja osallistuin keskusteluun huumorilla. Jossain vaiheessa tajusin huumorin muuttuneen pieneksi kaipaukseksi. Selasin vanhoja masukuvia, luin merkintöjä blogista sekä näpertelin pienen pieniä vaatteita kaupassa. Pitäisikö hankkia toinen vauva?

Vauvan hankkimiseen liittyy omalla kohdallani muutama terveydellinen asia, joiden puolesta jouduin ensin kysymään luvan. Ensimmäinen oli sektio, jonka jälkeen yleensä suositellaan 6-12kk ennen uutta raskautta tai synnytystä. Suositus riippuu täysin kohdun tilanteesta ja haavan parantumisesta. Sain kuitenkin luvan jo 4kk kohdalla ja olin onnessani tästä. Toinen asia on ykköstyypin diabetes, jota sairastan. On tietyt arvot, joilla luvan saa, jotta voidaan taata turvallisempi raskaus. Arvoni ovat kuitenkin hyvät ja sain tältäkin taholta luvan. Jätin siis pillerit pois.

Vauvakuume on pirullinen tauti. Jotkut ehkä kokevat sen ihanana tunteena ja yrittämisen jännittävänä. Monille kuitenkaan raskautuminen ei ole helppoa. Kuumeiluryhmissä eri foorumeilla on kamalasti ihmisiä, jotka kuukausi toisensa perään testaavat negatiivista. Osa saattaa yrittää montakin vuotta tuloksetta ja se todella syö ihmistä.

Olen aloittanut yrityksen vasta helmikuussa 2013 ja ensimmäinen yrityskerta (yk) lähti käyntiin kuun lopulla.   Tuloksia ei ole tullut. Päätimme mieheni kanssa, ettemme stressaa asiasta ja yritämme vain elää ilman pillereitä. Kyllähän tämä hetken luonnistui, kunnes pelko iski takaraivoon.

Entä, jos kropassani on jotain vikaa ja en voikaan saada toista lasta? Entä, jos olen yksi niistä, jotka joutuvat yrittämään monta vuotta turhaan? Entä, jos suunnitelmani kahdesta lapsesta pienellä ikä-erolla ei toteudukaan? Entä jos, entä jos? 

Vauvakuumeen tyypillinen oire jossakin vaiheessa pelon lisäksi on valeraskaus. Aina testipäivän lähestyessä tulee oireita toisensa perään ja toivo alkaa hipoa kattoa. Ehkä voisin kuitenkin tällä kertaa olla raskaana? Totuus on karu pudotus todellisuuteen, kun tikkuun piirtyy jälleen kerran vain yksi viiva. 

Voisin ehkä ottaa asian kevyemmin, jos edes kiertoni toimisi kunnolla. Mutta ei, nyt on menossa kiertopäivä (kp) 52/28 eikä kuukautisia kuulu. Tämä tarkoittaa, että en taida ovuloida. Eli en voi tulla raskaaksi. Haave positiivisesta testistä muuttuu epätoivoiseen toiveeseen kuukautisista. 

Ennen Topia kärsin 1,5 vuotta kadonneista kuukautisista. Kun ne vihdoin saatiin käynnistettyä keltarauhashormonilla; sai Topi alkunsa ehkäisyn läpi. Pitäisikö tässä siis aloittaa taas kuuri? Tarkoittaako tämä, että tässä kropassa on ihan oikeasti jotakin vikana?

Katkeruus ei ole hyvästä, mutta väkisin sitä ajattelee, että miksi juuri minä? Miksi en voisi kuulua niihin, jotka voivat sormiaan napsauttamalla saada pienen ihmeen mahaansa? Ehkä olen typerä, kun olen kateellinen ja minua ärsyttää ihmiset, jotka tällä hetkellä kehuskelevat raskautumisellaan. "Ei tarvitse kuin katsoa miestä ja olen jo paksuna." 

Kuten sanottua... vauvakuume on pirullinen tauti. Olisipa se helpompaa.

Plussatuulia kaikille teille, jotka painitte saman asian kanssa <3 

Tässä muutama fiilistely-kuva:   (KUINKA PIENI toinen on ollut!!)

Jotta koko päivitys ei olisi pelkkää masentavaa sepustusta, haluan vielä todeta tähän loppuun, että toiset päivät ovat helpompia kuin toiset. Se tulee ja menee aalloissa. Välillä epätoivo leviää päästä varpaisiin ja välillä taas on ihan levollinen ja mukava olla. 

Olenhan kuitenkin onnellinen, koska elämässäni on jo yksi lapsi. 

Ei elämä ole kurjaa "vain" Topin kanssa. Päivisin on ihan mukavaa viettää aikaa yhdessä ja antaa kaikki huomio yksin Topille. Mitä isommaksi poika kasvaa, sitä enemmän siitä on seuraa.

Miksi sitten haluan toisen lapsen niin kovasti nyt heti äkkiä?   Ensimmäinen raskauteni tuli täysin yllätyksenä ja huomasin sen vasta todella myöhäisessä vaiheessa joskus rv 8-9 tienoilla. En ollut ehtinyt suunnitella, intoilla tai tutkia asioita. Seuraavat kuukaudet menivät sumussa ja epätietoisuudessa. En osannut odottaa asioita, koska en ollut valmistautunut niihin mitenkään. En ymmärtänyt jännittää ultria, en osannut kuulostella potkuja. Ensimmäiset pikkuruiset vaatteetkin ostin vasta ihan raskauden lopulla.

Haluan nauttia ja intoilla. Päästää raskausvillityksen valloilleen! Haluan tuntea perhosia vatsassa, kun ultrakäynti lähestyy! Jännittää etukäteen asioita, koska nyt tiedän mitä on tiedossa! Haluan kuvata mahaani ja kirjoittaa päiväkirjaa. Haluan olla läsnä koko raskauden alusta loppuun.  

Olenhan toki nuori ja on tässä monta vuotta aikaa, mutta tämä on syy miksi tunnen niin palavaa halua olla taas pian raskaana.

Haluan loppuun painottaa, anonyymien kommenttien vuoksi...  En pidä itseäni lapsettomana. Mutta kyllä, valitan tässä tekstissä tilanteestani, vaikka monella muulla asiat ovat huonommin. Jos itsellä on pelkoja niin niistä pitää saada puhua. Onko väärin kertoa huolistaan ja murheistaan, vaikka toisilla on asiat huonommin. Enkö saisi valittaa, jos raha-asioissa mättäisi, koska maailmassa on minua köyhempiäkin?

Tiedän, että raskaus voi tärpätä vaikka heti nyt huomenna. Se ei silti vie sitä pelkoa pois.


Painotan vielä, että tässä blogissa ei ole kaikkia faktoja pöydässä. Enkä jaksa nyt alkaa selittämään mitkä jutut hankaloittavat asioita. Mutta niitäkin on, joten en kaipaa ihmisiltä avostelua "vasta kolmen kuukauden yrityksen" suhteen. Varsinkin, kun en ole missään vaiheessa heittänyt hanskoja tiskiin ja todennut olevani lapseton VAAN PUHUNUT AINOASTAAN PELOISTA.

Minulla ei ole kiire esimerkiksi ikäni puolesta. Minulle riittää myös rakkaan esikoiseni seura ja yhteiset arkipäivät. Toinen tulee, jos on tullakseen. Mutta jostain syystä hetkittäin on pakottava tarve, että olisin jo raskaana. Kaipaan mahaa, potkuja ja ultria.. Se on se vauvakuume.


Olen pahoillani, jos joku loukkaantui tekstistäni. En kuitenkaan vähättele tässä ketään, jolla on vaikeampaa. Tämä on henkilökohtainen blogini, jossa kerron omista huolistani. Ehkä huoleni ovat pinnallisia tässä maailmassa, mutta silti ne ovat minun huoliani.