Sain jokin aika sitten viestiä blogini sähköpostiin koskien Lamazen leluja. Sain kivalta kuulostavan ehdotuksen, johon tartuin heti mielelläni!
Onko Lamaze sinulle tuttu? Mitä olet tykännyt kyseisen merkin tuotteista?
Itse olen kierrellyt tutkimassa paljon leluhyllyjä, mutta harvoin ostanut mitään ja lähtenyt ylipäänsäkin koko kaupasta kädet tyhjinä. On jotenkin tosi hankala miettiä, että mistä esimerkiksi alle vuoden ikäinen lapsi voisi tykätä. Entäs jos ostaakin jotakin, joka onkin sitten ihan "tyhmä" ja jää lojumaan nurkkaan "sinne meni taas rahat" -meiningillä? Kukaan tuskin haluaa heittää rahaa hukkaan.
Onneksi nykyaikana on mahdollisuus tutustua erilaisiin testauksiin ja kokemuksiin tuotteista. Onneksi joillekin tarjotaan mahdollisuus testata jotakin tavaraa. Itse ainakin pohjaan PALJON ostopäätöksiä muiden kokemuksiin.
Nyt sitten sain itse tällaisen mahdollisuuden.. tai siis Topi sai. Topista tuli pieni "koekaniini" ja näinpä postissa eräänä päivänä odotti paketti Lamazelta. Valittiin listalta Rysky-valas. Lelu vaikutti kivalta, värikkäältä ja monella tapaa kiinnostavalta. Ainakin ensi kohtaamisella Topi oli onnesta soikeana.
Pieni epäilys silti oli mielessä, että mitenhän tässä tulee käymään. Tuo poju nimittäin ei ole koskaan kiinnostunut mistään pehmeistä leluista. Ne eivät vaan jostain syystä uppoa, vaikka niissä olisi mitä. Topilla on yksi ainut pupu, johon poika on rakastunut alusta asti. Muille ei ilmeisesti ole tilaa Topin sydämessä :D
Topin lempipupu. |
No niinhän siinä sitten kävi, että Rysky jäi koriin lojumaan. Topi ei jaksanut kiinnostua siitä ollenkaan, vaikka yritettiin miehen kanssa mitä. Muutaman kerran kävi rapistelemassa noita eviä, joista kuuluu pientä ääntä, mutta ei muuta. Laitoin valaan jopa pojan sänkyyn, että aamulla sitten sillä leikkisi, mutta ei mitään vaikutusta. Ajattelin, että joudun kirjoittelemaan huonon arvostelun lelusta, vaikka oikeastaanhan se ei ikinä ole lelun hyvyydestä vaan enemmän ihmisen persoonallisuudesta kiinni.
Rysky-valas on värikäs ja se silti vähän innostaa sekä hymyilyttää Topia. Rapisevat evät ovat mielenkiintoiset. Valaassa on myös liinoja, joita voi työntää pään kautta suuhun ja päinvastoin. Hauska idea ja varmasti toimii lapsien kohdalla, jotka jutun hiffaavat! Mutta muutaman viikon tuo pehmo on nyt lojunut huoneen korissa.
Topi on kasvanut ihan hurjasti näiden muutaman viikon aikana henkisesti ja muuttunut jotenkin paljon fiksummaksi. On oppinut etsimään ruumiinosia, kertomaan mitä eläimet sanovat, "laulamaan" pyynnöstä tiettyä rallatusta, etsimään puita ulkona ja muutenkin uusia sanoja on putoillut hurjasti. (Vaippa, Napa, Anna, Tänne, Etana, Äiti jne jne...) Viimeksi tänään illalla isukki meinasi saada slaagin, kun Topi oppi pelästyttämään. Samu oli omissa maailmoissaan ja Topi hiipi hiljaa selän taakse, syöksyi kimppuun ja huusi "tääääää". Olisitte nähneet siitä seuranneen ilmeen! Taisi iskä "pikkasen" säikähtää. Tätä leikkiä jatkui koko illan.
Päätettiin tänään ottaa Rysky korista ja kokeilla sitä uudelleen. Yhtäkkiä Topi olikin todella kiinnostunut lelusta. Huivit saivat vähän kiukkuisia älähdyksiä, kun eivät irronneetkaan käteen asti. Päätettiin leikata ne irti, vaikka ei oltu varmoja kuuluuko niin tehdä? Ohjeissa ei ainakaan sanottu mitään! Siitäkös se riemu alkoikin. Ensin iskä tunkee huivit päästä sisään ja Topi onnesta kiljuen repii ne suusta pihalle. Sinisestä huivista tuli ihan lemppari ja siitä poika ei luopunut koko iltana. (Johtuisikohan siitä, että muistuttaa sinistä pupua?)
Kuvat kertovat -->
Alkuraivot, kun liinat ei irronneetkaan. |
Nyt sujuu jo PALJON paremmin. |
Tämähän voisi olla jopa hauskaa.. |
Hymyjä uudelle kaverille... |
... ja pusuja uudelle rakkaalle lempparilelulle. |
Pointsit Ryskylle. Harva lelu pääsee Topin pusutettavaksi. Pusu on kunniamerkki ja silloin voin jo sanoa; "tämä lelu on loistava, suosittelen sitä teillekin oman kokemuksen perusteella!"
Nyt yhdellä lukijalla on mahdollisuus saada kyseinen lelu itselleen. Jätä alle kommentti, jossa perustelet MIKSI juuri sinun täytyisi lelu saada! Paras perustelu voittakoon :)
Aikaa sunnuntaille!
Ompa hauskan oloinen lelu,ja jotenki tosi persoonallinen. Meillä ei Liljalla oikeastaan ole mitään lempilelua,kaikki kiinnostavat hetken. Soivat lelut ovat ehkä kivoimmat kuten äänikirjat tms. mutta olis kauheen kiva jos jotkin hiljaisetkin lelut kiinnostaisi! Lilja on kova touhuamaan itsekseen eikä tarvitse äitiä viihdyttämään joka hetki. Jos onni suo,niin meillä riittäisi kyllä mielenkiintoa päästä tätä testailemaan! Olen jotenkin niin kyllästynyt noihin ainaisiin Fisher Pricen leluihin, ja synttärilahjaksi onkin juuri toivottu isompien lasten leluja vauvalelujen tilalle. Itse saatan myös seistä leluhyllyn edessä sormi suussa ja pohtia että mikä olisi tytölle mieleinen ja kannattava ostos. En olisi kyllä ikinä uskonut sen asian tuottavan valinnan vaikeutta! :D
VastaaPoistaJoulu on tulossa ja tekee vähän tiukkaa ostaa kummitytölle lahja ja tämä lelu olisi loistava. Lähtis stressikin samalla pois.
VastaaPoistamä en koskaan ole raaskinut ostaa näitä ihania "ensileluja".lukuunottamatta sitä laulavaa koiraa :)
VastaaPoistatäällä olis ystävänpäivänä syntyny pikkunen hymytyttö joka tykkäis <3 juuri leikkihuone saatiin käyttöön, sinnehän kuuluu uudet lelutkin ;)
ja varmasti leikkimisessä auttais isosisko 2v ja isoveli 3v.
me tahdotaan Rysky! -anu kallio-
Meillä on Lamazen kirahvi ja hirvi, sekä liberolaukusta saatu ampiainen, kaikki kuuluvat Sophien lempileluihin! Eli paljon positiivista kokemusta on, ja koska tiedän että valas tulisi saamaan saman erityisaseman eikä todellakaan jäisi laatikon pohjalle makaamaan, niin Sophiehan voisi moisen saada ^_^
VastaaPoistaTäällä on pikkumies alkanut tykätä väreistä, rapinasta ja "runttaamisesta", joten tuo lelu olisi oikein sopiva meille, ja saisi varmasti olla käytössä pitkään. Nyt kun itse olen äitiyspäivärahalla ja mies lomautettiin juuri, niin ei varmaan joulusta tule muutenkaan kovin hohdokas.. Tämä voisi ainakin piristää. :)
VastaaPoistaMinulla 10 kk ikäinen poika. Minäkin olen pyörinyt monet kerrat leluhyllyillä ja en vaan osaa ostaa.
VastaaPoistaHaluaisimme tämän lelun, koska ajattelin jo lukiessani kirjoitustasi ja ennen tietoa arvonnasta, että tästä lelusta meidän poju tykkäisi.
Meillä on myös koira, jota poika jahtaa. Koiralla on paaljon pehmoleluja, jotka poikaa kiinnostaa. Jos saataisiin tämä ihanuus niin koiran lelut toivon mukaan jäisi rauhaan.
Meillä on turkoosi sisustus lastenhuoneessa, joten tämähän sopisi sinne ihanasti :)
Toivottavasti onni suosii meitä ja saatais tämä lelu. Me niin halutaan tämä <3
-LJ
Tää tulis mun 1v ikäiselle kuopukselle joka on joutunut tyytymään vaan isoveljen vanhoihin leluihin ja ihan alunperin lelut on tulleet mun pienemmiltä sisaruksilta, ni olis kiva antaa sille joku ihan uus lelu. Varmasti olis mieleinen lelu! :)
VastaaPoistaTuollainen olisi ihana saada joululahjaksi nuorimmalle, jonka kaikki lelut ovat tällä hetkellä isoveljiltä perittyjä. Jotenkin en vain raaski ostaa uusia leluja kun leluja on kertynyt jo kahden pojan jäljiltä äärimmäisen paljon, mutta toisaalta taas kuopuksellekin olisi niin ihana saada edes yksi ihan uusi lelu :)
VastaaPoistaMeillä myös pieni Topi poika ja kovasti tykkää kaloista. Kotoa löytyy akvaario ja siinä leikkii "ottaa kala" ja sitten harmittaa kun ei niitä saakaan ottaa. Oma kalakaveri olisi oikea aarre :) 1v synttäritkin tulossa kuun lopussa ja ihanaa jos paketista löytyisi Rysky <3 Ihana arvonta!
VastaaPoistaT:Tinu
Olisi kiva joululahja nyt 8kk ikäiselle tyttöjen serkulle! :)
VastaaPoistaMe ollaan tykätty Lamazen leluista. Ne on ihanan värikkäitä ja pirteitä :) Meiltä löytyy lamazen puuhamatto, joskin jo laitettu kasaan ja jemmaan. Sit löytyy Eddie-musiikkielefantti ja Joey-Kenguru jonka pussista tulevat pallot on Veetin ykkösjuttu ja ne on jatkuvasti sohvan alla -.- :D Siks toi Rysky sopis meiän lamaze perheen jatkeeksi :) Joskin jos se voitetaan niin Veeti saa sen vasta 24.12 ;)
VastaaPoistaVärikäs valas menisi joululahjaksi pienelle tyttövauvalle, siitä olisi varmasti paljon iloa 2kk ikäiselle neidille nyt ja vielä pitkän aikaa.
VastaaPoistaKiva että Topikin innostu ryskystä :)
VastaaPoistaMe haluttais Sylvesterille toi, koska Sylvevester raukka ei oo saanu omia pehmoleluja ku pari, ja poika rakastaa niitä! :) Äidillä on yli 100 pehmolelun "varasto", ni en oo kehdannu hankkia Sylvesterille omia :) Ja joululahjakshan toi menis :)
Tänään tasan 2 viikoa laskettuun aikaan! Tää olis tosi kiva ekaksi leluksi, aluksi koristamaan oman huoneen hyllyä, ja myöhemmin leikittäväksi. Muutettiin uuteen kotiin eikä vauvan huoneessa ole vielä mitään "lapsellista" :)
VastaaPoistaMintsku__@hotmail.com
Lähettäisin lelun skotlantiin lahjaksi. Solttupojan siskonpoika saa pojan 6vk päästä =) Kiva postaus!
VastaaPoistaHalusin ostaa tän mun pikku pirpanalle mutta hinta oli vähän liian paha! Meillä on neidin eka joulu tulossa ja toi olis varmaan ihan huippulahja. Mut paras lahja on kun saadaan isi ja veljet kotiin 7kk odottamisen jälkeen! *
VastaaPoistaTää ois kiva synttärilahja parin viikon päästä vuoden täyttävälle kirpullemme joka jaksaa tutkia ja touhuta yllättävänki pitkään tollatteisten rapisevien lelujen kanssa, pehmolelut muutenkin on kovan paijauksen kourissa joten voisin uskoa tästä tulevan hitti!
VastaaPoistaOi, aivan ihania kuvia. Ihanaa katsoa kuvia, joista näkee, että lapsi oikeasti nauttii leikistä. Silmissä on sellainen pilke. :) Rysky sopisi meille, koska pojalla ei ole kauhean paljon pehmeitä leluja. On niitä kovia muovisia, ja poika kun on oppinut nyt riepottamaan leluja osuu ne ikävästi välillä naamaan. Poika on myös oppinut irroittamaan otteensa, joten Rysky ei kolisisi niin kolinalla lattialla ja säästäisi tämän äidin hermoja, ja parkettilattiaa! :)
VastaaPoistaOnnea, valitsin poikasi lelun saajaksi :)
PoistaMä antaisin tän lelun joululahjaksi meidän vauvalle (joka toivottavasti syntyy mahdollisimman pian, yliajalla jo mennään). Mä oon surkea ostamaan vauvanleluja, koska a) niillä leikitään muka niin vähän aikaa vaikka oikeastihan ne on käytössä hyvin pitkään. b) en tiedä mikä olisi hyvä ja en raaski investoida mihinkään mikä ei kiinnosta c) pojan vauva-ajalta on tallessa vain yksi sukulaisilta peritty lamazen perhonen :) Ihana palkinto/lahja kuitenkin ihan kenelle tahansa ja toivottavasti menee oikeaan osoitteeseen, eli lapsen leluksi :)
VastaaPoistaPojalleni (5kk ja risa ikää) menisi ehdottomasti tämä Rysky-valas! :-) Pojalla ei hirmuisesti vielä leluja löydy ja nuokin lelut mitkä meiltä löytyy on kaikki melkeinpä saatuja, joten olisi ihanaa antaa pojalle ihan upouusi lelu<3.
VastaaPoistaMeitin pikkuveli (4kk) on saanut aikalailla nauttia vain isoveikan vanhoista leluista, joten olisi kiva saada uus oma lelu poikaselle! Saman sarjan muita leluja on muutamat pienet, eikä ole mennyt miksikään, vaikka muutamasti jo pesukoneen kautta kulkeneet. Lisäksi tällä voisi samalla isoveikka harjoitella puheen tuottoa leikin ohella, joten olisi aika passeli varmasti siihenkin, eli meille enemmän pikkuveikan lelu, jota isoveikka sais lainata yhdessä äidin ja isän kanssa puhumiseen.
VastaaPoistaMeilä on ollut lamazen leikkimatto, josta ollaan tykätty ihan hirveästi. Mutta nyt meidän 8 kk poika on kasvanut yhtäkkiä niin hurjasti, että kaikki 'vauvalelut' on nykyään ihan tylsiä. Olenkin miettinyt että minkä uuden lelun pojalle keksisi, mutta isimiehen jäätyä työttömäksi on rahatilanne niin surkea ettei raaski oikeen ostaa mitään. Jotenka tämä olisi ihan loistava tilaisuus saada pojalle uusi ihana lelu.
VastaaPoistaNämä tällaiset on hankalia, missä pitäisi perustella, miksi juuri me... Koska mielestäni jokainen lapsi varmasti ansaitsee tuon lelun enkä keksi varsinaisesti mitään syytä, minkä takia juuri meidän lapselle tuo lelu olisi paras. Mutta perusteluina voisin nyt antaa vaikkapa sen, että miehen kanssa sovimme, että emme osta mitään joululahjoja tämän pikkuperheemme sisällä tänä vuonna, koska muille ostetut joululahjat (omat sisarukset, vanhemmat jne.) syövät kuukauden budjetista jo niin ison loven.
VastaaPoistaAntaisin siis mieluusti tämän lelun lapselleni joululahjaksi, mutta pidän ylipäänsä jo hienona asiana sitä, että tällaisia arvontoja on ja lelu pääsee ilahduttamaan jotain lasta :)
Meille Rysky ois ihan paras, koska pikkuiselta ei leluja vielä kovin montaa löydy! Pukinkonttiin saataisi vähän täydennystä ja lelu ois varmasti mieleinen pitkän aikaa! Nyt vois ihastella värejä ja myöhemmin leikiskellä :D <3
VastaaPoistaMeille tämä ois kyllä huippu! Meidän poitsu on justiin 9kk, ja pienenä ainakin Lamazen puuhamatto oli kovassa käytössä, ja taisi siitä se yksi lelu saadakin jopa sen ensimmäisen hymynkin aikaan. ;) Ja vieläkin poika jaksaa leikkiä niillä irrotettavilla ''otuksilla''.
VastaaPoistaNyt meille on kuitenkin tulossa pikkukakkonen vuoden alussa, ja ei oikein voi kovin paljon enää investoida esikoisen juttuihin, varsinkaan mihinkään leluihin kun pitäisi saada hankittua kakkosellekin niin paljon kaikkea ja suuria juttuja, kuten tulparattaita, sänkyä jne. :) Olisi just ihana vaikka pukinkonttiin! Minnekä ei olekaan vielä löytänyt mikään tavara tietään..
ps. Liityin lukijaksi! ;)
Onpas söpö Rysky! Meijän poika rakastaa noita leluja mitkä rapisee. Mukana kulkeekin aina Lamazen kukka. Tuo voisikin olla jo hiukan parempi lelu, tuo poika kun ei olekaan enää mikään vauva :( (ens viikolla 11kk) Mikäs sen mukavampi joululahja olisi, kuin tuollainen ihana pehmo <3
VastaaPoistajen_ni91@hotmail.com
Olisipa hauska lelu 10 kk tytölle
VastaaPoistaOlisipa hauska lelu 10kk tyttärelleni!
VastaaPoistaMeidän pieni täyttää kuukauden päästä vuoden ja tämä olisi varmasti mieluinen lahja. Aada rakastaa kaikkea rapisevaa ja värikästä :) Tähän aikaan illasta en jaksa väkisin alkaa keksimään perusteluita :D Tyttö rakastuisi leluun aivan varmasti<3
VastaaPoistaVoih, mun pieni mies RAKASTAA kaikkea värikästä ja rapisevaa ja kilisevää! Tällä hetkellä leluista suosituin on Brion kulkuslelu, mutta sitä ehdotonta suosikkilelua ei ole (vielä). Toinen suosikki on tiivisteiden repiminen pihaovesta...
VastaaPoistaLisäksi äitiä vähän harmittaa, kun poika takoo parkettilattiaa tuolla kulkuslelulla.. ehkä joku pehmeämpi lelu voisi olla hyvä. ;)
Rysky olisi siis meille hyvä, ettei toi pieni termiitti tuhoaisi kokonaan kotia. :D
Olen vasta ruennut seuraamaan blogiasi ja kovasti tykkään! Topi on kerrassaan söpöläinen.
Meidän kohta 11kk vanha poikamme rakastaisi tuota lelua.Leluista mitkä pitävät ääntä ja/tai ovat pehmeitä tulee aina suosikkeja. Poika saisi lelun synttärilahjaksi.
VastaaPoistat. Kati
Olen kuumeisesti koittanut keksiä jotakin lahjaa naapureilleni, joiden esikoisen laskettu aika on joulukuussa. Itselläni ei ole varaa leluihin tai vaatteisiin, joten olen hieman hätää kärsimässä. Rysky on aivan ihanan näköinen ja salaa haluaisin tuollaisen vaikka itselleni! :D Enemmän iloa siitä kuitenkin varmasti saisi uusi tulokas, jolla olisi paljon leikkiaikaa edessään suloisen valaan kanssa. Rysky löytäisi naapuristani varmasti hyvän ja rakastavan kodin :)
VastaaPoistaNyt ei enempää osallistujia! Kohta alan lukemaan ja valikoimaan :)
VastaaPoistaTulin vastavierailulle tänne blogisi puolella ja taidan jäädä samalla lukiaksi.
VastaaPoistaMeillä tyttö rakastaa näitä Lamazen leluja heti ensihetkistä lähtien. Me ollaan näistä tykätty ihan hirveästi kun ovat laadukkaita ja tarjoavat mielenkiintoa lapselel ihan eri taavalla kun perus pehmolelut. Meidän pojalla oli kyllä vähän samaa vikaa kun teilläkin että ei nuo pehmot niin kovasti kiinnosta.