Näytetään tekstit, joissa on tunniste Meandi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Meandi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Selvää säästöä kirpparilla


Tänään kirjoitan PITKÄSTÄ aikaa kirppistelystä. Meidän piti mennä päivällä kolmisin uimahalliin ja sen jälkeen syömään, mutta poika nukahti tapojensa mukaisesti autoon. Päätettiin venyttää reissua unien verran ja poikettiin samalla sitten eräällä kirpparilla. Se kannatti, koska löysin heti pussillisen vaatetta! Olenkin pitkään kaivannut tätä riemua, joka syntyy "selvästä säästöstä".

Sehän on totuus, että käytetty on halvempaa ja kirppareilta lähtee lompakko vähemmän kevenneenä kotiin. Toki poikkeuksena on ne erikoiskuosit, joista maksetaan hunajaa - niitäkin löytyy. Ajattelin, että kirjoittaisin tämän postauksen vähän erilaisella tavalla. Näytän teille vertauksena sen säästön, jonka teen kirpparilla asioidessani.


"Kävinpäs tänään Vekarakirppiksellä. Rahaa meni 93 euroa. Jäi mielettömän hyvä fiilis! Ai miten niin paljon? Huomasitko yhtään katsoa alkuperäistä hintaa ja vaatteiden kuntoa?"


Tosi usein ihmiset kauhistelevat kirpparireissujeni laskua. Se sattuu olemaan suuri, koska ostan nykyään lähinnä vain merkkivaatteita. Niissä halpa hinta saattaa olla sen 20 euroa, koska alkuperäinen on ollut yli puolet enemmän. Pitää osaa suhteuttaa asioita ja katsoa niitä laajemmin. Muistan kyllä, että joskus aikanaan ostin parilla kympillä kymmeniä vaatteita, mutta silloin ne olivat ketjuliikkeiden kuteita. Suosin vieläkin Lindexiä, KappAhlia, H&M:ää.. mutta ostan ne lähinnä uutena. 

Lataan tähän ensin kuvan ostamastani vaatteesta ja pistän alle maksamani hinnan. Olen ahkerana tyttönä kaivellut myös alkuperäiset hinnat netistä, joten voidaan sitten niiden kautta vertailla säästöä. Lopuksi summaan kaikki yhteen ja teen erotuksen; nähdään säästön määrä.

Me&I  86/92cm   5€  (ovh. 25€)
Me&I  86/92cm  3€  (ovh. 25€)

Asukokonaisuuksiin ehdotuksia kesälle; välillä jotakin PERUS poikamaista.

KappAhl  80cm  4€  (ovh. 19,90€)
Lyhyt hihoista ja lahkeista, niskahaara on kuitenkin sopiva. Kotiasuna toimii!

Hieman haituvaa pinnassa, joka lähtee muutamalla rummutuksella kivasti pois. Ei kuitenkaan haalistunut.


Me&I  86/92cm  7€  (ovh.  n. 27€)

Raikkaita värejä kevääseen!

Uudenveroiset, pehmeät ihanuudet!

Mini Rodini 92/98cm  25€  (ovh. 55€)

Mini Rodini  92/98cm  20€  (ovh. 37€)

Settinä ihanan pirteä, mutta tulen käyttämään myös erillään.

Uudenveroisia, nukattomia. "Pakutaijan" kuva halkeilee hieman venyttäessä printeille tyypilliseen tapaan.
Mini Rodini 92/98cm  14€  (ovh.  49€)

Mini Rodini  92/98cm  12€  (ovh.  43€)

Tämäkin toimii hyvin settinä, mutta varmasti erilläänkin yhdistettynä joihinkin muihin.

Kummassakin oli kevyttä hahtuvaa pinnassa, joka haalentaa himpun verran kirkkautta. Lähtee rummuttamalla.
Polarn O. Pyret  52/54  3€  (ovh. 21,90€)

Sopii todella kivasti johonkin neutraalimpaan takkiin.

Kunnoltaan hyvä, ehkä jtn haitua pinnassa. 



Maksoin vaatteista yhteensä 93€.

Vaatteiden arvo uutena olisi ollut 302,80€


Säästin tänään 209,80€..
 ..ja sain lipastoon hyväkuntoisia vaatteita. Nyt on kyllä hyvä fiilis! 


tiistai 26. elokuuta 2014

Me&I - AW14



Tänään on ollut aikamoisen rauhallinen päivä. Ollaan oltu kotosalla, käyty hakemassa paketti Ärrältä ja otettu vain iisisti. Pojan vointia piti nimittäin tarkkailla.

En tiedä kuinka moni teistä seuraa blogia Facebookissa, mutta eilen päivittelinkin sinne ikäviä uutisia. Poika sai päivän päätteeksi pahan sairaskohtauksen, jonka takia jouduttiin kiitämään sairaalaan. Huolta, murhetta ja väsymystä siis kuului viime yöhön. 

Tänään olen halunnut nollata tilannetta ja antaa ajatusten levätä. Tiedän, että moni on kamalan utelias ja palaa varmasti halusta tietää enemmän. Tykkäyksien määrä Facebookissa kasvoi eilen huimasti. Voihan se olla, että päivitys myös levisi ja sitä kautta ihmiset löysivät paremmin sivuille.

En aio tosiaan vielä kirjoitella siitä mitä kävi, mutta ihan varmana lähipäivinä on pakko purkaa ajatukset tapahtuman suhteen. 

Päätin, että tänään olisi hyvä päivä kirjoittaa ME&I tilauksesta, jonka pistin menemään heti samana päivänä, kun mallisto ilmestyi. Sovitin vaatteita pojalle ja otin leikin lomasta kuvia. Tiedossa ei siis ole perinteisiä asukuvia, vaan sellaisia sekavia touhukuvia sotkuisessa huoneessa. Tykkään!

Ihan ensimmäisenä tuossa mallistossa kiinnitin huomion pirteän keltaiseen koirahaalariin. Hahmo muistuttaa niin paljon meidän koiraamme, että en hetkeäkään epäröinyt tilaamista.  Onhan haalarit tosi vauvamaisia, mutta ihan mielettömän suloisia silti!





Valitsin kaikkien vaatteiden kooksi 98/104, koska ajattelin sen olevan suunnilleen sopiva. Haalariin ei jäänytkään kovin häiritsevästi tilaa, mutta housut ovat kyllä ihan valtavat. Menee varmaan vielä hetki, että päästään niitä käyttämään elleivät pöksyt vetäydy vähän pesussa. Otin jopa piposta isomman eli koon 3, joka on myös auttamatta liian iso. Rumpuun vaan ja toivottavasti vähän kutistuu! En varmana jaksa alkaa palauttamaan.






Rakastuin uusiin tassuhousuihin. Ne ovat paljon mielenkiintoisemmat, kun ne vanhat. (..Joissa oli ainoastaan yksi tassu.) Rakastan tällä hetkellä ruskean sävyjä, joten housut ovat oikein loistava lisäys lipastoon. Toisetkin pöksyt ovat ruskeat, mutta niissä on pyllyssä iso keltainen SYDÄN. Vähän ehkä tyttömäiset, mutta oikeastaan ihan sama. Menevät täydellisesti myös pojalle. Sydänpyllyt ovat auttamatta ihan liian isot, jonka huomaa lähes maata laahaavassa sydämessä. 






Veikkaan, että tuo nallepipo on ainoa täysin sopiva hankinta. Sekin on kyllä vauvamainen, mutta ihan varmana tulee meillä käyttöön. Tuntuu menevän tämä maku vähän vaihdellen, koska viime mallistosta en ostanut yhtään mitään juurikin vauvamaisuuden takia. 

Paidasta pakko sanoa, että poika on edelleen innostunut eläimistä ja arvostaa kamalasti vaatteita, joissa niitä esiintyy. Kerrankin ihan kiva printtipaita tarjolla ja kirkkaassa värissä, joten nappasin sen siitä syystä tilaukseen. Ajattelin ensin, ettei ehkä kauneimmasta päästä, mutta livenä ihastuin heti!


Siinä oli meidän tilaus. Olen tyytyväinen! Tilasiko kukaan muu vielä mitään?

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Muutoksia lipaston sisällössä..



Meni monen monta kuukautta, kun en ollut yhtään innostunut noista Topin vaatteista. Tuli käytyä harvoin kirppareilla, netissä ei jaksanut selailla myytävänä olevia ja kaupoistakin tuskin tarttui mitään mukaan. Toki sitä tuli katsottua tarjontaa, mutta tuntui ettei mikään kelpaa.


Luulen, että selitys on yksinkertainen. Pienestä vauvasta on kasvanut iso poika, joten tyylikin muuttuu. Kaikki vaatteet eivät vain enää sovi mielestäni tämän ikäiselle. On ollut hankala hakea uudenlaisia vaatteita, kun ennen metsästi helposti vain niitä tuttuja sekä samanlaisia vaatteita.

Nyt lähinnä pyörin kaupoissa ja mietin, että minkälaiset voisivat olla kivoja. Vähän masentaakin, kun en osaa suhtautua niin innolla isojen poikien vaatteisiin. Entä ne suloiset potkikset? Jumppikset? Nallevaatteet?


Pojille on ihan jäätävän hankala etsiä vaatetusta. Tytöille on pyhitetty 75% kaupasta, jolloin poikien vaatteille jää ainoastaan pieni hassu nurkkaus. Kaiken kukkuraksi löytyy Nalle Puhia, Carsia, Angry Birdsiä jne... Jos taas katsoo joitakin yksinkertaisia vaatteita, niin värit ovat melkein aina tummia. Pojille harvoin löytää oranssia, puhtaan vihreää, turkoosia tai keltaista. Aina vain se sama tunkkainen tummansininen. Vihaan sitä.


YÖK YÖK YÖK... ei meidän tyyliä. Tai siis, jos se olen minä joka päättää ! :D



Ennen tykkäsin Me&I merkkisistä vaatteista. Värikkyyttä, lapsekkuutta ja erilaisia mageita malleja. Nyt iski ähky, kyllästyminen ja yksinkertaisesti tulin täyteen niitä. Ne ovat älyttömän suloisia pienillä lapsilla, mutta luulen meidän menneen nyt sen rajan yli. 74/80 oli viimeinen koko, jossa itse tykkäsin niitä Topilla pitää. Lipaston 86/92 eivät ole tulleet edes käyttöön asti. Noh.. muutamaa poikkeusta lukuunottamatta myin kaikki eilen pois. Tuntuu hassulta, kun lipasto ammottaa tyhjillään.


Tällä hetkellä iskee Pop. Ei niinkään sen brändin tai hinnan takia, vaan värien ja kuvioiden. Tykkään todella paljon etenkin värikkäistä raidoista sekä joistakin niistä teemallisista vaatteista. Lyhyesti; Pop on nyt POP!


Ostan edelleen silti Lindexiä, Kappahlia, Seppälää... mitä nyt niitä onkaan. En koskaan ole ollut merkkisidonnainen, vaan aina tykännyt enemmän yksittäisistä hienouksista. Etsin sellaisia vaatteita, jotka huutavat hyllystä "OSTA MINUT".


Mikä sitten iskee? Ainakin se värikkyys ja sitten tähdet. Tähtivaatteita voisin vain haalia loputtomiin. Tällä hetkellä myös yllättäen "värittömyys" on alkanut kiinnostamaan. Se tekee Topin suloisesti pikku aikuisen näköiseksi... Myös yksinkertaiset kuviot tähtien lisäksi miellyttävät silmää. Raita, jotkut pallokuosit jne...


Saa nähdä mihin tämä uusi innostus nyt kääntyy. Kehittyykö tästä joku tyyli vai ei. Ainakin olen innoissani uudistanut Topin lipastoa ja täyttänyt sitä jo koolla 92cm. Satunnaisia 86cm uskaltaa myös ostaa, riippuen vaatteen mallista. Täytyy varmaan laittaa itsensä seuraavaksi nettikirppis kieltoon.. on meinaan tulossa varmaan muutama kymmenen pakettia postissa. Pisteet sille, että ostan käytettynä, jos vähän puolustellaan!



Piti kirjoittaa lyhyt ja ytimekäs postaus. Tästä tulikin romaani. Tarina täynnä ihanaa turhamaisuutta ja jonkun mielestä mahdollisesti tyhmyyttä. Itselleni tämä vain sattuu olemaan se "The Juttu" , enkä välitä muiden tuomitsevista mielipiteistä. En tietenkään koskaan tule pakottamaan Topia mihinkään. Jos poika haluaa AB:n paidan, niin sitten sellainen ostetaan.



Tänään käytiin sitten kaupoilla tuhlaamassa muutama kymppi. Kierrettiin lähinnä alemyyntien viimeisillä voimillaan notkuvat rekit läpi. Lähdin etsimään housuja, mutta totesin, ettei pojille tehdä juuri mitään kivoja. Kyllä tytöillä on legginsejä vaikka jokaiselle tunnille omansa. Poikien suhteen pitää valita joko collareiden tai farkkujen välillä. Miten tylsää! Siis, jos siihen suostuu. Myönnän nimittäin ostavani Topille 100% tyttöjen vaatteita joskus, kun joku vain nappaa. So what?


Nyt yritän saada tarinan loppumaan ja painua pehkuihin. Tuli tehtyä paljon tässä välissä, joten ilta venyi IHAN liikaa. Laittelen (vaihteeksi taas) loppuun kuvia päivän ostoksista ja olinpa muuten niin kamala, että otin myös vaatteista sovituskuvat. Niitä oli sen verran vähän, että Topi ei tästä kärsinyt.



Lindexillä tuli tehtyä todellinen löytö... IHANA paita vain muutamalla hassulla eurolla! Jotain tällaista olen tietämättäni etsinyt.

Tyttöjen housut KappAhlista, tyttöjen tekstillä. Silti pakko saada, koska jalassa eivät näytä ollenkaan tyttöjen housuilta ja tuota tekstiäkään ei näe.



Ihana "hauva" -paita Popilta. Vihdoin löytyi oikea koko! Kympin maksoin tästä!

Lindexiltä ohuet venyvää matskua olevat farkut. Jouduin myymään edelliset pois, kun jäivät pieneksi. Olen siis iloinen, että kävin alerekillä.




KappAhliin oli tullut uusi ihana jumppis! Alkuun en tykännyt yhtään, mutta sittenkun sovitettiin pukua niin rakastuin HETI....

Olen pitkään kuolannut näitä Newbien housuja ja VIHDOIN hankin ne. Tosin ostin vähän liian isot, joten ne saavat odottaa vielä hetken lipastossa.






Monta kertaa on ihmiset toivoneet näkevänsä epäonnistuneita kuvia. Ajattelin nyt teitä ilahduttaa ja laittaa tähän kuvasarjan siitä, kun Topi suuttui. Meillä on oikeasti aika rauhallinen poitsu, mutta kyllä hänkin kiukuta osaa. Säädin kameraa vain hetken ja sen aikana Topi ehti kaivaa hammasnami -rasiansa esiin ja veteli niitä sitten oikein antaumuksella. Tottakai otin rasian pois ja tässä näette sitä seuranneen reaktion, joka onneksi tapansa mukaisesti kesti vain hetken. Itkun jälkeen syötiin iloisena rusinoita.







Näitä tulee ja menee, kun on taapero talossa. Toisilla ne on vahvempia kuin toisilla. Mutta se on vain osa tätä pienen ihmisen kehitystä. Onneksi jokainen surettava asia unohtuu nopeasti ja iltaisin voi mennä hyvillä mielin nukkumaan. Hymyillen.







Minkätyylisistä vaatteista te tykkäätte tällä hetkellä? Onko joku joka ehdottomasti EI iske?


Luvassa on lisää vaatepostauksia tällä viikolla. Tottakai siis vähän muutakin!




Ps. Käykää kurkkimassa blogin Facebook sivuilta video, jossa Topi kertoo minkä vaatteen hän haluaa ja mitä ei. Näköjään kohta en saa enää päättää näistä asioista, nyyh!  KLIKKAA TÄSTÄ 


tiistai 14. tammikuuta 2014

Loistava Kirpparipäivä!



Kävin tänään siistimässä vähän pöytääni kirpparilla ja samalla vein lisää myytävää. Siellä odotti iloinen yllätys ja vaatetta oli myyty kahdessa päivässä 180 euron edestä. Wuhuu! Kyllä tuo Nella ja Nuttu on nimensä veronen paikka ja tavara liikkuu niiiin hyvin!


Ikävämpi juttu oli tässä nyt se, että löysin sitten ihan kamalan ihania pöytiä myös. Poppia vaan silmänkantamattomiin.. Tarkoitus oli toki kerätä rahaa kevään vk-asuun myymällä vanhoja vaatteita pois ja samalla päästä eroon ylimääräisistä.

Alkuun hamstrasin ostoskärryt täyteen kivoja vaatteita ja sitten rankkasin kovalla kädellä osan pois. Loppusumma hipoi silti taivaita. Hmph. No uusia vaatteita tarvitaan, merkkivaatteet maksavat.. Niistä saa kyllä rahansa takaisin ja joskus, kun laittaa huutokauppaan niin jopa enemmän, mitä itse maksoi. Näitä ajatuksia pyörittelin päässäni ja ekaa kertaa tunsin jopa hieman huonoa omaatuntoa tulevasta. Vk-asun kuva poltti päässäni.


Topi apulainen työnsi kärryjä koko reissun ajan.


Päätin pähkäilyn jäkeen, että harvoin löytää Poppia näin halvalla ja kuitenkin jäisin katumaan, jos en ottaisi. Olin päivällä myynyt pois meidän Ticketin lyhyen haalarinkin pois, joten annoin tyylikkäästi vain palaa.


Huomaa punteista ja hihoista, että on liian nafti haalari.



Anyway.. Rahaa paloi ja kivoja juttuja tuli hankittua. Kasvatin myös meidän lelukokoelmaa. Kohta saa alkaa riittämään nämä romut, mutta kukapa voisi halpaa Brioa vastustaa!


Kuvia:



Brion hauva    5€  (Topi rakastaa renkaita ;)

Tuo punainen rulla ehtikin sitten hävitä alle kymmenessä minuutissa. Hyvä Topi!

Taitaa olla hiustenleikkuu edessä?

Brion kiraffi   7€    (IHANA!)


Brion hakka   9€  (Pitkään jo hankintalistalla..)

Topi tykkää painella mielummin sormilla noita "pötköjä".

Play 2 Learn ääntelevä traktori   4€   (Tämän oli tarkoitus mennä alakertaan leluksi, mutta typerä rakkine huutelee iltaisin, joten... jää sittenkin yös.)

Innoissaan!  (Ihana sekasotku taustalla!)

Auto   0,50€   (Topi piti tätä kassalla kädessään ja myyjä kysyi, että oliko siinä kaikki... yhtäkkiä Topi ojensi auton myyjälle ja huusi "tää" :D)


Kokkausastioita    4€   (Nämä siis ovat aikaisemmalta reissulta, mutta unohdin laittaa kuvat..)

Leikkitietokone   2€   (Topi tykkää kaikesta ääntelevästä ja rämpyttelee tätä todella usein.. Tämäkin aikaisemmalta reissulta ostettu.)


86cm   13€   

80cm  (Vastasi 86cm..)   4€

92cm   10€

92cm   10€

92cm   10€

98cm   8€

92cm   10€

48/50cm   6€

22/24   3€


Lopulta sitten kävi niin, että törmäsin kirpparilla Ticketin VK-settiin TODELLA halvalla... Sekin ongelma oli ratkaistu siinä. Olin varautunut maksamaan välikausi-vaatteista ainakin 50-80 euroa. Eipä tarvitse enään! Kirpparit kunniaan!


80cm   15€  housut + takki

Ticket To Heaven <3




Topilla on siis myös tutulta saatu VK-haalari jo kaapissa odottamassa. Haalari on ihanaa softshell -materiaalia. Eiköhän nämä olleet siis tässä?


92cm    0€





Postilaatikkoon kolahti tänään myös kiva pieni yllätys sukulaisilta; magneettikirjaimia jääkaapin oveen. Eräs pieni mies oli ihan täpinöissään koko illan!





Eräs kiinnostui kamerasta ekaa kertaa... osoitteli valoja ja hoki "wauuuuu".








Loppuun vielä pari hyvänmielen kuvaa... Topi leikkimässä uusilla lempparileluillaan.


<3