Silmä käteen!

Melkein vannoin, etten avaa konetta tänään, mutta silti se hurisee tässä sylissäni. Tuli palava halu kirjoittaa. Älkää huoliko, teen välipostauksia nyt, mutta aion esitellä kämpän yläkerran ja aion jatkaa tuota kuvajuttua kyllä. Välillä täytyy vain oikeasti antaa palaa, kun jokin pyörii mielessä.

Muutenkin on väsyttänyt aikalailla viimeiset pari viikkoa. Ehkä se on jotenkin yltänyt tänne blogiinkin asti ja te lukijat olette huomenneet asian. Laskureiden mukaan täällä vierailee paljon ihmisiä, mutta harva jättää kommentin. Joko siis kirjoitan mitään sanomatonta tekstiä tai sitten hiljennan kaikki mielipiteilläni sanattomaksi.

Noh asettukaa tuoliinne paremmin, tässä tulee taas yksi painava mielipide. Joku joskus antoi palautetta, että tästä blogista on tullut aika valitus-painotteinen ja varoitankin, että aion taas vähän valittaa. Jos asia ärsyttää, suosittelen lopettamaan lukemisen tähän.

--

Topista on tullut iso poika ja ei viihdy liikenteessä enää kauaa pelkästään sylissä tai rattaissa. Välillä (tai melkein koko ajan) olisi palava halu päästä möyrimään maahan. Jos on oppinut ryömimisen, tietää miten pääsee konttausasentoon ja sitä kautta istumaan sekä alkaa käsittämään seisomisen saloja, en yhtään ihmettele, ettei rattaissa olo kiinnosta. Aika usein siis hyödynnän nykyään leikkipaikkoja tai sitten lasken pojan kaupassa lattialle istuskelemaan ja ihmettelemään.

Jotkut eivät ymmärrä tätä asiaa ollenkaan. Vauva lattialla, HYI BAKTEEREJA. Tai jotain sinne päin. Meidän perheessä ei bakteereja ja likaa pelätä, niistä oikeastaan on aika paljon hyötyä. Jos vauva elää kiiltokuva kodissa, jossa ei ole karvanhapsuakaan lattialla, ei vastustuskyky kehity ollenkaan! Ja väitän, ettei ole sattumaa, että Topilla on ollut elämänsä aikana tasan yksi minimaalinen flunssa, joka kesti muutaman päivän.

Lapset ovat lapsia ja nämä pienet ihmiset haluavat tutkia ympäristöään. Kaikki on niin mielenkiintoista ja ihmeellistä. Luin kerran jutun siitä, että ihmiset ovat nykyaikana erottaneet äidin ja lapsen. Lapsen paikka on yöllä äidin vieressä eikä omassa erillisessä sängyssään. Lapsen kuuluu olla äidin sylissä ja turvassa, eikä istua jatkuvasti rattaissa. Tämän lisäksi tekstissä puhuttiin, että nämä välineet eristävät lasta muusta maailmasta ja syövät luontaista kykyä tutkia, ihmetellä ja oppia. Jollakin tavalla olen samaistunut tähän ajattelutapaan ja pyrin antamaan pojalle mahdollisuuden lämpimään syliin sekä itse-oppimiseen! Poikkesin muuten hieman aiheesta..

Anyway, maailma on ihmeellinen ja lapsi ei halua viettää elämäänsä rattaissa. Mitä pahaa siinä on, jos antaa toisen tutkia maailman menoa kaupan lattialla, kunhan vahtii, että lapsi käyttäytyy? Vaatteet menevät likaiseksi, mutta hei ne on vaan vaatteita! Väitän, että Topista on mukavaa, kehittävää ja piristävää katsella ympäristöä vapaammin eikä vain vangittuna karusti kulkuneuvoonsa. Vaikka, joku olisi eri mieltä tässä asiassa niin en välitä. Jokaisella on omat tapansa! Yhtälailla sillä vauvalla on oikeus olla kaupan lattialla, kun meillä muillakin. Onhan se totta, että on outoa nähdä pieni ihminen ryömimässä "vinhaa vauhtia hyllyjen välissä", mutta valitettavasti kaikki eivät osaa heti syntyessään kävellä. Tärkeintä on se, että vahtii ja katsoo sen lapsensa perään ja lapsi saa tyydyttää tutkimisen nälkäänsä.

Mainitsin, että olemme hyödyntäneet leikkipaikkoja. Juuri tämä aihe, josta nyt kirjoitan saa vereni kiehumaan. Miksi lapsista tulee pieniä riiviöitä leikkiessään muiden lasten kanssa? Miksi vanhemmat eivät komenna jälkikasvuaan? Onko se jokin yleinen oletus, että leikkipaikat ovat sitä varten, että vanhemmat saavat hetken hengähtää shoppailun lomassa? Tietääkseni ne on tarkoitettu lapsia varten, ei aikuisia!

Kauppakeskus Jumbossa Vantaalla on pieni pehmustettu alue, joka on aika suosittu paikka. Vieressä on kahvila, jossa näkyy monia äitejä istumassa  _tyhjien_  rattaiden kanssa. Lapset ovat leikkimässä keskenään leikkipaikalla.

Mikä meni pieleen?

Itse en ikinä jättäisi lastani yksin varsinkaan, kun touhuajien keski-ikä on alle 7. Mitä jos sattuu jotakin pahasti? Entä jos se oma lapsi ei osaakaan käyttäytyä? Kyllä mielestäni jokaisen äidin ja isän vastuu on huolehtia tämän ikäisestä lapsesta olemalla ainakin näköetäisyydellä.

En tietenkään ole mikään arvostelemaan toisten vanhempien tapoja kasvattaa. Sanottakoon se tässä välissä. Mutta siinä vaiheessa, jos se liittyy omaan lapseeni, niin koen minulla olevan oikeus avata suuni.

Leikkipaikalla ei ole minkäänlaista kylttiä, jossa säädettäisiin minkäikäisille paikka on tarkoitettu. Pitäisihän järjenkin kertoa, että jokainen sinne haluava lapsi on tottakai tervetullut. Arvatkaa vaan, kun yritän pienen ja vasta ryömivän lapseni kanssa mennä alueelle, riittääkö meille edes pientä tilaa sieltä!? Toiset lapset vain riehuvat, pelleilevät ja pomppivat vauvani ympärillä niin, että saan koko ajan pelätä jonkun kompuroivan liukkaalla muovilattialla tai kaatuvan pehmopalikkatornien päältä suoraan Topin päälle. Sillointällöin kuulee vanhemman huikkaavan, että varokaapas nyt sitä pientäkin siellä ja sitten äiti tai isä jatkaa kesken jäänyttä juttuaan. Miksi tässäkin asiassa pitää olla vain se imago eikä toisia oikeasti kiinnosta muiden lapset? Käsketään vain näön vuoksi eikä oikeasti vaadita minkäänlaista kuria.

Tällä kyseisellä leikkipaikalla käy eräs poika. Olen törmännyt häneen usein ja aina joudumme siirtymään sivulle seuraamaan. Äiti istuskelee kahvilassa ja vapauttaa villiintyneen lapsensa purkamaan energiaansa aitaukseen. Ihan hyvä idea muuten, muttakun se poika purkaa sen energian muihin lapsiin. Juoksee päin, tönii ja pomppii niin, että toiset kaatuilevat ja satuttavat itsensä. Tähän päälle poika virnuilee tyytyväisenä. Ja AINA sama virsi. Pojan äiti tulee paikalle ja sanoo samat sanat: "Jos et osaa käyttäytyä, niin me lähdemme! Mene nyt pyytämään anteeksi!" Ja ikinä he eivät lähde, enkä yhtäkään anteeksipyyntöä ole kuullut. En voi oikeasti ymmärtää, en ollenkaan..

Itse aion puuttua tähän asiaan paljon. En halua, että Topi on se poika, joka saa kaikki muut itkemään. Haluan, että pikkumies ymmärtää antaa tilaa ja mahdollisuuden muillekin leikkimiseen. Komennan, vahdin ja pidän pääni. Jos jotakuta sattuu, niin se on anteekstipyyntö ja PISTE. Jos ei osata käyttäytyä, niin sitten sieltä paikalta lähdetään eikä vain anneta tyhjiä uhkauksia. Lapsetkin oppivat, että uhkaus on vain uhkaus, jos sitä ei ikinä toteuta.

En tiedä minkälaisia kokemuksia tai ajatuksia teillä on aiheesta, mutta annoin itse nyt palaa, kun ärsytti niin suunnattomasti. Saa jakaa mielipiteensä ja olla eri mieltä, mutta tätä mieltä minä olen!

Silmä käteen aikuiset, ja järkeä päähän! Itse ainakin haluan leikkiä poikani kanssa, ilman muiden aiheuttamia haavereita!

Hyvää yötä!