Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tifa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tifa. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. joulukuuta 2013

Me kolme yhdessä



Joulun jälkeen on ihana viettää aikaa perheen kanssa, vierailla sukulaisilla ja vain olla. Jokaisella on omat perinteet ja tapansa. Jokainen perhe tekee niitä juttuja, jotka tuntuvat sillä hetkellä itselle tärkeiltä.


Meillä on ollut yhteinen aika vähissä. Tuntuu, että se on aina minä ja Topi, Samu ja Topi tai minä ja Samu. Harvoin ehditään tehdä asioita samaan aikaan yhdessä kaikki kolme. Tästä voi syyttää esimerkiksi sitä, että tehdään eri vuoroja.


Haluttiin siis viettää ne pari vapaata aaton jälkeen kolmisin. Keskiviikkona otettiin löysästi ja oltiin kotosalla koko päivä. Koira tietenkin lenkitettiin, mutta muuten pestiin pyykkiä, leikittiin uusilla leluilla ja vain oltiin. Yhdessä olo on parhautta! <3


Kenenkään hermo ei kuitenkaan olisi kestänyt toista päivää neljän seinän sisällä, joten päätettiin lähteä Helsinkiin syömään sekä sisäleikkipaikkaan touhuamaan. Olin netistä kurkkinut aiemmin, että olivat varmasti auki.


Lähdettiin liikenteeseen niin, että Topi nukahti rattaisiin päikkäreille. Ajateltiin saada syödä kerrankin rauhassa.


Sinne nukahti... ( Isukki valitsi vaatteet :P )

Päivän look! Kamalasti en laittautunut perhereissulle.

Kampin upeat joulukoristeet ja niiiiin talvinen maisema.

Oltiin päätetty, että näin joulu läskeilyn päätteeksi voisi käydä vetäisemässä kunnon hampurilaiset napaansa. Helsinkiinhän avattiin Burger King, joten pakkohan se oli käydä arvioimassa.

Jono oli PITKÄ, mutta tartuttiin haasteeseen. Paikka näytti viihtyisältä ja ruoat houkuttelevilta. Sisällä oli todella kova häly, johon Topi sitten heräsi pirteänä. Onneksi jonon pituudesta huolimatta ei mennyt aikaakaan, kun oltiin jo tilaamassa. Valitsin itselleni Whopper -aterian, Samu otti jonkun ihme aterian ja Topille tilattiin sitten lastenateria mehulla. Pyydettiin hamppari toki ilman mausteita.

Epäedustava kuva kaksikosta jonottamassa :D

Ruoat..


Täytyy sanoa, että hamppari oli pettymys ja ruoan saamisessa kesti. Systeemikin oli outo, kun kassa käskytti hakemaan limut itse (tungoksen keskeltä) saarekkeesta sillä aikaa, kun laittoi tarjotinta valmiiksi. Topin hamppari tuli kaikilla mausteilla ja lelutkin olivat kamalia, korttipakka lähti mukaan... Ainoat pisteet saa ranskalaiset; muhkeita ja kunnollisia! En ehkä enää koskaan syö tuolla ellen sitten jälkkäreitä käy maistamassa.



Mitä tämä on -ilme.

Mehu maistui ainakin. Kellepä ei Tropicana uppoisi?

Hälyn keskellä.

Topi on kyllä fiksu, kun hetkessä oppi dippaamaan ranskalaisia ketsuppiin itse ja syömään sen jälkeen.

Pöydälläkin tuli käytyä pari kertaa..

Oikeastaan lopulta olikin aika rento ja helppo ruokailureissu.

Hyvästi BK, ei ainakaan vähään aikaan enää!

Syömisen jälkeen oli aika lähteä Ruoholahden Snadi Stadiin riehumaan. Tämä oli ehkä ensimmäinen kerta, kun meillä kaikilla oli tosi hauskaa. Topi ryntäili villinä paikasta toiseen ja osasi jo leikkiä tosi hyvin erilaisilla jutuilla. Kiipeily on nykyään pop, joten leikkipaikka oli taivas Topille! Noh.. kuvat kertovat.


Metro oli "WäUUuu".. ( Naurattaa värien yhteensopivuus vaatteissa.. )

Päivänasua,  jos tästä mitään selvää saa..

Kiipeily oli hauskinta!

... ja pallot myös!





Käytiin ekaa kertaa myös sisä-hiekkiksella.




Jossain vaiheessa Topin silmistä näki, että väsy teki tuloaan ja lähdettiin Kamppiin ruokakauppaan. Haluttiin vielä käydä kahvilla ennen kotiinlähtöä, joten Topille piti keksiä oma maidoton herkkunsa. Löydettiin jäätelöä ja se maistuikin pojulle hyvin!










Kotimatka oli haastava, koska Topia nukutti. Ollaan kuitenkin päikkyjen suhteen toimittu niin, että yhdet päivässä saa riittää. Joskus iltaisin bussimatkalla on hankala pitää poikaa hereillä, mutta onneksi aina löytyy joku keino eikä tarvitse kuunnella huutoa ainakaan. Kotona mentiin suoraan iltapalan ja kylvyn kautta sänkyyn. Me Samun kanssa katsoimme Hobitin ensimmäisen osan muistin virkistämiseksi viihteestä, koska olisi tarkoitus lähipäivinä käydä tsekkaamassa toinen osa teatterissa.



Miten niin Topilla paljon kylpyleluja?

Pojan lempipuuhaa! ♡

Zzz..




Päivä oli oikein onnistunut ja ihana. Nautin siitä todella paljon! Jäin silti miettimään yhtä asiaa.. Snadi Stadissa eräs lapsi osoitti Topia ja kysyi äidiltään; "Miksi noin iso poika konttaa vielä?" Niin... senkun tietäisi itsekin. Toivon, että poika on vain hidas oppimaan, mutta pelkään, että entä jos jokin olisikin vialla? Täytynee kohta varailla meille neuvola aikaa...


Tämän enempää en jaksa turista, vaan pelailen hetken ennen nukkumaanmenoa vielä. Olisi huomisesta eteenpäin rästiluettavaa monessa blogissa. Pahoittelen muutaman kuvan laatua, mutta tämä oli puhelinkuva postaus! ;)


Miten te vietitte lomapäivänne?


Ps. Tiedän, etten kelpaa kansikuvaksi mihinkään lehteen, naamani on tavallinen enkä ole erityisen muotitietoinen. Tiedän, että kropassa on ylimääräisiä kiloja ja hiusten laittaminen tekisi itsestäni kauniimman. En silti jaksa häpeillä ulkonäköäni ja aion jatkossa julkaista itsestäni enemmän kuvia, vaikka ajattelisitte rumaksi. Rehellisyys ja aitous, tämännäköinen minä olen ja sillä selvä!


Suihkunraikkaana terveiset kotisohvalta!




maanantai 16. joulukuuta 2013

Onnea Tifa 2v ♡



Meidän oma pieni perheenjäsen täytti tänään jo 2 vuotta! Aika menee nopeasti.

Meillä oli ennen Tifaa yksi koira jo ja olimme pitkään miettineet toista. Meillä oli kuitenkin suunnitelmissa vauva, joten lykkäsimme koiran hankintaa. Kun lasta ei 1,5v jälkeen kuulunut, aloitin pillerit ja rupesimme katselemaan koiranpentua.

Tifa muutti meille keväällä 2012 ja ehti mennä 2 viikkoa kunnes olinkin raskaana. Sinä keväänä huonoista oloista tullut sakemanni Belle alkoi näyttämään merkkejä kokemistaan traumoista ja ärisemään lapsille. Ongelmakouluttaja arvioi tilannetta ja päädyimme etsimään toiselle lapsettoman kodin.

Tifa menetti luottoystävänsä ja rupesi pelokkaaksi. Vasta Topin synnyttyä pelot ja säikkymiset ovat alkaneet väistyä. Ehkä Tifa tuntee perheen täydeksi vasta nyt?

Koirana Tifa on innokas ja varauksellinen. Leikkisyys, kiltteys ja uskollisuus ovat parhaita puolia. Huonoimpia ovat sitten reviirin vahtiminen, sähläys ja jaloissa pyöriminen (paimentaa..).

Postauksen loppuun kuvia Tifan elämän varrelta.

























Tänään juuri otettu!♡


Löytyykö lukijoista koira-ihmisiä?