Tarkoitus oli tänään nukkua, lenkkeillä ulkona ja nyhjöttää kotona. Tekemättä mitään. Sitten rupesin katselemaan tuota pojan kuontaloa, joka on ollut jo hetken aikaa häiritsevän pitkä. Topin hiukset kasvavat noin kuukaudessa takaisin siihen mitä ne olivat ennen leikkaamista. Turhauttavan usein saa siis leikkiä parturia!
Tuumasta toimeen! Alkuun ajattelin laittaa pojan syöttötuoliin ja leikata siinä. Sitten en jaksanutkaan ruveta imuroimaan tai etenkään siirtelemään tuota syöttötuolia. Päätin soveltaa ja laitoin lavuaariin pari pehmeää huopaa. Istutin pojan sinne ja annoin käteen rusinapurkkeja. Leikkuu sujui hyvin ja lopputulos on täydellinen! (Tuloksen näet postauksen alhaalla olevista kuvista, joissa Topilla on Metsolan pallohaalari päällä..)
Hieman tyttömäiset vaatteet, mutta kuvan tarkoitus oli esitellä siis noita pitkiä hiuksia. |
Heihei kultakutrit! |
Viritelmä. |
Tyytyväinen ukkeli. |
Kun olin leikannut hiukset, puhkuin tarmoa. Ajattelin, että nythän voisi ottaa samalla ne kuuluisat tonttukuvat ja panostaa samalla enemmän "hiukset jälkeen" -kuviin.
Latailin kameran akun sekä lisäsalaman patterit valmiiksi. Topi kävi päikkäreillä ja sen aikana järjestelin meidän "studion".
Kuvaaminen itsessään on minulle tärkeä harrastus. On kiva oppia, epäonnistua joskus ja loppujen lopuksi olla tyytyväinen kuviinsa. Kuva on toki aina kuva, oli laatu mikä tahansa. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Monta vuotta kuvasin pokkareilla ja sain niilläkin mielestäni upeeta jälkeä. Ei se kuvanlaatu ole kiinni kamerasta, vaan käyttäjästä ja oikeasta valotuksesta. Vaikka omistaisit järkkärin, voi jälki SILTI olla ihan kamalaa. Kuten voi huomata noista yllä olevista kuvista ;)
Pokkari. |
Pokkari. |
Pokkari. |
Pokkari. |
Pokkari. |
Pokkari. |
Pokkari. |
Okei, myönnän! Eivät nuo laadultaan niin hienoja ole ehkä, mutta ottaen huomioon, että suurinosa on kahdeksan vuotta sitten otettuja niin en valittaisi. Tiedän myös, että tottakai sillä järkkärillä parempää jälkeä saa, jos kameran ominaisuudet osaa oikeasti hyödyntää. Ehkä vähän turhauttaa, että moni ostaa järkkärin ja kuvittelee kaikkien kuvien olevan heti täydellisiä. Itse kävin aikamoisen koulun tuon kameran kanssa enkä vieläkään ole lähellekään hyvä.
Tässä kuitenkin joitakin otoksia:
Ennen kuvasin PALJON eläimiä, kuten varmaan huomaatte? Siinä oli omat haasteensa, mutta nautin siitä ideoimisesta sekä toteuttamisesta. Eläimet vähenivät ja niin myöskin aika, kun Topi syntyi. Pienen vauvan kuvaaminen ei muutenkaan ollut niin kutkuttavaa, koska kohde vain käytännössä möllöttää paikallaan. Toki joka kuukausi vähintään otin kuvia "1kk ikäinen", "2kk ikäinen" jne...
Nyt olen alkamassa uudelleen innostumaan tästä kuvaamisesta. On niin paljon palkitsevampaa siirtää kuvat koneelle ja nähdä niissä kunnon elämää, asentoja sekä ilmeitä! Näitä kuvia on ilo muokata ja on kivaa, kun sitä haastetta tosiaan löytyy! Itse olen ollut aina sellainen ihminen, että liian helpot asiat alkavat kyllästyttämään nopeasti ja jäävät sille tielleen.
Mitä muuten kannattaa ottaa huomioon, kun esimerkiksi lasta lähtee kuvaamaan?
- Valitse paikka etukäteen, jossa kuvaat.
- Katso ennen kuvaamista, että ympäristö on sellainen, jonka kuvassa haluat olevan.
- Etsi rekvisiittaa, ideoi ja suunnittele ennenkuin roudaat lapsen kameran eteen.
- Kannattaa kuvata esimerkiksi päiväunien jälkeen, kun lapsi on oikeasti vielä iloinen ja jaksaa paremmin.
- Tsekkaa pienet asiat, kuten naaman siisteys ja, että napit esimerkiksi ovat kiinni.
- Malttia, älä hermostu, pidä taukoja.
- Huomioi muuten, että kuvattava paikka on TURVALLINEN. Kameran takaa on hidasta syöksyä ottamaan koppia.
- Ota mieluummin paljon kuvia, koska joku niistä sitten todennäköisesti onnistuu.
- Jos lapsi ei jaksa, niin se ei jaksa. Älä pakota.
- Lisäkädet ja naurattajat ovat aina plussaa.
Oma "studiopaikkani" on ennen ollut nojatuolissa tai sohvannurkassa. Siis silloinkun Topi istui vielä mieluiten nojaten. Pelkkä sohvan kangas on siisti tausta kuvalle, mutta itse tykkään jostain syystä käyttää
Kamerana toimii Canonin 550D ja sen lisäksi omistan muutaman putken; kameran mukana tuli yksi, sain synttärilahjaksi lyhyen matkan putken ja joululahjaksi pitkän matkan, jonka käyttöä harjoittelen kovasti!!
Sisäkuvissa käytän lisäsalamaa, jonka kimmotan katon kautta. Näin kuviin ei tule varjoa eikä itse kohde heijasta valoa takaisin, jolloin kuva näyttää hölmömmältä.
Kameran oma salama pilaa taustan ja kimpoaa kohteesta. |
Sohvannurkassa kuvattu lisäsalamalla. |
Lisäsalama on luonnollinen myös valoiseen aikaan. |
Nojatuolissa lisäsalamalla. |
Ulkona kuvaan ilman salamaa. Kameran säädöt oikeasti kannattaa opetella kunnolla. En suosittele IKINÄ käyttämään automaattia, koska silloin olisi melkein aika sama kuin ostaisi pokkarin monta sataa halvemmalla. Kuten ylhäällä sanoin; jos järkkäristä oppii ottamaan hyödyn irti, kuvista tulee mahtavia! Niillä säädöillä pystyy vaikuttamaan valoon, tarkkuuteen sekä taustaan paljon. Loput voi parannella sitten hienoisesti muokkausohjelmilla.
Ulkona kuvaan siis ilman salamaa. |
Myös myöhään pimeällä voi saada onnistuneita kuvia. |
Jos lasta aikoo kuvata paljon, niin kannattaa sitä vähän totutella siihen ja kuvata useammin. Kannattaa rohkaista, kehua ja myös ohjata. Pikkuhiljaa rakennat lapsen ja kameran välille luottamussuhteen ja oma hommasi helpottuu. Lapsi on rento eikä kankea, hymyjä saat luultavasti enemmän ja lapsi alkaa ottamaan erilaisia asentoja kameran edessä, jolloin kuvista tulee persoonallisia.
Tänään me olemme tässä vaiheessa. Kuvista tulee mielestäni upeita, Topi osaa poseerata ja nämä nähtyään jää hyvä mieli.
Kuvattiin myös jokaisen sukulaisen kauhu eli tonttupoika-joulukortit tänään. Näissä taustahärpäkettä oli niin paljon, että kuvat ovat hieman sekavia. En tiedä jaksanko yrittää ottaa uusia ja sommitella tavaroita paremmin. Toisaaltaan tämä vaati hikeä, kaksi aikuista ja monta sataa kuvaa jo näin, että en ehkä jaksa stressata siitä pysyykö joku tavara prikulleen paikallaan vai ei. Osa kuvista on vähän hassuja ja seassa on myös muutama hieman epäonnistunut kuva mukana.
Tosi edustavaa... |
Erilaisia sävyjä! |
Omituinen ilme! |
Leijuva pallo :D |
Topi ei oikein viihtynyt tuolilla vaan yritti koko ajan karata. |
Tarkennuspiste meni huti. |
Perusilme. |
Hankalaa! |
Topi rakastaa vähän liikaa. |
Pärinäkuvat on aina taattuja! |
Kuvia tosiaan muokkaan Picasalla, joka on ilmainen ohjelma. Yleensä säädän sävyjä ja tarkkuutta, mutta muuta en tee. Nämä tässä postauksessa esiintyneet kuvat eivät ole parhaassa laadussaan, koska pudotin kuvien kokoa roimasti, joilloin laatu kärsii. En jaksa koko yötä odotella näiden latautumista ;) (Sen lisäksi Blogger sinertää taustoja... argh..)
Mitä mieltä olit postauksesta? Oliko tästä hyötyä?
Mitä tykkäät ottamistani kuvista? Mikä kuva olisi paras joulukorttiin?
Kultainen leikkais on myös tärkeä valokuvia ottaessa. Liikkeen saa muuten länsimaalaiselle paremman näköiseksi jos liike etenee vasemmalta oikealle. +Jätä liikkeelle tilaa. Uskon, että saat parempia kuvia luonnollisessa ympäristössä, kuin lakanalla lavastetussa nojatuolissa---> rypyt näyttävät ikäviltä ja tönköiltä :) tsemppiä
VastaaPoistaToi liike ja rajaus on semmonen asia minkä tiedostan, mutta mitä en ole vielä kovin oppinut :) Kuten sanoinkin tekstissä, että paljon on kuvattu, mutta en ole vielä edes hyvä! Eikä asiaa auta se, että järkkä on kerännyt pölyä viimeisen vuoden :D
PoistaUskon, että kokemuksella ja harjoittelemalla saan tämänkin asian takaraivoon ja jonain päivänä ne mun kuvat on uskomattomia.. siihen ainakin tähdätään! :)
Et tiedäkään kuinka haaveilen siitä,että tyhjentäisin tuon yhden huoneen ja tekisin siitä itselleni pienen studion... Lakanaa ei saa mitenkään tarpeeksi suoraan,ettei noit ryttyjä jäisi. Olen yrittänyt opetella väliaikaisesti olemaan välittämättä asiasta. Ja tykkään siksi kuitenkin laittaa sen lakanan, että kohde erottuu niin hyvin siitä kun jos vertaa ruskeaan päiväpeittoon tai vastaavaa! Sääli ettei ole olemassa väliaikaisesti pystytettävää kangasta,joka ei ryppyynny... siitä haaveilen :)
Kiitos rakentavasta kritiikistä!
Ihania kuvia!! Oot taitava :-) toi on parad mistä tyksin fbssäkin :-)
VastaaPoistaHih kiitos ;) ♡
PoistaÄäääk miten ihania elukoita! <3 Ja voi ei Topi! On liian suloinen ;) Ihania ihania nuo joulukorttikuvat! Tollanen kelpaa kyllä lähettää! Niin söpö. :))
VastaaPoistah-ihanaelama.blogspot.fi
Mul tuli ikävä mun eläimiä!! Onneks Topiki osaa olla söpis ;)
PoistaKiitos sulle ♡
Ihania noi joulukuvat <3 oot muutenkin taitava kuvaamaan!
VastaaPoistaKiiiitos :) Kiva kuulla!
PoistaHienoja kuvia! Ja ihanin joulukorttikuvaksi minusta olisi tuo missä suloinen Topi tavoittelee jotakin punaista ylhäällä olevaa esinettä (en tunnistanut mikä se on), tykkään blogistasi: Topi on suloinen ja ote positiivinen. Meidän kuopuksen nimi on Toivo ja häntä joskus Topiksikin kutsutaan (vaikka jo pari-kolmevuotiaana ilmoitti ukillena 'olen toivo, en topi!), niin vakiintunut lempinimi tuolle Toivo-nimelle. - LeenaK
VastaaPoistaSe punainen on joku joulukoriste vaan :)
PoistaKiva, että tykkäät seurata blogia! Ja vielä kivempi,että jätit kommentin :)
Ihania kuvia, joulukortti kuvista suosikkini on 8 (kurkottelee joulukoristetta) ja 11 (missä katsovat koiran kanssa toisiinsa).
VastaaPoistaNoi on kyl kivat! :)
PoistaAivan ihania joulukortti kuvia. Toi Popin rautainen tonttulakki on kyllä ihanparas, meillä oli kokonaan raitaisiatonttuja tämänvuoden joulukorttikuvissa
VastaaPoistaMäki harkitsin kokonaan raitaista :) Voi olla, että otanki uudet kuvat viel jos innostun ;)
PoistaIhania kuvia! Kyllä minä ainakin sain ideoita ja motivaatiota sun kuvista! :)
VastaaPoistaOnpa kiva kuulla! :)
PoistaIhana komea Topi! Tuo on aivan ihana kuva, missä Topi ja koira katsovat toisiaan..! :)
VastaaPoista:) Se on kanssa mun yks lemppareista! :) Kiitos sulle!
PoistaSiis tä, onks nuo muka pitkät hiukset?? :Dd mä oon ajatellu et mun pojalla on pitkät hiukset, kun märkänä menee takaapäin yli olkapäiden, muuten ihan kikkuralla..kai ne on sit jotenki yli pitkät sit :D katoin noita kahta ekaa kuvaa et joo oot selvästi leikannu ku on noin LYHYET hiukset, mutta ne oliki vasta ennen-kuvat ;D
VastaaPoistaHaha siis Topin malliin pitkät! :D
PoistaJOS en olis leikannu noita kerran kuussa noi hiukset olis varmaan jo polviin, kun kasvaa niin nopeeta :D
Ja siisku en siedä pitkiä hiuksia pojalla niin haluun pitää lyhyenä. Alko mennä mun makuun liian pitkiksi :)
PoistaWAU MITÄ KUVIA!!! <3 Tuu kuvaa meilekin <3
VastaaPoistaHaha voisinki, jos en olis niin ujo :P
PoistaHaha voisit tulla opettaan mua kameran käytössä... mä aina luulen opettelevani uuden jutun, mutta lopputulos aina se, etten muista mitään ja päädyn siihin automaattiseen :DD
VastaaPoistaOnks noi kaikki eläimet teidän?!? ;o
Mun suosikit joulukorttikuvista oli 2. Mis ojentaa kuusenkoriste palloa, 8. Mis heittää koristeen ilmaan ja toi tokavika kuva missä rapsuttaa pupua :)
Oon kyl tosi sukka opettamaan, kun kaikki menee perstuntumalla!
PoistaOli meillä ennen PALJON eläimiä. Suurinosa on nykyään kuollu :/ Mut meidän!
Kivat suosikit! :)
tosi ihania kuvia, oot kyl tosi taitava.. voi kun itsekkin osais + omistais kunnon kameran
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaKyllä sillä ns huonommallakin saa hienoja! :) Ja harjottelua harjottelua!
Komppaan edellistä! oot kyllä tosi hyvä ottaa kuvia! ja ihania kuvia!
VastaaPoistaVoi kiitos paljon.. :)
PoistaHienoja kuvia, oot tosi taitava! Noi joulukorttikuvat on söpöjä, paras on mun mielestä se eka. Ihana kuplasuu :)
VastaaPoistaKiitos :) Tuleepa hyvä mieli!
PoistaJa jee, joku tykkäs kuplasuusta :D
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaAijaa.. taas se alkaa.
PoistaKiitos, kun infosit, mutta oikeastaan mua ei kauheesti kiinnosta... :)
En halua olla missään tekemisissä!
Ja varmana ostankin potan! Koska se on niin hauska : D
Mä en tiedä mistä puhutaan, kun vasta tulin töistä. Enkä haluu ehkä tietääkään....
PoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
PoistaToi kuva missä Topi ja Tifa kattoo toisiaan♥ millanen se sun lisäsalama on?
VastaaPoistaMitenhän mä sen kuvailisin? Mitä haluut siitä tietää?
PoistaLaita vaikka linkki?
PoistaJoo tottakai kun ehdin koneelle googlen ääreen :)
Poistasanoit vähän aikaa sitten, että se sun kiusaaminen jatkuu yhä? onko kyseessä vielä sama tyyppi kuin edellisellä kerralla vai ootko joutunut jonkun uuden kiusattavaksi? ikävää sellainen :(
VastaaPoistaSama..
Poistaen oikein ymmärrä, kun silloin ennen annoit ymmärtää että kyseessä on tämä yksi bloggaaja, jonka kanssa nyt kuitenkin olet viettänyt aikaa ihan lähipäivinä, niin onko siis tämä tyyppi kyseessä, vai olenko ymmärtänyt jotain ihan väärin? anteeksi että utelen, mutta olen vaan todella hämmentynyt näistä blogimaailman kiusaamisjutuista...
PoistaMä en valitettavasti ymmärrä vihjailuja...
PoistaKiusaajiin kuului kourallinen ihmisiä joista suurimman osan kanssa asiat on sovittu, ruodutti ja aikuismaisesti yritetty katsoa eteenpäin. Ja sitten on yksi ihminen, joka ei osaa lopettaa.
Ruodittu*
PoistaEn julkaise kommenttiasi mutta vastaan.
PoistaEi.. se ei ole pahin ongelma. Siinä jutussa oli kourallinen ihmisiä ja annoin anteeksi kaikille. Pääasia, että ihminen ymmärtää tehneensä väärin ja kasvaa virheestään. Niinkun suurinosa teki.
Mutta tämä jälkimmäisenä mainitsemasi tyyppi onkin se the.. tiedät kyllä. Mä yritän luottaa ihmisiin ja uskon hyvään. Kaikkien kohdalla ei näköjään kannata.
voi että miten ihania kuvia!!! <3 osaat kyl käyttää sun kameraa jo aika hyvin!! :) Hyviin kuviin ku ei todellakaan vaadita aina sitä parasta kameraa, vaan taito käyttää just sitä omaansa ;) Mun pitäis opiskella mun järkkäriä, ku en osaa sillä vielä kuvia ottaa, tulee ihan typeriä ja huonoja! :D Ja haluisin kans lisäsalaman :)
VastaaPoistaLisäsalamat ei oo kamalan kalliita eikä opettelu vaikeeta. Siitä vaan! :)
PoistaÄääää miten ihania kuvia!! Ihanin on kyllä toi missä Topi ja koira kattovat toisiinsa! Niin hellyyttävä <3
VastaaPoistaMiksen mä omista hyvää kameraa tai edes saa otettua Aadasta noin hyviä kuvia! Sama ois nimittäin täälläkin edessä... :|
heidinhetkia.blogspot.fi
Kiitos, se on aika hellyyttävä♡
PoistaZemppiä kuvien ottoon!
AIVAN IHANIA JOULUKUVIA TOPISTA!! <3 Poika on kyllä niin suloinen ja kuvauksellinen, ihanat ilmeet :) mä oon kahteen otteeseen jo yrittäny saada noista meidän lapsista kuvia... siinä onnistumatta... aivan järkkyä :( ja joulu tulossa! Ois niin kiva tehä ne joulukorttikuvat.. mut ku isomman saa kattoon kameraan niin sitte pienempi kattoo just alas ku salama räpsähtää... toivotonta!
VastaaPoistaKiitos :) <3
PoistaMikä niissä siis tökkii niissä kuvissa? Etkö saa ketään apuun? :)
Ihania kuvia :-) Meillä vielä korttikuvaus edessä kahden pojan kanssa :-)
VastaaPoistaOnnea siihen! :)
PoistaJa kiitos!
Upeita kuvia, vautsi!! Ja hyviä vinkkejä myös :)
VastaaPoistaKiitos kiitos :)
PoistaHienoja kuvia. Olen itsekkin älytön valokuvaus friikki. Silti en ole vielä saanut järkkäri ostettua. Olen aina vaan hankkunut vähän paremman ja paremman pokkarin. Ehkä seuraava on sitten järkkäri. Niin ja olen täysin samaa miwltä. Järkkäri ei tee automaattisesti hyvää valokuvaajaa. Tiedän moniakin kenellä ei järkkäristä huolimatta kuvat onnustu,koska ei ole silmää kuvaukseen. Toki laatu voi olla hyvää,mutta itse tunnelma ja kuvakulmat aivan hukassa.
VastaaPoistaKiva, että muitakin friikkejä löytyy :)
PoistaJa toi mitä lopussa sanoit... täysin totta!