Sananen ystävyydestä

Haluan tässä välissä nostaa yhden ekoista blogiteksteistäni teille luettavaksi. Tärkeä aihe, jota on tullut taas lähiaikoina mietittyä.


Ystävyys.

Ihminen on sosiaalinen olento, joka elämänsä aikana tutustuu moniin muihin ihmisiin. Joistakin tulee ajan kuluessa todella läheisiä ystäviä. Ystävyyteen mahtuu kiemuroita, iloja sekä suruja. Jotkut suhteet eivät kestä loppuun asti.

Olen tuntenut elämäni aikana varmasti ainakin tuhansia ihmisiä.. ainakin luulisin niin. Osan tavatessani olen ollut liian nuori muistaakseni heitä enää tänä päivänä. Ja osa heistä taas on jäänyt mieleeni, vaikka eivät kuuluisikaan enää elämääni. On myös muutamia, jotka ovat kuin tahra paidassani. Kaikista ei pääse eroon. En kyllä haluaisikaan.

Mielestäni ystäviä ei voi olla liikaa. Tosin laatu tietenkin korvaa määrän tässäkin asiassa. Enkä tarkoita, että ystäviä kannattaa valikoida. Yritän sanoa, että muutama korvaamaton ystävä on isompi juttu kuin pari sataa puolituttua. Olen niin onnellinen niistä läheisistä ihmisistä, jotka ovat vierelläni. En vaihtaisi yhtäkään pois - ikinä!


Kirjoitin nuorena päiväkirjaa paljon. On hauska edelleenkin lukea juttuja, mitä vuosien varrella on tullut tehtyä. Vastaan tulee paljon ihmisiä, joita jään miettimään. Mitähän heille kuuluu nykyään? Ovatko he onnellisia, ovatkohan he elossa vielä?


Meinasin tuossa jokin aikaa sitten hylätä yhden elämäni parhaista kavereista. Raskauduin ja hormonit saivat vallan. Asioista tuli isompia, mitä ne todellisuudessa olivat. Pistin välit poikki. Tyhmä minä.

Kenenkään ei tulisi sulkea niitä oikeita ystäviä pois elämästään. Suhteessa tulee erimielisyyksiä ja niistä on osattava puhua. Jos ystävyyttä arvostaa, siitä pitää kiinni. Jos joku minut hylkäisi.. ajattelisin ehkä, ettei meidän suhde ollut hänelle tarpeeksi arvokas. Olisiko se sitten ollut edes aitoa ystävyyttä?


Halusin siis korjata asian. Halusin rakentaa murtuneen sillan uudelleen. En halua menettää sinua! Se on nyt paikattu liimalla ja herkkä sortumaan, mutta jonain päivänä löydän vielä betonia ja saan sillan jälleen turvalliseksi ja vankaksi.

Elämä ei aina ole helppoa. Miltä tuntuisi joutua vaikean paikan eteen ja huomata olevansa yksin? Siinä tilanteessa kannattaisia pysähtyä ja katsoa peiliin. Kukaan ei selviä yksin. Ainakaan minä en halua selvitä. Minä haluan nähdä tutut kasvot sekä hymyn, haluan jakaa salaisuuteni ja suruni.

Kun ystävyyden tuntee syvänä

toista tärkeää ihmistä kohtaan

ei tunteelle löydy edes sanoja

se on piirtynyt mielen pohjaan.

Ystävä hiljaa suree surusi

ja iloisena kokee riemusi.

Ei tunteistaan numeroa suurta tee,

vaan olemassaolollaan palkitsee.

Olen äitiyden myötä saanut aivan ihania ihmisiä ystävikseni. Osan olen tavannut, osan kanssa keskustelen netissä päivittäin. Vaikka välimatka on pitkä, voi ystävä silti olla todella tärkeä. 

Internetissä tutustuu ihmisiin,

joista ajan myötä tulee ystäviä.

Jutellaan keskenämme, kuin olisimme

aina tunteneet toisemme.

Tiedämme välimatkan, joka meidät

erottaa ja saattaa olla,

ettemme edes koskaan tapaa,

mutta silti me kiinnymme

näihin ihmisiin.

Virtuaaliystävyys ei tunne rajoja

ja se voi olla yhtä aitoa

kuin muukin ystävyys.

Aion tähän loppuun vielä sanoa, että te teette musta sen mikä mä olen. Te olette osa mua. Aion pitää teistä lujasti kiinni nyt ja aina. Ollaan toistemme tukena pahoina ja hyvinä aikoina. Nauretaan yhdessä, surraan yhdessä. Haluan jakaa teidän kanssanne paljon enkä halua, että jäätte vaan merkinnöiksi päiväkirjaani. Ei siis unohdeta toisiamme.

Ojenna kätesi; minä otan siitä kiinni.

kirjoitettu maanantaina 29. huhtikuuta 2013