Meni monen monta kuukautta, kun en ollut yhtään innostunut noista Topin vaatteista. Tuli käytyä harvoin kirppareilla, netissä ei jaksanut selailla myytävänä olevia ja kaupoistakin tuskin tarttui mitään mukaan. Toki sitä tuli katsottua tarjontaa, mutta tuntui ettei mikään kelpaa.
Luulen, että selitys on yksinkertainen. Pienestä vauvasta on kasvanut iso poika, joten tyylikin muuttuu. Kaikki vaatteet eivät vain enää sovi mielestäni tämän ikäiselle. On ollut hankala hakea uudenlaisia vaatteita, kun ennen metsästi helposti vain niitä tuttuja sekä samanlaisia vaatteita.
Nyt lähinnä pyörin kaupoissa ja mietin, että minkälaiset voisivat olla kivoja. Vähän masentaakin, kun en osaa suhtautua niin innolla isojen poikien vaatteisiin. Entä ne suloiset potkikset? Jumppikset? Nallevaatteet?
Pojille on ihan jäätävän hankala etsiä vaatetusta. Tytöille on pyhitetty 75% kaupasta, jolloin poikien vaatteille jää ainoastaan pieni hassu nurkkaus. Kaiken kukkuraksi löytyy Nalle Puhia, Carsia, Angry Birdsiä jne... Jos taas katsoo joitakin yksinkertaisia vaatteita, niin värit ovat melkein aina tummia. Pojille harvoin löytää oranssia, puhtaan vihreää, turkoosia tai keltaista. Aina vain se sama tunkkainen tummansininen. Vihaan sitä.
![]() |
YÖK YÖK YÖK... ei meidän tyyliä. Tai siis, jos se olen minä joka päättää ! :D |
Ennen tykkäsin Me&I merkkisistä vaatteista. Värikkyyttä, lapsekkuutta ja erilaisia mageita malleja. Nyt iski ähky, kyllästyminen ja yksinkertaisesti tulin täyteen niitä. Ne ovat älyttömän suloisia pienillä lapsilla, mutta luulen meidän menneen nyt sen rajan yli. 74/80 oli viimeinen koko, jossa itse tykkäsin niitä Topilla pitää. Lipaston 86/92 eivät ole tulleet edes käyttöön asti. Noh.. muutamaa poikkeusta lukuunottamatta myin kaikki eilen pois. Tuntuu hassulta, kun lipasto ammottaa tyhjillään.
Tällä hetkellä iskee Pop. Ei niinkään sen brändin tai hinnan takia, vaan värien ja kuvioiden. Tykkään todella paljon etenkin värikkäistä raidoista sekä joistakin niistä teemallisista vaatteista. Lyhyesti; Pop on nyt POP!
Ostan edelleen silti Lindexiä, Kappahlia, Seppälää... mitä nyt niitä onkaan. En koskaan ole ollut merkkisidonnainen, vaan aina tykännyt enemmän yksittäisistä hienouksista. Etsin sellaisia vaatteita, jotka huutavat hyllystä "OSTA MINUT".
Mikä sitten iskee? Ainakin se värikkyys ja sitten tähdet. Tähtivaatteita voisin vain haalia loputtomiin. Tällä hetkellä myös yllättäen "värittömyys" on alkanut kiinnostamaan. Se tekee Topin suloisesti pikku aikuisen näköiseksi... Myös yksinkertaiset kuviot tähtien lisäksi miellyttävät silmää. Raita, jotkut pallokuosit jne...
Saa nähdä mihin tämä uusi innostus nyt kääntyy. Kehittyykö tästä joku tyyli vai ei. Ainakin olen innoissani uudistanut Topin lipastoa ja täyttänyt sitä jo koolla 92cm. Satunnaisia 86cm uskaltaa myös ostaa, riippuen vaatteen mallista. Täytyy varmaan laittaa itsensä seuraavaksi nettikirppis kieltoon.. on meinaan tulossa varmaan muutama kymmenen pakettia postissa. Pisteet sille, että ostan käytettynä, jos vähän puolustellaan!
Piti kirjoittaa lyhyt ja ytimekäs postaus. Tästä tulikin romaani. Tarina täynnä ihanaa turhamaisuutta ja jonkun mielestä mahdollisesti tyhmyyttä. Itselleni tämä vain sattuu olemaan se "The Juttu" , enkä välitä muiden tuomitsevista mielipiteistä. En tietenkään koskaan tule pakottamaan Topia mihinkään. Jos poika haluaa AB:n paidan, niin sitten sellainen ostetaan.
Tänään käytiin sitten kaupoilla tuhlaamassa muutama kymppi. Kierrettiin lähinnä alemyyntien viimeisillä voimillaan notkuvat rekit läpi. Lähdin etsimään housuja, mutta totesin, ettei pojille tehdä juuri mitään kivoja. Kyllä tytöillä on legginsejä vaikka jokaiselle tunnille omansa. Poikien suhteen pitää valita joko collareiden tai farkkujen välillä. Miten tylsää! Siis, jos siihen suostuu. Myönnän nimittäin ostavani Topille 100% tyttöjen vaatteita joskus, kun joku vain nappaa. So what?
Nyt yritän saada tarinan loppumaan ja painua pehkuihin. Tuli tehtyä paljon tässä välissä, joten ilta venyi IHAN liikaa. Laittelen (vaihteeksi taas) loppuun kuvia päivän ostoksista ja olinpa muuten niin kamala, että otin myös vaatteista sovituskuvat. Niitä oli sen verran vähän, että Topi ei tästä kärsinyt.
![]() |
Lindexillä tuli tehtyä todellinen löytö... IHANA paita vain muutamalla hassulla eurolla! Jotain tällaista olen tietämättäni etsinyt. |
![]() |
Tyttöjen housut KappAhlista, tyttöjen tekstillä. Silti pakko saada, koska jalassa eivät näytä ollenkaan tyttöjen housuilta ja tuota tekstiäkään ei näe. |
![]() |
Ihana "hauva" -paita Popilta. Vihdoin löytyi oikea koko! Kympin maksoin tästä! |
![]() |
Lindexiltä ohuet venyvää matskua olevat farkut. Jouduin myymään edelliset pois, kun jäivät pieneksi. Olen siis iloinen, että kävin alerekillä. |
![]() |
KappAhliin oli tullut uusi ihana jumppis! Alkuun en tykännyt yhtään, mutta sittenkun sovitettiin pukua niin rakastuin HETI.... |
![]() |
Olen pitkään kuolannut näitä Newbien housuja ja VIHDOIN hankin ne. Tosin ostin vähän liian isot, joten ne saavat odottaa vielä hetken lipastossa. |
Monta kertaa on ihmiset toivoneet näkevänsä epäonnistuneita kuvia. Ajattelin nyt teitä ilahduttaa ja laittaa tähän kuvasarjan siitä, kun Topi suuttui. Meillä on oikeasti aika rauhallinen poitsu, mutta kyllä hänkin kiukuta osaa. Säädin kameraa vain hetken ja sen aikana Topi ehti kaivaa hammasnami -rasiansa esiin ja veteli niitä sitten oikein antaumuksella. Tottakai otin rasian pois ja tässä näette sitä seuranneen reaktion, joka onneksi tapansa mukaisesti kesti vain hetken. Itkun jälkeen syötiin iloisena rusinoita.
Näitä tulee ja menee, kun on taapero talossa. Toisilla ne on vahvempia kuin toisilla. Mutta se on vain osa tätä pienen ihmisen kehitystä. Onneksi jokainen surettava asia unohtuu nopeasti ja iltaisin voi mennä hyvillä mielin nukkumaan. Hymyillen.
Minkätyylisistä vaatteista te tykkäätte tällä hetkellä? Onko joku joka ehdottomasti EI iske?
Luvassa on lisää vaatepostauksia tällä viikolla. Tottakai siis vähän muutakin!
Ps. Käykää kurkkimassa blogin Facebook sivuilta video, jossa Topi kertoo minkä vaatteen hän haluaa ja mitä ei. Näköjään kohta en saa enää päättää näistä asioista, nyyh! KLIKKAA TÄSTÄ