keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Infoa Kestovaipoista osa 1!



Yritän kirjoittaa nyt teille lukijoille pienen infopaketin kestovaippailuun. Olen lukenut, tutkinut ja kuunnellut paljon! Olen saanut teiltä kiinnostuneita kyselyitä ja moni on pohtinut, että pitäisiköhän se kestoilu aloittaa vai ei. Ehkä tämä teksti antaa teille suuntaa sekä auttaa tekemään valinnan.

Jaan tämän asian useampaan postaukseen, koska voi olla rankkaa lukea paljon yhdellä kertaa. Tällöin aivot kuormittuvat liiasta tiedosta ja tärkeitä pointteja voi mennä kokonaan ohi.

Kun pääsee lukemaan tästä kestoilusta vaihe vaiheelta, voi sitten sitä mukaa päättää kuulostaako juuri luettu asia hyvältä. Jos se tökkii ja kuulostaa kurjalta, voi helposti pudottautua pois ja jättää postaukset lukematta! :)

Kuva Googlesta.


-- -- -- -- -- --


Miksi kannattaa kestoilla?


Varmasti moni ihmisistä kokee huolta ympäristön suhteen. Onhan se totta, että yksi vauva saattaa kuluttaa jopa 10 vaippaa päivässä ja vaippakauden aikana jätettä voi kertyä satoja kiloja. Kertakäyttövaipan hajoamiseen voi mennä jopa satoja vuosia ja maatuminen tuottaa metaania, joka edesauttaa kasvihuoneilmiötä. Miettikää kuinka paljon Suomessakin on vaippaikäisiä lapsia ja miettikää, että jos jokainen vauva tuottaa vaippajätettä noin 1500kg, kuinka järkyttävä näky kaatopaikalla voikaan odottaa? Ahdistaako? Itseäni ainakin ihan suunnattomasti!

Tottakai tulee ottaa huomioon, että kestovaipat sitten vastaavasti aiheuttavat enemmän jätevettä. Pesuainetta käytetään enemmän ja sekin saastuttaa luontoa. Mutta rasite on kuitenkin paljon pienempi ja tähänkin asiaan voi vaikuttaa kiinnittämällä huomiota pesuaineen ja lämpötilan valintaan, vaippojen kuivaustapaan sekä koneen täyttöasteeseen.

Luonto kiittää...

... kun ehkäistään tätä.


Kestovaipat voi kierrättää useamman lapsen läpi. Mitä enemmän harrastaa kierrätystä tässäkin asiassa, sitä halvemmalla pääset ja luonto kiittää edelleen. Edullisimmillaan koko iän kestovaipat voivat maksaa noin 120-200 euroa, kun taas kertavaipat maksavat yhden vaippakauden aikana jopa 1000-1700 euroa. Kestovaippoihin tulee toki lisätä myös pesukustannukset, jotka tekevät noin 90€/vaippaikä.

Kuva Googlesta.


Jokaiselle äidille lapsen terveys on varmasti todellä tärkeä asia. Tietääkö kukaan kuinka paljon kertakäyttöisissä vaipoissa onkaan haitallisia kemikaaleja ja kuinka huonosti muovikuori hengittää? Luultavasti jokainen pystyy käyttämään maalaisjärkeään, joten en ala tässä niitä erittelemään.

Muutama terveydellisesti hyvä seikka: (kestot)

- Sopii astmaatikolle, koska vaipoista ei haihdu haittaavia tuoksuja tai kemikaaleja.
- Kestovaippojen lämpötila on luonnollinen. (Hyvä etenkin poikavauvoille..)
- Sanotaan myös, että kestovaipan kanssa lapsi oppii helpommin tunnistamaan hätänsä.
- Vaippaihottumaa esiintyy vain harvinaisissa tilanteissa.

Kuva Googlesta.

Kuva Googlesta.

Kuva Googlesta.

Kuva Googlesta.

Kuva Googlesta.


Jos nämä seikat saivat sinut innostumaan kestoilusta, ole hyvä ja lue myös seuraava osa! Yritän kirjoitella sen jo huomenna! (Olisi myös kiva, jos jättäisit kommentin aiheeseen liittyen TAI kysyisit, jos jokin tässä jäi askarruttamaan mieltäsi!)



Ps. Kaikki luvut sekä tiedot on etsitty netistä erilaisista kestovaippainfoista.






31 kommenttia:

  1. Siis jotenkin olin luullut, että kestovaipoista tulisi herkemmin vaippaihottumaa. Mistähän tuollaisenkin ajatuksen olen saanut päähäni? Huomaahan sen itsekin menkkojen aikaan, miten iho ärtyy. Olen miettinyt kestomenkkasiteiden ostoa kyllä, koska niitä menisi kuitdnkin vähemmän. Innolla odotan kyllä seuraavaa postausta, kivaa saada tällainen kestovaippailu for dummies -paketti, koska ei vain tiedä näitä asioita. Kerro sitten myös kuinka paljon työtä kestoilu päivässä vie, koska itselle se on suurin syy miksen ole aoittanut kestovaippailua. Jotenkin tuntuu, että se on niin aikaa vievää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sanoisin ettei ole suinkaan mahdotonta että kestot aiheuttaisi enemmän iho-oireita. Kertakäyttövaipassa pissa imeytyy vaippaan ja vaipan pinnassa oleva kerros lukitsee pissan niin, että vaippa pysyy pintakuivana. Kestovaippahan jää pinnaltaan kosteaksi jolloin iho on koko aika kosketuksissa märän pinnan kanssa.

      Lapsen pissahan on yleensä aika neutraalia mutta oma näkemykseni on, että kertakäyttövaippa toimii meillä paremmin. Kuivaksi oppimisessa kestoilu saattaa auttaa juurikin siksi, että
      Lapsi tuntee vaipan märäksi.

      Lisäksi katsoin erään dokumentin jokuaika sitten missä tuli esille, että kestovaipat ovat paksumpia ja kömpelömpiä. Nykyajan vaatteisiin ja varsinkin housuihin ei aina "mahdu" kestovaippaa(?!?). Ainaista vaippojen kantamista kaupoistahan kestoilu helpottaa. Säästää varmasti luontoa, mutta juurikin peseminen on varmasti oma operaationsa.

      Vanhainkodeissa ym
      Aikuisten vaipat ovat kokonsa puolesta huomattavasti suurempia joten on miksei niissäkin voitaisin suosia jonkinlaista "kestoilua" :D! Tsemppiä kuitenkin kaikille kestoilua harrastaville. Ja tuohon ehkä ihon altistustuminen pissalle on ratkaistavissa sillä että vaippa vaihdetaan heti. Ei ole mielestäni oikeaa eikä väärää tapaa vaippojen valinnassa ja niiden käytössä. Jokainen valikoikoon itselleen ja lapselleen sopivimman ja mukavimman tyylin :)

      Poista
    2. No itseasiassa kestoissakin on eroja. Toiset jää pinnalta ns märäksi ja toiset eivät. Palaan tähän asiaan sitten seuraavissa osissa!

      Ja meillä tosiaan kyllä on kestot mahtuneet kaikkiin vaatteisiin hyvin! :) Ehkä ne on isompia ja näkyy housuista, että siellä on vaippa. Mutta tämä onkin ulkonäkökysymys ja mielestäni vauvoilla saa vaippa näkyä!

      Poista
    3. K"estovaippojen käyttö voi myös nopeuttaa lapsen potalle oppimista, jos ei käytetä pintakuivaa kestovaippaa. Lapsi oppii tunnistamaan ja ilmaisemaan hätänsä. "

      Poista
    4. "Vastoin yleistä luuloa kankainen vaippa voi olla monelle herkkäihoiselle ja allergikolle parempi vaihtoehto kuin kertakäyttöinen."

      Poista
    5. Anonyymi/ Sulla oli tässä monta olettamusta asiasta. Mun mielestä aika moni tyrmää kestovaipat sen takia,että heillä on erilaisia luuloja niistä,jotka eivät pidä paikkaansa. Tästä syystä ajattelinkin tehdä tämän kattavan tietopaketin aiheesta :)

      Poista
    6. Meillä ainakin iho punottaa aina kertavaipan jälkeen. Kestoissa ei ikinä! Kertavaipoissa on kemikaaleja (miten ne muuten "pysyvät kuivana") enkä halua sellaisia lapseni iholle ellei ole pakko. Kestoissa mm. bambu on jo itsessään antibakteerinen ja olisi kiva kuulla kenellä bambu ylipäätään on aiheuttanut mitään oireita. Jos kestovaippa on aiheuttanut ärsytystä, niin kyseessä on ollut fleece tms. väärä materiaali juuri sille lapselle tai sitten äiti valehtelee laiskuuttaan. Pesemisessä ei ole juuri vaivaa. On hirveän vaikeata ymmärtää, miksi kestoilu koetaan niin hankalaksi kun se itsellä tehnyt niin paljon hyvää :) Jos on useampi lapsi ja ensimmäiselle on hankittu kestot, niin seuraavan kohdalla puhutaan tuhansien eurojen säästöstä (koko vaippaikä). Itse käytän ne rahat mielummin vaikka Vuittonin laukkuun kuin kertavaippoihin.

      Poista
    7. Totta on joo, että mulla ei kestoilusta ole omakohtaista kokemusta. Toisaalta kestoilu ei ole missään vaiheessa käynyt mielessä koska lapsen iho kestää hyvin käytössä olevat pampersit :) kaipa se kestoilun "helppous-vaikeus" on pitkälle asenne kysymys. Mulla itsellä ei innostus siihen riitä.

      Poista
  2. Mä oon momesti miettiny tota kestoilua, mut en vaan jotenki jaksa ajatusta siitä pesemisestä :/ Noi ois kaikinpuolin fiksumpia! Hienoo että sä oot niistä innostunu! :) Onko Topin peppu jo parempi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parantunut on!! :)

      Ja se peseminen on super helppoa!

      Poista
  3. Jes, tätä kaivattiinkin! Olen nimittäin jo itsepintaisesti päättänyt alkaa kestoilemaan, ja tulevalle vauvalle on haalittu kirppareilta jo kasa kestovaippoja. Minulla olisi kysymys ihan kestovaippojen käytöstä käytännössä. Miten se tapahtuu teillä? :D Viittaan tällä lähinnä likaisten vaippojen pesuun. Ensin huutelu, ja sitten ämpäriin likoamaan vai miten? Kuinka usein konetta pitää pyörittää kestovaippojen takia? Eli kuinka kauan kylppärissä on jokin vaippaämpäri keräämässä itseensä tarpeeksi tavaraa, jotta pestävää olisi yhdeksi kerraksi tarpeeksi?

    En nyt tiedä, osasinko muotoilla kysymystäni selkeästi :D Mutta olisi huippua, jos viitsisit vaikka kertoa, miten teillä menee esim. yksi normaali päivä kestoillessa ihan käytännössä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin tehdä siitä postauksen! Sopiiko? :)

      Poista
    2. Sopii mainiosti, hienoa! :)

      Poista
  4. Mielenkiintoinen teksti :) Mitä tarkoitat tuolla, että kestovaipoilla on hyvä lämpötila etenkin poikavauvoille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No kopsaan.

      "Kestovaippojen lämpötila on luonnollinen. Näin poikavauvojen kivesten lämpötila ei pääse nousemaan liian korkeaksi, mikä voi olla ongelmana kertakäyttövaipoissa. Kivesten kohonnut lämpötila on mahdollisesti yksi siemennesteen heikentyneen laadun riskitekijöistä."

      Poista
  5. Pohdin aikoinaan pitkään tuota kestoilua, mutta päädyin kertiksiin ihan tuon toisen osapuolen vastahakoisuuden vuoksi. Nyt taas tuntuisi itsestä hassulta haalia kestovaippoja kukkaro kuralla, kun pojallakin rupeaa tuota ikää jo olemaan vuosi ja rapiat päälle. Siltikin, se houkuttelisi ja jos lisää lapsia tulevaisuudessa siunaantuisi, menisivät vaipat vielä heillekin. Hienoa kuitenkin että sinä viitsit ja löysitte apua pojan pepulle samalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan Topikin jo vuoden :) Hanki sellaisia one size vaippoja,menee seuraavalla noi 4.5kg --> 14kg asti! Voihan sitä vaikka osa kestoillakin? :)

      Poista
  6. Mielenkiintoinen kirjoitus ja aihe, tätä odotottelinkin jo :) Oon tätä kestovaippa-aihetta hautonut mielessäni ja tuumaillut, että jos me joskus se kolmas saadaan, kestoilua voisi kokeilla. Mutta kun mä en tiedä aiheesta mitään, eikä lähipiirissä ole juurikaan niitä jotka kestoilisivat, niin musta on kyllä erittäin kullanarvoista saada informaatiota ja kokemuspohjaista tietoa niiltä, jotka asiaa ovat harrastaneet. Kiitos Anette! :) Lisää vain tulemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva,että tästä on hyötyä jollekin! :)

      Yritän tnä kirjoitella jatkoa!!

      Poista
  7. Mä en oikeestaan koskaan ole edes harkinnut kestoilua, koska koen sen muka niin hankalaksi. Mutta siis kestoilu on ehdottomasti hyvä asia mielestäni! Eikä se kyllä varmasti oikeasti niin hankalaa ole :-D jos meille numero kaksi joskus siunaantuu niin voisin testata..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se kyllä ole hankalaa!

      Mä olen joskus aika laiskakin monessa asiassa enkä ennen suostunut edes yrittämään tätä. Noh... olis kannnattanut, koska sen verran yksinkertaista tämä on.

      Poista
  8. Kestovaipat on kyllä mainio keksintö! Jos ihmiset vaan uskaltais enempi kokeilla niitä, niin varmasti niitä myös käytettäis enempi. Ihmisillä on juurikin kaikkia ennakkoluuloja kestovaippailua kohtaan. Mun mielestä kestovaippojen käyttö ei ole mitenkään hirveän vaikeaa, vaihdat vaipan, laitat pesukoneeseen odottamaan pesua, laitat uuden vaipan. Jos on kakka, niin vaippa huuhdellaa ensin pönttöön ja sitten vasta laitetaan pesukoneeseen odottamaan pesua. Mun mielestä ne vaipatkaan ei ole niin hankalia ja monimutkaisia mitä ihmiset ajattelee. Ei siihen tarvi mitään vuosia kestävää harjoittelua, että kestovaippaa osaa käyttää, osa on jopa yhtä yksinkertaisia, kun kertakäyttösetkin.

    Meillä oli pieni paussi kestoilussa, kun oltiin mun vanhempien luona, ja huomas, että taas oli pylly punaisena, kun oltiin kertiksiä käytetty. Nyt ollaan taas kestoilla ja öisin vaan kaupan vaippa, ja iho on taas paremmassa kunnossa.

    Tosi hyvä juttu oikeasti, että oot ruvennut käyttämään Topille kestovaippoja! Varmasti hänen vaippaihottumansakin siitä rauhoittuu :) Kaikkea hyvää teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihottuma on rauhoittunut tosi hyvin :) Ja on tää kyllä aika helppoakin!

      Mekin tosiaan öisin kyllä pidetään sitä normivaippaa... Vaikka voishan sitä jossain vaiheessa uskaltaa kokeilla kestoa yöksikin! :)

      Poista
  9. Me ollaan ehditty kestoilemaan tytön kanssa jo nyt. :) Just on ensimmäinen vaippapyykki koneessa. Eikä tää tunnu ollenkaan hankalalta verrattuna kertiksiin! Nyt kun toi kirppunen on vielä tuollanen ruipelo niin oon käyttänyt puolet ajasta kestoja ja puolet kertiksiä. Sillon kun aavistelen (tai oikeastaan tiedän) että on seuraavaksi tulossa kakka niin laitan kertiksen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että ootte alkanu kestoilemaan, mun henkilökohtainen mielipide on että se kannattaa!

      Zemppiä teille hommaan! :)

      Poista
  10. Mäki olen luullu et kertikset ois "parempia" jos iho huonona. Mut tosiaan varmaan niin taas riippuu lapsesta ja pepusta et mikä kellekkin sopii :) Ja toi vaipan luonnollinen lämpötila oli kans "uus" juttu, koska nimenomaan joskus aikanaan puhuttiin just päinvastoin. Mä tokan kanssa kestoilin osittain =D Eli meil oli joku 6-7 kestoa vissiin, mut meillä kun kans se innostus alko sen verta myöhään ni en jaksanu sit oikeen siihen perehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän maalaisjärkikin sanoo,että muovivaipassa ei ilma kierrä ja saattaa tulla hikiset oltavat? :) Kun taas yleensä kangas hengittää paremmin. Mieti nyt jos sulla on side housuissa niin eikö tulekin hikinen ja ällö olo kuukautisten aikana?

      Kyllähän se osakestoilukin kannattaa!! :)

      Poista
  11. Meilläkin kestoillaan! Ihan vast ikään oon hurahtanut ja kovaa. Meillä oli alkuun vain pari vaippaa. Tän viikon aikana niitä on kotiutunut päälle 20kpl ja n.20e mennyt niihin. Heti kun rahatilanne taas antaa paremmin myöden tilaan muutaman söpöys vaippulin ja mannamaan perhostaitto imuja lisää.

    Kiva lukee kestoilusta muistakin blogeista ja oppia ite jotain uutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva etttä teilläkin kestoillaan! :) Zemppiä siihen ja kannattaa kurkkia alvababyn ihania sivuja! Vaipat on siellä supersöpöjä!

      Poista

Kiitos, kun jätät kommentin!