Kaikki kaatuu niskaan..

Tiedättekö sen tunteen, kun jo pitkään kalvaneet jutut pikkuasioiden kera kaatuvat samalla kertaa niskaan?

Tällä hetkellä tekisi mieli ostaa menolippu Saharaan ja kadota omasta elämästään kokonaan. Autiomaassa voisi istua yksin palmun alla ja huutaa lujaa ilman, että kukaan kuulee.

Ehkä perimmäisenä asiana tässä tämän hetkisessä ahdistuksessa on se kirottu vauvakuume. Sielu janoaa jotakin niin paljon, että ymmärrys ei riitä. Järki sanoo ei, sydän huutaa kyllä! 10kk olen jo käsitellyt näitä ristiriitaisia tunteita ja tällä hetkellä jäljellä on vain huoli sekä pelko.

Ensimmäiselle lapselle aikanaan annoimme mahdollisuuden tulla jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Olimme käytännössä lapsia, naiiveja teinejä vielä. Emme ymmärtäneet paljoakaan vastuusta, heittäydyimme vaan.

1.5v meni ja testasin varmaan sata tikkua läpi. En kehdannut myöntää kenellekään, että vauva on haaveissa. Ajattelin, että meidän toiveet tuomitaan typeriksi. En oikeastaan tiennyt edes mitä kaivata, tiesin vain, että halusin vauvan.

Sen puolentoista vuoden jälkeen päätin lähteä töihin ja hankimme myös koiranpennun. Vauvahaave lipui pois mielestä ja aloitin ehkäisyn. Muutimme asumisoikeusasuntoon, molemmilla oli vakkarityöt ja taloudellinen tilanne todella hyvä. Yhtäkkiä testi näyttikin plussaa raskausviikolla 9. Itkin, koska tulevaisuus pelotti. En ollutkaan enää valmis. Raskaus onneksi kasvatti ymmärtämään enemmän, puhumattakaan siitä, kun meidän pieni poikamme syntyi ja taipaleemme vanhemmiksi alkoi.

Jälkeenpäin ajateltuna se tilanne oli aivan erilainen kuin tämä. Nyt tiedän äitiydesta, vastuusta ja vauvoista. Tiedän miten upeaa kaikki voi olla. Sen lisäksi taidan nykyään omistaa super hormonit... Tätä vauvakuumetta, joka nyt vallitsee voisi kutsua jo sairaudeksi. Kivut ovat ainakin suuret.

Monta kuukautta toivomista, rukoilua ja pettymyksen karvaita kyyneliä. Meinasin suurinpiirtein seota rakkaudesta johonkin, joka ei ollut saanut vielä alkuansa.

Sitten päätin, että nyt riittää. Tämä asia jää tähän ja aion unohtaa kaiken. Topi on tässä elämässä nyt ja aion keskittyä poikaan täysillä. Tätä päätöstä seurasi kaksi viivaa tikussa. Toivo paremmasta huomisesta. Olin helpottunut ja onnellinen. Hetken aikaa...

Vuoto alkoi muutaman päivän päästä ja en edes löydä sanoja sille, miltä silloin tuntui. Maailma kääntyi ylösalaisin. Juuri, kun sain ripauksen toivoa, kaikki pyyhkäistiin pois. Ja voinko nyt unohtaa? En, se on mahdotonta. Vauvakuume jäytää vain kahta kauheammin sisustani.

Tuosta tapahtumasta lähtien kaikki on tuntunut kaatuvan ja menevän pieleen.

Sillä hetkellä olisin tarvinnut eniten ystävän tukea. Mitä sain? Vihaa, syyttelyä vääristä asioista ja kiukuttelua. Sen kaiken päälle en olisi jaksanut kokea muuta kurjuutta.

Nyt elän pelossa. Huoli on suuri ja elän varoen. Stressaan.


Näiden isompien huolien ohelle on tullut vähän pienempiäkin. Topi on sairastanut viimeiset kolme viikkoa ainakin. On ollut flunssaa, 39 asteen kuumetta, kaksi korvatulehdusta, atopiaa, vaippa-allergiaa sekä maitoherkkyyttä.

Koko ajan on joku asia, miksi pojan on paha olla. Kun Topiin koskee, niin koskee myös tähän äitiin. Riittämättömyyden tunne, kun ei pysty auttamaan on valtava!

Kaiken tämän stressin päälle tulee vielä ne pikkuruiset ärsyttävät sattumukset. Pesukone syö uudet lempisukat riekaleiksi eikä meinaa toimia, kännykän akku ei pidä, netti ei toimi, sähkökatkos ainoana yhteisenä vapaa iltana, ulkomaan tilauksesta veloitetaan reilu 20e liikaa, bussilakko hankaloittaa töistä kotiinpääsyä, rattaisiin kaatuu 200ml maitoa, bussit tulevat liian aikaisin ja missataan ne, ruoan tärkein ainesosa puuttuu juuri sinä päivänä kun kaupat ovat kiinni jne jne.. Luottelossa oli vain lähiaikojen tapahtumat.

Tällä hetkellä piinaa loputon väsymys. Tuntuu, ettei mikään unimäärä riitä. Väsyttää joka hetki, joka paikassa. Liittyy varmaan stressiin.

Kuten sanoin.. tekisipä mieli ostaa menolippu Saharaan. Onneksi se on vain tunne ja kaikki helpottaa ajan kanssa kyllä taas.

Pakko ajatella positiivisesti; näin kamalan epäonnen jälkeen on tapahduttava jotakin hemmetin hyvää!!

"Otan vastaan sen mitä elämä antaa.."

"Onneksi on olemassa joku, joka hymyilee vaikka kaikkien puolesta.."

"Riittävä uni auttaa aina.."

"Arkisista asioista pitää osata tehdä hauskoja.."

"Ulkoilu piristää mieltä ja tukee hyvää oloa.."

"Ei pidä antaa periksi liian helposti.."

"Onneksi en ole yksin kulkemassa tätä matkaa.."